Varhaista Turkua linssin läpi katsoen - ARKSA-hankkeen valokuvausprojektin kuulumisia

 

Turun museokeskus käynnisti vuoden 2020 helmikuussa ARKSA- eli Arkeologia saavutettavaksi -hankkeen, jonka tavoitteena on keskiaikaisen kaupunkiarkeologisen esineistön tunnettuuden ja avoimuuden lisääminen yhteistyössä vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Toimintamuodoksi on valittu museon kokoelmien valokuvaus. Vapaaehtoisilla on mahdollisuus päästä tutkimaan museon kokoelmia ja tallentaa valokuvaamalla jo luetteloituja löytöjä. Kuvaaminen on aloitettu Varhainen Turku -hankkeen Tuomiokirkkotorin kaivauksien (2005-2006) löytöaineistosta. Esineistä otetut tunnistekuvat liitetään Museon informaatioportaaliin (MIP). Kuvat tulevat myös valtakunnalliseen hakupalveluun Finnaan, missä arkeologiset löytötiedot ovat kaikille avoimia. 

(Kuva: Tuomiokirkkotorin kaivauksilta kivitalon perustus 1400- luvun lopusta tai 1500-luvun alusta. Tapani Tuovinen / TMK.)

Kuvauskohteena ainutlaatuinen Tuomiokirkkotorin aineisto

Varhainen Turku -hankkeen Turun Tuomiokirkkotorin kaivaukset (2005-2006) tuottivat runsaasti aineistoa: löytöjä on kaiken kaikkiaan huimat 21 460 kappaletta, ja ne ajoittuvat 1200- ja 1300- lukujen taitteesta 1700-luvulle. Kaivaukset olivat toteutustavaltaan ainutlaatuisia: kaivausalueet voitiin valita tutkimuksen näkökulmasta, eikä sitä määrittäneet esimerkiksi rakentamishankkeet, kuten kaupunkiarkeologisissa kaivauksissa yleensä. Nämä olivat myös ensimmäiset pohjimmaisiin eli vanhimpiin kulttuurikerroksiin ulottuneet modernit kaupunkiarkeologiset kaivaukset.

Tämä tuomiokirkon, Vanhan Suurtorin, keskiaikaisen Hämeenkadun ja Aurajoen rajaama alue on keskeinen kaupungin muodostumisen kannalta tarkasteltava alue. Kaivaustulokset valaisivatkin merkittävästi kaupunkiasutuksen ikään ja vaiheisiin liittyneitä kysymyksiä. Poikkeuksellista hankkeessa oli myös PR-arkeologinen panostus: yleisölle jaettiin aktiivisesti tietoa ja järjestettiin opastuskierroksia, lisäksi löytöjä oli nähtävillä Vanhalla Raatihuoneella ja Aboa Vetus & Ars Nova-museossa viikottain vaihtuvin kokoonpanoin. Kaivauksiin osallistui molempina vuosina myös vapaaehtoisia, jotka avustivat seulonnassa.

Turun vanhoihin karttoihin (1634;1743) merkityt kaivausalueet. Oikealla olevassa kartassa merkitty  kaivausalueen 1 kiviperustus ja 2 kivitalon perustus. Kartassa näkyy myös keskiaikainen tuomiokirkolta Suurtorille kulkeva Kirkkokatu, joka löytöaineiston perusteella ajoittuu 1300-luvun alkupuolelle ja jonka varresta kaivettiin esiin kivitalon kulma.
Kartat: Tapani Tuovinen /TMK (kartoista muokattu kuva N. Kivisalo); alkuperäinen kartta O.Gangius (1634) Maanmittauslaitoksen arkisto; venäläinen kartta (1743) Museovirasto.    

Tuomiokirkkotorin kaivauksien löydöt voidaan materiaaleittain jakaa seuraaviin ryhmiin suuruusjärjestyksessä:

• metalliesineiden katkelmat (1114 kpl)

• keramiikka-astioiden palat (762 kpl)

• puuesineet ja niiden katkelmat (728 kpl)

• nahkalöydöt (sis. nahkakengät, nahkaesineet ja leikkuujätteen suikaleet: 611 kpl)

• lasiesineiden palat (lasi-astia ja tasolasi: 560 kpl)

• muita löytöryhmiä mm. luu- ja sarviesineet (72 kpl), rahat (57 kpl) ja uunikaakelit (54 kpl) sekä liitupiiput, kiviesineet, tuohi, meripihka, pii-iskokset, kuidut ja tekstiilijäännökset. 

ARKSA-hankkeessa Tuomiokirkkotorin koko arkeologinen aineisto on avattu vapaaehtoisten valokuvauskohteeksi. Tämä on mahdollista, koska aineisto on kokonaisuudessaan luetteloitu Museon informaatioportaaliin (MIP). MIP-tietokannassa on kunkin löydön osalta perustiedot, kuvaus, luokittelu ja asiasanat, sekä mahdollisesti mainittu muitakin tietoja, kuten ajoitus, löytöyhteys, tutkimukset ja lisätiedot. Näin ollen kuvaajalla ei tarvitse olla esineestä tarkempia tietoja liittäessä valokuvia tietokantaan, vaan hän näkee ne suoraan tietokannasta.

Lasku- tai merkkitikun katkelma; kappaleessa kaksi kaiverrettua rastia ja poikkiviivoja (TMK22367:PU1049:003). Laskutikku on kaivausalueelta 1, eli keskiaikaisen Koulutorin alueelta, mistä on tehty myös kirjoituspuikko- ja vahataululöydöt.  (Kuva: Irina Kaulio / TMK)

Kokemuksia ARKSA-hankkeen valokuvausprojektista

Hankkeen alkuvaiheessa maaliskuussa 2020 kuvaukset jouduttiin keskeyttämään koronapandemian vuoksi. Marras-joulukuun aikana 2020 toimintaa alettiin taas varovaisesti käynnistämään rajoitukset huomioiden. Hankkeen viime vuoden maaliskuussa peruuntunut ARKSA-seminaari järjestettiin avoimena webinaarina 23.1.2021. Webinarissa esiteltiin Varhainen Turku -kaupunkikaivausten tuloksia ja löytöjä sekä aineiston pohjalta tehtyjä jatkotutkimuksia. (Ks. https://www.turku.fi/uutinen/2021-01-13_arksa-hankkeen-webinaari)

Kiinnostavaa oli kuulla, millaisia kokemuksia vapaaehtoisille kuvaajille on ehtinyt kertyä jo tässä alkuvaiheessa. Niinpä tein pienimuotoisen kyselyn kahdelle marras- ja joulukuussa mukaan tulleille vapaaehtoisille, Irinalle ja Merjalle. Merja on kuvannut museon digitaalikameralla ja Irina omalla järjestelmäkamerallaan, Irina on käyttänyt kuvauksissa apuna myös omaa valolaatikkoa (”lightbox”).

Irina on kuvannut omalla kameralla ja käyttänyt kuvausapuna myös valolaatikkoa.

 

Irina kertoo löytäneensä ARKSA-hankkeen valokuvausprojektin etsiessään Turusta kulttuurialan vapaaehtoistyötä. Turku.fi -verkkosivustolta hän löysi museoiden sivuilta vapaaehtoistoiminnasta kertovan ilmoituksen, jossa kerrottiin mahdollisuudesta päästä tutkimaan ja valokuvaamaan arkeologisten kokoelmien luetteloitua esineistöä. Ilmoituksessa myös kerrottiin, etteivät tehtävät vaadi aiempaa kokemusta tai osaamista esimerkiksi valokuvauksesta.

Irina on taustaltaan historian opettaja. Venäjällä yliopistossa hän opiskeli historiallisia aloja ja arkeologiaa. Opiskelijoilla oli harjoittelupaikka museossa, jossa he pääsivät tutkimaan valokuva-asiakirjoja. Opetuksesta puuttui kuitenkin varsinainen arkeologinen käytäntö, ja siksi Turun museokeskuksessa tarjoutunut mahdollisuus osallistua löytöjen kuvaamiseen ja tallentamiseen on ollut Irinan mukaan erityisen mielenkiintoinen kokemus. Hän kokee kiinnostavaksi Suomen menneisyyden aineelliset, ihmisen toiminnasta kertovat jäännökset ja esineet, kuten arkiset taloustavarat ja käyttöesineet. Irina on kuvannut tähän mennessä keramiikkaa, kivi- tuohi- ja puuesineitä sekä liitupiippuja, ja mielenkiintoisena tarkastelun kohteina on ollut mm. puuesineiden kuviot ja liitupiippujen leimat ja koristelu.

 

Irinan kuvaamia liitupiipun varrenpätkiä ja yksi simpukkakuvioinen, rikkonainen koppa. Yhdessä varrenpätkässä kirjaimet OLM (todennäköisesti leimasta STOCKHOLM) ja pisteviivakuviointia. Lasittamatonta valkosavea. (TMK22367:LI3000:001) Liitupiippuja tutkinut Mika Ainasoja toteaa piipun kopan muodon ja kuvioinnin olleen altis vaihteluille, joten liitupiippu on käyttökelpoinen työväline keskiaikaa nuorempien historiallisen ajan kerrostumien ajoittamisessa. Täsmällisin on piipun kannan valmistajaleiman ajoittaminen, ja leiman avulla voidaan ajoittaa siten myös piipun muoto, jolloin ajoitus pätee muihinkin samanmuotoisiin piippuihin. Jos piipusta ilmenee ajoittamiseen tarvittavat tuntomerkit, voidaan niiden avulla ajoittaa myös maakerroksia ja muuta löytöaineistoa vertaamalla jo ajoitettuihin piippumuotoihin. Turussa 1600-luvun ja 1700-luvun alun liitupiiput olivat ulkolaista tuontia, kunnes Ruotsin valtakunnan kauppapolitiikan vaikutuksesta 1700- ja 1800-luvulla ruotsalais-/suomalaispiiput yleistyivät, ja lopulta kotimainen tuotanto syrjäytti hollantilaiset ja englantilaiset piiput. (Ks. Ainasoja 2001; 2003.)

Esinekuvauksen haasteet ovat Irinan kokemuksen mukaan ehkä valaistuksen säätämisessä. Hän kertoo seuraavansa valaistusta jatkuvasti, koska esineiden eri materiaalit, koot ja muodot ovat erilaisia ja siten ne vaikuttavat myös valaistuksen vaatimuksiin.

Toisaalta, jos valoa ei ole säädetty oikein kuvaamisen aikana, niin sitä on mahdollista muokata vielä tietokoneella. On myös työtä helpottavia välineitä, kuten valolaatikko, ”lightbox”, jonka Irina on hankkinut itselleen ja jota hän on myös museolla kuvatessaan käyttänyt. 

Motivoiva seikka vapaaehtoistyössä ja kulttuuriperinnön tallentamisessa on myös sen hyödyllisyys yhteiskunnalle. Vapaaehtoistyö on Irinan mielestä tärkeää sekä museolle että vapaaehtoiselle, koska se antaa harrastajille mahdollisuuden tutustua museon työhön sekä samalla auttaa henkilökuntaa työssä. Tärkeäksi välineeksi museotyössä hän näkee myös MIP-tietokannan, johon valokuvat tallennetaan. 

Valokuvaus museolla jatkuu ja toimintaa kehitetään edelleen. Irina toivookin, että museossa olisi erityisvarusteita, esimerkiksi erikokoisia valolaatikoita esineiden kuvaamisen helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi.

Kaksi erilaista solkilöytöä: vasemmalla Irinan kuvaama pronssinen, nuppipäinen hevosenkenkäsolki (TMK22367:ME1080:001) tuomiokirkon ja Vanhan Akatemiantalon väliseltä alueelta (tutkimusalueelta 1). Se löytyi noin 1 – 5 cm vahvuisesta lannan ja saven muodostamasta kerroksesta ja liittyi mahdollisesti rakennuksen jäännökseen (R1084). Solkilöytö on kuitenkin löytöyhteydessään erityinen: se löydettiin 1300-luvun kerrostumasta, mutta solkityyppi edustaa vanhempaa, ristiretkiajalle ajoittuvaa muotia. Oikealla keskiajalle yleisiin rengassolkiin kuuluva ns. kihla- tai uskollisuussolki (TMK22367:ME2177:002), jossa yhteenliitetyt kädet ja erotettavissa teksti AVE MARI (tutkimusalueelta 2). 

(Uskollisuussoljesta enemmän: http://kulperi.blogspot.com/2020/05/viikon-esine-tuomiokirkkotorilta.html.)

Tuohi on monipuolinen materiaali erilaisiin käyttötarkoituksiin - kuten kansanperinteestäkin tiedämme - ja Tuomiokirkkotorin aineistossa tämä tulee hyvin esille. Tuohi on säilynyt varsin hyvin kaupunkien keskiaikaisissa kulttuurikerroksissa. Kuvassa ylinnä Irinan kuvaamat tuohet: vasemmalla tuohen paloja (TMK22367:TU1667:003); keskellä työstettyjä tuohenkappaleita, joita on käytetty mahdollisesti kosteutta ja lämpöä eristävänä jalkineen pohjallisena tai välipohjana (TMK22367:TU1043:002); oikealla pyöreä, halkaisijalta n. 20 cm tuohilevy, jonka reunassa kuperalla puolella on nyörityksellä kiinnitettyä tuohilistaa (TMK22367:TU2188:001).

Kuvassa alhaalla tuohikirje, eli löydettäessä rullalle taitettu tuohen pala, jossa on kirjoitusta. Se löytyi 1400-luvun puolenväliin ajoitetusta maakerroksesta kaivausalueelta 1, eli keskiaikaisen Koulutorin alueelta, ja on Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa keskiaikainen tuohikirje. Janne Harjula on käsitellyt Tuomiokirkkotorin tuohikirjettä - kirjoituspuikkojen ja vahataulujen ohella – osana keskiajan kirjallisen kulttuurin jäänteitä. Samalla Harjula on liittänyt löydön laajempaan pohjoiseurooppalaiseen tuohikirjeperinteeseen. (Ks. Janne Harjula, 2013/SKAS.) Jussi Kinnunen kertoi Arksa-webinaarissa 23.1.2021 tuohikirjeen tekstin tulkinnasta myös uusimpia tutkimustuloksia, joista on tulossa myöhemmin oma julkaisu. (Tuohikirjeen kuva: Martti Puhakka / TMK22367:TU1671:001).  

Tuohikirjeestä on katsottavissa YouTube-video (ARKSA-webinaari: Miten Suomen ensimmäistä tuohikirjettä säilytetään):

https://www.youtube.com/watch?v=duPCRaoVEoItuohiki

Merja tuli mukaan ARKSA-hankkeen tilaisuuksiin kun hanke käynnistettin vuoden 2020 alkupuolella. Merja on ehtinyt kuvata joulukuun aikana muutamaan otteeseen Turun Tuomiokirkkotorin keramiikkalöytöjä. Hän on käyttänyt kuvaamisessa museon omaa digitaalikameraa, "pokkaria" (Olympus Tough TG-6), joka on kevyt ja näppärä erityisesti lähikuvauksessa.

Keramiikka ei valikoitunut kuvauskohteeksi ihan sattumalta. Merja on yhdeltä koulutukseltaan savenvalaja-artesaani, ja hän toteaakin keramiikan olleen aina lähellä sydäntä. Merjalla on Turun keskiaikaan konkreettistakin kosketusta, nimittäin Rettigin tontilta eli nykyisen Aboa Vetus –museon alueen kaivauksilta 1990-luvulta. Täältä on jäänyt mieleen varsin runsas, suurimmaksi osaksi leikkuujätteestä muodostunut nahkalöytöjen määrä.

1990-luvun keramiikan opinnot Posiolla sekä kampakeraamisen tyypin ruukkujen valmistaminen Ahvenanmaalla Saltvikin Långbergsödan kivikautisessa kylässä ovat tuoneet näkökulmaa myös kaupunkiarkeologisen keramiikkalöytöjen tarkasteluun. Merja toteaakin, että valokuvaamisen yhteydessä on ollut hauska arvioida esineiden valmistustapaa ja nähdä erilaisia esinetyyppejä.

 

Kivisavi-astian kylkipaloja Tuomiokirkkotorilta. Palat ovat peräisin Saksista Lausitzin alueelta ja kuuluvat ns. Falke-ryhmän pikariin. Palojen ulkopinnalla on ruskea saviliete ja pistein koristeltu ruudukkokuvio, sisäpinta lasittamaton; saviaines harmahtava. Ajoitus n. 1400-luku. Falke-ryhmän astiat on liitetty korkean sosiaalisen statuksen asuinpaikkoihin, kuten linnoihin ja luostareihin, kaupungeissa rikkaimpien talouksiin. (Kuva: Heikkilä Immu / TMK22367:KE1036:002)   

Tuomiokirkkotorin aineistossa keramiikka toiseksi suurimpana löytöryhmänä tarjoaakin laajan näköalan eri keramiikkatyyppeihin. Huomiota voi kiinnittää silmämääräisestikin esimerkiksi lasitukseen, muotoiluun, koristeluun, sekoiteaineisiin, väriin palan pinnalla ja murtokohdassa, sekä koostumukseen, huokoisuuteen ja polttoasteeseen.  

Koristelu on astiassa huomioita herättävä ja leimaa-antava ominaisuus. Koristelua tehtiin varsinkin tarjoiluastioihin, jotka olivat esillä ja vieraidenkin nähtävillä toisin kuin useat ruuanvalmistus- ja säilytysastiat. 

Punasavikeraamisissa astioissa koristelu on tehty savilietteellä erilaisin tekniikoin, kuten Merjan kuvaaman punasavikeraamisen vadin pohjapalassa bolustekniikalla koristeltu kappale (kuva alla: pala 2.). Boluskoristelu oli yleinen koristelutapa, ja se tehtiin valkosavilietteellä astian pintaan lasituksen alle. Tässä kuvatussa palassa on aaltoviivakoristelua, mutta koristelu voi olla myös spiraali- tai raitakoristelua tai monimutkaisempaa kuviointia kuten kasviornamentiikkaa.

Keramiikan koristelutekniikoihin kuuluvat myös mm. kohovyö- (vulsti), sormipainanne- ja uurrekoristelu eli rihlaus.  Rihlaus oli yleinen tekniikka ja esiintyy Tuomiokirkkotorinkin keramiikassa, kuten Merjan kuvaamissa paloissa (ks. alla kuva: 4 ja 5) ja Reinin Siegburgin alueelta tuodussa kivisavikeramiikassa (kuva ed. alla, pala 2.). 

Merjan kuvaamaa keramiikkaa: 1. Fajanssi-astian reuna- ja kylkipaloja, joissa sinistä maalauskoristelua, ulko- ja sisäpinnoilla tinalasite. (TMK22367:KE2003:002) 2. Bolus-koristeisen vadin pohjapala, huokoista lasitettua punasavea. Sisäpinnalla valkosaviliete ja aaltoilevaa nauhakoristelua sekä katkelma lyijylasitteesta. (TMK22367:KE2003:005) 3. Yksi astian reunapala ja kaksi kylkipalaa, huokoista lasitettua punasavea. Palojen sisäpinnoilla vaalean vihreä lyijylasite. (TMK22367:KE2007:019) 4. Astian reunapala ja kylkipaloja, huokoista lasittamatonta harmaasavea. Palojen ulkopinnoilla uurrekoristelua. (TMK22367:KE2006:001) 5. Keramiikka-astian lasittamaton kylkipala. Saviaines harmahtavan kellertävä. Ulkopinnalla rihlausta (eli urat/uurteet). 6. Keramiikka-astian reuna- ja kylkipaloja, reunapalassa ehjä korva. Huokoista lasitettua punasavea. Palojen ulkopinnalla ja korvassa vihreä lyijylasite, sisäpinnan yläosassa vihreä lyijylasite ja alaosassa valkoinen saviliete ja keltainen lyijylasite. (TMK22367:KE2006:003)

 

Reinin alueella Siegburgissa valmistettujen kivisavikannujen kappaleita. Ajoitus 1300-luvulta 1400-luvulle. Kivisaviset astiat oli tarkoitettu ruuan tarjoiluun ja säilömiseen, ruuanvalmistusastioiksi ne eivät soveltuneet huonosti kuumuutta kestävinä.

1. Kuvassa ylhäällä kivisavikannu (1a-b), jossa jäljellä korvan katkelma. Ulkopinnalla rihlausta ja oranssinruskea tuhkalasite. Saviaines vaalean kellertävä, sisäpinnalta vaalean harmaa. Korvan poikkileikkaus soikean litteä. (Kuva: Heikkilä Immu / TMK22367:KE1720:002) 
2. Kivisavikeramiikkaa, kylkipala. Ulkopinnalla oranssinruskea tuhkalasite ja voimakasta leveää rihlausta. Sisäpinta lasittamaton. Saviaines kellertävän harmaa. (Kuva: Heikkilä Immu / TMK22367:KE1700:001) 
3. Reunapala matalasta maljasta. Reuna profiloitu ulkopinnalle. Saviaines vaalean kellertävä. Ulkopinnalla oranssinruskeaa hieman epätasaista tuhkalasitetta. Sisäpinta lasittamaton. (Kuva: Shuhrawardy Md Hassan / TMK22367:KE2180:001) 

Merjan kuvaamassa keramiikka-aineistossa huomion herättävät muun muassa kolmijalkapadan kappaleet, kuten padan jalat (kuva alla). Punasavikeramiikkaa edustavat kolmijalkapadat kuuluivat yleisiin astiamuotoihin keskiajalla ja myöhemminkin, aina 1300-luvulta 1800-luvun alkuun. Kolmijalkapatoja käytettiin ruuanvalmistuksessa avotulella. Patojen sisäpinta lasitettiin lyijylasitteella, jotta astia piti paremmin vettä. Padan kappaleissa voi usein havaita lyijylasitetta,  kuten kuvatussa jalkapalassakin voi lasitteen roiskejäljistä todeta.

Punasaviastioiden käyttö – kuten kivisavikeramiikankin - levisi Hansaliiton myötä Pohjois- ja Länsi-Euroopassa. Punasaviastioilla oli kivisavikeramiikkaan verrattuna monia etuja: niitä voitiin valmistaa alhaisemmassa polttolämpötilassa ja koristelukin onnistui yleensä yhden polton taktiikalla. Lisäksi niillä oli hyvä lämmönjohtavuus, jonka vuoksi ne soveltuivat ruuanvalmistusastioiksi. 

Punasaviastioiden edullisuus vaikutti niiden suosioon kaikissa yhteiskuntaluokissa. Punasaviastiat yleistyivät 1400-luvulla ja niitä on lienee valmistettu Turussa myös paikallisesti. Kirjallisista lähteistä tunnetaan Turun ja Hämeen linnoissa työskennellyt savenvalaja Hans, joka muurasi Suomen ensimmäisen kaakeliuunin Turun linnaan vuonna 1543.  

1. Merjan kuvaama kolmijalkapadan jalan katkelma, jalan pää lohjennut pois. Suorajalkainen, saksalainen tyyppi. Huokoista lasitettua punasavea, hieman roiskeita ruskeasta lyijylasitteesta. (TMK22367:KE2003:004). 2. Kokonainen padan ontto kahva, jonka tyvessä sormipainanteet. (Kuva: Shuhrawardy Md Hassan / TMK 22367/KE2121:003) 3. Suurikokoisia, kapenevia kolmiljalkapadan jalkoja. (Kuva: Heikkilä Immu / TMK22367:KE2121:005).  4. Löytö Turun linnasta, kolmijalkapadan kolme palaa: kädensija ja jalat, osat yhteenliimattu (kuva: Finna / TMK1791:39).
Muotokielen avulla voidaan tarkastella esineen ajoitusta, esimerkiksi padan kahva- ja jalkamalli tai ”korvat” ovat tässä apuna. ”Korvalliset” padat edustavat vanhempaa tyyppiä.

Historiallisen ajan keramiikka oli yhtenä teemana ARKSA-webinaarissa (23.1.2021), Aki Pihlmanin esitelmän voi katsoa linkistä:

https://www.youtube.com/watch?v=OQIuLGCDjpE

 

Tule mukaan museoiden vapaaehtoistoimintaan! 

- Turun kaupungin verkkosivu:

https://www.turku.fi/uutinen/2020-03-04_tule-mukaan-museoiden-vapaaehtoistoimintaan

Asiaa ARKSA- ja Varhainen Turku - hankkeista:

Tallenteet 23.1.2021 ARKSA-webinaarin esitelmistä nähtävillä alla olevan linkin kautta (Jussi Kinnusen tuohikirjettä käsittelevä esitelmää ei ole julkaistu tässä tallenteena, koska aiheesta tulee julkaisu myöhemmin):

https://www.turku.fi/uutinen/2021-01-13_arksa-hankkeen-webinaari

Kulperi-blogissa:

• Takaisin Tuomiokirkkotorille!

https://kulperi.blogspot.com/2020/04/takaisin-tuomiokirkkotorille.html

• Pikarin läpi katsottua – Turun keskiajalta skool!

https://kulperi.blogspot.com/2020/04/pikarin-lapi-katsottua-turun.html

• Viikon esine Tuomiokirkkotorilta: uskollisuussolki

https://kulperi.blogspot.com/2020/05/viikon-esine-tuomiokirkkotorilta.html

Harjula, Janne:  Alustavia ajatuksia Turun Tuomiokirkontorin tuohikirjeestä. SKAS 1-2/2012: 

Verkkojulkaisu:

https://www.academia.edu/2961770/Alustavia_ajatuksia_Turun_Tuomiokirkontorin_tuohikirjeest%C3%A4_Preliminary_thoughts_on_the_birch_bark_letter_from_the_Cathedral_Square_excavation_in_Turku

HIT – History in Turku: Tietoja, taitoja ja löytöjä. Turun maakuntamuseo. Näyttelyesite. 2007. Tässä julkaisussa (HIT) artikkeleja Varhainen Turku-projektista:

         Pihlman, Aki: Uusia tulkintoja Turun kaupungin muodostumisesta.

         Ratilainen, Tanja: Kirkkokadun ja sen varrella sijainneen tontin vaiheita.

         Saloranta, Elina: Akatemiatorin alueen varhaisia vaiheita.

Majantie, Kirsi: Turun varhaisvaiheet tutuiksi kaikille kaupunkilaisille. Tiedottaminen ja yleisön huomioonottaminen Varhainen Turku tutkimushankkeen aikana 2005–2006.  Verkkojulkaisu: https://docplayer.fi/4168243-Varhainen-turku-turun-varhaisvaiheet-tutuiksi-kaikille-kaupunkilaisille.html

Muhonen, Timo: Avoimempaa arkeologiaa – Varhainen Turku -projekti ja PR-arkeologia. Verkkojulkaisu: 

 http://kuriositeettikabi.net/numero3/Avoimempaaarkeologiaa.pdf 

Pihlman, Aki: Varhainen Turku – tutkimuksen edistymistä ja lisää kysymyksiä.

Arkeologia NYT! Arkeologi NU! 1/2007.  

Verkkojulkaisu: http://arkeonyt.mbnet.fi/arkeonyt/AN_2007_1.pdf

Pihlman, Aki & Majantie, Kirsi 2007: Varhainen Turku -hanke ja kaivaukset tuomiokirkon vieressä. SKAS 2-2.  

Verkkojulkaisu:

http://www.skas.fi/wp-content/uploads/2018/03/SKAS2_2007.pdf

Ratilainen, Tanja: Early brick use and brick building in mainland Finland. Contribution of Koroinen, Early Phases of Turku project and Holy Cross Church of Hattula. Väitöskirja. Turun yliopisto. 2020. 

Verkkojulkaisu: https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/149739/AnnalesB514Ratilainen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Turun kaupunkiarkeologiasta muun muassa:

Ainasoja, Mika 2001: Liitupiiput Turussa 1600-1800-luvuilla. Turun yliopisto. Kulttuurien tutkimuksen laitos. Arkeologia. Pro gradu-tutkielma. Verkkojulkaisu:

https://www.academia.edu/11666211/Liitupiiput_Turussa_1600_1800_luvuilla

Harjula Janne: Before the Heels. Footwear and Shoemaking in Turku in the Middle Ages and at the Beginning of the Early Modern Period Society for Medieval Archaeology in Finland. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae XV. Saarijärvi 2008. Väitöskirja. Verkkojulkaisu:

http://www.skas.fi/wp-content/uploads/2020/04/Harjula_Beforetheheels.pdf

Kaupunkia pintaa syvemmältä. Arkeologisia näkökulmia Turun historiaan. Seppänen, L. (toim.). AMAF IX. Turku. Suomen keskiajan arkeologian seura 2003.

Verkossa Yle Areenassa Maan povesta –sarja (2006), osa 5: Keskiajan kaupungissa (kuvattu myös Varhainen Turku -hankkeen kaivauksien aikana):

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/03/14/maan-povesta-kaivetaan-esihistoriamme-auki

Takaisin Tuomiokirkkotorille!

Turun museokeskus käynnisti tämän vuoden 2020 helmikuussa ARKSA- eli Arkeologia saavutettavaksi-hankkeen, jonka tavoitteena on keskiaikaisen kaupunkiarkeologisen esineistön tunnettuuden ja avoimuuden lisääminen yhteistyössä vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vapaaehtoisilla on mahdollisuus päästä tutkimaan museon kokoelmia ja osallistumaan näiden tallennukseen valokuvaamalla jo luetteloituja löytöjä. Kuvaaminen aloitetaan Varhainen Turku-hankkeen Tuomiokirkkotorin kaivauksien (2005-2006) löytöaineistosta. Kuvat liitetään Museon informaatioportaaliin (MIP), ja ne tulevat myös valtakunnalliseen hakupalveluun Finnaan, missä arkeologiset löytötiedot ovat kaikille avoimia.

Koronatilanne ja poikkeusolot ovat vaikuttaneet myös kevään ARKSA-hankkeen suunnitelmiin. Seminaareja ja tapahtumia kuten myös suunniteltuja kuvausaikoja on jouduttu perumaan ja siirtämään myöhemmäksi, mutta näihin tullaan palaamaan taas kun tilanne sen sallii.

Tässä blogissa nostetaan esille pieneltä osin Tuomiokirkkotorin kaivausten löytöjä ja niihin liittyviä aiheita loppukevään ajan.

Asutuskuva hahmottuu keskiaikaisella ydinalueella: viljelymaisemasta kaupunkiasutukseen

Varhainen Turku-tutkimushanke käynnistettiin kaupungin vanhimpien vaiheiden selvittämiseksi. Vuosina 2005 ja 2006 Turun maakuntamuseo eli nykyinen Turun museokeskus suoritti Aki Pihlmanin johdolla tutkimuskaivaukset Tuomiokirkon ympäristössä. Kolmas vuosi kului tutkimustulosten kokoamisessa. Kaivausalueita avattiin kolme: tuomiokirkon länsipuolelle eli kirkon ja joen väliselle alueelle, kirkon ja Brahenpuiston väliselle alueelle sekä kirkon ja Vanhan Akatemiantalon väliselle alueelle. Kaivausalueet voitiin poikkeuksellisesti valita tutkimuksen näkökulmasta, eikä ne näin olleet rakentamishankkeiden sanelemia kuten kaupunkiarkeologisissa kohteissa yleensä. Nyt päästiin etenemään myös vanhimpiin kulttuurikerrostumiin.

Kaivaustulokset toivat lisävalaistusta kaupunkiasutuksen vaiheisiin ja ikään. Hanke herätti laajasti mielenkiintoa ja oli esillä kaivausten aikana poikkeuksellisen näkyvästi aktiivisen tiedottamisen ja yleisöopastuksien myötä; esillä oli viikottain myös kaivauslöytöjä Vanhalla Raatihuoneella ja Aboa Vetus & Ars Nova-museossa. Lisäksi kaivauksille osallistui molempina vuosina vapaaehtoisia, jotka antoivat merkittävän panoksen löytöjen seulonnassa.

Vanhimmat Tuomiokirkkotorin löydöistä ajoittuvat 1200- ja 1300- lukujen taitteeseen ja nuorimmat 1700-luvulle, ja löytöjä tehtiin kahtena vuonna yhteensä 21 460 kappaletta.

Löytöryhmät suuruusjärjestyksessä:

• metalliesineiden katkelmat
• keramiikka-astioiden palat
• puuesineiden katkelmat
• nahkaesineiden ja leikkuujätteen suikaleet
• lasiesineiden palat
• muita löytöryhmiä olivat mm. luuesineet, kaakelit, liitupiiput ja rahat, kiviesineet sekä kuidut/tekstiilijäännökset.

Kaivauksien myötä selvisi, että Tuomiokirkon eli Unikankareen kummun lähialue on ollut 1200-luvun lopulla ennen tuomiokirkon rakentamista ja varsinaisen kaupunkiasutuksen muodostumista viljelykäytössä: kaikilta kolmelta kaivausalueelta voitiin pohjasaven pinnassa havaita koukkuauran viiltojälkiä.

Varsinaisen kaupunkirakentamisen aika alkoi alueella 1300-luvun alussa muodosten kaupunkitaajaman ulottuen nykyisen Aboa Vetus & Ars Nova -museon tontille, nelisensataa metriä Tuomiokirkosta joen alajuoksulle. 1200-luvun loppuun ajoittuvia rakentamiseen viittaavia jälkiä on löytynyt kuitenkin Suurtorin Vartiovuoren puoleisen pään kaakkoispuolelta sekä Aboa Vetus-museon tontin lounaisosasta, mutta nämä on liitetty pikemmin 1200-luvun jälkipuolen maaseutumaiseen asutukseen kuin varsinaiseen kaupunkiasutukseen. Tosin viitteitä asutuksen luonteesta oli antanut jo 1980-luvulla läheisen Mätäjärven tutkimukset. Kaupungin kasvu ja laajeneminen jatkui 1300-luvun puolivälin tienoilta ja voimistui vuosisadan jälkipuoliskolla.

Turun korttelit keskiajan lopulla. Varhainen Turku-hankkeen kaivaukset sijoittuivat 2005-2006 Kirkkokortteliin. Ennen tätä, 1980-luvulta alkaen, kaupunkikaivaukset olivat keskittyneet Luostarinkortteliin sekä Mätäjärven ja Aninkaisten kortteliin. Kuva: TMK / A. Pihlman ja M. Puhakka.

Viikon esine: käsienpesusta käytännön todistuskappale?

Koska käsihygienia on koronakevään ajankohtainen aihe, esille voi nostaa Tuomiokirkkotorilta vuoden 2006 kaivauksissa löytyneen käsienpesuastian eli lavabon eläimenpään muotoisen kaatonokan. Harvinainen löytö tehtiin tuomiokirkon ja Brahenpuiston väliseltä kaivausalueelta 1500-luvulle ajoittuvan kivirakennuksen vierestä. Tämän kaltaisia kahdella vastakkaisella kaatonokalla varustettuja pyöreäkylkisiä astioita on valmistettu erityisesti Pohjois-Saksassa ja ne ajoittuvat 1500-luvun alkupuoliskolle. Turkuun kaatonokan kappale lienee kulkeutunut kaupan kautta tai kaupungissa vaikuttaneiden saksalaisperäisten porvareiden mukana. Tuomiokirkkotorin lavabon kaatonokka esittänee porsaan päätä, mutta tämän tyyppisissä astioissa esiintyy myös muita eläinhahmoja kuten leijonia, koiria ja hevosia sekä myyttisiä eläimiä kuten lohikäärmeitä.

Käsienpesuastian eli lavabon porsaan pään muotoinen kaatonokka 1500-luvun alkupuolelta Turun Tuomiokirkkotorilta. Kuva: TMK / Maarit Lassila. (Kuvista muokattu kuvakollaasi N. Kivisalo.)

Lavabot riippuivat ketjusta tai narusta katosta tai telineestä, sisätiloissa usein tulisijan yllä. Käsiä pestessä astiaa heiluteltiin puolelta toiselle, jolloin kaatonokasta valui vettä. Lavabon alla oli yleensä toinen astia, johon kaadettu vesi valui. Keraamisten lavabojen esikuvat löytyvät kirkollisessa käytössä olleista metallisista astioista, joiden muoto siirtyi yksityistalouksien käsienpesuastioihin 1400-1500-luvuilla.

Lavabon nimi juontaa latinan pestä-verbiin, lavabo ”pesen”, kuten psalmissa 26:6 lausutaan: Lavabo inter innocentes manus meas, ”Pesen käteni viattomuudessa”. Käsienpesuun voi liittää monia kulttuurikohtaisia rituaalisia ja symbolisia merkityksiä; klassisena ja sanontoihin jääneenä esimerkkinä Pontius Pilatuksen käsienpesu vertauskuvainnollisena irtisanoutumisen eleenä. Rituaalisesta käsienpesusta on esimerkkejä läheltäkin, paikoin edelleen elävänä perinteenä. Itäkarjalaisessa kulttuurissa pirtin ovensuulla riippuvalla ´käsastialla´, ja tämän vieressä olevalla pyyheliinalla,´käspaikalla´, on ollut vahva side ortodoksisuuden harjoittamiseen. Säännöllinen käsienpesu on merkinnyt paitsi puhdistautumista myös kunnioitusta: ristinmerkkiä ei saanut tehdä likaisin käsin.

Yksityiskohta flaamilaisen Robert Campinin Méroden alttaritaulun triptyykistä (n. 1425): arkkienkeli Gabriel ilmestyy Neitsyt Marialle. Maalauksessa voi nähdä monia symbolisia elementtejä: mm. liljojen on tulkittu viittaavan puhtauteen ja viattomuuteen, samoin näihin viitannee taustalla lavabo, jonka kaatonokat ovat eläimenpäähahmoiset ja sangassa molemmin puolin ihmisen päät. Tämän tyyppisiä astioita on museoiden kokoelmissa, ja joissain astioissa on jopa neljä kaatonokkaa. Public domain.  

Tuomiokirkkotorilta löydetyn käsienpesuastian kappaleen on voitu tulkita liittyvän hygienian paranemiseen, josta on antanut viitteitä myös henkilökohtaisten astioiden ja ruokailuvälineiden yleistyminen ainakin varakkaimmissa talouksissa keskiajan loppua kohden mentäessä. Kaupunkien yleinen jätehuollon kehittyminen on sijoitettu myös keskiajan lopulle, Turussa löytömateriaalin määrän ja kerrostumien ohuuden perusteella muutos on havaittavissa 1500-luvulla. Toisaalta tässä yhteydessä on huomioitu myös, että keskiajan maakerrokset säilövät paremmin eloperäistä ainesta. Syvemmälle eli vanhempiin kerroksiin mentäessä maa-aineksen kosteus ja saven tiiviys lisääntyy, näin ollen orgaaniset materiaalit kuten luu, puu ja nahka ovat paremmin edustettuina vanhemmissa keskiajan kerrostumissa.

Kuva: Käs´astia, savesta tehty kaksipiippuinen ja kaksikorvainen pesuastia. Astian ympärille on kääritty tuohiliuskoja, kantimena nahkainen remmi. Käsienpesuastia on riippunut karjalaisen pirtin ovensuussa telineessä, yläpuolellaan käsipyyhe eli käspaikka. Astian alapuolella oli puinen saavi, johon kerääntynyt vesi voitiin uusiokäyttää kotieläimille. Vieraan tullessa kylään käsienpesu suoritettiin aina ensin ennen isäntäväen tervehtimistä. Ortodoksitapaa noudattava teki käsienpesun jälken ristinmerkin pyhäinkuvaan päin ennen tervehtimistä. Valmistus: ennen vuotta 1904. Kansallismuseo / Kansatieteelliset kokoelmat. Finna (CC BY 4.0).

"Pese usein kätesi, jos haluat olla terve" – keskiaikaisten terveysohjeiden lähteillä

Kirjapainotaito edisti erilaisten henkilökohtaisen oppaiden suosiota, ja näissä annettiin myös terveyteen ja puhtauteen liittyviä ohjeita, yhtenä huomionarvoisena käsienpesu. Terveysoppaat neuvoivat noudattamaan tapaa mm. herätessä ja ruokailuun liittyen. Yleisesti ottaen lian ja saastan torjuminen tarkoitti sekä ulkoa että sisältä päin (kehon eritteet) tulevaa lian torjuntaa. Käsien peseminen nähtiin erityisen tärkeäksi, koska kädet olivat kosketuksissa muihin ihmisiin ja päivittäiseen perustarpeeseen, ruokaan.

Keskiajan lopulla Euroopassa levisi Salernon lääketieteellisen koulun runomuotoon laadittu terveysopas, Regimen sanitatis Salernitanum, joka sisälsi ohjeita muun muassa käsihygieniasta. Se koottiin vanhempia muistisäkeitä käyttäen 1200-luvun lopussa tai 1300-luvun alussa, ja käännettiin useille kielille ja siitä otettiin lukuisia painoksia aina 1400-luvun puolesta välistä 1700-luvulle. Salernon terveysoppaassa kehotettiin mm. hiusten kampaamisen ja hampaiden puhdistamisen ohella pesemään kädet: "Käsien pesu ruokailun jälkeen antaa sinulle kaksi etua: se puhdistaa kädet ja kirkastaa silmät. Pese usein kätesi, jos haluat olla terve. (…) Kun olet syönyt lihaa tai kalaa, tulee sinun aterian jälkeen pestä kätesi."  Terveysoppaan neuvot ulottuivat lähes joka elämänalueelle, ja tässä korostettiin niitä terveyden ylläpitoon liittyviä seikkoja, joihin ihmisen katsottiin itse voivan vaikuttaa.

Huomattakoon Salernon terveysoppaan yhteys myös Turun Akatemiaan. Lääketieteen historiaan perehtynyt LT Aarne Forsius mainitsee, että Salernon koulun terveysopasta esiteltiin Turun Akatemian lääketieteen opiskelijoille ainakin professorien Lars Braunin (1657-1730) ja Herman Diedrich Spöringin (1701-1747) toimesta. Kummatkin päätyivät virassaan toimiessaan julkaisemaan Salernon koulun terveydenhoito-ohjeista kootut kirjaset.

1100-luvun alkupuoliskolle juontuva Petrus Alfonsin Disciplina Clericalis oli myös laajalle levinnyt, moraaliseksi ja filosofiseksi kuvailtu teksti, jossa elämänohjeita annettiin dialogin muodossa. Luvussa De modo comedendi poika kysyy käyttäytymissäännöistä kuninkaan pöydässä, jolloin isä kertoo pojalle, että eroa ei tule tehdä kuninkaan ja muiden ihmisten välille, vaan kaikissa pöydissä pätevät samat säännöt. Käsienpesu on tarpeellista ennen ja jälkeen syömisen. Ruokailuun ryhdyttäessä pitää muistaa, että käsienpesun jälkeen ei sovi koskea muuhun kuin ruokaan, tämän jälkeenkin käsienpesu on ehdottoman tärkeää: ”Pese kädet syömisen jälkeen, koska se on sekä hygieenistä että hyvien tapojen mukaista. Monien ihmisten silmät heikentyvät, koska he pyyhkivät niitä ruokailun jälkeen pesemättömillä käsillään”.

Yleisemmin terveyskäsitykset - ja siten myös oppaat -  perustuivat antiikin ajan humoraalioppiin, jonka mukaan terveys oli seuraus elimistön perusnesteiden eli sapen ja mustan sapen, liman sekä veren oikeasta tasapainosta ja sairaus johtui vastaavasti tasapainon häiriintymisestä. Oppiin perustui keskiajalla - ja myöhemminkin - esimerkiksi suoneniskentä ja kuppaaminen, joilla pyrittiin palauttamaan elimistön perusnesteiden tasapaino.

"Musta surma" eli paiseruttoepidemia ja muut vaaralliset kulkutaudit edistivät hygienian ylläpitoa, mutta siitä huolimatta taudit jylläsivät tasaisin väliajoin. Vaikka käsienpesu ymmärrettiin tärkeäksi myös sairauksien torjumisessa, ei tautien aiheuttajia ja tartuntateitä tunnettu, ja käsienpesulla ehkäistävien tautien torjumisella tarkoitettiin pikemminkin esimerkiksi syyhyä ja muita ihosairauksia. Tautien torjumisessa voitiin käyttää tietenkin monia muitakin keinoja, ja kuten myöhempinäkin aikoina, oli kansanperinteen ja -uskon käsityksillä ja menetelmillä erityinen painoarvo paitsi torjunnassa myös tautien parannuksessa. Olihan vaivalle kuin vaivalle omat loitsunsakin. Kirkko antoi myös lukuiset pyhimyksensä, ja kaikki nämä monien muiden keinojen ohella auttoivat ihmisparkaa jatkuvassa taistelussa elämän kurimuksessa.

1800-luvun loppupuolella alettiin oivaltaa käsihygienian merkitys tautien torjumisessa. Bakteriologian läpimurto joudutti kehitystä, mutta varsinainen läpimurto tapahtui juoksevan veden yleistyessä 1900-luvun puolivälin jälkeen. 

Kuva: Pariskunta pelaa korttia saksalaisessa Israhel van Meckenemin kaiverruksessa. Taustalla koristeellisessa telineessä ketjussa riippuva lavabo (Israhel van Meckenem: Couple Playing Cards, 1495-1503 / Public Domain; CC-PDM).

Varhainen Turku-hankkeesta:

• HIT – History in Turku: Tietoja, taitoja ja löytöjä. Turun maakuntamuseo. Näyttelyesite. 2007.
  Tässä julkaisussa (HIT) artikkeleja Varhainen Turku-projektista:
  - Pihlman, Aki: Uusia tulkintoja Turun kaupungin muodostumisesta.
  - Ratilainen, Tanja: Kirkkokadun ja sen varrella sijainneen tontin vaiheita.
  - Saloranta, Elina: Akatemiatorin alueen varhaisia vaiheita.
  - Majantie, Kirsi: Löydöt kertovat elämästä, käsitöistä ja kaupasta keskiajan Turussa.
• Majantie, Kirsi: Turun varhaisvaiheet tutuiksi kaikille kaupunkilaisille. Tiedottaminen ja yleisön huomioonottaminen Varhainen Turku tutkimushankkeen aikana 2005–2006. Verkkojulkaisu: https://docplayer.fi/4168243-Varhainen-turku-turun-varhaisvaiheet-tutuiksi-kaikille-kaupunkilaisille.html
• Pihlman, Aki: Varhainen Turku – tutkimuksen edistymistä ja lisää kysymyksiä. Arkeologia NYT! – Arkeologi NU! 1/2007. Verkossa: http://arkeonyt.mbnet.fi/arkeonyt/AN_2007_1.pdf
• Pihlman, Aki & Majantie, Kirsi Majantie 2007: Varhainen Turku -hanke ja kaivaukset tuomiokirkon vieressä. SKAS2-2. Verkossa: http://www.skas.fi/wp-content/uploads/2018/03/SKAS2_2007.pdf

Turun kaupunkiarkeologiasta:

Kaupunkia pintaa syvemmältä. Arkeologisia näkökulmia Turun historiaan. Seppänen, L. (toim.). AMAF IX. Turku. Suomen keskiajan arkeologian seura 2003.

Blogin aiheisiin liittyviä lähteitä:

• Forsius, Arno: Lääketieteen historian aiheita verkossa: http://www.saunalahti.fi/arnoldus/haklaa.html
• Leikola, Anto: Salernon koulun terveysohjeet. Suomentanut Anto Leikola. Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja Hippokrates 2005: 56–88. Jyväskylä. 2006.
• Muhonen, Jenni: Taikauskoinen kansanperinne paheksunnan ja ihannoinnin kohteena. Suomalaiset taikuustutkimukset 1700-luvulta 1920-luvulle. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Historian ja etnologian laitos. Jyväskylän yliopisto. 10.12.2012.
  Verkossa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/40591/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201212183372.pdf
• Vedenkannas, Virpi: Petrus Alfonsin Disciplina Clericalis: arabialaisen kirjallisuuden perillinen keskiajan latinalaisessa Euroopassa. Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta, Maailman kulttuurien laitos. 2013. Verkossa:
  https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/160039/petrusal.pdf?sequence=2&isAllowed=y