Kauan eläköön konserttitalo!

Aninkaisten konserttitalo 70 vuotta

Turun konserttitalon vihkiäiset pidettiin 27.11.1952, joten rakennus täyttää tällä viikolla 70 vuotta. Nyt konserttitalo on saavuttanut toisen käännekohdan, kun kaupunginhallitus on valinnut tontinluovutuskilpailun voittajan. Korttelin asemakaavamuutos on tarkoitus viimeistellä voittajatyön mukaisesti, joten päätös on merkittävä. Konserttitalon suojeluarvot on uutisoinnissa mainittu useasti, mutta viime aikojen keskustelusta on jäänyt vähemmälle huomiolle eräitä näkökulmia. 

Konserttitalo 1950-luvulla. Taustalla näkyy myös ammattiopiston D-rakennusta Aninkaistenkadun varrella. Kuva: Turun museokeskus, Turun Sanomien kokoelma.

Ammattikoulu täydentää kokonaisuuden

Aninkaisten konserttitalo ja sen viereen ja taakse sijoittuva ammattikoulukompleksi muodostavat kokonaisuuden. Rakennusten suunnittelija on arkkitehti Risto-Veikko Luukkonen.

Parkinmäen alue valittiin ammattikoulun sijaintipaikaksi jo vuonna 1938, mutta sota keskeytti suunnitelmat. Hanketta päästiin edistämään vasta 1940-luvulla, ja ammattikoulusta tulikin ensimmäinen suuri sodan jälkeen rakennettu koulukokonaisuus. Rakennuskustannukset jaettiin kolmen maksajan, Turun kaupungin, Suomen valtion ja Göteborgin kaupungin kesken. Göteborg oli Turun kummikaupunki, joka tuki sodanjälkeistä jälleenrakentamista.

Kuva: Pienoismalli Konserttitalon, ammattikoulun ja Puutorin ympäristön suunnitelmasta, 1947. Kuva: Turun museokeskus, Turun Sanomien kokoelma.

 

Risto-Veikko Luukkonen kiinnitettiin hankkeen arkkitehdiksi vuonna 1947. Rakennustyöt toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensin pystytettiin seitsemästä rakennuksesta koostuva koulukompleksi ja tämän jälkeen juhlasali, joka jalostui suunnitelmissa julkisluonteiseksi tilaksi eli konserttitaloksi. Ammattikoulu vihittiin käyttöön alkuvuodesta 1950 ja konserttitalo kahta vuotta myöhemmin. Luukkosen lisäksi suunnittelutyöhön osallistui muitakin tunnettuja nimiä. Rakennusten valaisimet valmisti Paavo Tynell, ja maalaustöiden konsulttina oli taiteilija Eino Kauria. Kauria oli tätä ennen tehnyt mm. Paimion parantolan värityssuunnitelman.

Konserttitalo on rakennustaiteellisesti, kaupunkikuvallisesti ja kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokas – kokonaistaideteos, jonka merkittävyys on sidoksissa sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen ja sitä varten suunniteltuihin tiloihin. Tämän vuoksi vireillä olevan asemakaavan alkuperäisessä valmisteluluonnoksessa vuodelta 2020 suojeltavaksi oli esitetty myös konserttisalin, lämpiön, aulojen ja portaikon muodostama tilasarja sekä kiinteä sisustus ja valaisimet.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on edelleen toiminnassa oleva keilahalli, joka valmistui konserttitalon kellariin vuonna 1953 ja oli pitkään Turun ainoa keilahalli. Vuoteen 1970 saakka keilojen pystyyn nostamisesta huolehtivat keilapojat ja -tytöt.

Konserttitalo ja ammattikoulu 1950-luvulla. Kuva: Turun museokeskus, Hede Foto.

Myös ammattikoulun rakennukset ovat historiallisesti ja arkkitehtonisesti merkittäviä, ja kaupunkikuvallisesti ne muodostavat harmonisen ympäristön konserttitalolle. Ammattikoulun sisätiloista erityisen huomionarvoisia ovat Aninkaistenkadun varrella oleva, 1950-luvun asussa säilynyt opetusravintola, A-siiven luentosali, voimistelusali sekä pääsisäänkäynnin aula ja porrashuone. Näitä esitettiin alun perin suojeltaviksi, mieluiten kiinteän sisustuksen ja valaisinten kera. Ravintolan kalustukseen kuuluvat alkuperäiset, Göteborgista lahjoituksena saadut ”romanttista ruotsalaista tyyliä edustavat” kalusteet. Luentosalin alkuperäiset istuimet ovat Keravan Puuteollisuus Oy:n valmistamat ja Ilmari Tapiovaaran suunnittelemat.

 

Opetusravintolan kalusteet saatiin lahjoituksena Göteborgista. Valaisimet Tynelliä. Kuva: LPR-arkkitehdit.

A-rakennuksen luentosali alkuperäisine istuimineen. Kuva: LPR-arkkitehdit.

 

Myös voimistelusali on säilyttänyt alkuperäisen tunnelmansa. Kuva: LPR-arkkitehdit.

Tontinluovutuskilpailu 2022

Tontinluovutuskilpailua varten kaupunki karsi konserttitalolle ja ammattikoululle asetettuja suojelutavoitteita, sillä pelkona oli, ettei kiinteistökokonaisuuta muuten saada myydyksi. Tämä on kuitenkin ratkaisuna puutteellinen, sillä todettuja rakennusperintöarvoja ei voi ohittaa asemakaavassa. Asemakaavan tulee perustua riittäviin selvityksiin eikä rakennettuun ympäristöön liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää.

Kuten sanottua, arvokasta ei Aninkaistenmäen kokonaisuudessa ole vain rakennusten ulkokuori vaan kokonaisuus sisätiloja ja osin jopa kalusteita myöten. Tämä on todettu rakennushistoriaselvityksissä.

Tontinluovutuskilpailu sinänsä oli hieno tilaisuus saada pöydälle erilaisia vaihtoehtoja. Kaupunki sai viisi ehdotusta, jotka suhtautuivat hyvin eri tavalla ympäristön kulttuurihistoriallisiin ja arkkitehtonisiin arvoihin. Yksi ehdotuksista esitti jopa konserttitalon korvaamista uudisrakennuksella. Tontinluovutuskilpailun ehdokkaiden esittelyt löytyvät kaupunginhallituksen esityslistan liitemateriaaleista.

 

Koulutalon pääaulasta Parkinmäen puolelle avautuvia näkymiä ja Tynellin valaisimia. Kuva: LPR-arkkitehdit.

Ajallista etäisyyttä

Rakennusten arvoja tarkastellaan arkkitehtuurin kautta, mutta konserttitalon kyseessä ollessa ajan kulumista voinee peilata musiikin ja viihteen avulla. Vuoden 1952 Suomessa kuunneltiin esimerkiksi Tapio Rautavaaraa, Tauno Paloa, Olavi Virtaa ja Kauko Käyhköä. Samoja nimiä löytyi elokuvien mainosjulisteista. Kansainvälisellä musiikilla ei vielä ollut samanlaista levikkiä kuin nykyään. Elvis oli vasta teinipoika eikä ollut vielä ehtinyt levytyspuuhiin. Televisiolähetyksiä ei vielä Suomessa ollut.

Suomi oli kuitenkin kovaa vauhtia kansainvälistymässä. Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi konserttitalon valmistumisvuonna 1952. Seuraavana vuonna hän lähti maailmanympärysmatkalle, tapasi filippiiniläisen Virgilion ja asettui tämän kanssa Manilaan. Tämä ei kuitenkaan estänyt vierailuja Suomeen, ja pariskunta saapui muotinäytökseen Turun konserttitaloon vuonna 1955. Muotinäytöksen taltiointi löytyy Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Finna-sivulta.

Lopuksi

1940- ja 50-lukujen arkkitehtuuria ei vielä mielletä erityisen vanhaksi. Se on meille tuttua etenkin kouluista, sairaaloista ja vastaavista hyvinvointiyhteiskuntaan liittyvistä paikoista. Konserttitalon ja ammattikoulun kokonaisuuskin edustaa sodan jälkeen kehittynyttä suomalaista yhteiskuntaa.

Tuttuudesta huolimatta on hyvä pitää mielessä, että 70 vuoden takainen arkkitehtuuri edustaa mennyttä aikakautta ja erilaista aikaa kuin nykypäivä. Muuten vaarana on, että 1940–50-luvuille ominaisia erityisiä arvoja ei tunnisteta, ja teemme jälleen virheitä, joita muutaman vuosikymmenen kuluttua kadutaan.

Interiöörit ovat erityisen herkkiä muutoksille. Harvaa tilaa pidetään niin arvokkaana, että se selviäisi muodin ja käyttötarkoitusten vaihteluista alkuperäisessä asussaan. Esimerkiksi jugend-arkkitehtuuristaan kuuluisan Imatran valtionhotellin sisustus muutettiin vuosikymmenteen mittaan perinpohjaisesti, kunnes se 1980-luvun restauroinnissa rekonstruoitiin mahdollisimman lähelle alkuperäistä asua. Rekonstruktio ei kuitenkaan vastaa alkuperäistä vaan pohjautuu osittain arvauksiin. 

Konserttitalon ja ammattikoulun alkuperäiset, arvokkaat piirteet on vielä mahdollista säilyttää.

Lisää kuvia koulurakennuksen lukuisista hienoista yksityiskohdista löytyy LPR-arkkitehtien (Mikko Mannberg) laatimasta rakennushistoriaselvityksestä, jonka voi ladata asemakaavamuutoksen valmistelua käsittelevältä sivulta. Tämän kirjoituksen sisätilakuvat on lainattu kyseisestä selvityksestä. Samasta paikasta löytyy myös konserttitalon rakennushistoriaselvitys. Selvitykset avaavat rakennusten taustoja yksityiskohtaisesti, ja niihin on koottu kuvia niin nykytilasta kuin rakennusajalta.

 

Ammattikoulun A-talon erkkeri-ikkunat tuovat valoa ja ilmettä käytävätiloihin. Kuva: LPR-arkkitehdit.

 

Arkkitehtuurin päivä 3.2. – Aalto-kohteet Turussa

Alvar Aallon syntymäpäivä oli 3. helmikuuta. Tänä päivänä juhlistetaan Alvar ja Aino Aaltoa sekä suomalaista arkkitehtuuria ja muotoilua.

Alvar Aalto perusti arkkitehtitoimistonsa vuonna 1923, ja palkkasi Ainon (o.s. Marsio) avustajaksi seuraavana vuonna. Yhteistyö mitä ilmeisimmin sujui, sillä pari avioitui vuonna 1925. Liitto jatkui Ainon kuolemaan (1949) asti. Aino ja Alvar työskentelivät usein yhdessä tasa-arvoisina suunnittelijoina, ja Aino ansaitsee liputuspäivänä paikkansa Alvarin rinnalla.

Aallot asuivat Turussa vuosina 1927–1933, ja kaupungissa sijaitseekin kolme Aallon toimiston tärkeää työtä tältä aikakaudelta: Lounais-Suomen Maalaistentalo, Standardivuokratalo ja Turun Sanomien toimitalo. Rakennukset havainnollistavat hienosti muutosta, joka tapahtui tänä aikana sekä Aallon suunnittelussa että laajemmin suomalaisessa arkkitehtuurissa. Maalaistentalo edustaa vielä pelkistettyä klassismia, mutta Standardivuokratalo ja TS:n toimitalo ovat jo funktionalismin tuotteita. Myös rakennustekniikassa siirryttiin askel askeleelta uudenaikaisempiin ratkaisuihin. 

Lounais-Suomen Maalaistentalo, Humalistonkatu 7b (1928)  

Maalaistentalon suunnittelusta järjestettiin vuonna 1927 arkkitehtuurikilpailu, jonka Alvar Aallon toimisto voitti. Kokonaisuus on niin laaja, että arkkitehdin läsnäolo rakennustöissä oli tarpeen, ja Aallot muuttivat Turkuun. 

Maalaistentalon kilpailutyö oli tyylillisesti vielä selvästi klassistinen, mutta hankkeen edetessä Aalto karsi rapatuista julkisivuista koristeellisuutta. Talon valmistuttua Aallot muuttivat yhteen sen asunnoista.

Uutta aikakautta enteilevä Maalaistentalo rakennusvaiheessa. Muuraustyötä tehdään vielä perinteiseen malliin. Kuva: Turun museokeskus.

 

Lounais-Suomen Maalaistentalo rakenteilla. Kuva: Turun museokeskus.

Standardivuokratalo, Läntinen Pitkäkatu 20 (1929) 

Standardivuokratalon taustalla oli aikansa innovaatio, Tapani-laatta, jota voidaan pitää Suomen ensimmäisenä betonielementtijärjestelmänä. Kyseessä oli raudoitettu betonista valettu ontelotiili, joita valmistettiin usean kokoisina.

Laatan kehittäjä oli tehtailija Juho Tapani, joka oli toiminut Maalaistentalon urakoitsijana. Alvar Aalto suunnitteli Juho Tapanin pyynnöstä uudentyyppisen asuinrakennuksen Tapani-laattoja hyödyntäen. Aiemmat Tapani-laattarakennukset, kuten Aurakatu 22, edustivat perinteisempää tyyliä. 

Tapani-laattoja valmistamassa. Taustalla ilmeisesti tehtailija Tapani itse. Kuva: Turun museokeskus.

 

Rakentamisen standardointi teki 1920-luvun Suomessa vasta tuloaan, ja Tapanin kehittämä reikäbetonilaatta oli kiinnostava uutuus. Aaltoa houkuttivat standardoinnin tuomat mahdollisuudet: edullisemmat kustannukset yhdistettynä korkeaan tekniseen tasoon. Standardoinnin pyrkimys ohjasi suoraan suunnittelua, ja Standardivuokratalon perusyksiköksi muodostui huoneisto. Ajatus oli, että suunnitteluperiaatteeseen pohjautuvia rakennuksia voitaisiin helposti pystyttää eri kokoisina, asuntoyksiköiden määrää lisäten tai vähentäen. Huoneistojen välisistä väliseinistä tehtiin kantavia, kun taas ulkoseinät suunniteltiin niistä riippumattomiksi kevytseiniksi. 

Standardivuokratalo jäi kuitenkin viimeiseksi rakennukseksi, jonka runko tehtiin Tapani-laatoista. Varsinainen betonielementtirakentaminen pääsi täyteen vauhtiin vasta 1960-luvulla.

Standardivuokratalon eroavaisuudet Maalaistentalon kanssa ovat oikeastaan melko hienovaraisia, mutta rakennusten yleisilmeessä on dramaattinen ero. Kuva: Aalto-yliopiston arkisto, arkkitehtuurin laitoksen opetusdiakokoelma, Finna.

Turun Sanomien toimitalo, Kauppiaskatu 5a (1930) 

Turun-aikanaan Alvar Aalto tutustui Turun Sanomien toimitusjohtaja Arvo Ketoseen. TS oli jo hyvän aikaa havitellut uutta painotaloa, ja Aalto värvättiin rakennusta suunnittelemaan. Oppeja haettiin tutustumisretkellä naapurimaihin. Myös arkkitehti Le Corbusier oli tärkeä innoituksen lähde. 

TS:n toimitalo oli Turun ensimmäinen rakennus, jossa on modernismille tyypilliset nauhaikkunat. Niiden tekeminen oli mahdollista, sillä rakennuksen kantavat osat olivat sisätiloihin sijoitettuja teräsbetonipilareita.

Turun Sanomien toimitalon rakennustyömaa näytti jo hyvin erilaiselta kuin Maalaistentalon. Kuva: Turun museokeskus.

Turun Sanomien toimitalo oli valmistuessaan Suomen uudenaikaisin sanomalehtitalo. Rakennuksessa oli painotalo, lehden toimituksen tilat, ravintola, vuokrattavia liiketiloja ja ylimmissä kerroksissa myös asuntoja. Kattoterassille suunniteltiin alkujaan puutarhaa, mutta tämä ei toteutunut.

Rakennuksen sisätilat olivat tärkeä osa suunnitelmaa yksityiskohtia ja värejä myöten. Niihin on kuitenkin myöhempinä aikoina tehty paljon muutoksia.

Turun Sanomien toimitalo oli valmistuessaan täysin uudenlainen lisäys Kauppiaskadun katunäkymään. Kuva: Turun museokeskus.

Ensivilkaisulta nämä kolme rakennusta ovat aika samantyyppisiä vaaleine, pelkistettyine julkisivuineen. Tarkempi katsaus osoittaa, että ne edustavat suomalaisen arkkitehtuurin toistaiseksi dramaattisinta käännekohtaa: harppausta perinteisestä rakennustekniikasta moderniin. 

Kaikki kolme ovat paitsi suomalaista rakennusperintöä, myös DOCOMOMO-kohteita, kansainvälisestikin huomionarvoisia modernin arkkitehtuurin merkkiteoksia.

Jos näitä rakennuksia ei siis aiemmin ole tullut katsottua tarkemmin, niitä sopii käydä katsomassa vaikkapa arkkitehtuurin päivän kunniaksi.

Klassisismin raunioilla

Arkkitehti Erik Bryggmanin ja Ilmari Ahosen vuonna 1926 suunnitteleman Hotelli Seurahuoneen Eerikinkadun puoleisen muurin ”sortuminen” viime vuoden lopulla palautti monelle 1980-luvun rakennussuojeluaktivistille mieleen saneerauksen, jossa viimeisetkin rippeet Suomen klassisistisimmaksi interiööriksi luonnehditusta ravintolasalista hävitettiin. Museon tutkijat dokumentoivat tiloja kolmekymmentä vuotta sitten ja olimme valppaina myös nyt – uuden saneerauskierroksen tultua jälleen ajankohtaiseksi.

Vuonna 1928 valmistunut kerrostalo - Asunto-Oy Eerikinkatu 23 - palveli ensimmäiset vuosikymmenet vain osittain hotelli- ja ravintolatointa. Humalistonkadun puolella katukerroksessa oli viisi liikehuoneistoa ja hotellin vastaanotto, II kerroksessa  ravintola ja III-V kerroksissa yhteensa 43 matkustajahuonetta. Eerikinkadun suuntaisessa kuusikerroksisessa pihasiivessä oli 95 asuinhuonetta ja Kokoomuksen Nuorten huoneisto.

Rakennus toteutettiin turkulaisten voimin: 7,5 milj. mk maksaneen rakennuksen urakoi Veljekset Ahdin rakennusliike vastaavina rakennusmestareina Y. Vuokko, V. R. Tuominen ja E. Rantakaisla.  Lujuuslaskelmat teki insinööri E. Henriksson.

Ravintolasalin klassisistisen dekoraation toteuttivat Erik Bryggmanin laatimien luonnospiirustusten mukaan taiteilijat Nikolai Kaario, Cerdis Acke ja kuvanveistäjä Aarre Aaltonen. Aarre Aaltonen teki myös Eerikinkadun puoleiseen päätyyn pyöreät reliefit, mutta niiden kerrotaan rikkoutuneen jo rakennusvaiheessa ja korvatun sileillä medaljonkikentillä.


Yläkuvassa Erik Bryggmanin luonnospiirustus, jonka mukaan taiteilija Aarre Aaltonen toteutti ravintolasalia kiertäneen reliefin. Vasemmalla 30 vuotta sitten otettuja diakuvia. Turun museokeskus (TMK), Kaarin Lehtonen 1987.

 

Suomen klassisistisimmaksi interiööriksi luonnehditun Hotelli Seurahuoneen ravintolasalin tanssilattian yllä oli alkujaan 10 pylvään kannattama baldakiini. Sen koristeaiheet toteutti ruotsalainen kuvataiteilija Gerdis Acke, joka oli opiskellut kuvanveistoa Aarre Aaltosen johdolla. Taiteilija Nikolai Kaario vastasi ravintolasalin kiiltävän katon ja muiden erityisosaamista vaativien pintojen maalaustyöstä. Ravintolan kalusteet suunnitteli Erik Bryggman. Kuva TMK.

Ravintolasali oli pohja-alaltaan L-kirjaimen muotoinen. Humalistonkadun suuntaisen salin seinä oli koristeltu muuri-imitaatiolla, jonka yläpuolella kiersi antikisoiva friisi. Reliefin valmisti kuvanveistäjä Aarre Aaltonen Erik Bryggmanin luonnoksen pohjalta. Ravintolasalin kalustus uusittiin vuosina 1949-50 Erik Bryggmanin suunnitelmien mukaan, ja tässä yhteydessä tilaa jakaneet pilarit ilmeisesti verhoiltiin kuvassa näkyvin peilein. TMK/Turun Sanomat.

Ravintolat ja hotellitilat uusitaan tyypillisesti 20-30 vuoden välein. Näin on tehty myös Hotelli Seurahuoneessa: mm. 1930-luvun lopulla pihasiiven III, IV ja V kerroksen asuinhuoneistot jaettiin hotellihuoneiksi ja vuosina 1949-1950 ravintolan ja hotellin kalusteet uudistettiin. Suuri muutosvaihe alkoi 1960-luvun alussa, jolloin taloon asettui Pohjoismaiden Yhdyspankin pääkonttori: I-kerroksen liikehuoneistot modernisoitiin, samoin II kerroksen ravintola ja hotellihuoneet. Ravintola kuitenkin säilytettiin paikoillaan ja reliefi näkyvissä. Tanssilattian baldakiinille kävi huonommin: sen läpi vedettiin IV-putket ja koko komeus jäi uuden alakaton kätköihin. Pylväät, joita kantavina ei ollut mahdollista poistaa, raikastettiin mosaiikkilaatoin.

Aarre Aaltosen taideteoksen kohtaloksi koitui vuosina 1987–88 toteutettu uudistus, jonka yhteydessä suhtautuminen 1920-luvun klassisismiin sai uudenlaisen ulottuvuuden. Uusi yökerho koverrettiin Eerikinkadun puoleisen muurin suojaamaan kallioon. Muuri palautettiin kulissiksi ja 2. kerroksen vanha ravintolasali pilkottiin hotellihuoneiksi. Ravintolasalin seinän yläosassa kiertänyt,  antikisoiva reliefi taltioitiin hotellihuoneiden vessojen seinärakenteisiin IV-putkien taakse ja tanssilattian pylväät väliseinärakenteisiin. Toki maakuntamuseon rakennustutkijat olisivat suoneet reliefin säilyvän matkailijoita ilahduttamassa, mutta ainoastaan katkelma siitä sai jäädä näkyville pieneen välieteiseen.

Eerikinkadun muuri suojasi alkujaan kalliota, joka muodosti pihaterassin. Nyt vuosina 1987-88 rakennetun yökerhon vuoro on antaa tilaa uudelle aamiaishuoneelle. Nyt muuri harkotuksineen  rakennetaan jälleen kerran uudelleen. TMK, Kaarin Kurri (KK) 2017.

Yökerhon jo roskalavalle päätyneet kipsikrumeluurit "antikisoivine palmetteineen" edustivat 1980-luvun ravintolasisustusta, jossa leikiteltiin talon historiallisilla ominaispiirteillä. TMK, KK 2017.

Vastaavalla tavalla kuin "kasaridiskossa" levittätyivät puristemassaiset antiikin aiheet 1. kerroksen ravintolatiloissa. Myös niiden vuoro on väistyä. TMK, KK 2017.

Purkutöiden edettyä II kerroksen hotellihuoneisiin tulivat ensimmäiset osuudet odotetuista reliefeistä näkyviin. osa reliefistä oli suojattu vanerilevyin, mutta osa toimi putkikanavan takaseinänä sellaisenaan. TMK, KK 2018.

Kolmekymmentä vuotta on taideteokselle pitkä aika muhia kosteiden tilojen rakenteissa, ja nyt, kun käyttöikänsä päähän tulleiden rakenteiden ja talotekniikan uusiminen alkoi, odotimme huolestuneina, mitä hotellihuoneiden eteisten ja kylpyhuoneiden alas laskettujen kattojen kätköistä paljastuu. Iloksemme saatoimme todeta, että itse reliefit ovat kestäneet hämmästyttävän hyvin. 1980-luvun urakoitsija oli pitänyt suurelta osin lupauksensa ja jättänyt väliseiniin reliefin kohdalle pienet raot. Reliefin alapuoliseen muuri-imitaatioon ei ollut suhtauduttu samalla pieteetillä.

Aarre Aaltonen on tehnyt reliefin 1920-luvun lopulla suoraan seinäpintaan, joten sen irrottaminen ja siirtäminen uuteen ravintolaan tai taltioiminen museokeskuksen varastoon ei valitettavasti osoittautunut mahdolliseksi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäin tilanteen dokumentoiminen.

Antiikin kilpa-ajuri hevosineen puskee läpi seinän. TMK, KK 2018.

Sulottaren leijona on jäänyt muuratun kanavan taaksen ja yhteys lapseen (katso alempi kuva) katkennut. TMK, KK 2018.

Reliefejä rujompi on ollut Gerdis Acken muotoileman baldakiinin kohtalo. Se uhrattiin jo 1960-luvulla ilmanvaihdon tarpeisiin.

Ravintolasaliin liittyvän sivukäytävän seinäpinnat ovat olleet alkujaan jäsennellyt peiliaihein. TMK, KK 2018.

Vanhojen rakennusten peruskorjauksessa tyypillistä on uusia aiempien saneerauskierrosten talotekniikka ja poistaa niitä suojanneet levytykset ja koteloinnit. Niiden alta paljastuvat pinnat antavat usein  korvaamatonta tietoa menneen aikakauden herkullisista väreistä ja pintakäsittelyistä.

II kerroksen ravintolahuoneistoon kuului alkujaan nk. näyttelyhuone, jonka ovea kehystää pylväspari. Myös sen yläpuolisen arkkitraavin herkät koristeaiheet paljastuivat levyjen kätköistä. TMK, KK 2018.

Seurahuoneen rakenneavauksissa paljastui myös kiinnostavia yksityiskohtia talon rakenteesta. Insinööri Emil Henrikssonin vuonna 1927 tekemien rakennepiirustusten mukaan käytävien välipohjia kannattamaan valettiin tuolloin tavanomaiset suorat palkit, mutta syviin hotellihuoneisiin venepalkit. TMK, KK 2018.

Nyt Hotelli Seurahuoneen vessat ja hotellihuoneet rakennetaan uudelleen ja reliefit sekä baldakiinin fragmentit kätketään taas odottamaan seuraavaa peruskorjausta. Toivottavasti kolmenkymmenen vuoden päästä aika on kypsä ravintolan entistämiselle.  


Kaarin Kurri