Välimerellistä keramiikkaa Nauvosta

Koska olen aiemmin luetteloinut museokeskuksen kokoelmiin Nauvon Fortuna-tehtaan kaakeleita, sain ilon luetteloida niitä lisääkin. Museokeskus on nimittäin saanut lahjoituksena joitakin keramiikan ja lasin tuntija Jacob Seelan keräämiä uunikaakeleita ja astioita. Fortuna-tehtaan tuotannon lisäksi joukossa on Turun Fajanssitehtaan ja  muutaman muun 1800-luvun verstaan valmistamia esineitä. 

Kaakeleista myöhemmin, ensin esittelen erään astioista: heti ensi katsomalta nimittäin hämmästelin yhtä kokoelman esinettä, joka ei ollenkaan istunut käsityksiini suomalaisten tehtaiden ja saviverstaiden tuotannosta. Tavallisestihan niissä valmistettiin laakeita vateja ja kulhoja, juomatuoppeja, nokallisia kaatimia ynnä muuta aivan arkista keittiötavaraa. 

Nyt edessäni oli kuitenkin ajatukset Välimeren suuntaan lennättävä korkea ruukku, alhaalta kapea ja ylhäältä pullistuva, laelta umpinainen astia. Yläreunasta pisti esiin kaksi nokkaa, toinen torvimaisesti levenevä ja taas päätä kohti kapeneva.  Mitä kummaa tämä esine tekee suomalaisen keramiikan kokoelmassa?

Lukiessani tarkkaan Jacob Seelan Nauvon Fortunan Fajanssitehtaasta tekemää tutkimusta asia sai kuitenkin selityksensä. Tätä ruukkumallia on Fortunassa todellakin valmistettu suomalaisiinkin tarpeisiin! Kyseessä on andalusialainen vesiruukku, jollaisia paikalliset merimiehet olivat tuoneet matkoiltaan. Ruukut oli ilmeisesti meikäläisessäkin kotikäytössä havaittu niin hyviksi, että Fortunassa päätettiin ryhtyä valmistamaan niitä.

Ruukku täytetään leveästä torvesta, ja vettä kaadetaan ulos kapeammasta nokasta. Ruukku on lasittamaton, jotta vesi pääsee haihtumaan huokoisen seinämän läpi. Fysiikan lakien mukaan haihtuminen kylmentää ruukun pintaa ja pitää siis myös veden viileämpänä kuin ilman lämpötila. 

Moni tietää kokemuksesta, että kastunut vaate tuntuu aivan erityisen kylmältä, jos joutuu siihen pukeutuneena oleskelemaan ulkona tuulessa. Ruumiinlämpö laskee silloin nopeasti. Oletan, että ruukku toimii samoin erityisen tehokkaasti joutuessaan meren äärellä melkein ainaiseen tuulenvireeseen. Hieno välimerellinen tekniikka siirrettynä suomalaiseen saaristoon!

*

Liekö saman, 1800-luvulla tapahtuneen tietotaidon siirtymisen jatkumoa myös alla oleva Kotiliedessä vuonna 1959 julkaistu niksi, vai onko keramiikan tällainen käyttömuoto tunnettu jo aikojen alusta meilläkin? (Kampakeraaminen astia jääkaapin roolissa, mikä mielikuva!)

 

Kotiliesi 1959 nro 12

Juomien pitäminen viileänä on yhä kesäinen keskustelun aihe, vaikka enää mielenkiintomme kohteena eivät tunnu ensisijaisesti olevan vesi tai maito. Itse olen kokeillut yllä kuvattua Kotilieden niksiä voin ja maidon säilyttämiseen Kuralan Kylämäessä parina menneenä kesänä, mutta ilman suurempaa menestystä. Tulevana kesänä voisin vielä toistaa yritykseni ja lisätä koeasetelmaan tuulenvireen. Katsotaan kuinka käy.

Mansikka vai viiniköynnös? Fortuna-tehtaan kaakeleita

Että omistaisi kaakeliuunin, joka on muurattu nauvolaisen Fortuna-tehtaan valmistamista kaakeleista! Tai no, jos saisi edes kerran nähdä sellaisen ja taputella sen lasitettua kylkeä. Tai jos nyt ihan yhdenkin Fortuna-kaakelin saisi kämmeniinsä käänneltäväksi, sekin olisi suomalaiselle kaakeliuunin ystävälle toiveiden täyttymys. Ainakin täällä Turun seudulla Fortunan kaakeliuuneilla on ikänsä ja harvinaisuutensa myötä kullanhohteinen maine.

 

Fortunan tehtaan leima on helppo tunnistaa.

Sain taannoin ilon käännellä ja käsitellä ei vain yhtä, vaan yli seitsemääkymmentä Fortunan kaakelia ja muottia, jotka Nauvon kotiseutuyhdistys on tallettanut tehtaan muinaiselta sijaintipaikalta eli Käldingen koulun tontilta. Nämä Turun museokeskuksen kokoelmiin siirtyneet kaakelit ja muotit ovat nähtävillä Finna-tietokannassa.

Joukossa on useita tasokaakeleita, joita koristaa joko keltainen tai vihreäpilkullinen lasite:

Suurin osa on kuitenkin jalustaa rajaavia tai yläreunaa koristavia friisi- eli simssikaakeleita, tai uunin laelle asetettuja kruunukaakeleita.

Fortunan kaakelimallien arvellaan periytyvän Pohjanlahden takaa, sillä ensimmäiset mestarit tehtaalle palkattiin Ruotsista. Varsin todennäköistä. Mukana on voitu tuoda joko muotteja tai valmiita kaakeleita, joista puolestaan on tehty uudet kipsimuotit. Kaakeleilla ei ollut minkäänlaista mallisuojaa, ja Fortunan valmisteita ovat myöhemmin saattaneet puolestaan kopioida muut tehtaat ja käsityöläiset.

Aiemmassa postauksessa kerroin mm, että Fortunan omistajat Finckenbergit olivat vuonna 1842 perustamassa myös Turun Fajanssitehdasta. Tämä selittää varmasti ainakin osittain näiden tehtaiden tuotannosta löytyvät yhtäläisyydet. Turun Fajanssitehtaan uuneista on säilynyt pari kuvallista esitearkkia, joita on hauska verrata Fortunan kaakeleihin ja muotteihin:

Kruunukaakelimuotit muistuttavat  kovasti  piirroksen uunin kruunua.

Piirroksen uunin  kruunukaakelin jäsentely vastaa muotteja.

 

Muotissa ja piirroksen kruunukaakelissa on samaa henkeä.

 

Piirretyn uunin friisikaakeli vastaa muottia melkoisen hyvin.

 Myös uunin kruunun taitteinen yläreuna on muotipiirre, jolle löytyy vastine Fortunan tuotannosta:

 

Nämä yhteen kuuluvat Fortunan kruunukaakelit ovat tulleet museokeskukseen jo 1970-luvulla.

Yhteisten piirteiden perusteella useat museokeskuksen kokoelman Fortunan kaakelit ja muotit ajoittuvat tehtaan loppuvaiheeseen 1800-luvun puoliväliin. Fortunan kaakelituotanto päättyi 1860-luvulla ja Turun Fajanssitehtaan oli puolestaan alkanut 1840-luvulla. 

Loppuvaiheeseen kuuluu aiheensa perustella myös tämä friisikaakelin muotti, jossa nähdään uusgoottilaisen tyylin innoittama pylväs- ja suippokaaririvistö:

Länsimainen koristetaide on tunnetusti antiikin perillinen. Fortuna-tehdasta perustettaessa vuonna 1814 rakentamista ja sisustamista hallitsi vielä uusklassinen tyyli, empire, joka haki aiheensa suoraan antiikin maailmasta. Niinpä ei ole ihme, että antiikin suosikkikasvit saivat koristaa suomalaistenkin uunien kylkiä.  Niistä akantus eli akantti esiintyy useimmin Fortunan kaakeleissa ja  muoteissa.

 

Ylempänä hyvin yleinen pystysuuntaan asetettu  akantin lehti. Alempana ehjän lehden johdoksena  pidetty halkaistu ja köynnösmäisesti  kaarteleva kasviaihe.

Toinen samasta suunnasta peritty kasviaihe on laakeripuun lehti, jota tosin voi kutsua myös egyptiläisittäin lootuksen terälehdeksi tai meikäläisittäin pajunlehdeksi.

 

Muotin yläreunassa "pajunlehtiä", alla akantuslehtiä.

Myös viiniköynnös on samaa antiikin aiheistoa. Ensi mielikuvani tämän muotin rypäletertusta oli tosin mansikka. Olisikohan muotin valmistanut kotimainen tekijä, joka ei ole koskaan nähnyt viiniköynnöstä tai rypäleitä?

Myöskään tämän kaakelimuotin alareunan pikkuinen lehti ei ehkä ole ensimmäisenä mieleeni juolahtanut luonnonkasvi poimulehti, vaan jonkinlainen palmettikuvio ja siis antiikin jälkeläinen sekin:

Välimerellisten kasvien lisäksi Fortunan kaakeleita koristavat muutkin kukat. Kuka tehtaan mallit sitten viime kädessä onkin valinnut, hän tuntuu olleen erityisen mieltynyt suoraan ylhäältä nähtyihin moniterälehtisiin kukkiin:

Lajilleen niitä ei voi tunnistaa, eikä tekijöiden mielessä ole varmaankaan ollut luonnontieteellinen tarkkuus. Vaikka kukkien nappimainen keskusta viittaakin mykerökukkaisten heimoon, muut yksityiskohdat eivät täsmää. Ainoa poikkeus on kuvakoosteen valkoisen kulmakaakelin kukka: olisikohan siinä daalia?

Mutta mikä kasvi tämän muotin akantuslehtien väliin oikein on kuvattu? Onko kyseessä tammenterho, vai jonkin ohdakkeen tai takiaisen nuppu? Ehdotuksia, kiitos!

 *

Du kan läsa texten även på svenska!
  
Turun Fajanssitehtaasta  voit lukea lisää Jacob Seelan artikkelista Käsiteollisuuskaakelia Turusta. Turun fajanssitehdas 1842- 1882. Aboa 1989-1990. 1993,

ja Fortuna-tehtaasta Jacob Seelan artikkelista En åboländsk lergodsmanufaktur. Fortuna Faience- och Lerkärilsfabrique i Nagu (1814) 1816-1867. Budkavlen 61, 1982

Fortuna-tehtaasta  kerrotaan myös  Nauvon historia-teoksessa, Nagu sockens historia 2, 2001