maanantai 12. helmikuuta 2018

Klassisismin raunioilla





Arkkitehti Erik Bryggmanin ja Ilmari Ahosen vuonna 1926 suunnitteleman Hotelli Seurahuoneen Eerikinkadun puoleisen muurin ”sortuminen” viime vuoden lopulla palautti monelle 1980-luvun rakennussuojeluaktivistille mieleen saneerauksen, jossa viimeisetkin rippeet Suomen klassisistisimmaksi interiööriksi luonnehditusta ravintolasalista hävitettiin. Museon tutkijat dokumentoivat tiloja kolmekymmentä vuotta sitten ja olimme valppaina myös nyt – uuden saneerauskierroksen tultua jälleen ajankohtaiseksi.

Vuonna 1928 valmistunut kerrostalo - Asunto-Oy Eerikinkatu 23 - palveli ensimmäiset vuosikymmenet vain osittain hotelli- ja ravintolatointa. Humalistonkadun puolella katukerroksessa oli viisi liikehuoneistoa ja hotellin vastaanotto, II kerroksessa  ravintola ja III-V kerroksissa yhteensa 43 matkustajahuonetta. Eerikinkadun suuntaisessa kuusikerroksisessa pihasiivessä oli 95 asuinhuonetta ja Kokoomuksen Nuorten huoneisto.

Rakennus toteutettiin turkulaisten voimin: 7,5 milj. mk maksaneen rakennuksen urakoi Veljekset Ahdin rakennusliike vastaavina rakennusmestareina Y. Vuokko, V. R. Tuominen ja E. Rantakaisla.  Lujuuslaskelmat teki insinööri E. Henriksson.

Ravintolasalin klassisistisen dekoraation toteuttivat Erik Bryggmanin laatimien luonnospiirustusten mukaan taiteilijat Nikolai Kaario, Cerdis Acke ja kuvanveistäjä Aarre Aaltonen. Aarre Aaltonen teki myös Eerikinkadun puoleiseen päätyyn pyöreät reliefit, mutta niiden kerrotaan rikkoutuneen jo rakennusvaiheessa ja korvatun sileillä medaljonkikentillä.


Yläkuvassa Erik Bryggmanin luonnospiirustus, jonka mukaan taiteilija Aarre Aaltonen toteutti ravintolasalia kiertäneen reliefin. Vasemmalla 30 vuotta sitten otettuja diakuvia. Turun museokeskus (TMK), Kaarin Lehtonen 1987.

 
Suomen klassisistisimmaksi interiööriksi luonnehditun Hotelli Seurahuoneen ravintolasalin tanssilattian yllä oli alkujaan 10 pylvään kannattama baldakiini. Sen koristeaiheet toteutti ruotsalainen kuvataiteilija Gerdis Acke, joka oli opiskellut kuvanveistoa Aarre Aaltosen johdolla. Taiteilija Nikolai Kaario vastasi ravintolasalin kiiltävän katon ja muiden erityisosaamista vaativien pintojen maalaustyöstä. Ravintolan kalusteet suunnitteli Erik Bryggman. Kuva TMK.

Ravintolasali oli pohja-alaltaan L-kirjaimen muotoinen. Humalistonkadun suuntaisen salin seinä oli koristeltu muuri-imitaatiolla, jonka yläpuolella kiersi antikisoiva friisi. Reliefin valmisti kuvanveistäjä Aarre Aaltonen Erik Bryggmanin luonnoksen pohjalta. Ravintolasalin kalustus uusittiin vuosina 1949-50 Erik Bryggmanin suunnitelmien mukaan, ja tässä yhteydessä tilaa jakaneet pilarit ilmeisesti verhoiltiin kuvassa näkyvin peilein. TMK/Turun Sanomat.





Ravintolat ja hotellitilat uusitaan tyypillisesti 20-30 vuoden välein. Näin on tehty myös Hotelli Seurahuoneessa: mm. 1930-luvun lopulla pihasiiven III, IV ja V kerroksen asuinhuoneistot jaettiin hotellihuoneiksi ja vuosina 1949-1950 ravintolan ja hotellin kalusteet uudistettiin. Suuri muutosvaihe alkoi 1960-luvun alussa, jolloin taloon asettui Pohjoismaiden Yhdyspankin pääkonttori: I-kerroksen liikehuoneistot modernisoitiin, samoin II kerroksen ravintola ja hotellihuoneet. Ravintola kuitenkin säilytettiin paikoillaan ja reliefi näkyvissä. Tanssilattian baldakiinille kävi huonommin: sen läpi vedettiin IV-putket ja koko komeus jäi uuden alakaton kätköihin. Pylväät, joita kantavina ei ollut mahdollista poistaa, raikastettiin mosaiikkilaatoin.

Aarre Aaltosen taideteoksen kohtaloksi koitui vuosina 1987–88 toteutettu uudistus, jonka yhteydessä suhtautuminen 1920-luvun klassisismiin sai uudenlaisen ulottuvuuden. Uusi yökerho koverrettiin Eerikinkadun puoleisen muurin suojaamaan kallioon. Muuri palautettiin kulissiksi ja 2. kerroksen vanha ravintolasali pilkottiin hotellihuoneiksi. Ravintolasalin seinän yläosassa kiertänyt,  antikisoiva reliefi taltioitiin hotellihuoneiden vessojen seinärakenteisiin IV-putkien taakse ja tanssilattian pylväät väliseinärakenteisiin. Toki maakuntamuseon rakennustutkijat olisivat suoneet reliefin säilyvän matkailijoita ilahduttamassa, mutta ainoastaan katkelma siitä sai jäädä näkyville pieneen välieteiseen.

Eerikinkadun muuri suojasi alkujaan kalliota, joka muodosti pihaterassin. Nyt vuosina 1987-88 rakennetun yökerhon vuoro on antaa tilaa uudelle aamiaishuoneelle. Nyt muuri harkotuksineen  rakennetaan jälleen kerran uudelleen. TMK, Kaarin Kurri (KK) 2017.
Yökerhon jo roskalavalle päätyneet kipsikrumeluurit "antikisoivine palmetteineen" edustivat 1980-luvun ravintolasisustusta, jossa leikiteltiin talon historiallisilla ominaispiirteillä. TMK, KK 2017.
Vastaavalla tavalla kuin "kasaridiskossa" levittätyivät puristemassaiset antiikin aiheet 1. kerroksen ravintolatiloissa. Myös niiden vuoro on väistyä. TMK, KK 2017.

Purkutöiden edettyä II kerroksen hotellihuoneisiin tulivat ensimmäiset osuudet odotetuista reliefeistä näkyviin. osa reliefistä oli suojattu vanerilevyin, mutta osa toimi putkikanavan takaseinänä sellaisenaan. TMK, KK 2018.
Kolmekymmentä vuotta on taideteokselle pitkä aika muhia kosteiden tilojen rakenteissa, ja nyt, kun käyttöikänsä päähän tulleiden rakenteiden ja talotekniikan uusiminen alkoi, odotimme huolestuneina, mitä hotellihuoneiden eteisten ja kylpyhuoneiden alas laskettujen kattojen kätköistä paljastuu. Iloksemme saatoimme todeta, että itse reliefit ovat kestäneet hämmästyttävän hyvin. 1980-luvun urakoitsija oli pitänyt suurelta osin lupauksensa ja jättänyt väliseiniin reliefin kohdalle pienet raot. Reliefin alapuoliseen muuri-imitaatioon ei ollut suhtauduttu samalla pieteetillä.

Aarre Aaltonen on tehnyt reliefin 1920-luvun lopulla suoraan seinäpintaan, joten sen irrottaminen ja siirtäminen uuteen ravintolaan tai taltioiminen museokeskuksen varastoon ei valitettavasti osoittautunut mahdolliseksi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäin tilanteen dokumentoiminen.


Antiikin kilpa-ajuri hevosineen puskee läpi seinän. TMK, KK 2018.

Sulottaren leijona on jäänyt muuratun kanavan taaksen ja yhteys lapseen (katso alempi kuva) katkennut. TMK, KK 2018.


Reliefejä rujompi on ollut Gerdis Acken muotoileman baldakiinin kohtalo. Se uhrattiin jo 1960-luvulla ilmanvaihdon tarpeisiin.



Ravintolasaliin liittyvän sivukäytävän seinäpinnat ovat olleet alkujaan jäsennellyt peiliaihein. TMK, KK 2018.

Vanhojen rakennusten peruskorjauksessa tyypillistä on uusia aiempien saneerauskierrosten talotekniikka ja poistaa niitä suojanneet levytykset ja koteloinnit. Niiden alta paljastuvat pinnat antavat usein  korvaamatonta tietoa menneen aikakauden herkullisista väreistä ja pintakäsittelyistä.


II kerroksen ravintolahuoneistoon kuului alkujaan nk. näyttelyhuone, jonka ovea kehystää pylväspari. Myös sen yläpuolisen arkkitraavin herkät koristeaiheet paljastuivat levyjen kätköistä. TMK, KK 2018.

Seurahuoneen rakenneavauksissa paljastui myös kiinnostavia yksityiskohtia talon rakenteesta. Insinööri Emil Henrikssonin vuonna 1927 tekemien rakennepiirustusten mukaan käytävien välipohjia kannattamaan valettiin tuolloin tavanomaiset suorat palkit, mutta syviin hotellihuoneisiin venepalkit. TMK, KK 2018.


Nyt Hotelli Seurahuoneen vessat ja hotellihuoneet rakennetaan uudelleen ja reliefit sekä baldakiinin fragmentit kätketään taas odottamaan seuraavaa peruskorjausta. Toivottavasti kolmenkymmenen vuoden päästä aika on kypsä ravintolan entistämiselle.  


Kaarin Kurri








keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Energiaa eli miten insinöörit oppivat kirjoittamaan



Tutkijoiden ja insinöörien yhteistyönä syntyi usean vuoden työn tuloksena teos Energiaa – kaksi vuosisataa voimakonevalmistusta Auran rannoilla. Turun museokeskukselta tässä hankkeessa oli mukana tutkija Kaarin Kurri. Projektin yksi osallinen, wärtsiläläisten W 46 -kerhon jäsen, entinen Wärtsilän insinööri, nykyinen eläkeläinen Esko Tirkkonen kertoo, miten he saivat tämän kirjan aikaan ja miten insinöörit samalla oppivat kirjoittamaan vähemmän teknisesti.



PROJEKTISUUNNITELMA
Kirjaprojektia varten laadittiin suunnitelma, budjetti ja aikataulu. Tarvittavat työryhmät perustettiin ja niille suunniteltiin prosessikaaviot. Juhani Norrgård valittiin päätyöryhmän puheenjohtajaksi. Päätyöryhmä oli projektin ohjausryhmä ja se kokoontui yhteensä 34 kertaa. Ensimmäinen kokous oli 28.5.2012 ja viimeinen 21.6.2017. Päätyöryhmän lisäksi tarvittiin työryhmiä rahoitustuen saamiseen kaupungilta ja museotoimelta, sponsoreiden hankkimiseen, kirjan markkinointiin sekä sisällön suunnitteluun ja tekemiseen. Ymmärrettiin heti, että markkinoijat ja tekstin kirjoittajat eivät useinkaan ole samoja ihmisiä. Insinööri sanoisi, että ihmiset ovat erilaisia: toiset meistä puhuvat ja toiset kirjoittavat. Tiimit saatiin kasaan vapaaehtoisuuden pohjalta, joten kaikki saivat tehdä sitä, minkä parhaiten osaavat. Projektin tekeminen oli perinteistä insinööritiedettä ja tuttua jo vanhastaan.

Tehdasalue tehdas -87 projektin jälkeen vuonna 1988. Kuva Wärtsilän arkisto.



HUMANISMI JA INSINÖÖRITIETEET SOVITTETTIIN YHTEEN KIRJOITTAJASEMINAARIN AVULLA
Kirjaprojektin johto ymmärsi jo hankkeen alussa, että perinteisen humanismin ja insinöörien mutteriopin välillä vallitsee määrätty ristiriita. Kirjasta pitäisi saada yhtenäinen ja helppolukuinen, vaikka kirjoittajat tulevat eri maailmoista. Yhteistä hanketta valmisteltiin kirjoittajaseminaarilla. Kirjoittajien osanottoa varmisteltiin kutsumalla heidät picnic risteilylle 16.3.2015 ja mukaan saatiinkin kolmekymmentä henkilöä.
Forum Marinumin amanuenssi Jarmo Saarinen ja tutkija Mikko Meronen antoivat seminaarissa insinööreille pikakoulutuksen kirjoittamisesta: Mikko esitti, että kirjan tekee mielenkiintoiseksi hyvä kuvitus. Kuvatekstissä pitää olla selitys, mitä tapahtuu ja missä, sekä keitä kuvassa on. Lopussa pitää mainita kuvalähteen nimi. Mikko esitteli kainalotekstin. Hän mainitsi, että kainalotekstissä voitaisiin esittää esimerkiksi moottorimallin kuva ja tekniset tiedot. Lopuksi Mikko selvitti, että lähdeluettelo on tieteellisen esitystavan peruspilari, jonka avulla näytetään kirjoittajan perehtyneisyys aiheeseen.

Jarmo tähdensi esityksessään, että on muistettava kirjan ostaja. Pitää välttää liiallista numerotietoa ja puuduttavia luetteloita. Hän mainitsi, että tapahtumat pitää kirjata aikajärjestyksessä, mutta tekstin tekee kiinnostavaksi, jos pystyy selvittämään myös syyt kehitykseen: moottoritekniikan kehittyminen pitää esittää muutospaineiden kautta, valmistustekniikan kehittymistä pitää esitellä ihmisten kautta ja toimintojen kehittymistä asiakkaiden tarpeiden kautta. Esitysten jälkeen seminaarin osallistujat laativat ryhmätöinä kuvatekstit pariin esimerkkikuvaan. Ryhmätyö avasi insinöörille ainakin sen, että kaikki lukijat eivät tiedä aiheesta ennakolta juuri mitään, vaan ammattitermit pitää selittää kansanomaisesti. Seminaari onnistui hyvin ja seuraavana vuonna pidettiin vielä valokuvaseminaari ryhmätöineen.


JULKAISUTOIMIKUNTAKIN PITI PERUSTAA
Insinöörikirjoittajat saivat hyvät eväät seminaarista ja lähtivät intoa puhkuen kirjoittamaan. Ensimmäiset kirjoitukset alkoivat putkahdella sähköpostiin. Kirjoituksista havaittiin, että hyvät opit olivat menneet perille vaihtelevalla menestyksellä. Osa kirjoituksista oli mainion sujuvia, mutta osa muistutti kapulakielistä teknistä raportointia, joka on luonteenomaista insinöörin ammatissa.
Ongelma ratkaistiin perustamalla julkaisutoimikunta vuoden 2016 alussa. Toimikunnalla oli myös tärkeä rooli aikataulun seurannassa ja se raportoi hankkeen edistymisestä kirjaprojektin päätyöryhmälle. Kirjan oli valmistuttava Suomen satavuotisjuhlavuonna Turun kirjamessuille.
Toimikuntaan saatiin Forum Marinumin  ammattilaisten lisäksi pieni tiimi insinööriväkeä sekä valokuvaaja Jouni Saaristo. Julkaisutoimikunta piti kokouksia aina, kun saatiin uusi raakateksti käsille. Parin vuoden aikana pidettiin 65 kokousta, joissa tekstiä muokattiin lause lauseelta. Julkaisutoimikunnan jäsenien ei ole oikeastaan enää tarvinnut lukea kirjaa sen ilmestyttyä.

Forum Marinumin amanuenssi Jarmo Saarinen vastasi oikeakielisyydestä ja rupesi nimittämään itseään toimikunnan kielen tarkastajaksi. Hän ihmetteli alussa itsekseen, kuinka noiden insinöörien kanssa oikein jaksaisi. Kokoukset lähtivät kuitenkin sujumaan, työ opetti tekijöitään ja tekstit lähtivät paranemaan suorastaan silmissä. Kirjoittajille annettiin mahdollisuus korjata ja kommentoida toimikunnan muuttamaa tekstiä. Useimmat kirjoittajat suostuivat ainakin painostuksen jälkeen lyhentämään ylipitkiä kirjoituksiaan, jotka vilisivät yksityiskohtaista numerotietoa.


Insinöörihuumori on luku sinänsä. Kirjaan haluttiin mukaan myös hauskoja tapahtumia ja kommelluksia, joita oli tarjolla entisten wärtsiläläisten W 46 kerhon perinneprojektin tuloksena vaikka millä mitalla. Päätet-tiin, että taittaja erottaa hauskat jutut erilaisella taustalla ja tekstityypillä, jotta kaikki lukijat ymmärtäisivät kyseisen jutun olevan huumoria. Kainalotekstit erotettiin toisella tavalla kirjan artikkeleista.


Harri Siivonen viimeistelemässä vastavalmistunutta 6R46 -moottoria Turun tehtaalla. Kuva Wärtsilän arkisto.
Toimikunnan tärkeä tehtävä oli tekstien lyhentäminen. Aluksi suunniteltiin noin 240 sivuista historiikkia, mutta ajan mittaan huomattiin, että aineistoa riittäisi melkeinpä tuhat sivuiseen kirjaan. Toimikunta tiivisti tekstiä ja lopputulokseksi saatiin 500 sivuinen hieno teos.

MITÄ OPIMME
Taas kerran nähtiin, että yhteistyön tulokset ovat paremmat kuin osatekijöiden summa. Tyypillinen insinööri puhuu vaivoin pari sanaa small talkia, menee viipymättä asiaan ja perustelee näkökantansa selkeillä numeroilla. Humanisti sen sijaan tutkii tutkijankammiossaan aihettaan yksityiskohtaisesti unohtaen ajan kulun ja palaa ihmisten ilmoille mukanaan seikkaperäinen tutkielma, jossa jokainen lause on perusteltu lähdeviittein.

Yhteisissä kokouksissa saatiin tekstit ja kuvat muokatuksi siten, että asiakas tarttuu kirjaan, alkaa selailla, tutkii kuvatekstejä, ostaa kirjan ja on tyytyväinen hankintaansa.
Kirjan englanninkielinen käännös ei valmistunut aikataulun mukaan kirjamessuille. Jälkiviisaina havaitsimme, että tiedon kulku oli kunnossa ruotsin kielen kääntäjän kanssa, mutta se puuttui englannin kielen kääntäjän kanssa ratkaisevan kesäkauden aikana, jolloin kirja saavutti lopullisen laajuutensa. Käännös valmistui viime tipassa, mutta sitä jouduttiin korjaamaan ja aika loppui kesken. Päätettiin, että englannin kielisen version pitää olla yhtä korkeatasoinen kuin muiden myöhästymisen uhallakin. Päätös oli helppo tehdä, koska Turun kirjamessuilla englanninkielisen kirjan menekki olisi ollut hyvin pieni ja nyt siitä tuli korkealaatuinen teos vaikka asiakaslahjaksi.

Esko Tirkkonen


Energiaa on runsaasti kuvitettu kokonaisvaltainen 500 -sivuinen, lähes neljänkymmenen konepajateollisuuden ammattilaisen ja neljän tutkijan talkootyönä kirjoittama teos. Kirja kertoo Aurajokisuun teollisesta rakentamisesta, höyrykoneiden ja polttomoottoreiden valmistamisesta ja niiden teknologian kehittymisestä. Kirjassa käsitellään laaja-alaisesti myös alan työolosuhteiden, työmenetelmien sekä liiketoiminnan muutoksia 1800-luvun alusta lähtien.
Kirja on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. 
ISBN 978-952-93-9293-3. Kirjan ovh on 48€.

 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...