Visa Immonen ja Tanja Ratilainen
Arkeologisten kohteiden sekä löytöjen toisintaminen virtuaalisesti
on 2000-luvun trendejä. Eräs tämän digitalisoinnin juonne on museoitujen
esineiden skannaaminen 3D-muotoon. Tällöin fyysisestä esineestä on malli, jota
voi virtuaalitodellisuudessa vapaasti liikutella ja katsella eri etäisyyksiltä.
3D-mallintaminen mahdollistaa esineiden tarkastelun monenlaisilla digilaitteilla
ja helpon levittämisen esimerkiksi internetissä. Museoesineiden 3D-digitointia
on tehty jo 1990-luvun lopusta alkaen, mutta vasta edellisvuosina teknologian vakiinnuttua ja
halvennuttua se on alkanut lyödä itsensä laajasti läpi museo- ja
yliopistomaailmassa.
Syksyllä 2019 käynnistyy Turun yliopiston arkeologian
oppiaineen, Aboa Vetus & Ars Nova -museon ja Turun museokeskuksen vuoden
mittainen hanke, jossa kokeillaan ja kehitetään arkeologisten löytöjen
3D-digitointia. Vaikka keskiössä on uusi teknologia, digitointi on oleellisesti
samalla tapa tehdä uudenlaista yhteistyötä. Sillä on myös tunteita kirvoittava
ulottuvuutensa.
Kansallista ja kansainvälistä tukea
Turkulaisen kulttuuriperinnön digitointiyhteistyön rahoittaa
opetus- ja kulttuuriministeriö. Se jakoi vuonna 2018 erityisavustusta museokokoelmien 3D-digitointiin, ja turkulainen hanke oli suurimpien
rahoitustensaajien joukossa. Kaikki erityisavustuksen saaneet museot ovat sittemmin
säännöllisesti kokoontuneet kertomaan hankkeidensa edistymisestä ja jakamaan
3D-digtoinnista saatuja kokemuksia.
Koska digiteknologian soveltaminen museotyössä on vielä
alussa, 3D-digitointia käynnistelevät museot ovat saaneet paljon tukea
toisiltaan. Museoiden erilaiset lähtökohdat ja motiivit ovat samalla piirtyneet
esiin. Joissakin museoissa kyse on vain yhden tai muutaman esineen 3D-digitoinnista
yleisökäyttöön, toisissa taas laajoista esinemääristä ja kokonaisratkaisujen hahmottelemisesta.
Siinä missä yhdet museot ovat ostaneet esineiden skannauksen ulkoisina
palveluina, toiset ovat päättäneet hankkia digitointilaitteet ja näin huolehtia
kaikista digitoinnin vaiheista itse.
Euroopan unionissa on myös panostettu kulttuuriperinnön
digitointiin, ja 24 Euroopan maata allekirjoitti julkilausuman kulttuuriperinnön digitoinnin edistämisestä huhtikuussa 2019. Julkilausumassa
yksi toiminnan peruspilareista on yleiseurooppalainen aloite
kulttuuriperintöaineiston, muistomerkkien ja historiallisten kohteiden 3D-digitoimiseksi.
Institutionaalinen tuki 3D-mallinnoksille näkyy myös muun muassa siinä, että
eurooppalaista digitaalisten kulttuuriperintökokoelmien internet-alustaa Europeanaa sekä suomalaista Finnaa kehitetään 3D-objektien jakamiseen
sopiviksi.
 |
| Naudan varvasluusta tehty keskiaikainen pelinappula
tekstuurilla ja ilman tekstuuria. Kokeilu on tehty Space Spider -skannerilla ja Artec Studio 12 -ohjelmistolla. Tanja Ratilainen / TMK |
3D-digoitoinnin hyödyt
Arkeologisten löytöjen ja museokokoelmien 3D-mallintaminen
palvelee monenlaisia käyttötarkoituksia. Vaikka digitointiin liittyy paljon
uutuudenviehätystä ilman sen suurempia tavoitteita, teknologian vakiintuessa
sille on keksitty yhä uudenlaisia ja tärkeitä sovelluksia. Ensinnäkin esineistä
tehtyjä tarkkoja digimalleja voidaan hyödyntää niiden suojelussa, tutkimisessa
ja konservoinnissa. Jos museoesineestä on olemassa 3D-malli, sitä ei
välttämättä tarvitse tuoda näyttelyyn tai tutkijoiden käsiteltäväksi, koska
digiversio voi täyttää tällaisia käyttötarpeita.
Toiseksi 3D-mallit mahdollistavat uudenlaisen tutkimuksen
tekemisen. Laadukas 3D-malli voi nimittäin paljastaa tai korostaa sellaisia
yksityiskohtia, joita tutkija ei paljaalla silmällä muuten näkisi. Lisäksi 3D-mallien
avulla voidaan vertailla rinnakkain yhtä aikaa useassa eri museokokoelmassa
olevia esineitä. Joissakin tapauksissa saman esineen fragmentteja on päätynyt
eri museoihin, mutta digitaalisesti palaset voidaan liittää toisiinsa – tai
vain osittain säilyneitä esineitä voidaan ennallistaa virtuaalisesti.
Kolmanneksi 3D-mallit ovat saaneet käyttöä museoiden
yleisötyössä ja kulttuuriperinnön saavutettavuuden lisäämisessä. Näyttelyssä
oleviin esineisiin ei tavallisesti saa koskea, vaan vierailijan on tyydyttävä niiden
katselemiseen suojalasin lävitse. 3D-mallien avulla hänellä on kuitenkin keino
päästä katselemaan esineitä eri puolilta ja etäisyyksiltä. Jos virtuaalinen
esine on käytettävissä internetin kautta, museoesineiden tarkastelu on
mahdollista lähes missä vain, milloin vain – ja myös niille, jotka eivät
museoissa muuten vierailisi. Virtuaaliset esineet onnistuvat herättämään tällaisissakin
henkilöissä tunteita ja ehkä jopa kiinnostuksen kulttuuriperintöön. Samoin lisätty
todellisuus – eli digitaalisten elementtien lisääminen näytön tai digilasien
kautta tarkasteltuun ympäristöön – voi innostaa tai antaa vierailulle lisäarvoa.
Tällöin vaikkapa arkeologinen löytö ilmestyy löytöpaikassaan, ja siitä saa digisovellukselta
syventäviä tietoja.
Mitä Turussa tehdään?
Turkulaisten museoiden ja yliopiston hankkeessa keskitytään
arkeologisiin kokoelmiin vuosina 2019–2020. Sen aikana selvitettäviä keskeisiä
kysymyksiä ovat seuraavat:
– Miten museoesineiden 3D-digitointi onnistuu lopputulosten kannalta laadukkaasti mutta samaan
aikaan ajankäytöllisesti tehokkaasti?
– Millaisten arkeologisten löytöjen digitointi onnistuu parhaiten ja millaisten esineiden kanssa sitä
ei kannata yrittää?
– Miten 3D-malleja kannattaa hyödyntää yleisötyössä?
– Kuinka 3D-malleja pitäisi museoissa käsitellä ja arkistoida?
Vaikka kysymyssarja vaikuttavat varsin teknissävytteiseltä, siihen
sisältyy väistämättä kulttuuriperintötyön periaatteellisia teemoja aineistojen
valikoimisesta ja arkistoimisesta sekä saavutettavuudesta. Myös 3D-mallien
herättämät tunteet – oli kyse sitten kriittisyydestä, välinpitämättömyydestä,
toiveikkuudesta tai innostuksesta – ovat projektissa tavalla tai toisella läsnä
ja tärkeä osa digitointityötä. Museokokoelmien 3D-mallintaminen on
kokonaisvaltaista kulttuuriperintötoimintaa.
Pelinnappulaa voi 3D:nä tarkastella tästä.
Pelinnappulaa voi 3D:nä tarkastella tästä.
Turun museokeskus, Turun yliopisto ja Åbo Akademi ovat
käynnistäneet vuosille 2018–2019 hankkeen, jonka tavoitteena on kehittää ja
syventää organisaatioiden välistä yhteistyötä. Tämän vuoden aikana Museokeskuksen
blogeissa julkaistaan yhteistyön moninaisuudesta kertovia blogikirjoituksia.
