tiistai 22. huhtikuuta 2014

Onko modernistisesta arkkitehtuurista moneksi?

Neonloisteessa Kiinamyllynmäen U 2

Modernistisen arkkitehtuurin suojelua ja säilyttämistä vastaan esitetyt argumentit kuulostavat hämmästyttävän samoilta, joilla 1950- ja 1960-luvuilta nykypäiviin on perusteltu vanhojen rakennusten purkamista: huono kunto, korjaamisen kalleus uudisrakentamiseen verrattuna, ei arvoa tai tarvetta uuteen käyttöön, antikvaarisuuden ja alkuperäisen arkkitehtuurin tärveltyneisyys. Kliseemäisesti muistutetaan myös modernismin alkuajan lujasta uskosta nopeaan kiertoon - talot rakennettiin kestämään vain 30 vuotta, joten eihän niitä edes voi korjata. Ei juhlapuheiden kestävä kehitys eikä yleisesti hyväksi tunnustettu näkemys rakennusten elinkaaren jatkamisesta uudessa käytössä juurikaan paina, kun taustalla jylläävät suuret taloudelliset kysymykset, puhumatta pelosta pintamateriaalien pimennossa väijyvästä homeesta, jonka voi pestä puhtaaksi vain tulella tai taivaan tuuliin räjäyttämällä.

Turun yliopistollisen keskussairaalan vireille tulleen asemakaavamuutoksen U 2 ympärillä mielikuvitus saa rokkaavat siivet, vaikka kyseessä on vakava ja vaativaa periaatteellista kannanottoa vaativa kysymys U-sairaalan (1950-luvun uuden sairaalan) kohtalosta. Jätetäänkö järkäle sammaloitumaan vai annetaanko sen vieriä valtavana jätemassana kaatopaikalle? Kun kaavamuutoksen myötä tullaan mahdollistamaan sisäilmaongelmista kärsivän U-sairaalan korvaaminen uudisrakennuksella, niin kuinka käy vanhan? Onko mitenkään mahdollista, että Hämeentullin kaupunkinäkymää 50 vuotta hallinneella virtaviivaisella arkkitehtuurimonumentilla voisi olla jatkumoa sen arvoa kunnioittavassa uudessa käytössä?


Kaavamuutosasiakirjan lähtötiedot antavat suuntaviivat tulevalle ja ovat samalla yksiselitteisen karua luettavaa: ”TYKS:n vuonna 1968 valmistunut U-sairaala on tullut teknisen ja toiminnallisen käyttöikänsä päähän. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri valmistelee korvaavan rakentamisen suunnittelua. TYKS:n kantasairaalan kokonaisuuden kannalta U-sairaalan korvaavan rakennuksen optimaalisena sijoittumispaikkana pidetään Helsingin valtatien päälle rakennettavaa kantta.”

Toisin sanoen U 2 tullee lähitulevaisuudessa kohoamaan T-sairaalan (tulevaisuuden sairaalan) ja Kiinamyllynmäen väliin. Vanhalle U-sairaalalle sairaanhoitopiirillä ei ole käyttöä, mutta sen tontilla / korvaavalla rakennusoikeudella on.



Kiinamyllynmäki sairaalatoimeen liittyvine rakennuksineen lisättiin Turun kaupungin aloitteesta valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen (RKY) valikoimaan. Valtioneuvoston 22.12.2009 tekemän päätöksen mukaan nämä valtakunnalliset inventoinnit eli RKY-kohteet tulee ottaa huomioon alueiden käytön suunnittelun lähtökohtina. RKY ei kuitenkaan merkitse automaattista suojelustatusta. Se vain tunnistaa arvot ja pakottaa niistä poikkeamisessa tarkkaan harkintaan ja vahvoihin perusteisiin.

Kiinamyllynmäen rakennuskannan on luonnehdittu muodostavan monikerroksisen, kulttuuri- ja sosiaalihistoriallisesti sekä rakennustaiteellisesti erittäin arvokkaan kokonaisuuden, joka ilmentää erinomaisella tavalla suomalaisen korkeatasoisen terveydenhuoltoideologian synnyttämän sairaalamiljöön fyysisen ympäristön kehityskaarta 125-vuoden ajalta. Se kuvastaa sairaanhoidossa tapahtuneita muutoksia sekä sairaalarakentamisen suunnitteluperiaatteiden kehitystä.

Vanhimpia 1880-luvun alussa käyttöön otettuja lääninsairaalan paviljonkeja reunustavat 1930-luvun funktionalistishenkinen sairaala-arkkitehtuuri sekä 1960-luvun keskussairaalavaiheeseen liittyvä modernistinen U-sairaala – Kallonporaajan paratiisi – kuten uuden sairaalan suunnittelukilpailuun osallistunut arkkitehtipariskunta Ragnar Ypyä ja Martta Martikainen-Ypyä vuonna 1955 voittoisan ehdotuksensa nimesivät. Kokonaisuutta täydentävät vielä 1940- ja 1950-luvuilla pystytetyt lääketieteellisen tiedekunnan opetusrakennukset, jotka samanaikaisten lakimuutosten myötä nivoutuivat sairaalajärjestelmään.



Kuvassa etualalla oikealla näkyvä lääninsairaalan uudisrakennus, A-sairaala, ja alkujaan lääkärien ja sairaanhoitajien asuntona palvellut siipi (kuvassa keskellä) rakennettiin vuosina 1934-1937. Rakennuspiirustukset laadittiin lääkintöhallituksen rakennustoimistossa professori Jussi Paatelan johdolla. Rakennuspiirustusten ja -töiden ylivalvojana toimi loppuvaiheessa Uno Ullberg, joka vastasi asuinosan suunnittelusta (värit määräsi arkkitehti Erik Bryggman).

Lääkärien ja hoitajien asuinrakennus saneerattiin jo 1970-luvulla osaksi A-sairaalaa. Myös ylhäällä mäellä sijaitsevat vanhat, vuosina 1876–1882 Rakennushallituksen arkkitehti L. I. Lindqvistin piirustusten mukaan rakennetut lääninsairaalapaviljongit ovat saaneet uuden käyttötarkoitukset aina sitä mukaa, kun alueelle on kohonnut tehokkaamman toimintamiljöön tarjoavia uudisrakennuksia. Blokki- ja paviljonkijärjestelmän mukaan ennen sotia rakennetut vanhat sairaalarakennukset, joissa on korkea huonetila ja kantavat seinärakenteet, mielletään tänä päivänä muuntojoustaviksi. Sitä vastoin täysfunktionalististen periaatteiden mukaan toteutettu U-sairaala onkin yllättäen kelvoton: matala kerroskorkeus estää nykypäivän sairaalatoimen vaatiman talotekniikan ja ilmanvaihdon tehostamisen, pilarit ja palkit huonetilojen uudelleenjärjestelyn. Lyömäaseeksi säilyttämistä vastaan nousee myös valkobetonista valettujen julkisivuelementtien, lämpöeristeiden ja ikkunoiden kunto, joiden uusimisen myötä katoaisi antikvaarisuus ja arkkitehtoninen arvo; vai katoaisiko?


U-sairaalan alimmat kerrokset muodostavat leveän jalustan korkealle ja rungoltaan kapeammalle vuodeosastomassalle. Yhtenä vaihtoehtona vastata nykypäivän yksityisautoistumista palvelevaan tarpeeseen on kaavamuutosta valmisteltaessa vilauteltu ratkaisua purkaa tarpeettomiksi sairaalatoimelle jäävät vuodeosastokerrokset ja muuttaa leveä pohjakerros toistaiseksi parkkitaloksi. Parkkikenttäpostamentilta voisi joskus myöhemmin ponnistaa tulevaisuuden uusi sairaala, Neo 2 tai wau-arkkitehtuurin luomuksena säteilevä Neon 2.

TYKS:n edesmennyttä lääkäriä Jukka Alihankaa vapaasti mukaillen: Rakennusperinnön hoidolla on kolme mieltä: modernistisen arkkitehtuuriluomuksen arvon tunnistaminen / kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kokonaisuuden kertovuuden eheyden säilyminen / järkevä uusiokäyttö. Toivottavasti arvokkaan rakennusperinnön vaalimisriemu valtaa myös heidät, kahvihuoneen kalpeat sairaanhoitajat.

Kaarin Kurri


keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Mitä se harittaa?

Kollegani kunnostautuivat heti Turun antiikimessuja seuranneena viikonloppuna 28 - 30.3. tekemällä  Turun museokeskuksen osaston Piha- ja puutarhamessuihin liitetyille Perinnekotimessuille. Edellisille messuille oli varustettu mukaan yleisön arvattavaksi tai tunnistettavaksi maidonvartija, tällä kertaa valittiin museon opetuskokoelmista osaston hirsirakentamista esitteleviin kuva- ja tekstipaneeleihin liittyen puun työstöä sivuava esine:


Joillekin esine on tuttu toisen muotoisena. Alla harituspihdit Albert Jacksonin ja David Dayn Työkalukirjasta vuodelta 1982:


Sama kirja kertoo, että tämä malli on on englantilaisperäinen, kun taas saksalainen malli vastaa ylinnä olevia, museokeskuksen opetuskokoelmiin kuuluvia harituspihtejä.

Mutta mitä ihmettä esine sitten "harittaa"? Oikein tienneet messukävijät ovat nimenneet esineen vastauksissaan sahan harituspihdeiksi, sahan terän hampaiden jakotongiksi ja sahanterän kulmien avaajaksi. Pihdeillä säädetään siis sahan hampaita harittamaan eri suuntiin! Puutyötä tehneet, puita kaataneet ja polttopuita sahanneet tietävät, että sahan terä puree puuhun parhaiten, kun sen hampaita taivutetaan sivusuunnassa, joka toinen sahanterän keskilinjasta oikealle ja joka toinen vasemmalle. Mitä tuoreempaa puuta sahaa, sitä suurempi tulee harituksen olla.


Vertailu vastaavaan esineeseen Lapin metsämuseon kokoelmissa (kuva yllä) todistaa, että Turun museokeskuksen harituspideistä puuttuu eräs osa, terän korkeuden mukaan asetettava ja ruuvilla lukittava säädin. Museokeskuksen  harituspihtien alkuperäinen omistaja, Turun Ilpoisiin vuonna 1932 omakotitalon rakentanut mies on korvannut siirrettävän säätimen kiinteällä, peltisuikaleesta muotoillulla topparilla:



Pihtejä on  siis mitä  ilmeisimmin käytetty aina saman korkuisen sahanterän hampaisiin - pokasahan  tai uudenaikaisemman metallikaarisen sahan parin sentin korkuinen terä sopii hyvin pihtien asetukseen:



Peräti 29 vastaajaa 79:stä tiesi esineen käyttötarkoituksen oikein, eikä kyseessä ollut pelkästään miesväen hallitsema tieto, sillä näistä vastaajista 13 oli naisia.

Esine oli sikäli hauska asettaa tunnistettavaksi, että siinä on sekä mittaamiseen että leikkaamiseen viittaavia yksityiskohtia. Näillä ominaisuuksilla arvamaan joutuneet vastaajat sitten pallottelivatkin. Kymmenen vastaajaa liitti pihdit peltisepän ja kaksi nimenomaan läkkipeltisepän työhön, arvellen niillä joko taivutettavan tai leikattavan peltiin kulmaa. Muitakin materiaaleja työstettäväksi ehdotettiin, mutta useimmiten vastaukset sivusivat rakentamista.

kaakelin tai klinkkerin (kulma)leikkuri (3 arvausta)
tonkien ja harpin yhdistelmä metallin leikkaamiseen (2 arvausta)
lasileikkuri (2 arvausta)
puutarha- / oksaleikkuri (2 arvausta)
lankamitta ja sakset (2 arvausta)
lyijylasin lyijyn muotoilu (2 arvausta)
kuparilangan yms leikkaaja (1 arvaus)
kaakeliuuninmuuraajan lankataivutin (1 arvaus)
hopean tai kuparin muotopihdit / kulman muotoon laitto (1 arvaus)
puuntyöstöön tarkoitettu (1 arvaus)
mittaankatkaisulaite (1 arvaus)
"vinomittari" (1 arvaus)
leikkurit joissa mitta, ikkunan korjausväline (1 arvaus)
säädettävä levy- tai lasipidike (1 arvaus)
pihdit mittaamiseen (1 arvaus)
kääntöpihdit (1 arvaus)
kulmaleikkuri (1 arvaus)
ikkunapihdit (1 arvaus)
tuumamitta (1 arvaus)
taltta (1 arvaus)
siirtokulma (1 arvaus)
astemitta (1 arvaus)
jiirikulma (1 arvaus)

Hauskimmat yksittäiset ehdotukset singottiin kuitenkin perinnerakentamisen sivuitse: porsaankuohitsemissakset, vanteenvedin puusaavin rautavanteiden kiristämiseen, hevosenhampaan poistaja sekä kidutusväline naapurin kiduttamiseen.

Onnetar on jo arponut kaikkien vastanneiden kesken kaksi kirjapalkintoa, museokeskuksen uusimmat julkaisut  Rakkaudesta rakennuksiin - kartanot Irja Sahlbergin tutkimuskohteina sekä Tirkistelyä  förmaakeihin ja ylishuoneisiin - Turkulaista asumista kahden vuosisadan takaa.


*

Vanhoista metsätyökaluista ja niiden huollosta kiinnostuneen kannattaa tutustua  Mikko Kantolan ja Olavi Puoskarin  julkaisemaan Metsämiehen hakkuuoppaaseen, Työtehoseuran julkaisuja N:o 70. Kirja on painettu vuonna 1954, ja se korvasi silloin uusimmalla tietämyksellä täydennettynä kaksi aiempaa seuran julkaisua.

Metsätyön tehostaminen kehittämällä työvälineitä ja -menetelmiä  ja järjestämällä mm juuri työkalujen hoidon kursseja on ollut nyt 90-vuotiaan Työtehoseuran keskeisiä toimintasarkoja.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Käsityömuseo Miila avautui


Uuden museon avajaiset on nykyään harvinainen tapahtuma, mutta Paimiossa sellaisia vietettiin viime viikolla, kun Käsityömuseo Miila avautui yleisölle. Hankkeen taustalla oli Paimion kaupungin muutama vuosi sitten saama 1,3 miljoonan euron testamenttilahjoitus halikkolaiselta Lyyli Tuomolalta. Lahjoituksen ehtona oli että omaisuudella oli perustettava käsityömuseo, ja sen Paimio toeteutti perustamansa Lyyli Tuomolan säätiön kautta.

Turun museokeskus toimii myös Varsinais-Suomen maakuntamuseona, joten sille lankesi luonnostaan rooli uuden museon synnyssä. Asiantuntijoina meiltä olivat mukana pitkän uran aluemuseotutkijana tehnyt Eeva Mikola sekä tekstiilikonservaattori Tanja Huikuri.

Käsityomuseo Miilan kotisivut.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kadonnutta kylää etsimässä



Turun kaupunki on vuosikymmenien aikana nielaissut alueelleen monia vanhoja kyliä. Joistakin on jäljellä vielä kantatilojen rakennuksia, toiset ovat kadonneet maisemasta. Jäkärlän alueelle valmistellaan Maaria-Ilmarisen alueiden osayleiskaavaa, jota kutsumme lyhyesti Maailman kaavaksi. Kaavatyön vaiheisiin kuuluvat perusteelliset selvitykset ja sen johdosta olenkin etsinyt ”kadonnutta” Koskennurmen kylää.

Ei se kylä nyt täysin kadonnut ole, toki on tiedossa missä kylätontti on sijainnut ja muutama vanha valokuvakin löytyy rakennuksista. Rakennukset onkin purettu sieltä vasta 1960-luvun jälkeen. Paikalta löytyy vielä paljon vanhoja rakennuksen perustoja. Löytyi luonnonkivisiä sekä betonisia perustuksia


sekä ison rakennuksen, kooltaan n. 7m X 21m kokoinen luonnonkivinen perusta, jonka maastossa mielsin heti mittojensa ja komeiden kiviportaiden johdosta päärakennuksen perustaksi.



Museon valokuva-arkistosta löysin kuvan, joka oli juuri tästä kohdin otettu. Kiviportaat ja kivijalan kivien muoto ja koko täsmäävät. Kyseessä vain ei ollutkaan komea päärakennus, vaan arkistotietojen mukaan Koskennurmen Ylitalolle kuulunut Mäki-Muorin mökki!


Rakennus onkin täysin toisinpäin kuin olin ajatellut. Kiviportaat eivät johdakaan suoraan rakennuksen ovelle. Näin sitä voi harhautua! Tässä kohdin herää tosin myös epäilys, että kyseessä on jonkin vielä vanhemman asuinrakennuksen kivijalka, sillä olisiko Mäki-Muorilla ollut isoin lohkotuin kivin terassoitu puutarha pienen mökkinsä edustalla? Tutkittavaa aiheesta riittää siis edelleen.

Sanna Kupila
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...