Luostarinmäen katukiveyksen esille kaivaminen kesällä 2022

Anniina Kettunen ja Alina Korte 

Loppusyksystä 2021 uutisoitiin Luostarinmäen museoalueelta hieman yllättäen sähkökaapelitöiden asennustöiden yhteydessä löytyneestä katukiveyksestä. Tällöin kiveystä otettiin alueen alimmalta poikkikadulta esiin noin metrin leveydeltä ja puolen kadun pituudelta. Kiveys vaikutti hyvin säilyneeltä, joten se päätettiin kaivaa Turun museokeskuksen toimesta vuoden 2022 aikana esiin kokonaisuudessaan, tavoitteena saada sen rakenteista ja ajoituksesta lisätietoa. Mahdollisuuksien mukaan alkuperäinen kiveys voitaisiin jättää auki museovieraiden kuljettavaksi. Viime kesän aikana museon vierailijat pääsivät seuraamaan arkeologien työtä ja kyselemään niin katukiveyksen kuin myös koko alueen historiasta. Elokuussa töihin kaivauksilla pääsi turkulaisia poliitikkojakin Poliitikon museoharjoittelu -teemaviikon aikana. Kiveystä on nyt kokonaisuudessaan otettu esille yhden poikkikadun verran. Kaivausten edetessä saatiin uusia esinelöytöjä sekä tietoa kiveyksen rakenteisiin ja kuntoon liittyen, mutta monia kysymyksiä jäi edelleen myös vaille vastausta. 

Blogin kuvat: Alina Korte ja Anniina Kettunen / TMK. 

Keskeneräinen kaivausalueen lounaispääty.

Jo aiempien katuun liittyvien blogikirjoitusten aikaan pääteltiin, että katu on ollut paikallaan ennen vuotta 1889, sillä sitä löytyi viimeistään 1889 valmistuneen rakennuksen alta. Vanhan valokuvan perusteella katu on puolestaan ollut jo suurimmaksi osaksi peittynyt vuonna 1912. Tarkemmin katu on luultavasti peitetty vuosien 1901 ja 1912 välillä, sillä alueen lounaspäädystä, kiveyksen pinnasta löytyi raha vuodelta 1901 ja sen läheltä ylemmästä maakerroksesta raha vuodelta 1921. Myöhempi raha on selvästi täyttömaasta, kun taas aikaisempi vaikuttaa olevan alkuperäisen kiveyksen yhteydestä, jolloin se olisi aikalaiselta kadulle pudonnut. Kiviä ei siis luultavasti ole ladottu 1800-luvun lopulla, sillä kovan työn tulosta tuskin olisi haluttu peittää jo saman sukupolven aikana. Kesän kaivausten aikana tehtiin ajatusta tukevia huomioita, mutta katua ei edelleenkään voida ajoittaa täysin varmasti millekään tietylle selkeälle aikavälille. Syynä kadun peittämiselle voi yksinkertaisesti olla asukkaiden kyllästyminen sen ylläpitoon, sillä esimerkiksi rikkaruohot kasvavat kivien väliin hyvin nopeasti. Osittain Luostarinmäen katuja on saatettu peittää aluetta museoksi muokattaessa, jotta liikkuminen mäellä sujuisi esteettömämmin.

Kaivausten edetessä kävi ilmi, että rakennusten kivijalat loppuvat siihen tasoon, jossa kiveys on. Tehtyjen koeojien myötä puolestaan kävi ilmi, että kiviä on ollut useampi kerros. Tästä näkyi merkkejä jo aiemmin, kun joiltain kohdin kivet irtosivat hyvinkin helposti, mutta niiden alta tulikin esiin uusia. Nyt kuitenkin tasot olivat esillä konkreettisesti, ja niitä vaikutti olevan ainakin kolme. Kivet on siis laitettu suoraan alueen luonnolliseen moreenimaahan ilman mitään pohjustushiekkaa, kuten jo aiemman aihetta käsittelevän blogikirjoituksen aikaan arvioitiin. Kiviä on vuosien varrella tampattu kadulle lisää, ilmeisesti niitä sen enempää asettelematta. 

Selvästi parhaiten katu on säilynyt kujan koillispäässä, josta se alun perin havaittiin. Täällä kivet on aseteltu paikalleen huomattavasti huolellisemmin kuin lounaispäässä, jossa oli puolestaan todella suurta vaihtelua kadun pinnassa ja kivien koossa. Joissakin kohdissa on vaikea sanoa, onko kyseessä paikalleen hajonnutta katukiveystä, vaiko kivistä täyttömaata. Myös suuret puunjuuret ovat vaikuttaneet suuresti yhdessä roudan kanssa kiveyksen rikkoutumiseen. Jo yksin routa saattaa nostaa kiviä talven aikana. Katukiveyksen laajan rikkonaisuuden vuoksi kadun uudelleen kiveämisen toteutuminen jäi kaivausten jälkeen vielä kysymykseksi. Jos katukiveys halutaan avata yleisölle käveltäväksi, täytyy sitä tasoittaa ja sen rikkonaiset kohdat paikata.

Lounaisosa oli juurten ja roudan tuhoamaa.

Koillispään kulmassa kiveys näytti menevän rakennuksen 295 kivijalan alle, joten kohdalta kaivettiin kokeeksi suoraan alaspäin kivijalan vierestä. Kiviä vaikutti olevan kerroksellisesti jopa kivijalan alla, kunnes noin 20 cm syvyydessä maa muuttuu luonnolliseksi moreenimaaksi. Tällä kohdalla on arkistotietojen mukaan ennen ollut sauna, joka on otettu uusien määräyksien mukaisesti pois käytöstä 1800-luvun puolivälin tienoilla. Jäljellä oleva kivijalka on hieman liian pramea saunalle, joten ilmeisesti saunarakennus purettiin kokonaan ja tämä jäljellä oleva rakennus on nuorempi kuin sauna, ja siten myös mahdollisesti nuorempi kuin katu. 

Yksi otollinen aika kiveyksen latomiselle voisi olla Luostarinmäen niin kutsuttu kultakausi 1820–1850-luvuilla. Tällöin alueen asukasmäärät lähes tuplaantuivat Turun palon seurauksena, mikä johti siihen, että tonttien omistajien vuokratulot nousivat.  Teoriaa viimeistään kultakaudella rakennetusta kiveyksestä tukee muun muassa poikkikujan koillispäädyn reunalta löytynyt kopeekka, joka ajoittuu vuosien 1839–1847 välille. Raha löytyi suoraan katukiveyksen päältä, sellaisesta kohdasta, johon ei ole tehty minkäänlaisia kaivantoja. Lisäksi Vartiovuoren kivilouhos oli käytössä vielä 1800-luvun alussa, mutta puistoa alueelle alettiin istuttamaan 1840-luvulla. Kiviä louhoksesta on siis ehkä toimitettu Luostarinmäelle ennen Vartiovuoren puistoa. Tässä vaiheessa alueen tontitkin olivat jo valmiita.

Kiveyksen alta ei myöskään ole havaittavissa merkkejä ihmistoiminnasta, mikä tukee ajatusta kadun aikaisesta rakentamisesta. Esiin kaivetun kiveyksen alue kuuluu Luostarinmäen vanhimpaan rakennuskantaan, jolloin katuja on siis mahdollisesti kivetty jo 1780–1790-luvuilla tonttien rakentamisen yhteydessä. Luostarinmäen kiveysten laatu myös vaihtelee paikoittain paljonkin, mikä viittaa siihen, että katuja alueelle ei ole ladottu yhdellä kertaa. Vaihtelu voi myös johtua kadun asukkaiden varallisuuseroista tai heidän työpanoksestaan, sillä katujen kiveäminen ja huolto oli läheisten tonttien vastuulla. Latomisessa käytettyjen kivien muodot ja koot myös vaihtelevat huomattavissa määrin. Niiden valitseminen ja muotoilu ei ilmeisesti ole ollut erityisen tarkka prosessi, toisin kuin kaupunkien keskustoiden mukulakiveyksien kohdalla. Osittain ladonnassa on saatettu hyödyntää Luostarinmäen rakennustöistä, tai viereisellä Vartio-vuorenmäen louhimolla syntynyttä kivijätettä. 

Kiveyksen ja sen täytön löydöt olivat suurimmaksi osaksi tyypillistä 1700–1800-lukujen kaupun-kikaivausmateriaalia, eli pääasiassa lasia, eläinten luita ja keraamisten astioiden paloja. Aikaisemmin mainittujen rahojen lisäksi poikkikujalta löytyi vuosina 1866, 1883 ja 1892 lyödyt rahat sekä erilaisia kuvioituja metallinappeja. Aivan rakennuksen kivijalan tyvestä puolestaan löytyi pronssinen nuppineula, käsityöläismuseolle sopivasti. Lisäksi kadun päällisestä täyttömaasta löytyi keraamisen kivennäisvesipullon osia, jotka voitiin leiman perusteella tunnistaa Nassaun herttuakunnassa, nykyisen Saksan alueella 1800–1850-lukujen välillä valmistetuiksi. Yksi nuo-rimmista mielenkiintoisista löydöistä oli messinkisen medaljongin takaosa tai taskukellon loketti, joka on sarjanumeronsa perusteella valmistettu Saksassa vuosien 1891–1945 välisenä aikana.

Nassaun herttuakunnassa valmistetun kivennäisvesipullon osia.

Kadun kaakkoisreuna puolestaan oli ikävästi tuhoutunut 1970-luvulla asennetun kaapelin vuoksi noin metrin leveydeltä talojen vierellä tontin 158 portin kulmaan saakka. Ilmeisesti aika-laiset työntekijät eivät ole yhdistäneet paikan kivisyyttä siihen, että paikalla olisi mukulakivikatu, tai eivät siitä välittäneet, vaan jatkoivat työtään. Tämän kaapelikaivantoalueen löydöt voivat siis periaatteessa olla peräisin mistä tahansa, sillä ne ovat voineet kulkeutua paikalle täyttömaan mukana. Toisaalta täytössä on luultavasti käytetty samaa maata, jota siitä aiemmin poistettiin kaapelia varten, mutta ainakin osittain se on selvästi puhdasta täyttöhiekkaa. Kaa pelialueen löydöt olivat pääasiassa samaa kuin muuallakin poikkikujalla, mutta joukossa oli huomattavasti enemmän 1800-lukua nuorempaa materiaalia ja tasolasia.

Ylempi kuva: Koillisosa ennen. Alempi kuva: ja jälkeen.

Kiitos museokeskukselle ja Luostarinmäen työntekijöille hienosti sujuneesta kaivauskesästä!

Alina Korte & Anniina Kettunen

Turku 790 vuotta? Vuodet 1230–1300 ennen kaupungin syntyä (virtuaalinäyttelyn osa 1)

Tasan kaksi vuotta sitten, juuri ennen korona-aikaa, Brinkkalan galleriassa päättyi kaupunkiarkeologinen näyttely, jossa esiteltiin Turun Katedralskolanin peruskorjauksen yhteydessä tehtyjen arkeologisten tutkimusten (2014–2015) tuloksia. Näytteillä oli esinelöytöjä, luita ja kasvijäänteitä. Kävijöitä kertyi yli 5000.  

Kaupungin 790-vuotisjuhlavuoden kunniaksi pystytetyn näyttelyn ajatuksena oli hiukan ravistella pinttyneitä käsityksiä ja tuoda Kattanin kautta esille tuoreimpia arkeologisia tulkintoja Turun kaupungin syntyyn, kasvuun ja suuriin muutoksiin liittyen. Mutta ihan kaikkea ei tuolloin voinut vielä paljastaa...

Jos et ehtinyt tutustua näyttelyyn, se on nyt mahdollista terveysturvallisesti omalta kotisohvalta käsin. Alkuperäisiä näyttelytekstejä on hiukan muokattu ja laajennettu, tuodaanpa esiin uutta tietoakin. Löytöjä pääset tarkastelemaan sekä niiden etu- että takapuolelta. Joitakin löytöjä on myös 3D-digitoitu. Niihin voit tutustua Sketchfabissä, jonne pääset blogin seuraavissa osissa julkaistavien linkkien kautta. Blogissa julkaistavat esinekuvat on ottanut Noora Kivisalo. 

Tässä osassa tutustutaan 1200-luvun Koroisiin ja Turun kaupunkia edeltäneeseen asutukseen. Seuraavalle vuosisadalle siirrytään noin kuukauden kuluttua. Postauksen lopusta löytyvät tiedot näyttelyn tekijöistä, yhteistyökumppaneista ja käytetyistä lähteistä. 

Turku 790 vuotta?

Tammikuun 23. päivänä vuonna 2019 Turun kaupunki täytti 790 vuotta. Laskenta aloitetaan paavin kirjeestä vuodelta 1229, jossa Suomen piispa sai luvan siirtää istuimensa sopivammalle paikalle (ad locum competenciorem). Arkeologisten tutkimusten perusteella 1200-luvulla nykyisen tuomiokirkon ja Vanhan Suurtorin ympäristössä oli kuitenkin vielä peltoa ja maaseutumaista asutusta. 

 Ei hätää! Turulla on silti ikää yli 700 vuotta.

Kuva 1. Punainen täppä osoittaa Brinkkalan galleriaa. Turun ruotsinkielisen lukion tilat sijaitsevat naapurikorttelissa Vanhan Suurtorin varressa. Koulun peruskorjauksen vuoksi korttelissa tehtiin arkeologisia tutkimuksia vuosina 2014–2015 (Turun museokeskus) ja 2017–2018 (Muuritutkimus Oy). Turun museokeskus kaivoi Luostarin Välikadun varren siipirakennuksen ja päärakennuksen alla sekä korttelin pihalla (vinoviivalla merkityt alueet). Muuritutkimus Oy jatkoi tutkimuksia liikuntasalin lattian alla, josta löytyi hyvin säilyneitä kivitalojen raunioita. Yleisö pääsi sittemmin tutustumaan niihin Turku goes underground pop up -museossa kesällä 2018. Tummalla rasterilla karttaan on merkitty Välikadulta jokirantaan johtaneiden poikkikatujen kiveykset. Karttapohja: Turun kaupunki / KYTO, kartta: Tanja Ratilainen / TMK.

 

Kuva 2. Oikealla asiakirjan reunassa Turun kaupungin vanhin tunnettu sinetti vuodelta 1309. Kuva: SDHK nr 2291, Ruotsin  valtionarkisto. 

1230–1300 Aika ennen kaupungin syntyä  

Kirkko asettuu Koroistenniemelle

Katolisen kirkon hallinnollinen keskus perustettiin 1230-luvulla Koroisteniemelle, Aura- ja Vähäjoen haaraan. Niemen keskelle rakennettiin kapeakuorinen puukirkko, joka toimi tuomiokirkkona kunnes piispanistuin siirrettiin nykyiselle paikalleen noin vuonna 1300. Puukirkko tuhoutui tulipalossa 1300-luvun puolivälissä, minkä jälkeen tilalle rakennettiin entistä suurempi puukirkko. Kivikirkon rakennushanke käynnistettiin niemellä viimeistään 1400-luvun alussa, mutta se jäi pahasti kesken rantapenkan romahdettua jokeen. Ennen 1300-lukua Koroisissa oli mahdollisesti myös esiurbaani kauppapaikka.  

Aurajoen puolella niemellä oli piispan asunto, joista ensimmäinen rakennettiin puusta, luultavasti samoihin aikoihin kuin ensimmäinen kirkkokin. 1200-luvun toisella puoliskolla, mutta viimeistään 1300-luvun alussa puurakennuksen paikalle tehtiin kivestä muurattu puolustustorni. Puolustustorni on yksi Suomen vanhimmista kivirakennuksista. Tornin viereen rakennettiin kaksikerroksinen, hirsinen asuinrakennus, jota lämmitettiin tiilistä muuratulla, varaavalla hypokaustiuunilla. Hirsilinna tuhoutui luultavasti tulipalossa ja 1300-luvun puolivälin jälkeen rantaan rakennettiin komea tiilitalo, piispan palatsi. Myös torni ja tiilitalo jäivät pois käytöstä rantapenkan sorruttua jokeen. 

Kuva 3. Koroistenniemi sijaitsee 1,8 km Vanhalta Suurtorilta koilliseen. Kuvassa rakennukset vuoden 1300 tienoilla (punaisella): kapeakuorinen puukirkko, kivitorni ja kaksikerroksinen hirsilinna. Niemi oli myös linnoitettu, mutta ei tiedetä missä vaiheessa kuiva vallihauta maavalleineen sen poikki rakennettiin. Osa nykyisestä vallista on kaivausten jälkeen tehty ennallistus. Vallin ulkopuolella oli piispan tila. Pintamalli: Kari Uotila / Muuritutkimus Oy, rakenteet: Tanja Ratilainen / TMK.

Kaupunkia edeltänyt asutus

Vielä 1200-luvulla nykyisen vanhan kaupungin sydämessä, tuomiokirkon ja Vanhan Suurtorin ympäristössä oli peltoja ja asutus oli maaseutumaista. Kaivauksissa löytyneiden vanhimpien puurakenteiden yhteydestä ei ole löydetty todisteita esimerkiksi kaduista. Esinelöytöjen perusteella asutus, maatila tai kylä, oli kuitenkin varakasta ja sillä oli 1200-luvun puolivälistä lähtien hyvät kauppayhteydet Itämeren piiriin. Kattanin tutkimuksissa saatujen luonnontieteellisten ajoitustulosten perusteella vanhimmat merkit kaupunkia edeltäneestä asutuksesta ajoituvat jopa 1100-luvun toiselta puoliskolta- 1200-luvun alkuun. 

Kaupunki perustettiin vuoden 1300 tienoilla. Sen taustalla oli todennäköisesti Ruotsin kruunun tarve lujittaa valtaansa Aurajokilaaksossa sekä Itämeren kaupan kasvu. 

Kuva 5. Katedraalikoulun päärakennuksen alta löytyneitä auranjälkiä. Kuva Heidi Martiskainen / TMK.

Kuva 4. Kyntöjäljistä löytyi hiiltyneitä, viljelyyn liittyvän yksivuotisen rikkakasvin siemeniä (Galeopsis). Radiohiilimenetelmä antoi 68,2 % todennäköisyydellä ajoitukseksi 1155-1215. Tunnistus ja valokuva: Mia Lempiäinen-Avci / Turun kasvimuseo. Ajoitustulos: Possnert 2017.

1200-luvulle ajoittuvia puurakenteiden jäännöksiä (1) on löydetty neljästä kohtaa Vanhan Suurtorin läheltä, eikä lainkaan tuomiokirkolta, jossa vanhimman asutuksen oletettiin sijainneen. Yksi 1200-luvun ajoitus on myös Aurajoen länsipuolelta (2). Sen sijaan auranviiltojälkiä (3) on todettu viidestä kohtaa tuomiokirkon ja Vanhan Suurtorin ympäristöstä. Karttapohja: Turun kaupunki / KYTO, kartta: Elina Saloranta ja Tanja Ratilainen / TMK.

VITRIINI 1 (kuvat alla) esineiden ajoitus löytöyhteyden perusteella 1250-1300 (ellei toisin mainita). Kaikki Katedraalikoulun 2014-2015 kaivauksilta. 

Paikallisesti valmistettua ns. talonpoikaista keramiikkaa, joka tehtiin ilman dreijaa. Ulkopinta. Sekoittuneesta 1300-luvun kontekstista. TMK23146KE536:014.

Sisäpinta. TMK23146KE536:014.

Dreijaamatonta paikallista keramiikkaa käytettiin Turussa vielä 1300-luvulla. Vasemmalla sisäpinta, oikealla ulkopinta. Kontekstin perusteella 1300-luvun alkupuoliskolta. TMK23146KE557:009.

 

Vanhempaa punasavikeramiikkaa, joka lasitettiin vain ulkopinnaltaan, valmistettiin 1200- ja 1300-luvuilla. Tuontia Itämeren piiristä. Ulkopinta. 

Vanhemmasta punasavesta tehtiin lähinnä kannuja ja patoja. Sisäpinta.

Lasittamatonta harmaasavikeramikeramiikkaa tuotiin Itämeren eteläpuolelta. Ulkopinta. TMK23146:KE093:004. 

Harmaasavesta valmistettiin patoja ja kannuja. Sisäpinta TMK23146:KE093:004.

Protokivisaviastioita alettiin valmistaa 1100-luvun jälkipuoliskolla, mutta pääasiassa niitä tehtiin 1200-luvulla. Suuri osa Turkuun päätyneistä astioista on valmistettu Rheinin alueella, Siegburgissa. Ulkopinta.  

Protokivisaviastiat olivat pääasiassa kannuja ja pikareita. Sisäpinta.

Sorvatun kannen tai korkin kappale, puuta.

Kynttilänpidike TMM23146:ME093:002

Veitsi, jossa hiukan kahvaa jäljellä. TMK23146:ME093:003

Veitsentupen koristeltu kärkiosa. Keskellä tupen selkä. TMK23146:NA093.001.

Näyttelyn ja blogin valmisteluun käytettyjä lähteitä: 

Berg, J. (toim.) 2014. Katedralskolan i Åbo. Rakennushistoriaselvitys. Turun museokeskuksen arkisto.

Grönros, J. 2004. Tiima, tiu, tynnyri: Miten ennen mitattiin. 2. uud. p. [Turku]: Turun maakunta-museo.

Haggrén, G., Mäesalu, A., Malm, M. & Kivijärvi, R. 1999. Skål! sirpaleita keskiajalta: Lasiastioita ja niiden käyttäjiä keskiajan Pohjois-Euroopassa: glaskärl och deras ägare i det medeltida Nor-deuropa = Cheers! fragments from the middle ages : glassvessels and their users in the Me-dieval North-Europe = Skål! glasskärvör [i.e. glasskärvor] från medeltiden. Turku: Aboa Vetus & Ars Nova.

Harjula, J. 2007. Turun keskiaikaisista veitsentupista ja miekanhuotrista. Teoksessa Kivijärvi, R., Pihlman, A., Rantanen, A. & Söderström, M. (toim.) 2007. Eurooppalainen Hansa: The Eu-ropean Hansa. Raportteja 21. Turku: Turun maakuntamuseo.

Harjula, J. et al. (toim.) 2018. Koroinen: Suomen ensimmäinen kirkollinen keskus. Turku: Turun Historiallinen Yhdistys.

Heikniemi-Pääkkönen, H., et al. (toim.) 2002. Kortteli täynnä elämä – Turun Vanha Suurtori. Turun kulttuurikeskus: Turun maakuntamuseo. 

Immonen, V. 2009. Golden moments: Artefacts of precious metals as products of luxury con-sumption in Finland c. 1200–1600. I, Text. Turku: Suomen keskiajan arkeologian seura.

Immonen, V. 2009. Golden moments: Artefacts of precious metals as products of luxury con-sumption in Finland c. 1200–1600. II, Catalogue. Turku: Suomen keskiajan arkeologian seura.

Junnila, H. et al. 2001. Turun nimistö 2. Turun I—X kaupunginosien sekä Sataman kaupun-ginosan asemakaavallinen kehitys vuoden 1827 suurpalosta vuoteen 1999. Turun maakun-tamuseon monisteita 18.

Kostet, J. 1995. Cartographia Urbium Finnicarum. Suomen kaupunkien kaupunkikartografia 1600-luvulla ja 1700-luvun alussa. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys ry.

Kupila, S. et Söderström, M. 2011. Turun katuja ja toreja. Nimistöhistoriaa keskiajalta nykypäi-vään. Turun museokeskuksen julkaisuja 53. Turun museokeskus.

Kurri, Kaarin. MIP – Museon informaatioportaali: Vanha Suurtori 1.

Lilius, H. et Kärki, P. (toim.) 2014.  Suomen kaupunkirakentamisen historia I. Helsinki: Suoma-laisen kirjallisuuden seura. 

Nikula, O. 1970. Turun kaupungin historia 1721–1809. Turku: Turun kaupunki.

Pihlman, Aki. 2010. Turun kaupungin muodostuminen ja kaupunkiasutuksen laajeneminen 1300-luvulla. Teoksessa Varhainen Turku. Toim. Marita Söderström. Raportteja 22, Turku: Tu-run museokeskus.

Pihlman, Aki, Saloranta, Elina Krappala Kim & Ratilainen Tanja (painossa) Turun kaupunkia vanhempi asutus ja kaupungin synty ̶  Tulkinta varhaisen keramiikka-aineiston ja luonnontie-teellisten ajoitustulosten perusteella. SKAS 2/2022.

Possnert, Göran 2017. Saloranta, E. 2018. Turku II, Katedraalikoulu, Kaupunkiarkeologinen kaivaus 2014–2015. Kaivauskertomuksen liite. Turun museokeskuksen arkisto. 

Ratilainen, T. et al. 2016. The medieval town of Turku: Its roots, founding and development till the 14th century. Teoksessa Claudia Kimminus-Schneider and Alfred Falk (toim.), Lübecker Kolloquium zur Stadarchäeologie im Hanseraum X: Vorbesiedlung, Gründung und Entwicklung, Verlag Schmidt-Römhild, Lübeck.

Saloranta, E. 2018. Turku II, Katedraalikoulu, Kaupunkiarkeologinen kaivaus 2014–2015. Kaivauskertomus. Turun museokeskuksen arkisto. 

Saloranta, E. 2019. Aurajoen rantojen rakentaminen kaupungin vanhalla ydinalueella ennen nykyisiä laitureita. Teoksessa Ratilainen, T. et Mustonen, R. (toim.) Pitkin poikin Aurajokea: Ar-keologisia tutkimuksia, Raportteja 23 [Turku]: Turun Museokeskus.

Seppänen, L. 2002. Todisteita Turun tuomiokirkon keskiaikaista maalauksista. Turun maakun-tamuseo, Åbo landskapsmuseum, Appelgren, K., Gräsbäck, B., Löflund, B., Myrsky, A. & Smeds, J. 2002. Aboa: Vuosikirja 65, 2001. [Turku]: Turun maakuntamuseo.

Seppänen, L. 2012. Rakentaminen ja kaupunkikuvan muutokset keskiajan Turussa. Erityistar-kastelussa Åbo Akademin päärakennuksen tontin arkeologinen aineisto. Väitöskirja, Turun yli-opisto, arkeologia. 

Seppänen, L. 2016. Turun kaupunkikuva ja reformaation jäljet. Teoksessa Heinonen, M., ja Räsänen, M., (toim.) Pohjoinen reformaatio, Turun historiallinen arkisto 68. Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies ja Turun historiallinen yhdistys.  

Wahlström, B. 2016. Katedralskolan i Åbo. Finlands skola.

Tekemistä hiihtolomalle – Arkeologinen näyttely Brinkkalan galleriassa avoinna 23.2.2020 saakka

Tanja Ratilainen

Näyttelyjuliste: Ulla Kujansuu / TMK
Kuvaaja Ville Mäkilä / TMK.

Brinkkalan gallerian kaupunkiarkeologinen näyttely Turku 790 vuotta? kertoo siitä, milloin Turun kaupunki syntyi ja miten se kehittyi  suurpaloon 1827 saakka. Kaupungin historian rinnalla näyttelyssä kulkee Katedraalikoulun korttelin historia, josta saatiin uutta tietoa arkeologisten tutkimusten ansiosta. 

Korttelissa tehtiin arkeologisia kaivauksia koulun peruskorjauksen vuoksi vuosina 2014–2018. Kesällä 2018 yleisö pääsi tutustumaan liikuntasalin alta löytyneisiin keskiaikaisten kivitalojen raunioihin Turku goes underground pop up -museossa. Nyt Brinkkalassa esillä oleva arkeologinen esineistö on taltioitu Turun museokeskuksen tekemissä kaivauksissa vuosina 2014–2015 ja kattaa ajanjakson 1200-luvun lopulta 1800-luvulle. 

Näyttelyssä on esillä esimerkkejä turkulaisten käyttämistä tarvekaluista, koruista ja vaatteista. Monet niistä ovat uniikkeja tai harvinaisuuksia lajissaan, kuten hopealusikka 1300-luvulta. Osaltaan esineistö heijastelee Vanhan Suurtorin alueen varakkaan kaupunkiasutuksen materiaalista elämää.

Arvokas hopealusikka (TMM23146:ME074:010) löytyi eräälle
tontille levitellystä tunkiokerroksesta. Kuvaaja Ville Mäkilä / TMK

Erityistä Turun keskiaikaisissa kulttuurikerroksissa on orgaanisen materiaalin hyvä säilyvyys; kaivauksissa löydettiin nahkakenkiä, puuvateja, luuneuloja, tekstiileitä ja mm. leijonakoristeisen norsunluisen pöytäveitsen kahva, joka erikoisuutena nostettiin näyttelyn tähdeksi (kuvassa yllä). Esillä on myös esineitä, joiden käyttötarkoitusta ei tiedetä. Vieraskirjaan voi vapaasti tehdä ehdotuksia!

Tekstiililöydöt on niiden herkkyyden takia valaistu näyttelyssä hillitysti, joten tämän blogin lopussa on niistä muutama tarkempi kuva sekä tekstiilitutkija Heini Kirjavaisen teksti, joka ei kokonaisuudessaan valitettavasti mahtunut näyttelyyn mukaan. 

Näyttelyssä kerrotaan myös alueelta löytyneistä rakennuksista, kaduista ja erityisesti 1400-luvun lopulla käytössä olleesta käymälästä eli latriinista. Mikroskoopilla voi tutkia käymälästä löydettyjä aitoja siemeniä ja diaesityksen välityksellä seurata käymälärakenteen purkamista kaivausten aikana. Lisäksi esillä on valokuvia kaivauksilla työskentelevistä arkeologeista.

Kaivausten aikana työryhmä piti ruotsinkielistä Instagram-tiliä: Under Kattan. Näyttelyssä on kaksi huonetta, joista toinen on omistettu latriinille ja sen löydöille ja toisessa esitellään lyhyesti ja tiivistetysti kaupungin ja Katedraalikoulun historiaa. Näyttelyn tekstit ovat suomeksi ja ruotsiksi.

  Luostarin Välikadun varressa sijaitsevan koulun siipirakennuksen alta kaivauksissa löytyi latriini eli käymälälaatikko, joka  osittain esille kaivettuna oikealla. Ympärillä on käymälää vanhempia rakennusjäänteitä. Kuvaaja Elina Saloranta / TMK. 

Koulun pihalta löytynyttä kivitalon jäännöstä peitetään dokumentoinnin jälkeen. Kivitalo sijaitsi keskiajalla Suurtorin takaisen poikkikadun ja Luostarin jokikadun risteyksessä. Kuvaaja Elina Saloranta / TMK. 

Näyttelyssä esillä olevat tekstiililöydöt
Heini Kirjavainen 

Kaupunkikaivauksilta löydetyt kankaanpalat ovat yleensä peräisin moneen kertaan käytetyistä ja muunnelluista vaatekappaleista. Sen takia jäljelle jääneet palat ovat pieniä eikä niistä yleensä voi kertoa, mikä vaatekerta on ollut kyseessä. Maalöytötekstiilit ovat kaikki ruskean eri sävyissä. 

Karkea kolmivartinen toimikas 1300-luvulta

Kangas on kudottu erittäin karkeasta villasta. Sidokseltaan kangas on kolmivartinen toimikas, ja todennäköisesti se on kudottu vaakatasokangaspuilla. Kyseinen sidos oli suosittu juuri 1300-luvulla, jolloin edellä mainittu kangaspuutyyppi tuli laajempaan käyttöön korvaten osittain pystykangaspuut kankaankudonnassa. Kangas on kudottu kudevaltainen nurjapuoli päällepäin. Tiheä loimivaltainen puoli on ollut kuitenkin kankaan oikeana puolena, jolloin vanutettu nurjapuoli on ollut ihoa vasten. Kangas on ollut tiivis ja vettähylkivä ja sitä on voitu käyttää esimerkiksi päällysvaatteissa.

Karkeaa kolmivartista villatoimikasta. Kuvaaja Tanja Ratilainen / TMK. 

Hieno nelivartinen toimikkaan kappale löytyi käymälälaatikosta
Tekstiilinpala on kudottu erittäin hienosta pehmeästä alusvillasta. Kangas on kudottu tiiviiksi ja tasaiseksi. Vaikka kyseessä on taitavasti ja ammattimaisesti kudottu kangas, siinä on useita kudontavirheitä, joita löytyy useimmista keskiaikaisista kankaanpaloista. Kudontavirheiden syynä ei välttämättä ole kutojan taitamattomuus vaan huonot valaistusolosuhteet pimeässä työtuvassa. Kangas on todennäköisesti tuontia, joko villana, kankaana tai vaatekappaleena. Keveytensä ja hienon laatunsa puolesta kangas on sopinut alimpiin vaatekerroksiin lähellä ihoa pidettäväksi.

Käymälästä löytyneita villatoimikkaan kappaleita. Kuvaaja Tanja Ratilainen / TMK.

Katonharjan koriste vai uusi munkkitiilityyppi?

Kuva: Mikko Kyynäräinen / TMK

Tämä syyskuun esineenä esitelty, kourumainen kattotiili löydettiin Aurajoen itäpenkasta Runeberginpuiston kohdalta rantakiveyksen korjaamiseen liittyneiden arkeologisten kaivausten yhteydessä vuonna 2012. Se oli keskiajalla vajonnut joen pohjaan kertyneeseen puusilppuiseen saveen, josta löydettiin paljon muutakin pois heitettyä tai hukattua tavaraa.  

Arkeologien huomion herätti kattotiilen selkäpuolelle kiinnitetty, kauniisti muotoiltu nokka. Tavallisesti matalahko kolmionmuotoinen nokka eli asennuspykälä kiinnitettiin aivan kattotiilen päähän siten, että sen avulla tiiliä voitiin asentaa rimoille vierekkäin, kourupuoli ylöspäin. Näitä tiiliä sanotaan nunnatiiliksi. Valmistusvaiheessa nunnatiilien reunoihin tehtiin kiinnitysloveukset eli olkakaaret, joiden avulla sauman päälle asetettu kourumainen munkkitiili pysyi paikoillaan.

Tavallisista nunna- ja munkkitiilistä tehty katto. Lähde: Venhe 1994, 36.

Tässä kattotiilessä mahdollinen nokka on kuitenkin istutettu 6 cm etäisyydelle tiilen päästä.  Se on myös tavallista korkeampi ja kapeampi ja sen pää on muotoiltu sormin lintumaiseksi koukuksi  – voisiko kyseessä olla harjatiilen koristeltu katkelma? Nokan kummallisen sijainnin lisäksi olkakaarien puuttuminen viittasi siihen, että kyseessä ei ainakaan ollut ihan tavallinen nunnatiili.

Mitä erilaisimpia harja- ja päätykoristeita tunnetaan muualta keskiajan Euroopasta, mutta Turusta niitä ei ole toistaiseksi löydetty. Osaksi tämä saattaa johtua siitä, että tiilikatot näyttävät täällä olleen keskiajalla melko harvinaisia, tai sitten harja- ja päätykoristeita ei ole tunnistettu.

Erilaisia harjatiiliä. Lähde: McCutcheon 2006, 183.

Kyseisessä tapauksessa voinemme kuitenkin harjatiilen unohtaa, sillä Visbystä tunnetaan munkkitiiliä, joiden yläosassa, on koukkumainen asennuspykälä. Sen avulla päällekkäiset munkkitiilet pysyivät paremmin aloillaan. Joka tapauksessa tiililöytö on merkittävä, sillä kyseessä on todennäköisesti aikaisemmin Suomessa tuntematon munkkitiilityyppi.

Myös munkkitiilissä saattoi olla asennuspykälä. Lähde: http://130.237.186.144/vft/data/b0200.htm, Piirros: P.A. Säve 1848, Valdemar Falcks Bildarkiv.