Piilomaisemaa paljastamassa

Loppukesästä Kuralan Kylämäen kävijät saattoivat hieraista silmiään ja kenties huolestuakin: mikä tehotiimi heiluu syreenipuskien takana ja rytistää puita nurin? Ja minkä ihmeen takia!?

Pahuuksia emme ole tekemässä. Museo on hivuttamassa kylän neljää pihapiiriä lähemmäs niissä 1900-luvun puolivälissä vallinnutta tilannetta. Pihoilla on esimerkiksi ollut nykyistä  enemmän   hyötykasveja, ja puutarhaviljelyä on harjoitettu paitsi kotitarpeiksi, myös myyntiin. Tämä oli tyypillistä kaupunkien läheisyydessä sijainneissa maalaiskylissä, joista omaa tuotantoa on voitu helposti viedä torille ja kauppoihin.

Hienosti sanottuna avaamme siis museokävijöiden nähtäville nykymaisemaan hautautunutta piilomaisemaa. Puutarhatyöntekijät aloittivat näkyvät muokkaustyöt kuluneena kesänä Kylämäen toimiston eli Iso-Rasin päärakennuksen ympäristöstä. Iso-Rasi on ollut 1900-luvulla kylän suurin maatila, jossa vaurautta on käytetty myös rakennusten ja pihan uusimiseen aivan eri mittakaavassa kuin kolmella muulla maatilalla. Nykyinen päärakennus valmistui 1916, navetta (kokeiluverstas) 1920-luvun puolivälissä, ja samoihin aikoihin isäntä Urho Haavisto tilasi silloiselta kaupunginpuutarhuri J. K. Kornmannilta puutarhasuunnitelman.

Kornmann teki suunnitelman yksityishenkilönä, ei virkansa puolesta. Kuralahan ei vielä tuolloin edes kuulunut Turkuun. Tällaiset tilaustyöt eivät tietenkään ole tallentuneet mihinkään viralliseen arkistoon, ja Iso-Rasin puutarhasuunnitelmakin on saatu museoon tilan viimeiseltä omistajalta Heikki Haavistolta. Mikäli tuottelias Kornmann on tehnyt vastaavia tilaustöitä lähiseudun muihinkin maalaistaloihin, piironginlaatikoissa ja ullakoilla saattaa piillä aikamoinen kulttuurihistoriallinen aarre!

Kopio Iso-Rasin puutarhasuunnitelmasta, Turun museokeskus. Huomaa, että etelä on oikealla!

Koska suunnitelman toimeenpanosta kokonaisuudessaan ei juuri näkynyt viitteitä museon aloittaessa toimintaansa 1980-luvun lopulla, luultiin ettei Urho olisi sitä toteuttanutkaan. Sitkeä vanhojen valokuvien tulkinta ja arkistoaineiston pengonta - josta kunnia kuuluu museopuutarhuri Leena Haimille - on kuitenkin paljastanut, että huomattava osa suunnitelmasta muuttui todellisuudeksi. Hedelmäpuiden ja marjapensaiden määrä sekä kurkunviljely lavoissa ja avomaalla oli 1920 - 1930-luvuilla niin mittavaa, että puutarha todella tuotti talolle silkkaa rahaa.

Kun Urho naimisiin mentyään muutti itse vaimonsa kotitaloon Hintsan kartanoon Raisiossa, jäi Iso-Rasin puutarhan ansioviljely luultavasti vähemmälle huomiolle, ja loppui kokonaan sotien myötä. Päärakennus muuttui pehtoorin asunnoksi. Suurin osa marjapensaista ja hedelmäpuista on vähitellen hävinnyt ja omajuuriset luumut ja kirsikat vallanneet alueita, joihin niitä ei alkujaan tarkoitettu.

Pihaan halutaan nyt rekonstruoida sellaisia yksityiskohtia, jotka ovat ehtineet hävitä, joskaan palauttaminen suunnitelman mukaiseen täyteen 1920-luvun loistoon ei ole perusteltua - onhan museokohteen aikatasona kuitenkin 1940-50-luku. 

Alimpien oksien harkittu poistaminen on päästänyt lehmuskujan korkean holvin oikeuksiinsa.

Puutarhasuunnitelmassa päärakennuksen vasemmalla puolella näkyvä pihatie on reunustettu lehmuksin, joista suurin osa on yhä jäljellä ja puuttuvien tilalle istutettu 2000-luvun alussa uudet. Myös oikeanpuoleisen kaarevan pihatien ja tontin länsilaidan syreeniaidanne on toteutettu ja edelleen olemassa, samoin päärakennuksen lounaiskulmaan piirretty syreenimaja, jossa isännän nimipäiväkahvit kertoman mukaan vuosittain tarjoiltiin. 

Syreeniaidanne ja  -maja  tullaan nuorentamaan vähittäisellä leikkaamisella 

Iso-Rasin päärakennuksen ympärille palautetaan suunnitelman mukaiset ryhdikkäät hiekkakäytävät, jotka aikoinaan varmasti herättivät asiaankuuluvaa kunnioitusta Haavistolla asioivien henkilöiden mielissä.  Kylän muiden talojen pihapiireissä ei vastaavaa nähty.

Ensimmäiset lapionpistot takana! Joonas Kallio on aloittanut pihan ja käytävien ennallistamisurakan

Myös perennapenkkejä lisätään suunnitelman ja muiden tiedonlähteiden mukaisesti, ja niiden lajivalikoimaa hienosäädetään vastaamaan 1920 - 1930-lukuja. Kornmann ei valitettavasti ole merkinnyt suunnittelemiinsa perennapenkkeihin kasvilajeja, mutta museopuutarhurimme hallitsee eri aikakausien piirteet – puutarhoissahan on vallinnut omat muotinsa ja tyypillisyytensä paitsi arkkitehtuurin, myös lajivalikoiman suhteen.

Laajasta hedelmäpuurivien halkomasta keittiökasvimaasta makasiinin itäpuolella oli säilynyt muistitietoa, ja voinpa kertoa itsekin kylväneeni 1980-luvun lopulla museon alkuvuosina hernettä siitä jäljellä olleelle pikku tilkulle. Nyt tuon vanhan laajan keittiötarhan läpi kulkee maisemapolku, jonka molemmin puolin on aidattu laidunketoa. Kedolla kasvaa vielä kaksi vanhaa kaneliomenapuuta jäänteenä omenatarhasta. Makasiinin ja keittiökasvimaan eteläpuolta sivuava tie löytyy sekin maisemasta, kun sitä tietää etsiä:

Kylämäen laen kallio ja siitä pihaan viettävä ketorinne oli tarkoitus muuttaa käytävien halkomaksi kirsikkatarhaksi. Kirsikat on kyllä aikoinaan istutettu, mutta käytävistä ei näy enää jälkeäkään.

Alkuperäisellä istutusalueella pysyttäyneet kirsikkapuut tulevat säilymään maisemassa.

Käytävien käännepisteessä näkyy hauskana yksityiskohtana pieni ”museo”. Se on talon vanha vilja-aitta, joka todella sisustettiin tilan vanhoin esinein, mutta sijaitsee nykyään sisältöineen päivineen Hintsan kartanon pihalla Raisiossa. Sen Urho halusi mukaansa muuttaessaan, muistuttamaan sukunsa historiasta Iso-Rasissa.

Iso-Rasin ”museoaitta” alkuperäisellä paikallaan. Kuva Turun museokeskus / Edvin Laaksonen

Iso-Rasin eteläpäädyn nykyisellä nurmikentällä oli puutarhasuunnitelman mukaan kymmenittäin marjapensaita ja hedelmäpuita. Nyt niistä on jäljellä enää pari omenapuuta. Kesän aikana poistettiin paikalle levinneet kirsikantaimet ja syreeniaidanteen liian laajalle levinneet vesat. Maiseman avartuminen antaa tilaa kävijöiden iloksi rakennetuille puutarhakalusteille.