Varhaista Turkua linssin läpi katsoen - ARKSA-hankkeen valokuvausprojektin kuulumisia

 

Turun museokeskus käynnisti vuoden 2020 helmikuussa ARKSA- eli Arkeologia saavutettavaksi -hankkeen, jonka tavoitteena on keskiaikaisen kaupunkiarkeologisen esineistön tunnettuuden ja avoimuuden lisääminen yhteistyössä vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Toimintamuodoksi on valittu museon kokoelmien valokuvaus. Vapaaehtoisilla on mahdollisuus päästä tutkimaan museon kokoelmia ja tallentaa valokuvaamalla jo luetteloituja löytöjä. Kuvaaminen on aloitettu Varhainen Turku -hankkeen Tuomiokirkkotorin kaivauksien (2005-2006) löytöaineistosta. Esineistä otetut tunnistekuvat liitetään Museon informaatioportaaliin (MIP). Kuvat tulevat myös valtakunnalliseen hakupalveluun Finnaan, missä arkeologiset löytötiedot ovat kaikille avoimia. 

(Kuva: Tuomiokirkkotorin kaivauksilta kivitalon perustus 1400- luvun lopusta tai 1500-luvun alusta. Tapani Tuovinen / TMK.)

Kuvauskohteena ainutlaatuinen Tuomiokirkkotorin aineisto

Varhainen Turku -hankkeen Turun Tuomiokirkkotorin kaivaukset (2005-2006) tuottivat runsaasti aineistoa: löytöjä on kaiken kaikkiaan huimat 21 460 kappaletta, ja ne ajoittuvat 1200- ja 1300- lukujen taitteesta 1700-luvulle. Kaivaukset olivat toteutustavaltaan ainutlaatuisia: kaivausalueet voitiin valita tutkimuksen näkökulmasta, eikä sitä määrittäneet esimerkiksi rakentamishankkeet, kuten kaupunkiarkeologisissa kaivauksissa yleensä. Nämä olivat myös ensimmäiset pohjimmaisiin eli vanhimpiin kulttuurikerroksiin ulottuneet modernit kaupunkiarkeologiset kaivaukset.

Tämä tuomiokirkon, Vanhan Suurtorin, keskiaikaisen Hämeenkadun ja Aurajoen rajaama alue on keskeinen kaupungin muodostumisen kannalta tarkasteltava alue. Kaivaustulokset valaisivatkin merkittävästi kaupunkiasutuksen ikään ja vaiheisiin liittyneitä kysymyksiä. Poikkeuksellista hankkeessa oli myös PR-arkeologinen panostus: yleisölle jaettiin aktiivisesti tietoa ja järjestettiin opastuskierroksia, lisäksi löytöjä oli nähtävillä Vanhalla Raatihuoneella ja Aboa Vetus & Ars Nova-museossa viikottain vaihtuvin kokoonpanoin. Kaivauksiin osallistui molempina vuosina myös vapaaehtoisia, jotka avustivat seulonnassa.

Turun vanhoihin karttoihin (1634;1743) merkityt kaivausalueet. Oikealla olevassa kartassa merkitty  kaivausalueen 1 kiviperustus ja 2 kivitalon perustus. Kartassa näkyy myös keskiaikainen tuomiokirkolta Suurtorille kulkeva Kirkkokatu, joka löytöaineiston perusteella ajoittuu 1300-luvun alkupuolelle ja jonka varresta kaivettiin esiin kivitalon kulma.
Kartat: Tapani Tuovinen /TMK (kartoista muokattu kuva N. Kivisalo); alkuperäinen kartta O.Gangius (1634) Maanmittauslaitoksen arkisto; venäläinen kartta (1743) Museovirasto.    

Tuomiokirkkotorin kaivauksien löydöt voidaan materiaaleittain jakaa seuraaviin ryhmiin suuruusjärjestyksessä:

• metalliesineiden katkelmat (1114 kpl)

• keramiikka-astioiden palat (762 kpl)

• puuesineet ja niiden katkelmat (728 kpl)

• nahkalöydöt (sis. nahkakengät, nahkaesineet ja leikkuujätteen suikaleet: 611 kpl)

• lasiesineiden palat (lasi-astia ja tasolasi: 560 kpl)

• muita löytöryhmiä mm. luu- ja sarviesineet (72 kpl), rahat (57 kpl) ja uunikaakelit (54 kpl) sekä liitupiiput, kiviesineet, tuohi, meripihka, pii-iskokset, kuidut ja tekstiilijäännökset. 

ARKSA-hankkeessa Tuomiokirkkotorin koko arkeologinen aineisto on avattu vapaaehtoisten valokuvauskohteeksi. Tämä on mahdollista, koska aineisto on kokonaisuudessaan luetteloitu Museon informaatioportaaliin (MIP). MIP-tietokannassa on kunkin löydön osalta perustiedot, kuvaus, luokittelu ja asiasanat, sekä mahdollisesti mainittu muitakin tietoja, kuten ajoitus, löytöyhteys, tutkimukset ja lisätiedot. Näin ollen kuvaajalla ei tarvitse olla esineestä tarkempia tietoja liittäessä valokuvia tietokantaan, vaan hän näkee ne suoraan tietokannasta.

Lasku- tai merkkitikun katkelma; kappaleessa kaksi kaiverrettua rastia ja poikkiviivoja (TMK22367:PU1049:003). Laskutikku on kaivausalueelta 1, eli keskiaikaisen Koulutorin alueelta, mistä on tehty myös kirjoituspuikko- ja vahataululöydöt.  (Kuva: Irina Kaulio / TMK)

Kokemuksia ARKSA-hankkeen valokuvausprojektista

Hankkeen alkuvaiheessa maaliskuussa 2020 kuvaukset jouduttiin keskeyttämään koronapandemian vuoksi. Marras-joulukuun aikana 2020 toimintaa alettiin taas varovaisesti käynnistämään rajoitukset huomioiden. Hankkeen viime vuoden maaliskuussa peruuntunut ARKSA-seminaari järjestettiin avoimena webinaarina 23.1.2021. Webinarissa esiteltiin Varhainen Turku -kaupunkikaivausten tuloksia ja löytöjä sekä aineiston pohjalta tehtyjä jatkotutkimuksia. (Ks. https://www.turku.fi/uutinen/2021-01-13_arksa-hankkeen-webinaari)

Kiinnostavaa oli kuulla, millaisia kokemuksia vapaaehtoisille kuvaajille on ehtinyt kertyä jo tässä alkuvaiheessa. Niinpä tein pienimuotoisen kyselyn kahdelle marras- ja joulukuussa mukaan tulleille vapaaehtoisille, Irinalle ja Merjalle. Merja on kuvannut museon digitaalikameralla ja Irina omalla järjestelmäkamerallaan, Irina on käyttänyt kuvauksissa apuna myös omaa valolaatikkoa (”lightbox”).

Irina on kuvannut omalla kameralla ja käyttänyt kuvausapuna myös valolaatikkoa.

 

Irina kertoo löytäneensä ARKSA-hankkeen valokuvausprojektin etsiessään Turusta kulttuurialan vapaaehtoistyötä. Turku.fi -verkkosivustolta hän löysi museoiden sivuilta vapaaehtoistoiminnasta kertovan ilmoituksen, jossa kerrottiin mahdollisuudesta päästä tutkimaan ja valokuvaamaan arkeologisten kokoelmien luetteloitua esineistöä. Ilmoituksessa myös kerrottiin, etteivät tehtävät vaadi aiempaa kokemusta tai osaamista esimerkiksi valokuvauksesta.

Irina on taustaltaan historian opettaja. Venäjällä yliopistossa hän opiskeli historiallisia aloja ja arkeologiaa. Opiskelijoilla oli harjoittelupaikka museossa, jossa he pääsivät tutkimaan valokuva-asiakirjoja. Opetuksesta puuttui kuitenkin varsinainen arkeologinen käytäntö, ja siksi Turun museokeskuksessa tarjoutunut mahdollisuus osallistua löytöjen kuvaamiseen ja tallentamiseen on ollut Irinan mukaan erityisen mielenkiintoinen kokemus. Hän kokee kiinnostavaksi Suomen menneisyyden aineelliset, ihmisen toiminnasta kertovat jäännökset ja esineet, kuten arkiset taloustavarat ja käyttöesineet. Irina on kuvannut tähän mennessä keramiikkaa, kivi- tuohi- ja puuesineitä sekä liitupiippuja, ja mielenkiintoisena tarkastelun kohteina on ollut mm. puuesineiden kuviot ja liitupiippujen leimat ja koristelu.

 

Irinan kuvaamia liitupiipun varrenpätkiä ja yksi simpukkakuvioinen, rikkonainen koppa. Yhdessä varrenpätkässä kirjaimet OLM (todennäköisesti leimasta STOCKHOLM) ja pisteviivakuviointia. Lasittamatonta valkosavea. (TMK22367:LI3000:001) Liitupiippuja tutkinut Mika Ainasoja toteaa piipun kopan muodon ja kuvioinnin olleen altis vaihteluille, joten liitupiippu on käyttökelpoinen työväline keskiaikaa nuorempien historiallisen ajan kerrostumien ajoittamisessa. Täsmällisin on piipun kannan valmistajaleiman ajoittaminen, ja leiman avulla voidaan ajoittaa siten myös piipun muoto, jolloin ajoitus pätee muihinkin samanmuotoisiin piippuihin. Jos piipusta ilmenee ajoittamiseen tarvittavat tuntomerkit, voidaan niiden avulla ajoittaa myös maakerroksia ja muuta löytöaineistoa vertaamalla jo ajoitettuihin piippumuotoihin. Turussa 1600-luvun ja 1700-luvun alun liitupiiput olivat ulkolaista tuontia, kunnes Ruotsin valtakunnan kauppapolitiikan vaikutuksesta 1700- ja 1800-luvulla ruotsalais-/suomalaispiiput yleistyivät, ja lopulta kotimainen tuotanto syrjäytti hollantilaiset ja englantilaiset piiput. (Ks. Ainasoja 2001; 2003.)

Esinekuvauksen haasteet ovat Irinan kokemuksen mukaan ehkä valaistuksen säätämisessä. Hän kertoo seuraavansa valaistusta jatkuvasti, koska esineiden eri materiaalit, koot ja muodot ovat erilaisia ja siten ne vaikuttavat myös valaistuksen vaatimuksiin.

Toisaalta, jos valoa ei ole säädetty oikein kuvaamisen aikana, niin sitä on mahdollista muokata vielä tietokoneella. On myös työtä helpottavia välineitä, kuten valolaatikko, ”lightbox”, jonka Irina on hankkinut itselleen ja jota hän on myös museolla kuvatessaan käyttänyt. 

Motivoiva seikka vapaaehtoistyössä ja kulttuuriperinnön tallentamisessa on myös sen hyödyllisyys yhteiskunnalle. Vapaaehtoistyö on Irinan mielestä tärkeää sekä museolle että vapaaehtoiselle, koska se antaa harrastajille mahdollisuuden tutustua museon työhön sekä samalla auttaa henkilökuntaa työssä. Tärkeäksi välineeksi museotyössä hän näkee myös MIP-tietokannan, johon valokuvat tallennetaan. 

Valokuvaus museolla jatkuu ja toimintaa kehitetään edelleen. Irina toivookin, että museossa olisi erityisvarusteita, esimerkiksi erikokoisia valolaatikoita esineiden kuvaamisen helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi.

Kaksi erilaista solkilöytöä: vasemmalla Irinan kuvaama pronssinen, nuppipäinen hevosenkenkäsolki (TMK22367:ME1080:001) tuomiokirkon ja Vanhan Akatemiantalon väliseltä alueelta (tutkimusalueelta 1). Se löytyi noin 1 – 5 cm vahvuisesta lannan ja saven muodostamasta kerroksesta ja liittyi mahdollisesti rakennuksen jäännökseen (R1084). Solkilöytö on kuitenkin löytöyhteydessään erityinen: se löydettiin 1300-luvun kerrostumasta, mutta solkityyppi edustaa vanhempaa, ristiretkiajalle ajoittuvaa muotia. Oikealla keskiajalle yleisiin rengassolkiin kuuluva ns. kihla- tai uskollisuussolki (TMK22367:ME2177:002), jossa yhteenliitetyt kädet ja erotettavissa teksti AVE MARI (tutkimusalueelta 2). 

(Uskollisuussoljesta enemmän: http://kulperi.blogspot.com/2020/05/viikon-esine-tuomiokirkkotorilta.html.)

Tuohi on monipuolinen materiaali erilaisiin käyttötarkoituksiin - kuten kansanperinteestäkin tiedämme - ja Tuomiokirkkotorin aineistossa tämä tulee hyvin esille. Tuohi on säilynyt varsin hyvin kaupunkien keskiaikaisissa kulttuurikerroksissa. Kuvassa ylinnä Irinan kuvaamat tuohet: vasemmalla tuohen paloja (TMK22367:TU1667:003); keskellä työstettyjä tuohenkappaleita, joita on käytetty mahdollisesti kosteutta ja lämpöä eristävänä jalkineen pohjallisena tai välipohjana (TMK22367:TU1043:002); oikealla pyöreä, halkaisijalta n. 20 cm tuohilevy, jonka reunassa kuperalla puolella on nyörityksellä kiinnitettyä tuohilistaa (TMK22367:TU2188:001).

Kuvassa alhaalla tuohikirje, eli löydettäessä rullalle taitettu tuohen pala, jossa on kirjoitusta. Se löytyi 1400-luvun puolenväliin ajoitetusta maakerroksesta kaivausalueelta 1, eli keskiaikaisen Koulutorin alueelta, ja on Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa keskiaikainen tuohikirje. Janne Harjula on käsitellyt Tuomiokirkkotorin tuohikirjettä - kirjoituspuikkojen ja vahataulujen ohella – osana keskiajan kirjallisen kulttuurin jäänteitä. Samalla Harjula on liittänyt löydön laajempaan pohjoiseurooppalaiseen tuohikirjeperinteeseen. (Ks. Janne Harjula, 2013/SKAS.) Jussi Kinnunen kertoi Arksa-webinaarissa 23.1.2021 tuohikirjeen tekstin tulkinnasta myös uusimpia tutkimustuloksia, joista on tulossa myöhemmin oma julkaisu. (Tuohikirjeen kuva: Martti Puhakka / TMK22367:TU1671:001).  

Tuohikirjeestä on katsottavissa YouTube-video (ARKSA-webinaari: Miten Suomen ensimmäistä tuohikirjettä säilytetään):

https://www.youtube.com/watch?v=duPCRaoVEoItuohiki

Merja tuli mukaan ARKSA-hankkeen tilaisuuksiin kun hanke käynnistettin vuoden 2020 alkupuolella. Merja on ehtinyt kuvata joulukuun aikana muutamaan otteeseen Turun Tuomiokirkkotorin keramiikkalöytöjä. Hän on käyttänyt kuvaamisessa museon omaa digitaalikameraa, "pokkaria" (Olympus Tough TG-6), joka on kevyt ja näppärä erityisesti lähikuvauksessa.

Keramiikka ei valikoitunut kuvauskohteeksi ihan sattumalta. Merja on yhdeltä koulutukseltaan savenvalaja-artesaani, ja hän toteaakin keramiikan olleen aina lähellä sydäntä. Merjalla on Turun keskiaikaan konkreettistakin kosketusta, nimittäin Rettigin tontilta eli nykyisen Aboa Vetus –museon alueen kaivauksilta 1990-luvulta. Täältä on jäänyt mieleen varsin runsas, suurimmaksi osaksi leikkuujätteestä muodostunut nahkalöytöjen määrä.

1990-luvun keramiikan opinnot Posiolla sekä kampakeraamisen tyypin ruukkujen valmistaminen Ahvenanmaalla Saltvikin Långbergsödan kivikautisessa kylässä ovat tuoneet näkökulmaa myös kaupunkiarkeologisen keramiikkalöytöjen tarkasteluun. Merja toteaakin, että valokuvaamisen yhteydessä on ollut hauska arvioida esineiden valmistustapaa ja nähdä erilaisia esinetyyppejä.

 

Kivisavi-astian kylkipaloja Tuomiokirkkotorilta. Palat ovat peräisin Saksista Lausitzin alueelta ja kuuluvat ns. Falke-ryhmän pikariin. Palojen ulkopinnalla on ruskea saviliete ja pistein koristeltu ruudukkokuvio, sisäpinta lasittamaton; saviaines harmahtava. Ajoitus n. 1400-luku. Falke-ryhmän astiat on liitetty korkean sosiaalisen statuksen asuinpaikkoihin, kuten linnoihin ja luostareihin, kaupungeissa rikkaimpien talouksiin. (Kuva: Heikkilä Immu / TMK22367:KE1036:002)   

Tuomiokirkkotorin aineistossa keramiikka toiseksi suurimpana löytöryhmänä tarjoaakin laajan näköalan eri keramiikkatyyppeihin. Huomiota voi kiinnittää silmämääräisestikin esimerkiksi lasitukseen, muotoiluun, koristeluun, sekoiteaineisiin, väriin palan pinnalla ja murtokohdassa, sekä koostumukseen, huokoisuuteen ja polttoasteeseen.  

Koristelu on astiassa huomioita herättävä ja leimaa-antava ominaisuus. Koristelua tehtiin varsinkin tarjoiluastioihin, jotka olivat esillä ja vieraidenkin nähtävillä toisin kuin useat ruuanvalmistus- ja säilytysastiat. 

Punasavikeraamisissa astioissa koristelu on tehty savilietteellä erilaisin tekniikoin, kuten Merjan kuvaaman punasavikeraamisen vadin pohjapalassa bolustekniikalla koristeltu kappale (kuva alla: pala 2.). Boluskoristelu oli yleinen koristelutapa, ja se tehtiin valkosavilietteellä astian pintaan lasituksen alle. Tässä kuvatussa palassa on aaltoviivakoristelua, mutta koristelu voi olla myös spiraali- tai raitakoristelua tai monimutkaisempaa kuviointia kuten kasviornamentiikkaa.

Keramiikan koristelutekniikoihin kuuluvat myös mm. kohovyö- (vulsti), sormipainanne- ja uurrekoristelu eli rihlaus.  Rihlaus oli yleinen tekniikka ja esiintyy Tuomiokirkkotorinkin keramiikassa, kuten Merjan kuvaamissa paloissa (ks. alla kuva: 4 ja 5) ja Reinin Siegburgin alueelta tuodussa kivisavikeramiikassa (kuva ed. alla, pala 2.). 

Merjan kuvaamaa keramiikkaa: 1. Fajanssi-astian reuna- ja kylkipaloja, joissa sinistä maalauskoristelua, ulko- ja sisäpinnoilla tinalasite. (TMK22367:KE2003:002) 2. Bolus-koristeisen vadin pohjapala, huokoista lasitettua punasavea. Sisäpinnalla valkosaviliete ja aaltoilevaa nauhakoristelua sekä katkelma lyijylasitteesta. (TMK22367:KE2003:005) 3. Yksi astian reunapala ja kaksi kylkipalaa, huokoista lasitettua punasavea. Palojen sisäpinnoilla vaalean vihreä lyijylasite. (TMK22367:KE2007:019) 4. Astian reunapala ja kylkipaloja, huokoista lasittamatonta harmaasavea. Palojen ulkopinnoilla uurrekoristelua. (TMK22367:KE2006:001) 5. Keramiikka-astian lasittamaton kylkipala. Saviaines harmahtavan kellertävä. Ulkopinnalla rihlausta (eli urat/uurteet). 6. Keramiikka-astian reuna- ja kylkipaloja, reunapalassa ehjä korva. Huokoista lasitettua punasavea. Palojen ulkopinnalla ja korvassa vihreä lyijylasite, sisäpinnan yläosassa vihreä lyijylasite ja alaosassa valkoinen saviliete ja keltainen lyijylasite. (TMK22367:KE2006:003)

 

Reinin alueella Siegburgissa valmistettujen kivisavikannujen kappaleita. Ajoitus 1300-luvulta 1400-luvulle. Kivisaviset astiat oli tarkoitettu ruuan tarjoiluun ja säilömiseen, ruuanvalmistusastioiksi ne eivät soveltuneet huonosti kuumuutta kestävinä.

1. Kuvassa ylhäällä kivisavikannu (1a-b), jossa jäljellä korvan katkelma. Ulkopinnalla rihlausta ja oranssinruskea tuhkalasite. Saviaines vaalean kellertävä, sisäpinnalta vaalean harmaa. Korvan poikkileikkaus soikean litteä. (Kuva: Heikkilä Immu / TMK22367:KE1720:002) 
2. Kivisavikeramiikkaa, kylkipala. Ulkopinnalla oranssinruskea tuhkalasite ja voimakasta leveää rihlausta. Sisäpinta lasittamaton. Saviaines kellertävän harmaa. (Kuva: Heikkilä Immu / TMK22367:KE1700:001) 
3. Reunapala matalasta maljasta. Reuna profiloitu ulkopinnalle. Saviaines vaalean kellertävä. Ulkopinnalla oranssinruskeaa hieman epätasaista tuhkalasitetta. Sisäpinta lasittamaton. (Kuva: Shuhrawardy Md Hassan / TMK22367:KE2180:001) 

Merjan kuvaamassa keramiikka-aineistossa huomion herättävät muun muassa kolmijalkapadan kappaleet, kuten padan jalat (kuva alla). Punasavikeramiikkaa edustavat kolmijalkapadat kuuluivat yleisiin astiamuotoihin keskiajalla ja myöhemminkin, aina 1300-luvulta 1800-luvun alkuun. Kolmijalkapatoja käytettiin ruuanvalmistuksessa avotulella. Patojen sisäpinta lasitettiin lyijylasitteella, jotta astia piti paremmin vettä. Padan kappaleissa voi usein havaita lyijylasitetta,  kuten kuvatussa jalkapalassakin voi lasitteen roiskejäljistä todeta.

Punasaviastioiden käyttö – kuten kivisavikeramiikankin - levisi Hansaliiton myötä Pohjois- ja Länsi-Euroopassa. Punasaviastioilla oli kivisavikeramiikkaan verrattuna monia etuja: niitä voitiin valmistaa alhaisemmassa polttolämpötilassa ja koristelukin onnistui yleensä yhden polton taktiikalla. Lisäksi niillä oli hyvä lämmönjohtavuus, jonka vuoksi ne soveltuivat ruuanvalmistusastioiksi. 

Punasaviastioiden edullisuus vaikutti niiden suosioon kaikissa yhteiskuntaluokissa. Punasaviastiat yleistyivät 1400-luvulla ja niitä on lienee valmistettu Turussa myös paikallisesti. Kirjallisista lähteistä tunnetaan Turun ja Hämeen linnoissa työskennellyt savenvalaja Hans, joka muurasi Suomen ensimmäisen kaakeliuunin Turun linnaan vuonna 1543.  

1. Merjan kuvaama kolmijalkapadan jalan katkelma, jalan pää lohjennut pois. Suorajalkainen, saksalainen tyyppi. Huokoista lasitettua punasavea, hieman roiskeita ruskeasta lyijylasitteesta. (TMK22367:KE2003:004). 2. Kokonainen padan ontto kahva, jonka tyvessä sormipainanteet. (Kuva: Shuhrawardy Md Hassan / TMK 22367/KE2121:003) 3. Suurikokoisia, kapenevia kolmiljalkapadan jalkoja. (Kuva: Heikkilä Immu / TMK22367:KE2121:005).  4. Löytö Turun linnasta, kolmijalkapadan kolme palaa: kädensija ja jalat, osat yhteenliimattu (kuva: Finna / TMK1791:39).
Muotokielen avulla voidaan tarkastella esineen ajoitusta, esimerkiksi padan kahva- ja jalkamalli tai ”korvat” ovat tässä apuna. ”Korvalliset” padat edustavat vanhempaa tyyppiä.

Historiallisen ajan keramiikka oli yhtenä teemana ARKSA-webinaarissa (23.1.2021), Aki Pihlmanin esitelmän voi katsoa linkistä:

https://www.youtube.com/watch?v=OQIuLGCDjpE

 

Tule mukaan museoiden vapaaehtoistoimintaan! 

- Turun kaupungin verkkosivu:

https://www.turku.fi/uutinen/2020-03-04_tule-mukaan-museoiden-vapaaehtoistoimintaan

Asiaa ARKSA- ja Varhainen Turku - hankkeista:

Tallenteet 23.1.2021 ARKSA-webinaarin esitelmistä nähtävillä alla olevan linkin kautta (Jussi Kinnusen tuohikirjettä käsittelevä esitelmää ei ole julkaistu tässä tallenteena, koska aiheesta tulee julkaisu myöhemmin):

https://www.turku.fi/uutinen/2021-01-13_arksa-hankkeen-webinaari

Kulperi-blogissa:

• Takaisin Tuomiokirkkotorille!

https://kulperi.blogspot.com/2020/04/takaisin-tuomiokirkkotorille.html

• Pikarin läpi katsottua – Turun keskiajalta skool!

https://kulperi.blogspot.com/2020/04/pikarin-lapi-katsottua-turun.html

• Viikon esine Tuomiokirkkotorilta: uskollisuussolki

https://kulperi.blogspot.com/2020/05/viikon-esine-tuomiokirkkotorilta.html

Harjula, Janne:  Alustavia ajatuksia Turun Tuomiokirkontorin tuohikirjeestä. SKAS 1-2/2012: 

Verkkojulkaisu:

https://www.academia.edu/2961770/Alustavia_ajatuksia_Turun_Tuomiokirkontorin_tuohikirjeest%C3%A4_Preliminary_thoughts_on_the_birch_bark_letter_from_the_Cathedral_Square_excavation_in_Turku

HIT – History in Turku: Tietoja, taitoja ja löytöjä. Turun maakuntamuseo. Näyttelyesite. 2007. Tässä julkaisussa (HIT) artikkeleja Varhainen Turku-projektista:

         Pihlman, Aki: Uusia tulkintoja Turun kaupungin muodostumisesta.

         Ratilainen, Tanja: Kirkkokadun ja sen varrella sijainneen tontin vaiheita.

         Saloranta, Elina: Akatemiatorin alueen varhaisia vaiheita.

Majantie, Kirsi: Turun varhaisvaiheet tutuiksi kaikille kaupunkilaisille. Tiedottaminen ja yleisön huomioonottaminen Varhainen Turku tutkimushankkeen aikana 2005–2006.  Verkkojulkaisu: https://docplayer.fi/4168243-Varhainen-turku-turun-varhaisvaiheet-tutuiksi-kaikille-kaupunkilaisille.html

Muhonen, Timo: Avoimempaa arkeologiaa – Varhainen Turku -projekti ja PR-arkeologia. Verkkojulkaisu: 

 http://kuriositeettikabi.net/numero3/Avoimempaaarkeologiaa.pdf 

Pihlman, Aki: Varhainen Turku – tutkimuksen edistymistä ja lisää kysymyksiä.

Arkeologia NYT! Arkeologi NU! 1/2007.  

Verkkojulkaisu: http://arkeonyt.mbnet.fi/arkeonyt/AN_2007_1.pdf

Pihlman, Aki & Majantie, Kirsi 2007: Varhainen Turku -hanke ja kaivaukset tuomiokirkon vieressä. SKAS 2-2.  

Verkkojulkaisu:

http://www.skas.fi/wp-content/uploads/2018/03/SKAS2_2007.pdf

Ratilainen, Tanja: Early brick use and brick building in mainland Finland. Contribution of Koroinen, Early Phases of Turku project and Holy Cross Church of Hattula. Väitöskirja. Turun yliopisto. 2020. 

Verkkojulkaisu: https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/149739/AnnalesB514Ratilainen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Turun kaupunkiarkeologiasta muun muassa:

Ainasoja, Mika 2001: Liitupiiput Turussa 1600-1800-luvuilla. Turun yliopisto. Kulttuurien tutkimuksen laitos. Arkeologia. Pro gradu-tutkielma. Verkkojulkaisu:

https://www.academia.edu/11666211/Liitupiiput_Turussa_1600_1800_luvuilla

Harjula Janne: Before the Heels. Footwear and Shoemaking in Turku in the Middle Ages and at the Beginning of the Early Modern Period Society for Medieval Archaeology in Finland. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae XV. Saarijärvi 2008. Väitöskirja. Verkkojulkaisu:

http://www.skas.fi/wp-content/uploads/2020/04/Harjula_Beforetheheels.pdf

Kaupunkia pintaa syvemmältä. Arkeologisia näkökulmia Turun historiaan. Seppänen, L. (toim.). AMAF IX. Turku. Suomen keskiajan arkeologian seura 2003.

Verkossa Yle Areenassa Maan povesta –sarja (2006), osa 5: Keskiajan kaupungissa (kuvattu myös Varhainen Turku -hankkeen kaivauksien aikana):

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/03/14/maan-povesta-kaivetaan-esihistoriamme-auki

Pikarin läpi katsottua – Turun keskiajalta skool!

Lasiesineiden käytön arveltiin olleen harvinaista keskiajan ja uuden ajan alun Suomessa ja yleisemminkin Pohjoismaissa. Arkistotietoja ei juuri ole, ja kaivauksiltakin ennen 1990-lukua lasia on talletettu vähänlaisesti. Varhaisin säilynyt kirjallinen maininta lasiastioista Suomessa on Lemun Nyynäisten kartanon Anna Tottin perukirjasta vuodelta 1549, jossa inventaarion toimitti itse Mikael Agricola. Vähän tämän jälkeen 1556 on Turusta tullitileihin kirjattu tuoduksi muutama lasipikari. Viime vuosikymmenten arkeologiset kaivaukset ovat kuitenkin tuoneet lisätietoa lasiastioiden käytöstä paitsi keskiajan kaupungeissa, myös maaseudun kartanokohteissa ja kylätonteilla.

Suomen keskiaikaiset lasit ovat olleet kaikki tuontitavaraa ja liittävät alueen Hansan laajaan kulttuuripiiriin. Saksalaisten porvareiden ja palkkasotilaiden siirtyminen Suomeen osin selittää lasiastioiden kulkeutumisen ja käytön sekä yleistymisen. Merkittävä roolissa on ollut myös kauppakontaktit ja verkostot, ja tässä etenkin turkiskauppa tarjoaisi selityksen sille, että pikareita kulkeutui syrjäisemmillekin alueille, eli myös mahdollisten hankinta-alueiden tuntumaan. Lasinsirpaleet tarjoavatkin kiinnostavia näkökulmia laajemmin alueiden kulttuuri- ja taloushistorian tarkasteluun (ks. esim. Haggrén 2003).

Lasiastioiden sirpaleita keskiajan Turussa

Turussa vanhimmat sirpaleet ovat Koroisten kirkkaankeltainen lyijylasipikarin palanen (pohjassaan myrkynvihreää lasilankaa), sekä täältä että nykyisen Aboa Vetus & Ars Nova -museon tontilta löytyneet 1300-luvun ns. Schaffhausenin tyypin pikarien palat, joiden alkuperää voi etsiä eteläisestä Saksasta, Sveitsistä, Italiasta tai Balkanin niemimaalta. Korkean lyijypitoisuuden lasiesineistöä on valmistettu 1200 – 1300-luvuilla ainakin Keski-Euroopassa, joten Koroisten harvinainen löytö viitannee tänne. Näiden ohella Aboa Vetus & Ars Nova -museon tontilta on myös emalikoristeisen astian paloja, joiden alkuperää voi hakea islamilaisesta kulttuuripiiristä (Syyria tai Egypti). Huomattavaa tässä yhteydessä on myös, että islamilaisen lasinvalmistustradition on todettu ulottuneen jo 1200-luvulla Pohjois-Italiaan. Niin ikään museon tontilta on löytynyt 1300-luvun sirpaleita, joille on vastineensa ns. Aldrevandin-ryhmän pikareissa. Tämän ryhmän pikareiden valmistus on jäljitetty Venetsiaan ja etenkin tämän edustalla sijaitsevaan Muranon saaren lasinvalmistuskeskukseen.

Edellä kuvattujen varhaisempien yksittäisten sirpaleiden on kuitenkin tulkittu kertovan enemmänkin satunnaisista ja välillisistä yhteyksistä kuin varsinaisesta kaupasta.

Schaffhausenin tyypin pikari, josta

kaalinkantalasityyppi kehittyi. 
Kuva: Georg Haggrén 

(2003: s.224, taulu 1).

1300-luvun jälkipuolella ja 1400-luvun alkupuolella böömiläiseen lasinvalmistustraditioon kuuluvat pikarit saavuttivat suosioita Turussakin; näitä kapeita ja korkeita nyppykoristeltuja böömiläispikareiden (eng. Bohemian beaker) kappaleita on useilta kaivauksilta. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että Turkuun böömiläispikareita alkoi kulkeutua jo 1300-luvun alussa, mutta varsinaisen suosion ne saavuttivat siis hieman myöhemmin. Nykyisen Tšekin länsiosissa vaikuttanut Böömin alue oli yksi keskiaikaisen lasintuotannon keskeisiä alueita, ja sen vaikutus Itämerenkin alueella oli merkittävä. Böömiläispikareita valmistettiin 1300–1450-luvuilla Böömin lisäksi myös nykyisen Pohjois- ja Itä-Saksan alueella.

Itämeren alueella ja kaivauslöytöjen perusteella myös Turussa 1300-luvun loppupuolelta alkaen suosiota saivat böömiläistyyliset ns. nauharuodepikarit (saks. Fadenrippenbecher), joiden kyljissä on nimensä mukaisesti pystysuoria, alaspäin kapenevia ruoteita, joissa on sinisellä langalla tehtyä pisarakoristelua. Muutoin pikarit olivat väritöntä lasia. Pikareita oli matalaa ja leveää sekä kapeaa ja korkeaa mallia, joista viimeksi mainittu oli suosittu Itämeren piirissä. Tavallisen nauharuodepikarin ohella ainakin Turussa ja Tartossa on myös suosittu kapeata ja korkeata mallia. Aboa Vetus-museon kaivauksilta vuonna 1994 löytyi tämän tyypin hyvin säilynyt pikari.

Näiden lisäksi kaupunkikaivauksilta tunnetaan myös ns. Itämerenpikareita, joille tyypillistä on aaltomainen, sinisellä langalla reunustettu koristelu. On tietenkin myös paljon koristelemattomia sirpaleita, joita on vaikea tunnistaa; ohuempana ne ovat säilyneet myös huonommin kuin paksummat koristellut palat.

Huomattava lasiastioiden koristelumuoto oli optinen koristelu. Se saatiin aikaan muottiin puhaltamisella, jolloin kylkien paksuuden vaihtelu ilmeni etenkin valoa vasten katsottuna optisena kuviointina. Optinen koristelu yleistyi 1400-luvulla ja liittyi lasiastioiden massatuotannon käynnistymiseen, kun muotin avulla lasiastioita saatiin puhallettua tehokkaasti ja edullisesti suuria määriä.

Turussa 1400-luvun puolivälin tienoilla alkaa läntisessä Saksassa valmistettu lasi syrjäyttää Böömin ja itäisen Saksan lasituotannon pikarit. Muutoksia tapahtui myös lasien väreissä: väritön lasi sai väistyä vihreän sävyjen lasin eli ns. metsälasin (saks. Waldglas) tieltä. Länsi- ja Keski-Euroopassa alkoi varsinainen lasin massatuotanto, jonka vaikutukset näkyivät myös Suomen alueella. Uusia tyyppejäkin ilmestyi kuvaan: böömiläispikareiden oheen kehittyi myös keilapikari (saks. Keulenglas), joista Turusta parhaiten säilynyt esimerkki on siro ja kapea pikari Åbo Akademin tontin kaivauksilta.

Laseja Turun arkeologisesta löytöaineistosta: 1. böömiläispikari 2. korkea ja kapea nauharuodepikari. 3. nauharuodepikari 4. lasilankakoristeinen pikari.  Kuva: Georg Haggrén (2003: 226, taulu 2).

Metsälasien ryhmään kuuluivat ns. kaalinkantalasit (saks. Krautstrunk), jotka olivat suosittuja viinilaseja aina 1400-luvulta 1500-luvun alkupuolelle asti; kaalinkantalaseista kehittyi vuorostaan uusia nyppykoristeisia astiamuotoja. Kaalinkantalasit valmistettiin lähes poikkeuksetta vihreästä lasimassasta.

Keilapikarien pohjalta syntyivät passglasit, jotka jäivät pitkäikäiseksi lasiryhmäksi. Passglas-pikarit voi tunnistaa lasinauhakoristelustaan. Vanhimmat passglasit ajoittuvat 1400-luvun lopulle ja säilyivät käytössä aina 1600-luvun loppupuolelle asti, ja niitä tuotiin Saksasta tai Alankomaista. Korkeat passglasit olivat olutlaseiksi tarkoitettuja, mutta niitä käytettiin usein myös viinilaseina ja myöhemmin jopa paloviinalaseina. Juomaseurueen käytössä korkea passglas oli kätevä: kylkiä koristavien vaakasuorien lasilankanauhojen perusteella juomaosuudet voitiin jakaa seurueen kesken.

Kaksi kaalinkantalasia (TMM(AV)21074:224-227; TMM21816:M118B).

Kuva:  Georg Haggrén (2003: taulu 3).

Kaivauslöytöjen perusteella voidaan todeta keskiajan korkeassa asemassa olevan turkulaisten - varakkaimpien porvarien, rälssi- ja kirkonmiehien - käyttäneen pöydissään hienostuneita ja ylellisiäkin lasiastioita, mutta sen sijaan arkiset talouslasit loistavat poissa-olollaan. Näin ollen voidaan pohtia muun muassa näiden esineiden sosiaalisiakin merkityksiä: tietyillä lasiesineillä lienee ollut korkea statusarvo ja ehkäpä ne ovat toimineetkin omistajiensa aseman, varakkuuden ja suhteiden näkyvinä ilmentäjinä. Hienostuneet ja kauniit astiat ovat varmasti kohottaneet myös juhlatunnelmaa ja osoittaneet vieraanvaraisuutta - onhan tapana nykyäänkin panostaa erityisesti juhlapöydän kattaukseen, ruokailu- ja tarjoiluastioihin.

Turun keskiaikaisten lasilöytöjen kolme vaihetta tiivistettynä:

• 1200-luvun lopulta ja 1300-luvun alkupuolelta muutamia varhaisia löytöjä (Välimeren piiristä asti).
• 1300-luvun loppupuoli ja 1400-luvun alkupuoli (pääosin Böömissä tai Saksan itäosissa valmistetut astiat).
• 1400-luvun jälkipuolelta 1500-luvun alkupuolelle / myöhäiskeskiaika: suurin osa laseista on peräisin Saksan länsi- ja pohjoisosista.

Karahvit olivat harvinaisempia kuin pikarit, siksi suurehkon sinisen lasikarahvin pohja ja kylkipalat olivat merkittävä löytö Turun Tuomiokirkkotorilta. Löytö tehtiin 1500/1600-lukujen vaihteeseen ajoittuvasta kerrostumasta kirkon ja Brahenpuiston väliseltä kaivausalueelta. Lähinnä viinin tarjoiluun tarkoitettujen juomakarahvien suosio kasvoi 1500-luvun loppupuolella ja liittyi uusiin hienostuneempiin ruokailu- ja pöytätapoihin. 1500-luvun jälkipuolella yleistyivät myös lasipullot. Lasi on valmistettu puhaltamalla muottiin, jolloin saatiin aikaan astian kylkiä koristaneet pystysuorat ruodekoristeet. Menetelmää kutsutaan optiseksi koristeluksi. (1500-luvun loppu – 1600-luku).  Kuva:  N. Kivisalo / TMK.

Viikon löytö: kaalinkantalasia Tuomiokirkkotorilta 

Tuomiokirkkotorilla Varhainen Turku-hankkeen (2005-2006) kaivauksissa löydettyjen lasiastianpalojen joukosta voidaan erottaa ainakin seuraavan tyyppisiä lasiastioita:

• nauharuodepikareiden ja lasilankakoristeisen astioiden paloja (ajoittuen väljästi 1300-1400-luvuille)
• kaalinkantalasien sekä optisesti koristeltujen astioiden paloja (1400-1500-luvuilta)
• passglasien paloja (ajoittuen 1500-luvulta 1600-luvun alkuun).

Tuomiokirkkotorin kaalinkantalasien sirpaleita: kaalinkantalasin nyppykoristeita, joissa lasimassa on vaaleanvihreä, mutta kahdessa palassa tummaksi irisoitunut. Alhaalla keskellä rypytetyn jalkalevyn katkelma, lasimassa vaalean vihreä, alhaalla oikealla pikarin tai kaalinkantalasin pohja. Lasit valmistettu noin 1450-1550. Kuva: N. Kivisalo / TMK. 

Tyypillisiä suurilla nypyillä koristeltuja laseja olivat niin sanotut kaalinkantalasit, jotka yleistyivät 1400-luvun kuluessa. Ne olivat noin 10 cm korkeita astioita, ja nyppykoristelun lisäksi niiden jalkaosia koristivat poimutetut lasilankanauhat. Kaalinkantalasit kuuluvat myös Tuomiokirkkotorin löytöaineistoon. Laseista on säilynyt kylkien koristelua eli ”nyppyjä” sekä jalkalevyn katkelmia ja mahdollinen pohjapala. Kaalinkantalasit oli tarkoitettu viinin nauttimiseen, alkuperäisesti ne olivat käytössä erityisesti valkoviinilaseina. Kaalinkantalasit kuuluvat myös ns. metsälasien (saks. Waldglas) ryhmään. Metsälasi-nimitys tulee lasien metsäisistä tuotantoalueista, missä tarvittavaa polttoainetta oli kylliksi. Merkittävimmät kaalinkantalasien tuotantoalueet olivat läntisessä Saksassa Rein-joen laaksossa, lähellä mm. Siegburgin myöhäiskeskiaikaisen kivisavikeramiikan tuotantoaluetta. Kaalinkantalaseja on lähes poikkeuksetta vihertävän sävyissä – pääasiassa vaalenvihreänä, joskus myös tumman vihreänä – ja väri aiheutuu epäpuhtauksista, etenkin rautaoksidista.

Lasien kylkien koristelun ohella nypyillä on ollut oma tehtävänsä myös käytännössä: täytenä raskaat lasit ovat pysyneet varmemmin otteessa nyppyjen ansiosta, myös ruokailun aikana rasvaisilla käsillä kiinni pitäen. Toisaalta on voitu varmistaa lasin kädessä pysyminen myös epävakaammissa olotiloissa: aikalaiskirjoituksissa nyppyjen mainitaan takaavan lasin pysymisen myös juopuneen kädessä.

Kuva: Kaalinkantalaseja taiteessa ja kirkollisessa yhteydessä: Tilman Riemenschneiderin veistos Christ in the House of Simon (1490-1492), Münnerstadtin alttaritaulun osa ja tästä yksityiskohta, jossa näkyy kahta kaalinkantalasityyppiä. Harvinaisempi yksirivinen lasi esiintyy  joissain Riemenschneiderin alttariveistoksissa, ja siten siitä voidaan käyttää myös termiä Riemenschneider-lasi tyyppiin viitatessa. 

Lasiastioita voitiin käyttää myös pyhäinjäännösastiana, kuvassa (alimpana vasemmalla) saksalaisessa 1400-luvun loppupuolen kaalinkantalasissa on pellavaan ja silkkiin kääritty reliikki. Lasi on suljettu vahasinetillä; sineteistä on usein apua myös pyhäinjäännöksen ajoituksessa. Lasin korkeus 10.3 cm. 

The Metropolitan Museum of Art, New York. Public Domain.

Blogista: Tässä blogissa nostetaan esille Turun kaupunkiarkeologiaa ja Varhainen Turku-hankkeen Tuomiokirkkotorin kaivausten (2005–2006) löytöjä vuoden 2020 helmikuussa alkaneen ARKSA-hankkeen puitteissa.  Arksa- eli ”Arkeologia saavutettavaksi” -hankkeen pääteemana on keskiaikaisen kaupunkiarkeologisen esineistön tunnettuuden, saavutettavuuden ja avoimuuden lisääminen yhteistyössä vapaaehtoistoimijoiden kanssa. ARKSA-hankkeen myötä vapaaehtoisilla on mahdollisuus päästä tutkimaan kokoelmia ja osallistumaan näiden tallennukseen valokuvaamalla luetteloituja löytöjä. Museo opastaa kaikissa vaiheissa esineiden käsittelystä kuvaamiseen. Löytöjen valokuvat liitetään Museon informaatioportaaliin (MIP), josta rakennetaan rajapinta valtakunnalliseen hakupalveluun Finnaan, missä arkeologiset löytötiedot ovat suuren yleisön saatavilla. Kuvaaminen aloitetaan Tuomiokirkkotorin kaivauksien löytöaineistosta.

Lasista asiaa mm:

Buttery, Ruth Marie (2010). Tilman Riemenschneider's monochrome sculpture: an examination of its origins. University of Birmingham. M.Phil. Verkossa: https://core.ac.uk/download/pdf/76765.pdf

Haggrén, Georg (red.) (1999). Skål!: sirpaleita keskiajalta : [lasiastioita ja niiden käyttäjiä keskiajan Pohjois-Euroopassa] = Skål! : glasskärvor från medeltiden : [glaskärl och deras ägare i det medeltida Nordeuropa] = Cheers! : fragments from the middle ages : [glassvessels and their users in the Medieval North-Europa]. Turku: Aboa Vetus & Ars Nova.

Haggrén, Georg (2003).  Sirpaleita Hansan kulttuuripiiristä - keskiaikaiset lasiastialöydöt. Kaupunkia pintaa syvemmältä. Arkeologisia näkökulmia Turun historiaan. Seppänen, L. (toim.). AMAF IX. Turku. Suomen keskiajan arkeologian seura 2003.

Haggrén, Georg & Terävä, Elina (2012). Lasipikareita keskiaikaisilta kylätonteilta. SKAS 1-2. 2012.

Majantie, Kirsi (2007). Löydöt kertovat elämästä, käsitöistä ja kaupasta keskiajan Turussa. HIT – History in Turku: Tietoja, taitoja ja löytöjä. Turun maakuntamuseo. Näyttelyesite. 2007.

Tässä julkaisussa (HIT) muita artikkeleja Varhainen Turku-projektista:

• Pihlman, Aki: Uusia tulkintoja Turun kaupungin muodostumisesta.
• Ratilainen, Tanja: Kirkkokadun ja sen varrella sijainneen tontin vaiheita.
• Saloranta, Elina: Akatemiatorin alueen varhaisia vaiheita.

Pihlman, Aki & Majantie, Kirsi Majantie 2007. Varhainen Turku -hanke ja kaivaukset tuomiokirkon vieressä. SKAS 2. 2007. Verkossa: http://www.skas.fi/wp-content/uploads/2018/03/SKAS2_2007.pdf

Sarajärvi, Kati (2012). Tornionjoen varren keskiaikaiset lasipikarit. SKAS 1-2. 2012.

Verkkojulkaisuja:

http://www.glossa.fi/wp/?p=1068

https://www.metmuseum.org/blogs/in-season/2015/new-glasses-for-the-table