torstai 27. marraskuuta 2014

Avoimista kulttuuriympäristöaineistoista keskustelemassa


Nykyisin kahvilana toimiva, 1700-luvulla rakennettu torppa on lämmitetty meitä varten, kahvit keitetty ja sämpylät täytetty. Paraislaisia yrittäjiä, kyläyhdistysaktiiveja, opettajia, kunnan edustajia ja muita kiinnostuneita saapuu paikalle hyvissä ajoin, ja lopulta pieni kahvila on tupaten täynnä puuhellan lämmöstä nauttivia ihmisiä. On lokakuu 2014, aika keskustella avoimien kulttuuriympäristöaineistojen hyödyntämisestä maakuntamuseon järjestämässä keskustelutilaisuudessa.

Varsinais-Suomen maakuntamuseo on käynnistänyt Paraisilla kulttuuriympäristöhankkeen Menestyvä Parainen – Kulttuuriympäristötietoa kaikille, jossa kerättyä kulttuuriympäristötietoa jaetaan avoimesti kaikille tarvitsijoille, esimerkiksi paikallisille matkailuyrittäjille. Hankkeessa inventoidaan muinaisjäännöksiä ja rakennuksia sekä tutkitaan maisemahistoriaa. Aikaisemmin aineistoja on hyödynnetty ensisijaisesti maankäytön suunnittelussa. Halusimme kutsua innostuneita ihmisiä ideoimaan kanssamme, missä muualla aineistoja voisi hyödyntää – museon sisällä kun ei millään voida keksiä kaikkia käyttötarkoituksia, joihin nämä hienot aineistot voisivat taipua! Ehkä niiden pohjalta voisi kehittää esimerkiksi erilaisia kulttuuripolkuja ja mobiilisovelluksia? Aineistoja avaamalla ja kannustamalla niiden jatkokäyttöön haluamme parantaa alueen vetovoimaisuutta, vahvistaa paikallisidentiteettiä, lisätä kulttuuriympäristön arvostusta ja edesauttaa sen vaalimista. 

Saariston rengastien varrella sijaitseva Houtskarin Björkö on ollut asuttu jo keskiajalla. Kuva: TMK/Teija Mustonen.

Maakuntamuseo tekee runsaasti yhteistyötä toisen alueellisen toimijan, Varsinais-Suomen liiton kanssa. Olimme koonneet voimamme yhdistämällä tilaisuuteen Varsinais-Suomen liiton osion maakuntastrategian toteuttamisesta matkailun näkökulmasta. Myös liiton yhteydessä toimiva alueellinen paikkatietokeskus Lounaispaikka, maakuntamuseon hankekumppani, esittäytyi.

Lofsdalin kartano. Kuva: TMK/Laura Ruohonen.
Hankesuunnitelmia ja maakuntamuseon inventointeja esittelevien alustusten jälkeen kävimme muutaman teeman ympäriltä keskustelua pienryhmissä. Keskusteluissa kulttuuriympäristöaineistojen nähtiin hyödyttävän monia tahoja aina yksittäisestä ihmisestä julkisiin tahoihin ja elinkeinoelämään. Paraisilla on hienoja kulttuuriympäristökohteita, kuten Vanha Malmi, saaristolaiskylät ja vanhaan kalkkikaivosteollisuuteen liittyvät kohteet, jotka yhdistettynä omalaatuiseen luonnonympäristöön tarjoavat puitteet monipuoliselle kulttuuriympäristömatkailulle. Paljon haasteita ja kehitettävää löytyy: esimerkiksi matkailualan toimijoiden parempi verkostoituminen voisi edesauttaa yhteisten, entistä toimivampien matkailutuotteiden syntyä.

Pihapiiri Paraisten historiallisessa keskuksessa, Vanhalla Malmilla. Kuva: TMK/Eija Suna.
Oli mukava huomata, miten innokkaasti paikalliset lähtevät mukaan ideoimaan ja keskustelemaan. Ota yhteyttä mikäli aihe kiinnostaa!

Tämän vuoden hanke on Varsinais-Suomen liiton myöntämällä maakunnan kehittämisrahalla toteutettava valmisteluhanke, jossa aloitetaan inventoinnit, kartoitetaan yhteistyökumppaneita ja valmistaudutaan vuosille 2015–2017 suunnitteilla olevaan laajempaan EU-rahoitteiseen hankkeeseen.

Keskustelutilaisuuden alustukset ja yhteenvedot löydät museokeskuksen nettisivuilta.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Tuntemattoman torpan tarina, osa 1



Tammikuussa 2014 Hirvensalossa asuva Jussi Kinnunen otti yhteyttä Varsinais-Suomen maakuntamuseoon. Hän oli koiran ulkoilutuslenkeillään havainnut lähimetsässä ”rauniot” eli jonkinlaisen rakennuksen kivijalan. Elokuussa Jussi Kinnunen ja minä teimme paikalle yhteisen maastokäynnin.


Maastotarkastuksessa havaittiin paikalla varsin jykevä rakennuksen kivijalka, kooltaan noin 5,80 x 8,80 metriä. Rakennus on muodoltaan vinkkeli ja sen pitkäsivu on luode-kaakkosuuntainen. Rakennuksen perustuksen kiviä on ainakin kahdessa kerroksessa, ja ne on ladottu varsin huolellisesti. Kivijalan paksuus on keskimäärin noin 0,60 cm:ä, mutta joissain kohdin jopa 0,85 cm:ä leveä. Kivet ovat pääosin paksun sammaleen peittämiä ja perustuksen sisällä kasvaa varsin suurikokoinen kuusi ja koivu. 
 
Kivijalka luoteesta kuvattuna.

Kivijalka on huolellisesti rakennettu ja paikoin kiviä on kaksi kerrosta.

Kivijalan läheisyydestä poimittuna rautaesineitä.


Kivijalan luoteispäädyssä kiviä on ikään kuin rauennut tai valunut rinteeseen, ja tässä kohtaa rakennuksen tarkkoja rajoja onkin jonkin verran vaikea hahmottaa. Myöskään täysin varmaa oviaukkoa tai tulisijaa ei tarkastuksessa pystytty paikantamaan. On kuitenkin mahdollista, että juuri nämä luoteispäädyn epämääräisesti levällään olevat suurehkot kivet ovat peräisin tulisijasta.
Luoteisosan epämääräistä kivikkoa.


Kivijalasta noin 60 metriä länteen tavattiin suurehko syvennys tai kuopanne, joka vaikuttaa vanhalta kellarikuopalta. Sen koko ulkoreunoista mitattuna on noin 5 x 5 metriä. Kuopan suuaukko on luoteeseen, ja siinä on havaittavissa muutamia isompia kiviä, jotka ovat mitä ilmeisimmin muodostaneet kellarin sisääntuloaukon.

Kellarikuoppa

Kohteesta ilmoittanut Jussi Kinnunen osoittamassa kellarikuopan syvyyttä.
Jo elokuussa tehdyssä tarkastuksessa huomiota herätti se, että kivijalka vaikutti erittäin huolellisesti tehdyltä. Yleensä nykypäiviin säilyneet torppien perustukset ovat varsin vaatimattomia, muodostuen usein pelkistä nurkkakivistä. Samoin kellarikuoppa vaikutti varsin suurelta ollakseen tavallisen torpan kellari.






Sammaleesta ja kivijalan keskellä ja päällä kasvavista puista päätellen tulin jo elokuussa siihen tulokseen, että rakenteella täytyy olla jonkin verran ikää, ts. aivan nuori se ei voi olla. Työpöydän ääressä torpan paikka löytyikin vuoden 1880 senaatinkartasta, ja kun vielä museon rakennustutkija Sanna Kupila löysi mapeistaan vanhan lehtiartikkelin, jossa kerrottiin Hirvensalon Särkilahden perällä Jänissaaren metsässä sijainneesta maanalaisesta torpasta, oli asia sitä myöten selvä. Metsästä löytyneen kivijalan historia on selvitettävä perin pohjin! 


Torpan tarina jatkuu viikolla 49
 

Teksti ja kuvat: Kaisa Lehtonen 



keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Metallia, metallia - infotilaisuus metallinetsinharrastajille



Turun museokeskus / Varsinais-Suomen maakuntamuseo järjesti lauantaina 15.11.2014 Kuralan Kylämäen vanhassa kanalarakennuksessa infotilaisuuden metallinetsinharrastajille. Koska metallinetsinharrastus on lisääntynyt parin viime vuoden aikana huimasti, oli tarkoituksena järjestää tilaisuus, jossa keskustellaan ajankohtaisista metallinetsintään liittyvistä asioista, ja samalla museoväellä ja harrastajilla on mahdollisuus tutustua toisiinsa. Paikalle oli pyydetty eri alan asiantuntijoita, joille osallistujilla oli mahdollisuus tuoda löytämiään esineitä tunnistettavaksi.

 
Osallistujia oli ilahduttavasti ja kanalan kokoustila oli juuri sopivan rento tämänkaltaisen tilaisuuden järjestämiselle. Kaikkiaan paikalla oli reilut kolmekymmentä henkilöä, ikähaitarin ollessa lapsista vähän varttuneempiin.

Tilaisuudessa kuultiin kolme alustusta. Allekirjoittanut kertoi siitä, millaiset reunaehdot muinaismuistolaki metallinetsinnälle asettaa, mistä muinaisjäännöksistä saa tietoa ja miten muinaislöydön tehtyään tulee toimia. Eniten keskustelua sai aikaan kysymys siitä, miten lähelle muinaisjäännöstä metallinetsimen kanssa voi mennä. Tunnetulle muinaisjäännösalueelle ei etsimen kanssa luonnollisestikaan saa mennä, mutta koska muinaisjäännösten tarkkoja rajoja on harvoin esimerkiksi koekaivauksin eksaktisti määritelty, tulee myös muinaisjäännösten välittömät lähiympäristöt jättää rauhaan. Jos on epävarma siitä, miten lähelle tunnettua muinaisjäännöstä voi mennä, kannattaa ottaa ensin yhteyttä maakuntamuseoon tai Museovirastoon.



Juha Ruohonen Turun yliopiston arkeologian oppiaineesta lähestyi metallinetsintää tutkimuksen näkökulmasta. Alustuksensa alussa Ruohonen listasi sekä metallinetsinnän hyviä että huonoja puolia. Positiivista tutkimuksen kannalta on se, että metallinetsinnällä voidaan löytää muinaisjäännöksiä paikoista, joista niitä muutoin olisi lähes mahdotonta löytää. Ja esimerkiksi rautakauden tutkimuksessa metallinetsintä on jo tuonut valtavasti uutta tietoa. Huonoina puolina Ruohonen mainitsi mm. luvattoman kaivamisen muinaisjäännösalueella sekä metallinetsinnästä saatavan tiedon tietynlaisen yksipuolisuuden. Ruohonen kertoi myös, millä tavoin esimerkiksi peltoalueella voidaan tehdä systemaattista metallinetsintää.

   Juha Ruohonen
                                    
Museokeskuksen konservaattori Riikka Saarinen kertoi siitä, miten ja millaisissa olosuhteissa metalliesineitä tulee käsitellä ja säilyttää. Esineen tuhoutuminen voi alkaa hyvinkin pian talteenoton jälkeen. Esitelmästä kävi erittäin hyvin ilmi se, että esineiden konservointi voi olla hyvinkin pitkällinen prosessi ja se vaatii erityistä ammattitaitoa. Konservointi vaatii siis myös valtavasti resursseja. 

Riikka Saarinen
                               
Konservointikustannuksiin liittyvä ongelma tuli hyvin esille myös Museoviraston intendentti Teija Tiitisen puheenvuorosta. Tiitinen kertoi esimerkkinä tilanteen, jossa metallinetsinharrastaja toimittaa museoviranomaiselle muovikassillisen löytöjä. Tällöin konservointikustannukset saattavat kohota huomattavankin suuriksi, ja eteen tulee kysymys siitä, kuka maksaa ja vastaa kuluista. Lisäksi Tiitinen toi esille sen huolestuttavan tosiasian, että osin valtion sektorilla tehdyistä taloudellisista leikkauksista johtuen saattaa Museoviraston kokoelmayksikössä olla ensi vuonna vielä aiempaa vähemmän resursseja metallinetsinnässä tehtyjen löytöjen vastaanottoon ja käsittelyyn.

Esineiden tunnistusta varten paikalle oli tuotu mikroskooppeja ja alan kirjallisuutta. Tilaisuudessa tunnistettiin mm. 1600-1700-luvuille ajoittuvia rahoja, yksi 900-luvulle ajoittuva hopearaha, yksi lähes ehjä rautakautinen rannerengas, viikinkiaikaisen rannerenkaan katkelma, ilmeisesti osin sulaneita pronssiesineen (soljen?) katkelmia sekä koko joukko muita, pääosin suhteellisen nuoria esineitä. Paikalle oli tuotu myös hieno kivikirves Laitilasta. 

     Tilaisuuden nuorimpia osallistujia.


Petteri Järvi tunnistamassa kolikoita.


Jorma Kytöviita esittelemässä Riikka Saariselle löytöä.


Tunnistusapua haettiin myös kirjallisuudesta.
Ja myös nettiin jouduttiin turvautumaan.
Mikko Tammelin esitteli metallinetsijän normaalia "arkea" eli esineistöä kuvan etualalla.

Kaiken kaikkiaan päivästä jäi ainakin tilaisuuden järjestäjille hyvät fiilikset. Tilaisuudessa keskusteltiin myös siitä, onko tarvetta järjestää vastaavanlaisia tilaisuuksia jatkossakin, esimerkiksi kerran vuodessa. Mikäli kiinnostusta on, voi alustusehdotuksia lähettää allekirjoittaneelle.

Lopuksi erityiskiitokset annettakoon Kuralan Kylämäen kahvilanpitäjälle aivan huippuihanasta pullasta, joka saikin osallistujilta paljon kiitosta!


Teksti: Kaisa Lehtonen 
Kuvat: Juha Ruohonen, Kari Hintsala, Maarit Hirvilammi, Riikka Saarinen

maanantai 17. marraskuuta 2014

Kivi- ja pronssikauden rantoja ja kivilatomuksia niillä



Suomen rannikkoseuduille ja saaristoon kuuluvasta erityisestä muinaisjäännöstyypistä, mataloista ja leveyteensä nähden pitkistä kivilatomuksista, tiedetään toistaiseksi vain niukalti. Näitä mataloita pitkiä kivilatomuksia on otettu kaivauskohteiksi vain harvoin. Muinaisjäännösinventoinnit ovat kuitenkin viime vuosinakin lisänneet tietoa niitten levinneisyydestä, ja viimeksi varmaankin Nauvossa. Ehkä tämän muinaisjäännöstyypin tutkimus antaa tulevaisuudessa todistuskappaleita täsmentämään asutushistorian varhaisimpia vaiheita.

Kun tarvitaan valmiiksi koottua tietoa joistakin tietyistä yksittäisistä arkeologisista kohteista, sitä usein etsitään kuntaa tai muuta pientä aluetta koskevasta tuoreimmasta inventointikertomuksesta. Arkeologisen inventoinnin suorittajat ovat tehtävässään tarkastelleet kiinteitä muinaisjäännöksiä niitten sijaintipaikoilla ja hankkineet muutenkin niitä koskevia tietoja. Kaikesta on esitetty yhteenvetona inventointikertomus, jossa jokainen muinaisjäännös on esitelty erikseen. Inventointikertomusten sisältöä on yleensä mahdollista hyödyntää kaavoituksessa, paikallishistorian tutkimuksessa ja muitten tutkielmien teossa sekä matkailuelinkeinoon liittyvien paikallishistorian esittelyjen tuottamisessa.

Muinaisjäännösinventoinnin tekeminen voidaan ehkä nähdä rutiininomaisena, ainakin jos sitä verrataan arkeologian tutkijoitten toimintaan. Inventoijat kuitenkin kiertäessään kokoavat jatkuvasti täydentyviä havaintoja erilaisista muinaisjäännösten tyypeistä ja saavat samalla valmiuksia muodostaa itsenäisesti yleisnäkemyksiä niistä ja niihin liittyvistä asioista. Inventoimasta palattua sopineekin hieman esittää omia kypsyneitä ja kypsyviä yleistyksiä, vaikkei niitä voida oikopäätä perustella huolellisesti valmistelluilla  järjestelmällisesti edenneen tutkimuksen tuloksilla.

Tässä olen koonnut joitakin pohdintojani, jotka ovat lähteneet liikkeelle muutamilla rannikko- ja saaristopaikkakunnilla suorittamissani inventoinneissa. Päällimmäisinä siinä ovat vaikutelmat tuoreesta inventoinnista Paraisten Nauvon Storlandetin ja Lillandetin saarilla. Se inventointi toteutui syksyllä 2014, ja kuuluu yhdessä vanhan rakennuskannan inventoimisen ja maisemahistoriaan liittyvän selvitystyön kanssa useitten osakkaina olleitten tahojen yhteiseen projektiin. Projektin nimenä on ”Menestyvä Parainen – kulttuuriympäristötietoa kaikille”. 

Nauvo kuuluu niihin seutuihin, joilla vanhastaan tiedetään olevan siellä täällä kivistä kasattuja maastossa selvästi erottuvia esihistoriallisia hautaraunioita eli hautaröykkiöitä. Tavallisesti hautaröykkiöitten pohjan muoto on pyöreä tai soikea, ja röykkiöitten päällyspinta on kupera, lukuunottamatta niissä usein olevia vanhoja aarteenetsijöitten kaivamia kraaterimaisia kuoppia. Nauvossa on yleisinä myös toisenlaisia kivisiä muinaisjäännöksiä, sellaisia, joissa kiviä on ladottu vain yhteen tai muutamaan kerrokseen pitkin avokalliota tai maan pintaa. Niitten yhteydessä latomuksesta puhuminen on hyvin kuvaavaa. Matalat latomukset ovat usein selvästi muodoltaan pitkänomaisia. Niissä pituus on useinkin yli kolminkertainen verrattuna leveyteen. Toisinaan matalien pitkien latomusten sisällä tai päässä tai molemmissa päissä voi olla järeä kivenlohkare tai muutaman lohkareen ryhmä, joka korkeutensa puolesta erottuu muutoin latteasta kivilatomuksesta. 


Kuva 1. Matala pitkä latomus Nauvon Finbyn Taslotissa. Järeimmät kivet ovat siinä toisessa päädyssä. Kuvassa etualalla kalliolla lappeellaan oleva pitkä kivi ja muutama sen vieressä näyttävät ulkonevan muusta latomuksesta, ja kukaties ne ovatkin latomuksen rakentajien tarkoituksella muodostama uloke.



Kuva 2. Edellisen kuvan esittämä Taslotin latomus sivulta.

Matalia pitkiä latomuksia esiintyy useillakin paikkakunnilla, mutta erityisen laaja niitten esiintymisalue Suomessa ei kuitenkaan ole. Niitten levintä on selvästi saaristoon ja rannikolle keskittyvä. Tähän lajiin kuuluvia muinaisjäännöksiä on Lounais-Uudenmaan osalta luonnehtinut Henrik Jansson artikkelissaan ”Burials at the End of Land – Maritime Burial Cairns And the Land-use History of South-Western Uusimaa”. Hän on käyttänyt niitten ryhmästä siinä nimitystä elongated stone settings. Siihen ryhmään kuuluviksi hän on lukenut latomuksia, joitten pituus on suhteessa leveyteen vähintään kaksinkertainen. Niille latomuksille on ominaista matala tasainen poikkileikkaus. Niitten pitkät sivut ovat aina suorat ja yhdensuuntaiset; lyhyet sivut voivat olla suorat ja kohtisuorassa pitkiin sivuihin nähden, tai lyhyet sivut voivat olla kaarevatkin, niin että latomus on silloin päistään pyöristyvän näköinen. Päällekkäisiä kivikerroksia matalassa latomuksessa on enimmäkseen vain yhdestä kolmeen. Henrik Janssonin tarkastelemat matalat pitkät latomukset sijaitsevat hänen mukaansa aina kallion tasaisella laella tai kohoumalla, ja useimmiten sijaintipaikka on lähellä viistoa kallionrinnettä. Melkein aina sijaintipaikka on avautuvan meren äärellä. Useimmat matalista pitkistä latomuksista on myös rakennettu kalliopinnan syvennysten päällitse. Näitten latomusten sijaintikohta on nyt aina vähintään 15 metriä nykyisen meren pinnan yläpuolella, useimmiten kuitenkin 20 metriä meren pintaa ylempänä.

Matalien pitkien latomusten käyttötarkoituksesta ei osata paljon sanoa; niitten ajoitus kuitenkin on hieman selvempi. Ainakin yksi rannikon matalista pitkistä latomuksista on tutkittu kaivauksin, Raaseporissa sijaitseva Björkholmen 1 -niminen muinaisjäännös. Siitä löytöinä saadut neljä piinuolenkärkeä on voitu ajoittaa myöhäisneoliittiseen kauteen (n. 2300–1500 e.a.a.) tai varhaiseen pronssikauteen (1500–1100 e.a.a.). Björkholmen 1:stä oli saatu löytöinä myös kiviteräaineksena käytettyä kvartsia, kaikkiaan jopa 112 kvartsilöytöä: esineitä, iskoksia, ytimiä ja raaka-ainetta. Paikalla on otaksuttu toistuvasti käydyn, ja sillä on saattanut olla yhteyttä kuolleitten muistamiseen liittyneisiin rituaaleihin. Björkholm 1:n latomuksesta ei kuitenkaan ollut löytynyt selvää viitettä hautaukseen.


Kuva 3. Matala pitkä latomus Nauvon Hangslaxissa. Latomuksen molemmissa päissä näyttää olevan sisuksen kivitäytettä selvästi järeämpiä kiviä. Eteläinen pää on kuvan keskellä näkyvien pienten mäntyjen takana.

Nauvossa ja sen lähiseuduilla matalat pitkät latomukset ovat muinaisjäännöskannassa hyvinkin näkyvä ilmiö; niitä tunnetaan 17 varmempaa ja kaksi epävarmaa. Määrä on suunnilleen kolmasosa Nauvon Storlandetin ja Lillandetin saarten kaikista esihistoriallisiksi muinaisjäännöksiksi katsottavista kohteista. Ehkäpä missään muualla ei ole vastaavan kokoisella alueella matalia pitkiä latomuksia suhteessa maapinta-alaan tai muinaisjäännösten yhteismäärään niin yleisinä kuin Nauvon kahdella pääsaarella. Ehkä näitä latomuksia on seudulla vieläkin enemmän kuin nyt tunnetaan, siitä päätellen, että niitä on kuluvana vuonnakin löytynyt lisää. Ensinnäkin Nauvossa ja lähikunnissa voimalinjalle aiottua aluetta inventoinut Tapani Rostedt löysi esihistoriallisia muinaisjäännöksiä, joista yhden tässä tarkasteltavalta Nauvon pääsaarten alueelta, ja se kohde on matala pitkä latomus Lillandetin Käldingessä (liitekuva alla).
 
Kuva 4. Matalassa pitkänomaisessa latomuksessa Nauvon Käldingessä on keskellä pikkukivikon päällä oleva metrin läpimittainen melko pyöreä kivenjärkäle.

Inventoidessani löysin joitakin Lillandetin pohjoisosan alueita tarkastaessani mataloita pitkiä latomuksia syksyllä 2014 neljä. Uusien havaintojen kertyminen tuskin loppuu näihin tämän vuoden löytöihin.

Uudenmaan lounaisosien mataloille pitkille latomuksille määritellyt tuntomerkit soveltuvat myös Nauvon pääsaarilla vastaaviin latomuksiin. Kuitenkin latomuksen sijoittaminen osittain kallionsyvennyksen päälle saattaa olla Turun saaristossa harvinaisempaa kuin idempänä. Sijaintikorkeus Storlandetilta ja Lillandetilta tunnetuilla mataloilla pitkillä latomuksilla on poikkeuksetta välillä 20–30 metriä merenpinnan yläpuolella. Rannikon maatumisen puolesta kaikki ne olisi voitu rakentaa vaikka noin vuoden 2000 e.a.a. tienoilla, mutta luultavasti ne rakennettiin paljon myöhemmin.

Mataloitten pitkien latomusten esiintymisalueen itäisin ulottuvuus ei taida olla tiedossa. Sen selvittäminen vaatisi ehkä erityistä tutkimusta. Sellaista ei taida olla tehty. Näitä latomuksia on Varsinais-Suomessa Nauvon lisäksi ainakin myös Paraisten itäisemmissä osissa ja Kemiönsaarella.

Rymättyläkin kuuluu pitkänomaisten kivirakenteitten alueeseen. Siellä kuitenkin niistä osa muistuttaa suuremman korkeutensa puolesta suuria hautaraunioita. Ehkä korkeammat pitkäröykkiöt ja matalat pitkät latomukset eivät ole yhden ja saman muinaisjäännöstyypin muunnelmia, vaan kuuluvat kahteen eri muinaisjäännöstyyppiin.



Kuva 5. Rymättylän Aaslaluodolla Hylkeenperän lahden rannalla on ryhmässä viisi pitkäröykkiötä. Tässä etualalla on niistä yksi 16,7 metriä pitkä ja noin 4,5–4,9 metriä leveä röykkiö, jonka korkeus on osapuilleen 0,7 metrin vaiheilla. Takana oikealla näkyy vieressä olevan toisen pitkäröykkiön kylkeä.

Pohjoisempaakin tunnetaan rannikkoseuduilta pitkäröykkiöitä harvinaisina kivirakenteitten muotoina. Rannikon pitkäröykkiöistä ovat ainakin sijaintinsa puolesta jo kaukana lapinraunioiksi kutsutut Järvi-Suomen esihistorialliset hautaröykkiöt. Lapinraunioissakin on ilmoitettu olevan pyöreämpien ohella myös pitkänomaisia.

Ilmansuuntiin nähden matalien pitkien latomusten suuntaus Nauvossa vaihtelee. Ilmansuunnalla ei varmastikaan ole ollut niitten kokoamisessa merkitystä. 

Tila ei tässä salli pitempiä vertailuja pronssi- ja rautakautisten laivalatomusten ja matalien pitkien latomusten välillä. Laivalatomuksia, laivan muotoa kuvastavia suurikokoisia kiviasetelmia, esiintyy useissa Itämeren alueen maissa, ja niitä on muun muassa Ahvenanmaalla, ja joitakin laivalatomuksiksi arveltuja tai katsottuja kivirakenteita on myös Manner-Suomen rannikkoseuduilla. Mikään nyt tiedossa oleva seikka ei näytä yhdistävän mataloita pitkiä latomuksia laivalatomuksiin. Näitten muinaisjäännöstyyppien ulkoisista yhtäläisyyksistä ehkä silmiinpistävin on se, että molempiin kuuluu päitten korottamista. Laivalatomusten korkeitten päätekivien on sanottu pyrkineen kuvaamaan vedessä kelluvan aluksen keulan ja perän kaartumista. Matalissa pitkissä latomuksissa molempien päitten korottamista isoilla lohkareilla kuitenkin on vain harvoin, ja sillä rakenneominaisuudella voi niitten yhteydessä olla jokin erityinen tarkoitus tai viesti, mutta lienee mahdotonta selvittää, mikä.

Nauvossa ja Kemiönsaarella mataloita pitkänomaisia latomuksia on kahden tai useammankin ryhmissä, mutta useimmat sijaitsevat yksinäisinä. Nauvon Rockasin tilan maalla niitä ja hautaraunioita on tiiviinä ryhmänä tasaisella mäen päällyksellä. Västanfjärdin Sirnäsissä on hieman samantapainen ryhmä, mutta siinä hautarauniot ovat selvästi alempana maastossa kuin latomukset.



Kuva 6.

Päihin ja keskellekin asetettujen järeitten kivien lisäksi mataliin pitkiin latomuksiin näyttää liittyvän joskus muitakin erityisiä yksityiskohtia, jotka vaikuttavat olleen erikseen harkittuja ja toteutettuja. Edellä mainittu kivien latominen kallionsyvennyksen ylitse on yksi ominaisuus, joka näyttää toistuvan, vaikkakin ehkä harvinaisena, joissakin Varsinais-Suomen latomuksissa. Ehkä siihen ilmiöön liittyvät myös kaksi sellaista latomusta Lillandetilla, jotka näyttävät kumpikin jatkuvan toisesta päästään kallionhalkeamassa olevana kivitäytteenä.



Kuva 7. Nauvon Rockasin tilan maalla olevan matalan pitkän latomuksen järeitä päätykiviä lähikuvassa.

Ehkä matalien pitkien latomusten muinaisjäännöstyypillä voi tulevaisuudessa kokonaisuutena olla merkitystä myös asutuksen varhaisimman kehityksen selvittämisessä. Mahdollisuus käyttää niitä ajoituksen apuna on herättänyt huomiota jo vuosikymmeniä sitten: Nils Cleve on pohdiskellut artikkelissaan vuonna 1942 ilmestyneessä paikallishistoriateoksessa, että pitkänomaisista röykkiöistä vanhimpia olisivat ne, joissa leveys on vain noin 1/4 tai 1/3 pituudesta. Tutkimatta paljolti on, voitaisiinko yksittäisistä latomuksista saada niitä tutkittaessa ajoittavia löytöjä tai sellaisinaan kulttuurihistoriallisesti merkittäviä havaintoja. Jo yksin Björkholmen 1:n röykkiön runsas löytömäärä tehnee perustelluksi otaksuman, että muittenkin latomusten alla saattaisi olla merkkejä ihmistyöstä.



Teksti, valokuvat ja piirrokset:
Esa Laukkanen





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...