Sotamiestä väsyttää. Hänen ajamansa kuormasta on ollut liikkeessä jo aamuyöstä lähtien. Jossain kaukana Paattisiksi kutsutun kirkonkylän takana, korvessa, hänen ohjastamansa kuormasto joutuu väijytykseen. Aseet laukeavat. Hevoset ja miehet säikähtävät. Pari sotilasta vastaa nopeasti tulitukseen. Kuormasta tipahtaa kahakassa muutamat tykinkuulat ja ne vierivät kärrypolun sivuun. Kukaan ei huomaa tai välitä, sotamiehillä on kiire pakoon henkiensä pitimiksi.
Tarina Paattisten kotiseutumuseosta löytyvästä yksittäisestä tykinkuulasta ja sen historiasta voisi mennä jokseenkin noin. Tai sitten ei. Oikeastaan on olemassa vain valistuneita arvauksia. Mitä voimme spekuloida, kun esineestä ei tiedetä juuri mitään? Mahdollinen löytöpaikka, Paattisten sekä Turun pohjoisosiin nykyään kuuluva Riitasuo, on sentään jokseenkin varma.
Tykinkuulia löytyi aikanaan Riitasuon ympäristöstä useampia. Löytäjä ei ole tiedossa, mutta kuulista kaksi löysi tiensä läheiseen Kramsin torppaan, jossa niillä on lämmitetty talvella kellaria, niinpä toinen kuulista halkesi. Näistä kuulista isompi päätyi aikanaan Paattisten kotiseutumuseon kokoelmiin kuriositeettina, eroten muusta maanviljelykseen painottuvasta esinekokoelmasta. Kuula museon kokoelmiin saatiin maanviljelijä Tauno Kramsilta (s. 1907).
 |
| Riitasuon kuula kuvattuna. |
8,7 kiloa mielenkiintoista spekulaatiota
Reilun kahdeksan kiloisen metallipallon poikkeavuutta lisää historiallinen seikka: Paattisilla tai sen pohjoisosissa ei ole kirjallisuuden mukaan käyty merkittäviä taisteluita, eikä paikkakunnalla ole tiettävästi ollut mitään merkittävää sotilastoiminta muutoinkaan. Miten tykinkuula on korpeen päätynyt?
Löytöpaikan nimi antaa mahdollisuuden mehukkaaseen spekulaatioon. Riitasuon nimi viittaa paikallistarinoiden mukaan kahden kuninkaan ja heidän sotajoukkojen törmäykseen. Tästä törmäyksestä syntyikin sellainen verenvuodatus, ettei tarinoiden mukaan edes elukat syö alueen punaista ruohoa. Kysymys kuuluukin, onko suon riitaisalla nimellä ja tykinkuulilla yhteys, vai ovatko ne toisistaan irrallisia ja eri ajoilla syntyneitä.
Aura-lehden uutisointia, 26.7.1890.
Arkeologi A. M. Tallgren on aikanaan tutkinut aluetta myös 1900-luvun alussa. Tallgrenin isä Ivar Markus oli pitkäaikainen Maarian kirkkoherra, joten lähialueeseen liittyneet paikallistarinat ovat saattaneet tulla tutuiksi jo lapsena. Arkeologin mukaan alueella on täytynyt olla jokin kahakka, sillä sieltä on löytynyt granaatinsirpaleita. Tallgren tiettävästi nappasi alueelta myös yhden tykinkuulan, joten löytyneitä ammuksia on ollut ainakin kolme. Arkeologin mukaan ottama kuula oli lehtijutun mukaan samankaltainen kuin Kustaan sodan aikaiset ammukset vuodelta 1789.
Paattisilta kotoisin ollut historioitsija Kyösti Kaukovalta pohtii paikallistarinoiden taustoja Lännetär-julkaisussa vuonna 1908.
Ruosteista rautaa, halkaisijaltaan noin 13 senttimetriä ja 8,7 kiloa painoa. Tämän verran tiedämme umpinaisesta metallikuulasta. Kirjallisuuden mukaan kyseessä voisi olla esimerkiksi venäläisen 18-naulaisen tykin ammus 1700-luvulta. Oli käytetty tykki ruotsalainen, venäläinen tai jonkin muun tahon valmistama, on kyseessä ollut merkittävän kokoinen ase, jonka liikutteluun on tarvittu mies- ja hevosvoimaa. Toisaalta Riitasuolle on saattanut päätyä ammuksia ilman, että niitä on sinne tykein ammuttu, kuten alun fiktiivisessä kuvauksessa maalailin.
Tuntematonta tunnetuksi
Tykinkuulaan ja löytöpaikkaan liittyy mielenkiintoista kulttuurihistoriaa. Olisiko sitä mahdollisesti tallessa vielä jossain? SKS:n arkistot voisivat paljastaa tarinoita ohikulkevista sotajoukoista tai -kuormastoista sekä mahdollisista kahakoista. Riitasuon alue ympäristöineen voisi kertoa historiastaan itsessään lisää. Voisiko seudulla olla arkeologista materiaalia, jonka myötä tykinkuulat saisivat kontekstia ympärilleen.
Vähäisissä lähteissä käytetty kahakka-termi viitannee pieneen ja nopeaan aseelliseen selkkaukseen, josta on jäänyt lähinnä suullista tietoa.
Olisipa tykinkuulan tarinan jatko mahdollisimman veretön!
Antti Malin
kirjoittaja oli korkeakouluharjoittelija, joka sai ihmeteltäväkseen metallisen kuulan.
Lähteet:
Aura -lehti, 26.7.1890.
Lännetär -julkaisu, 1.1.1908, nro 1.
Valvoja-julkaisu, 1.1.1919, nro 1.
Paulaharju, Jyri: Vanhat tykit rautaruukusta Helvigiin. Helsinki, Sotamuseo 1992.
