Nahkurinverstas joen mutkassa

Kuva TMK/Sanna Kupila

Vähäjoen suulla, Koroisten niemeä vastapäätä on vanha asuinpaikka, jossa näkyy rakennuksia vuonna 1897 tehdyssä kartassa. Alueesta vuonna 1790 tehdyssä kartassa rakennuksia ei tähän kohtaan ole merkittynä.

C.H. Nordensvanin piirtämä kartta v. 1897

 Vuoden 1897 kartta liittyy Koroisten piispanlinnan tutkimuksiin. Tähän alueen karttaan on merkitty Koroistenniemen toiselle puolelle Wirusmäen tehdas, joka nyt selvityksissä on osoittaunut nahkurinverstaaksi, on sitä kutsuttu myös nahkurintehtaaksi. Ehkä yritys on ollut tavallista verstasta suurempi.

Juhani Rinteen kaivauksilta otettu kuva vuodelta 1900. Kuva Turun museokeskus

Koroistenniemen kaivausten yhteydessä vuonna 1900 otetussa valokuvassa näkyy joen rannalla  pitkän rakennuksen katto ja sitä pienempi selvästi ulkorakennus

Uusi Aura –niminen sanomalehti kirjoitti 4.2. 1899, että Nahkurimestari Johan Fredrik Nieminen on mennyt konkurssiin ja velkojia kutsutaan kokoukseen, jossa keskustellaan Virusmäen tilan maalla sijaitsevan verstashuoneen omistusoikeudesta. Saman vuoden 1899 syksyllä Kustaa Virusmäki tarjoaa ostettavaksi hyvässä kunnossa olevaa Nahkuritehdasta Virusmäen talon maalla. Vuotta aiemmin Maarian kunnallislautakunta oli puolestaan saanut piirilääkäriltä määräyksen, että kunnan tuli hankkia kunnallissairaala mielisairaiden ja vaivaiskassan vaivoiksi joutuneiden henkilöiden hoitamiseksi. Tämän kehotuksen seurauksena Maarian kunta osti Virusmäen maalla olleet "entisen karvari" Niemisen asuin- ja verstashuoneet ja kunnallislautakunta sisusti ne uuteen käyttöön. Piirimies A.J. Andersson johti tätä sairaalaa ja eräs naisihminen oli hoitajana.

11.1.1906 Uusi Aura -lehdessä oli myynti-ilmoitus: ”Maarian kunnan kulkutautisairaala, joka sijaitsee Virusmäen maalla Maarian joen suussa, on päätetty myydä kun se on vähemmän sopivassa paikassa. Se on entinen nahkurinverstas ja maksoi kunta siitä joku vuosi sitten 5000 mk.”

Paikka myytiin kesäkuussa 1906 maanviljelijä J. Kummerille. Vuonna 1908 sanomalehti taas kertoo, että parin suomalaisen ja venäläisten omistama kalansavustuslaitos on keväällä 1908 siirretty Rymättylästä Maarian joen suuhun. Nykyinen Vähäjoki tunnettiin aiemmin Maarian jokena. Paikka on mahdollisesti sama, mutta tarkkaa tietoa ei löytynyt. Tämä savustuslaitos paloi 24.2.1909.

Kuva TMK/Sanna Kupila

Paikka on lohkottu Virusmäen talosta omaksi tilakseen 1949. Oletettavasti tässä vaiheessa paikalla jo 1920-luvulla ollut rakennus sai nykyisen, 1950-lukua edustavan ulkoasunsa. Turun kaupunki on omistanut kiinteistön vuodesta 1961 lähtien ja asuinrakennus on ollut yksityisomistuksessa.

Sanna Kupila

Sotilastorppien mäki

Isojakokarttojen yhteen liittäminen ja tietojen vieminen nykykartalle paljasti mielenkiintoisen kohteen Turun Orikedolla. Karttatyö oli museolla tehty jo 2006, mutta vasta kun kartoitin vanhoja kylätontteja, tuli tämä huomattua. Kävimme tätä paikkaa katsomassa Kaisa Lehtosen kanssa keväällä 2016 kun jatkoimme vanhojen kylätonttien kartoittamista.

Orikedon teollisuusalueen reunalla oleva mäki keväällä 2016, osoite on Silakatu 6.

Mäen ympärillä oli 1700-luvun lopulla kaikkiaan viisi sotilastorppaa. Kartassa torpat on merkitty turkoosilla. Kartan eteläosassa on sotilaiden peltoja. Vuosien 1763-1781 isojakokartat kertovat, että mäen eteläpuolella on ollut kolmen eri sotilaan pellot. Räntämäen, Haihun ja Metsämäen kylien yhteinen reservisotilaan pelto, vieressä Halisten ja Kähärin yhteisen sotilaan pelto ja näistä luoteeseen on ollut Saramäen Pukkilan rakuunan pelto.

Mielenkiintoiseksi asian tekeekin se, että kaikki torpat peltoineen on sijoitettu yhteen paikkaan. On muodostunut varsinainen sotilastorppien asuinalue.

Sotilastorppien mäki kuvattuna etelästä.

 Pellolla törötti kaksi rajakiveä, jotka selvästi ovat olleet kahden peltolohkon välisiä pyykkejä.

Rajapyykit linjassa pellolla

Torpat nimettynä kartalla. Yhden rajapyykin ohjeellinen sijainti esitetty punaisella ympyrällä.

Sotilaiden torpat puolestaan sijaitsivat mäen reunamilla, sen molemmin puolin. Torpista neljä oli usean kylän yhteisesti varustamia torppia. Mäen länsipuolella oli Pukkilan rakuunan torppa ja Halisten/Kähärin kylien yhdessä varustaman sotilaan torppa. Mäen koillisreunalla oli Räntämäen Räimän talon ja Haihun yksinäistalon sotilaan torppa ja tästä vielä hieman koilliseen Räntämäen Brusin ja Metsämäen yksinäistalon sotilaan torppa.

Mäestä hieman pohjoiseen, aivan Vanhan Tampereentien reunassa on vielä ollut Saramäen kylän Huilun talon rakuunatorppa.

Mäen reunalla vielä oleva mansardikattoinen rakennus sijaitsee samalla paikalla jossavanhan kartan mukaan on ollut myös Pukkilan rusthollin rakuunatorpan tontti.
Vanhassa kartassa näkyvät vielä mäkeä ympäröineet rakennukset. Haihun sotilastorppa, joka oli lohkottu omaksi Orihketo –nimiseksi tilaksi vuonna 1923, purettiin 2005. Samana vuonna purettiin myös mäen länsireunalla ollut torppa.

Orihketo, vanha asuinrakennus, joka purettiin 2005.

Mäen länsireunalla ollut pitkänurkkainen hirsirakennus, joka purettiin 2005

Alueella ei ole ollut suojelutavoitteita ja viimeisin muutos on tapahtunut vuoden 2017 aikana. Louhintaliike on ostanut koko tontin ja niin on mäkikin louhittu pois. Vanhat peltojen rajakivet ovat myös kadonneet.

Sanna Kupila

kuvat kirjoittajan

Poimintoja arkeologin maastokäynneiltä

Järjestelin kuluneen kenttätyökauden aikana maastossa ottamiani valokuvia, ja samalla poimin joukosta muutaman kohteen, joita seuraavassa lyhyesti esittelen.

Tammenpään kivisilta Salossa (tunnus muinaisjäännösrekisterissä 1000028593)

Olin Museoviraston intendentti Teija Tiitisen kanssa juuri ennen juhannusta tarkastamassa Museovirastolle ilmoitettua röykkiökohdetta. Meille toimitetuissa kulkuohjeissa oli vain lyhyesti mainittu vanha kivisilta, joka matkalla ylitetään. Hämmästyksemme olikin melkoinen, kun saavuimme sillan kohdalle. Olimme kumpikin odottaneet jotain vaatimatonta, ehkä pienen puron ylittävää pahaista siltarakennetta, kun eteemme tulikin valtava, erittäin huolellisesti rakennettu, suurista lohkokivistä tehty silta. Pituutta sillalla oli varmaan reilut 50 metriä. Erikoista oli, että silta ei näyttänyt johtavan mihinkään, vaan se sijaitsi metsässä, jokseenkin keskellä ei mitään. Sillan alitse kulki vain kapea kärrytie.

Myöhemmin museolla selvisi, että kivisilta oli valmistunut vuonna 1917 ja sen oli rakennuttanut Osvald Wasastjerna, joka oli Tammenpään silloisen kartanon isäntä. Sillan oli tarkoitus johtaa Tammenpään kalliolle rakennettavalle uudelle kartanolle. Kartanoa ei kuitenkaan koskaan rakennettu sisällissodan jälkeisen laman vuoksi. Sillan eteläpuolella olevalla kalliolla oli vielä 1800-luvun lopulla ollut 13 hautaröykkiötä, joista Hjalmar Appelgren tutki vuonna 1886 kolme. Ilmeisesti röykkiöiden kiviä oli sittemin käytetty sillan rakentamiseen.

Lohkokivessä näkyvät poran jäljet.

Turun Uittamon patteri (Uittamo2, 1000018597) 

Varmaan monelle turkulaiselle Uittamon koulun pohjoispuolella sijaitseva, 2. maailmansodan aikana rakennettu ilmantorjuntapatteristo on tuttu. Itse en ollut koskaan käynyt kyseisellä mäellä, joten paikalta avutuvat upeat näköalat olivatkin positiivinen yllätys. 


Mäelle johtava kivitie.

Mäellä on useita betonista rakennettuja, tykkiasemaan kuuluneita jäännöksiä, jotka nykyisin ovat lähestulkoon kokonaan nuorison piirtämien graffitien peitossa. Graffiteista voidaan olla montaa mieltä, mutta täytyy myöntää, että osa niistä oli todella taitavasti ja oivaltavasti tehty. Museoviranomaisen näkökulmasta jonkin verran huolestuttavaa on ehkä se, että todennäköisesti jossain vaiheessa tulevaisuudessa myös 2. maailmansodan aikaiset, käytöstä pois jääneet puolustusvarustukset luokitellaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Ja muinaisjäännökseen graffitit eivät oikein taida istua..........

Tykkiasemaan piirrettyjä graffitteja.

Torpanpaikka Kiskon Malmbergetissä (Leilä, 1000028694)

Elokuussa Kiskon Malmbergetin, jo 1600-luvulla käytössä olleen rautakaivoksen läheisyydestä löytyivät vanhan torpan jäännökset. Tarkastushetkellä alueella kasvoi vanha kuusikko, jonka alla aluskasvillisuus ei ollut päässyt rehottamaan, joten rakenteet erottuivat maastossa erittäin hyvin. Kohde tuli esille, kun alueelle oltiin suunnittelemassa hakkuita ja metsästä löytyi epäilyttävän näköisiä kivimuodostelmia, kivijalkoja ja –aitamaisia rakennelmia. Yhdessä kivijalassa oli selvä tulisijan paikka. Kaiken kaikkiaan aluetta oli aikoinaan selvästi raivattu kivistä. Lisäksi kohteen läheltä, parin sadan metrin päästä löytyi useita maakellarin pohjia rivissä rinteessä. Erityisbonuksena mainittakoon viimeksi mainittujen kohdalta löytynyt valtava mustatorvisienikeskittymä! 

Tulisijallinen kivijalka.

Kohdetta ei ole merkitty 1700-luvun isojakokarttaan, mutta sen sijaan se näkyy 1800-luvun lopun senaatinkartassa ja isonjaon täydennys- ja -tiluskartassa vuodelta 1913. Ehkäpä tällaisten vaatimattomien asuinsijojen asukkaat alkavat pikkuhiljaa päästä myös arkeologisen tutkimuksen mielenkiinnon kohteiksi.

Rinteessä sijaitsevat maakellarit on merkitty kuvaan punaisilla nuolilla,

Kaarina, Raadelma, Kuninkaantie (Suuri Rantatie 1000028865)

Lokakuussa kävin tarkastamassa kohteen yhdessä Museoviraston intendentti Satu Mikkosen-Hirvosen kanssa, koska Kaarinan kaupungilla on suunnitelmissa kunnostaa ko. tienpätkää, jotta se palvelisi paremmin kevyenliikenteen väylänä. Olen ajanut pyörällä tietä pitkin muutamia vuosia sitten, mutta oikeastaan vasta nyt tajusin, millainen helmi tässä on kysymyksessä.

Kohde sijaitsee Tuorlan maatalousoppilaitoksen rakennusten itäpuolella, metsäalueella. Tieosuus on kaikkiaan noin 450 metriä pitkä ja pääosin erittäin hyvin säilynyt. Sen reunoilla on selvät ja osin varsin korkeatkin pengerrykset.  

Uskaltaisin väittää, että kysymyksessä on yksi parhaiten säilyneistä Suuren Rantatien osuuksista koko Varsinais-Suomessa, ellei jopa parhaiten säilynyt. Suuri Rantatie oli Suomen tärkeimpiä historiallisia maantieyhteyksiä, joka rakennettiin yhdistämään Turkua ja Viipuria. Tiestä on käytetty usein myös nimitystä Kuninkaantie tai Vanha Viipurintie.

Teksti ja kuvat: Kaisa Lehtonen