Varhaista Turkua linssin läpi katsoen - ARKSA-hankkeen valokuvausprojektin kuulumisia

 

Turun museokeskus käynnisti vuoden 2020 helmikuussa ARKSA- eli Arkeologia saavutettavaksi -hankkeen, jonka tavoitteena on keskiaikaisen kaupunkiarkeologisen esineistön tunnettuuden ja avoimuuden lisääminen yhteistyössä vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Toimintamuodoksi on valittu museon kokoelmien valokuvaus. Vapaaehtoisilla on mahdollisuus päästä tutkimaan museon kokoelmia ja tallentaa valokuvaamalla jo luetteloituja löytöjä. Kuvaaminen on aloitettu Varhainen Turku -hankkeen Tuomiokirkkotorin kaivauksien (2005-2006) löytöaineistosta. Esineistä otetut tunnistekuvat liitetään Museon informaatioportaaliin (MIP). Kuvat tulevat myös valtakunnalliseen hakupalveluun Finnaan, missä arkeologiset löytötiedot ovat kaikille avoimia. 

(Kuva: Tuomiokirkkotorin kaivauksilta kivitalon perustus 1400- luvun lopusta tai 1500-luvun alusta. Tapani Tuovinen / TMK.)

Kuvauskohteena ainutlaatuinen Tuomiokirkkotorin aineisto

Varhainen Turku -hankkeen Turun Tuomiokirkkotorin kaivaukset (2005-2006) tuottivat runsaasti aineistoa: löytöjä on kaiken kaikkiaan huimat 21 460 kappaletta, ja ne ajoittuvat 1200- ja 1300- lukujen taitteesta 1700-luvulle. Kaivaukset olivat toteutustavaltaan ainutlaatuisia: kaivausalueet voitiin valita tutkimuksen näkökulmasta, eikä sitä määrittäneet esimerkiksi rakentamishankkeet, kuten kaupunkiarkeologisissa kaivauksissa yleensä. Nämä olivat myös ensimmäiset pohjimmaisiin eli vanhimpiin kulttuurikerroksiin ulottuneet modernit kaupunkiarkeologiset kaivaukset.

Tämä tuomiokirkon, Vanhan Suurtorin, keskiaikaisen Hämeenkadun ja Aurajoen rajaama alue on keskeinen kaupungin muodostumisen kannalta tarkasteltava alue. Kaivaustulokset valaisivatkin merkittävästi kaupunkiasutuksen ikään ja vaiheisiin liittyneitä kysymyksiä. Poikkeuksellista hankkeessa oli myös PR-arkeologinen panostus: yleisölle jaettiin aktiivisesti tietoa ja järjestettiin opastuskierroksia, lisäksi löytöjä oli nähtävillä Vanhalla Raatihuoneella ja Aboa Vetus & Ars Nova-museossa viikottain vaihtuvin kokoonpanoin. Kaivauksiin osallistui molempina vuosina myös vapaaehtoisia, jotka avustivat seulonnassa.

Turun vanhoihin karttoihin (1634;1743) merkityt kaivausalueet. Oikealla olevassa kartassa merkitty  kaivausalueen 1 kiviperustus ja 2 kivitalon perustus. Kartassa näkyy myös keskiaikainen tuomiokirkolta Suurtorille kulkeva Kirkkokatu, joka löytöaineiston perusteella ajoittuu 1300-luvun alkupuolelle ja jonka varresta kaivettiin esiin kivitalon kulma.
Kartat: Tapani Tuovinen /TMK (kartoista muokattu kuva N. Kivisalo); alkuperäinen kartta O.Gangius (1634) Maanmittauslaitoksen arkisto; venäläinen kartta (1743) Museovirasto.    

Tuomiokirkkotorin kaivauksien löydöt voidaan materiaaleittain jakaa seuraaviin ryhmiin suuruusjärjestyksessä:

• metalliesineiden katkelmat (1114 kpl)

• keramiikka-astioiden palat (762 kpl)

• puuesineet ja niiden katkelmat (728 kpl)

• nahkalöydöt (sis. nahkakengät, nahkaesineet ja leikkuujätteen suikaleet: 611 kpl)

• lasiesineiden palat (lasi-astia ja tasolasi: 560 kpl)

• muita löytöryhmiä mm. luu- ja sarviesineet (72 kpl), rahat (57 kpl) ja uunikaakelit (54 kpl) sekä liitupiiput, kiviesineet, tuohi, meripihka, pii-iskokset, kuidut ja tekstiilijäännökset. 

ARKSA-hankkeessa Tuomiokirkkotorin koko arkeologinen aineisto on avattu vapaaehtoisten valokuvauskohteeksi. Tämä on mahdollista, koska aineisto on kokonaisuudessaan luetteloitu Museon informaatioportaaliin (MIP). MIP-tietokannassa on kunkin löydön osalta perustiedot, kuvaus, luokittelu ja asiasanat, sekä mahdollisesti mainittu muitakin tietoja, kuten ajoitus, löytöyhteys, tutkimukset ja lisätiedot. Näin ollen kuvaajalla ei tarvitse olla esineestä tarkempia tietoja liittäessä valokuvia tietokantaan, vaan hän näkee ne suoraan tietokannasta.

Lasku- tai merkkitikun katkelma; kappaleessa kaksi kaiverrettua rastia ja poikkiviivoja (TMK22367:PU1049:003). Laskutikku on kaivausalueelta 1, eli keskiaikaisen Koulutorin alueelta, mistä on tehty myös kirjoituspuikko- ja vahataululöydöt.  (Kuva: Irina Kaulio / TMK)

Kokemuksia ARKSA-hankkeen valokuvausprojektista

Hankkeen alkuvaiheessa maaliskuussa 2020 kuvaukset jouduttiin keskeyttämään koronapandemian vuoksi. Marras-joulukuun aikana 2020 toimintaa alettiin taas varovaisesti käynnistämään rajoitukset huomioiden. Hankkeen viime vuoden maaliskuussa peruuntunut ARKSA-seminaari järjestettiin avoimena webinaarina 23.1.2021. Webinarissa esiteltiin Varhainen Turku -kaupunkikaivausten tuloksia ja löytöjä sekä aineiston pohjalta tehtyjä jatkotutkimuksia. (Ks. https://www.turku.fi/uutinen/2021-01-13_arksa-hankkeen-webinaari)

Kiinnostavaa oli kuulla, millaisia kokemuksia vapaaehtoisille kuvaajille on ehtinyt kertyä jo tässä alkuvaiheessa. Niinpä tein pienimuotoisen kyselyn kahdelle marras- ja joulukuussa mukaan tulleille vapaaehtoisille, Irinalle ja Merjalle. Merja on kuvannut museon digitaalikameralla ja Irina omalla järjestelmäkamerallaan, Irina on käyttänyt kuvauksissa apuna myös omaa valolaatikkoa (”lightbox”).

Irina on kuvannut omalla kameralla ja käyttänyt kuvausapuna myös valolaatikkoa.

 

Irina kertoo löytäneensä ARKSA-hankkeen valokuvausprojektin etsiessään Turusta kulttuurialan vapaaehtoistyötä. Turku.fi -verkkosivustolta hän löysi museoiden sivuilta vapaaehtoistoiminnasta kertovan ilmoituksen, jossa kerrottiin mahdollisuudesta päästä tutkimaan ja valokuvaamaan arkeologisten kokoelmien luetteloitua esineistöä. Ilmoituksessa myös kerrottiin, etteivät tehtävät vaadi aiempaa kokemusta tai osaamista esimerkiksi valokuvauksesta.

Irina on taustaltaan historian opettaja. Venäjällä yliopistossa hän opiskeli historiallisia aloja ja arkeologiaa. Opiskelijoilla oli harjoittelupaikka museossa, jossa he pääsivät tutkimaan valokuva-asiakirjoja. Opetuksesta puuttui kuitenkin varsinainen arkeologinen käytäntö, ja siksi Turun museokeskuksessa tarjoutunut mahdollisuus osallistua löytöjen kuvaamiseen ja tallentamiseen on ollut Irinan mukaan erityisen mielenkiintoinen kokemus. Hän kokee kiinnostavaksi Suomen menneisyyden aineelliset, ihmisen toiminnasta kertovat jäännökset ja esineet, kuten arkiset taloustavarat ja käyttöesineet. Irina on kuvannut tähän mennessä keramiikkaa, kivi- tuohi- ja puuesineitä sekä liitupiippuja, ja mielenkiintoisena tarkastelun kohteina on ollut mm. puuesineiden kuviot ja liitupiippujen leimat ja koristelu.

 

Irinan kuvaamia liitupiipun varrenpätkiä ja yksi simpukkakuvioinen, rikkonainen koppa. Yhdessä varrenpätkässä kirjaimet OLM (todennäköisesti leimasta STOCKHOLM) ja pisteviivakuviointia. Lasittamatonta valkosavea. (TMK22367:LI3000:001) Liitupiippuja tutkinut Mika Ainasoja toteaa piipun kopan muodon ja kuvioinnin olleen altis vaihteluille, joten liitupiippu on käyttökelpoinen työväline keskiaikaa nuorempien historiallisen ajan kerrostumien ajoittamisessa. Täsmällisin on piipun kannan valmistajaleiman ajoittaminen, ja leiman avulla voidaan ajoittaa siten myös piipun muoto, jolloin ajoitus pätee muihinkin samanmuotoisiin piippuihin. Jos piipusta ilmenee ajoittamiseen tarvittavat tuntomerkit, voidaan niiden avulla ajoittaa myös maakerroksia ja muuta löytöaineistoa vertaamalla jo ajoitettuihin piippumuotoihin. Turussa 1600-luvun ja 1700-luvun alun liitupiiput olivat ulkolaista tuontia, kunnes Ruotsin valtakunnan kauppapolitiikan vaikutuksesta 1700- ja 1800-luvulla ruotsalais-/suomalaispiiput yleistyivät, ja lopulta kotimainen tuotanto syrjäytti hollantilaiset ja englantilaiset piiput. (Ks. Ainasoja 2001; 2003.)

Esinekuvauksen haasteet ovat Irinan kokemuksen mukaan ehkä valaistuksen säätämisessä. Hän kertoo seuraavansa valaistusta jatkuvasti, koska esineiden eri materiaalit, koot ja muodot ovat erilaisia ja siten ne vaikuttavat myös valaistuksen vaatimuksiin.

Toisaalta, jos valoa ei ole säädetty oikein kuvaamisen aikana, niin sitä on mahdollista muokata vielä tietokoneella. On myös työtä helpottavia välineitä, kuten valolaatikko, ”lightbox”, jonka Irina on hankkinut itselleen ja jota hän on myös museolla kuvatessaan käyttänyt. 

Motivoiva seikka vapaaehtoistyössä ja kulttuuriperinnön tallentamisessa on myös sen hyödyllisyys yhteiskunnalle. Vapaaehtoistyö on Irinan mielestä tärkeää sekä museolle että vapaaehtoiselle, koska se antaa harrastajille mahdollisuuden tutustua museon työhön sekä samalla auttaa henkilökuntaa työssä. Tärkeäksi välineeksi museotyössä hän näkee myös MIP-tietokannan, johon valokuvat tallennetaan. 

Valokuvaus museolla jatkuu ja toimintaa kehitetään edelleen. Irina toivookin, että museossa olisi erityisvarusteita, esimerkiksi erikokoisia valolaatikoita esineiden kuvaamisen helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi.

Kaksi erilaista solkilöytöä: vasemmalla Irinan kuvaama pronssinen, nuppipäinen hevosenkenkäsolki (TMK22367:ME1080:001) tuomiokirkon ja Vanhan Akatemiantalon väliseltä alueelta (tutkimusalueelta 1). Se löytyi noin 1 – 5 cm vahvuisesta lannan ja saven muodostamasta kerroksesta ja liittyi mahdollisesti rakennuksen jäännökseen (R1084). Solkilöytö on kuitenkin löytöyhteydessään erityinen: se löydettiin 1300-luvun kerrostumasta, mutta solkityyppi edustaa vanhempaa, ristiretkiajalle ajoittuvaa muotia. Oikealla keskiajalle yleisiin rengassolkiin kuuluva ns. kihla- tai uskollisuussolki (TMK22367:ME2177:002), jossa yhteenliitetyt kädet ja erotettavissa teksti AVE MARI (tutkimusalueelta 2). 

(Uskollisuussoljesta enemmän: http://kulperi.blogspot.com/2020/05/viikon-esine-tuomiokirkkotorilta.html.)

Tuohi on monipuolinen materiaali erilaisiin käyttötarkoituksiin - kuten kansanperinteestäkin tiedämme - ja Tuomiokirkkotorin aineistossa tämä tulee hyvin esille. Tuohi on säilynyt varsin hyvin kaupunkien keskiaikaisissa kulttuurikerroksissa. Kuvassa ylinnä Irinan kuvaamat tuohet: vasemmalla tuohen paloja (TMK22367:TU1667:003); keskellä työstettyjä tuohenkappaleita, joita on käytetty mahdollisesti kosteutta ja lämpöä eristävänä jalkineen pohjallisena tai välipohjana (TMK22367:TU1043:002); oikealla pyöreä, halkaisijalta n. 20 cm tuohilevy, jonka reunassa kuperalla puolella on nyörityksellä kiinnitettyä tuohilistaa (TMK22367:TU2188:001).

Kuvassa alhaalla tuohikirje, eli löydettäessä rullalle taitettu tuohen pala, jossa on kirjoitusta. Se löytyi 1400-luvun puolenväliin ajoitetusta maakerroksesta kaivausalueelta 1, eli keskiaikaisen Koulutorin alueelta, ja on Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa keskiaikainen tuohikirje. Janne Harjula on käsitellyt Tuomiokirkkotorin tuohikirjettä - kirjoituspuikkojen ja vahataulujen ohella – osana keskiajan kirjallisen kulttuurin jäänteitä. Samalla Harjula on liittänyt löydön laajempaan pohjoiseurooppalaiseen tuohikirjeperinteeseen. (Ks. Janne Harjula, 2013/SKAS.) Jussi Kinnunen kertoi Arksa-webinaarissa 23.1.2021 tuohikirjeen tekstin tulkinnasta myös uusimpia tutkimustuloksia, joista on tulossa myöhemmin oma julkaisu. (Tuohikirjeen kuva: Martti Puhakka / TMK22367:TU1671:001).  

Tuohikirjeestä on katsottavissa YouTube-video (ARKSA-webinaari: Miten Suomen ensimmäistä tuohikirjettä säilytetään):

https://www.youtube.com/watch?v=duPCRaoVEoItuohiki

Merja tuli mukaan ARKSA-hankkeen tilaisuuksiin kun hanke käynnistettin vuoden 2020 alkupuolella. Merja on ehtinyt kuvata joulukuun aikana muutamaan otteeseen Turun Tuomiokirkkotorin keramiikkalöytöjä. Hän on käyttänyt kuvaamisessa museon omaa digitaalikameraa, "pokkaria" (Olympus Tough TG-6), joka on kevyt ja näppärä erityisesti lähikuvauksessa.

Keramiikka ei valikoitunut kuvauskohteeksi ihan sattumalta. Merja on yhdeltä koulutukseltaan savenvalaja-artesaani, ja hän toteaakin keramiikan olleen aina lähellä sydäntä. Merjalla on Turun keskiaikaan konkreettistakin kosketusta, nimittäin Rettigin tontilta eli nykyisen Aboa Vetus –museon alueen kaivauksilta 1990-luvulta. Täältä on jäänyt mieleen varsin runsas, suurimmaksi osaksi leikkuujätteestä muodostunut nahkalöytöjen määrä.

1990-luvun keramiikan opinnot Posiolla sekä kampakeraamisen tyypin ruukkujen valmistaminen Ahvenanmaalla Saltvikin Långbergsödan kivikautisessa kylässä ovat tuoneet näkökulmaa myös kaupunkiarkeologisen keramiikkalöytöjen tarkasteluun. Merja toteaakin, että valokuvaamisen yhteydessä on ollut hauska arvioida esineiden valmistustapaa ja nähdä erilaisia esinetyyppejä.

 

Kivisavi-astian kylkipaloja Tuomiokirkkotorilta. Palat ovat peräisin Saksista Lausitzin alueelta ja kuuluvat ns. Falke-ryhmän pikariin. Palojen ulkopinnalla on ruskea saviliete ja pistein koristeltu ruudukkokuvio, sisäpinta lasittamaton; saviaines harmahtava. Ajoitus n. 1400-luku. Falke-ryhmän astiat on liitetty korkean sosiaalisen statuksen asuinpaikkoihin, kuten linnoihin ja luostareihin, kaupungeissa rikkaimpien talouksiin. (Kuva: Heikkilä Immu / TMK22367:KE1036:002)   

Tuomiokirkkotorin aineistossa keramiikka toiseksi suurimpana löytöryhmänä tarjoaakin laajan näköalan eri keramiikkatyyppeihin. Huomiota voi kiinnittää silmämääräisestikin esimerkiksi lasitukseen, muotoiluun, koristeluun, sekoiteaineisiin, väriin palan pinnalla ja murtokohdassa, sekä koostumukseen, huokoisuuteen ja polttoasteeseen.  

Koristelu on astiassa huomioita herättävä ja leimaa-antava ominaisuus. Koristelua tehtiin varsinkin tarjoiluastioihin, jotka olivat esillä ja vieraidenkin nähtävillä toisin kuin useat ruuanvalmistus- ja säilytysastiat. 

Punasavikeraamisissa astioissa koristelu on tehty savilietteellä erilaisin tekniikoin, kuten Merjan kuvaaman punasavikeraamisen vadin pohjapalassa bolustekniikalla koristeltu kappale (kuva alla: pala 2.). Boluskoristelu oli yleinen koristelutapa, ja se tehtiin valkosavilietteellä astian pintaan lasituksen alle. Tässä kuvatussa palassa on aaltoviivakoristelua, mutta koristelu voi olla myös spiraali- tai raitakoristelua tai monimutkaisempaa kuviointia kuten kasviornamentiikkaa.

Keramiikan koristelutekniikoihin kuuluvat myös mm. kohovyö- (vulsti), sormipainanne- ja uurrekoristelu eli rihlaus.  Rihlaus oli yleinen tekniikka ja esiintyy Tuomiokirkkotorinkin keramiikassa, kuten Merjan kuvaamissa paloissa (ks. alla kuva: 4 ja 5) ja Reinin Siegburgin alueelta tuodussa kivisavikeramiikassa (kuva ed. alla, pala 2.). 

Merjan kuvaamaa keramiikkaa: 1. Fajanssi-astian reuna- ja kylkipaloja, joissa sinistä maalauskoristelua, ulko- ja sisäpinnoilla tinalasite. (TMK22367:KE2003:002) 2. Bolus-koristeisen vadin pohjapala, huokoista lasitettua punasavea. Sisäpinnalla valkosaviliete ja aaltoilevaa nauhakoristelua sekä katkelma lyijylasitteesta. (TMK22367:KE2003:005) 3. Yksi astian reunapala ja kaksi kylkipalaa, huokoista lasitettua punasavea. Palojen sisäpinnoilla vaalean vihreä lyijylasite. (TMK22367:KE2007:019) 4. Astian reunapala ja kylkipaloja, huokoista lasittamatonta harmaasavea. Palojen ulkopinnoilla uurrekoristelua. (TMK22367:KE2006:001) 5. Keramiikka-astian lasittamaton kylkipala. Saviaines harmahtavan kellertävä. Ulkopinnalla rihlausta (eli urat/uurteet). 6. Keramiikka-astian reuna- ja kylkipaloja, reunapalassa ehjä korva. Huokoista lasitettua punasavea. Palojen ulkopinnalla ja korvassa vihreä lyijylasite, sisäpinnan yläosassa vihreä lyijylasite ja alaosassa valkoinen saviliete ja keltainen lyijylasite. (TMK22367:KE2006:003)

 

Reinin alueella Siegburgissa valmistettujen kivisavikannujen kappaleita. Ajoitus 1300-luvulta 1400-luvulle. Kivisaviset astiat oli tarkoitettu ruuan tarjoiluun ja säilömiseen, ruuanvalmistusastioiksi ne eivät soveltuneet huonosti kuumuutta kestävinä.

1. Kuvassa ylhäällä kivisavikannu (1a-b), jossa jäljellä korvan katkelma. Ulkopinnalla rihlausta ja oranssinruskea tuhkalasite. Saviaines vaalean kellertävä, sisäpinnalta vaalean harmaa. Korvan poikkileikkaus soikean litteä. (Kuva: Heikkilä Immu / TMK22367:KE1720:002) 
2. Kivisavikeramiikkaa, kylkipala. Ulkopinnalla oranssinruskea tuhkalasite ja voimakasta leveää rihlausta. Sisäpinta lasittamaton. Saviaines kellertävän harmaa. (Kuva: Heikkilä Immu / TMK22367:KE1700:001) 
3. Reunapala matalasta maljasta. Reuna profiloitu ulkopinnalle. Saviaines vaalean kellertävä. Ulkopinnalla oranssinruskeaa hieman epätasaista tuhkalasitetta. Sisäpinta lasittamaton. (Kuva: Shuhrawardy Md Hassan / TMK22367:KE2180:001) 

Merjan kuvaamassa keramiikka-aineistossa huomion herättävät muun muassa kolmijalkapadan kappaleet, kuten padan jalat (kuva alla). Punasavikeramiikkaa edustavat kolmijalkapadat kuuluivat yleisiin astiamuotoihin keskiajalla ja myöhemminkin, aina 1300-luvulta 1800-luvun alkuun. Kolmijalkapatoja käytettiin ruuanvalmistuksessa avotulella. Patojen sisäpinta lasitettiin lyijylasitteella, jotta astia piti paremmin vettä. Padan kappaleissa voi usein havaita lyijylasitetta,  kuten kuvatussa jalkapalassakin voi lasitteen roiskejäljistä todeta.

Punasaviastioiden käyttö – kuten kivisavikeramiikankin - levisi Hansaliiton myötä Pohjois- ja Länsi-Euroopassa. Punasaviastioilla oli kivisavikeramiikkaan verrattuna monia etuja: niitä voitiin valmistaa alhaisemmassa polttolämpötilassa ja koristelukin onnistui yleensä yhden polton taktiikalla. Lisäksi niillä oli hyvä lämmönjohtavuus, jonka vuoksi ne soveltuivat ruuanvalmistusastioiksi. 

Punasaviastioiden edullisuus vaikutti niiden suosioon kaikissa yhteiskuntaluokissa. Punasaviastiat yleistyivät 1400-luvulla ja niitä on lienee valmistettu Turussa myös paikallisesti. Kirjallisista lähteistä tunnetaan Turun ja Hämeen linnoissa työskennellyt savenvalaja Hans, joka muurasi Suomen ensimmäisen kaakeliuunin Turun linnaan vuonna 1543.  

1. Merjan kuvaama kolmijalkapadan jalan katkelma, jalan pää lohjennut pois. Suorajalkainen, saksalainen tyyppi. Huokoista lasitettua punasavea, hieman roiskeita ruskeasta lyijylasitteesta. (TMK22367:KE2003:004). 2. Kokonainen padan ontto kahva, jonka tyvessä sormipainanteet. (Kuva: Shuhrawardy Md Hassan / TMK 22367/KE2121:003) 3. Suurikokoisia, kapenevia kolmiljalkapadan jalkoja. (Kuva: Heikkilä Immu / TMK22367:KE2121:005).  4. Löytö Turun linnasta, kolmijalkapadan kolme palaa: kädensija ja jalat, osat yhteenliimattu (kuva: Finna / TMK1791:39).
Muotokielen avulla voidaan tarkastella esineen ajoitusta, esimerkiksi padan kahva- ja jalkamalli tai ”korvat” ovat tässä apuna. ”Korvalliset” padat edustavat vanhempaa tyyppiä.

Historiallisen ajan keramiikka oli yhtenä teemana ARKSA-webinaarissa (23.1.2021), Aki Pihlmanin esitelmän voi katsoa linkistä:

https://www.youtube.com/watch?v=OQIuLGCDjpE

 

Tule mukaan museoiden vapaaehtoistoimintaan! 

- Turun kaupungin verkkosivu:

https://www.turku.fi/uutinen/2020-03-04_tule-mukaan-museoiden-vapaaehtoistoimintaan

Asiaa ARKSA- ja Varhainen Turku - hankkeista:

Tallenteet 23.1.2021 ARKSA-webinaarin esitelmistä nähtävillä alla olevan linkin kautta (Jussi Kinnusen tuohikirjettä käsittelevä esitelmää ei ole julkaistu tässä tallenteena, koska aiheesta tulee julkaisu myöhemmin):

https://www.turku.fi/uutinen/2021-01-13_arksa-hankkeen-webinaari

Kulperi-blogissa:

• Takaisin Tuomiokirkkotorille!

https://kulperi.blogspot.com/2020/04/takaisin-tuomiokirkkotorille.html

• Pikarin läpi katsottua – Turun keskiajalta skool!

https://kulperi.blogspot.com/2020/04/pikarin-lapi-katsottua-turun.html

• Viikon esine Tuomiokirkkotorilta: uskollisuussolki

https://kulperi.blogspot.com/2020/05/viikon-esine-tuomiokirkkotorilta.html

Harjula, Janne:  Alustavia ajatuksia Turun Tuomiokirkontorin tuohikirjeestä. SKAS 1-2/2012: 

Verkkojulkaisu:

https://www.academia.edu/2961770/Alustavia_ajatuksia_Turun_Tuomiokirkontorin_tuohikirjeest%C3%A4_Preliminary_thoughts_on_the_birch_bark_letter_from_the_Cathedral_Square_excavation_in_Turku

HIT – History in Turku: Tietoja, taitoja ja löytöjä. Turun maakuntamuseo. Näyttelyesite. 2007. Tässä julkaisussa (HIT) artikkeleja Varhainen Turku-projektista:

         Pihlman, Aki: Uusia tulkintoja Turun kaupungin muodostumisesta.

         Ratilainen, Tanja: Kirkkokadun ja sen varrella sijainneen tontin vaiheita.

         Saloranta, Elina: Akatemiatorin alueen varhaisia vaiheita.

Majantie, Kirsi: Turun varhaisvaiheet tutuiksi kaikille kaupunkilaisille. Tiedottaminen ja yleisön huomioonottaminen Varhainen Turku tutkimushankkeen aikana 2005–2006.  Verkkojulkaisu: https://docplayer.fi/4168243-Varhainen-turku-turun-varhaisvaiheet-tutuiksi-kaikille-kaupunkilaisille.html

Muhonen, Timo: Avoimempaa arkeologiaa – Varhainen Turku -projekti ja PR-arkeologia. Verkkojulkaisu: 

 http://kuriositeettikabi.net/numero3/Avoimempaaarkeologiaa.pdf 

Pihlman, Aki: Varhainen Turku – tutkimuksen edistymistä ja lisää kysymyksiä.

Arkeologia NYT! Arkeologi NU! 1/2007.  

Verkkojulkaisu: http://arkeonyt.mbnet.fi/arkeonyt/AN_2007_1.pdf

Pihlman, Aki & Majantie, Kirsi 2007: Varhainen Turku -hanke ja kaivaukset tuomiokirkon vieressä. SKAS 2-2.  

Verkkojulkaisu:

http://www.skas.fi/wp-content/uploads/2018/03/SKAS2_2007.pdf

Ratilainen, Tanja: Early brick use and brick building in mainland Finland. Contribution of Koroinen, Early Phases of Turku project and Holy Cross Church of Hattula. Väitöskirja. Turun yliopisto. 2020. 

Verkkojulkaisu: https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/149739/AnnalesB514Ratilainen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Turun kaupunkiarkeologiasta muun muassa:

Ainasoja, Mika 2001: Liitupiiput Turussa 1600-1800-luvuilla. Turun yliopisto. Kulttuurien tutkimuksen laitos. Arkeologia. Pro gradu-tutkielma. Verkkojulkaisu:

https://www.academia.edu/11666211/Liitupiiput_Turussa_1600_1800_luvuilla

Harjula Janne: Before the Heels. Footwear and Shoemaking in Turku in the Middle Ages and at the Beginning of the Early Modern Period Society for Medieval Archaeology in Finland. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae XV. Saarijärvi 2008. Väitöskirja. Verkkojulkaisu:

http://www.skas.fi/wp-content/uploads/2020/04/Harjula_Beforetheheels.pdf

Kaupunkia pintaa syvemmältä. Arkeologisia näkökulmia Turun historiaan. Seppänen, L. (toim.). AMAF IX. Turku. Suomen keskiajan arkeologian seura 2003.

Verkossa Yle Areenassa Maan povesta –sarja (2006), osa 5: Keskiajan kaupungissa (kuvattu myös Varhainen Turku -hankkeen kaivauksien aikana):

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/03/14/maan-povesta-kaivetaan-esihistoriamme-auki

Viikon esine Tuomiokirkkotorilta: uskollisuussolki

Blogin teemana on Turun kaupunkiarkeologia ja Varhainen Turku-hankkeen Tuomiokirkkotorin kaivausten (2005–2006) löytöaineisto tämän vuoden 2020 alussa alkaneen ARKSA-hankkeen puitteissa. ARKSA- eli ”Arkeologia saavutettavaksi” -hankkeen pääteemana on keskiaikaisen kaupunkiarkeologisen esineistön tunnettuuden, saavutettavuuden ja avoimuuden lisääminen yhteistyössä vapaaehtoistoimijoiden kanssa. ARKSA-hankkeen myötä vapaaehtoisilla on mahdollisuus päästä tutkimaan kokoelmia ja osallistumaan näiden tallennukseen valokuvaamalla luetteloituja löytöjä. 
Löytöjen valokuvat liitetään Museon informaatioportaaliin (MIP) sekä tästä rajapinnan kautta myös Finnaan, missä arkeologiset löytötiedot ovat kaikkien saatavilla. Kuvaaminen aloitetaan Tuomiokirkkotorin kaivauksien löytöaineistosta. Tässä blogissa nostetaan esille pieneltä osin Tuomiokirkkotorin kaivausten löytöjä ja niihin liittyviä aiheita loppukevään ajan.

                                   Marian tervehdys Tuomiokirkkotorilta!

Esittelyssä Tuomiokirkkotorin kaivausten viikon löytö vuoden 2006 elokuulta: rengassolki, jonka kehässä kummallakin vastakkaisella puolella on yhteen liitetyt kädet ja erotettavissa teksti AVE MARI, eli Ave Maria – Terve Maria. Löydetty solki on ns. kihlasolki eli uskollisuussolki. 

Solki löytyi kirkon ja Brahenpuiston väliseltä kaivausalueelta, ja se ajoittuu löytöyhteytensä perusteella 1300-luvulle. Kaiken kaikkiaan Tuomiokirkkotorin kaivauksilta rengassolkia on kolme, ja lisäksi yksi mahdollinen pieni rengassolki. Kyseinen löytö on kuitenkin ainoa uskollisuussolkityypin edustaja.

Soljessa on käytetty lyijy-tina-seosmetallia. Rengassoljet valmistettiin yleensä hopeasta, pronssista tai tinasta, jotkut ovat kullattua hopeaa. Soljen kehä muodostaa yhtenäisen renkaan, ja neula on liitetty reikään tai kehän ohennukseen. Rengassolkia käytettiin vaatteiden kiinnityksessä ja vyön solkina. Rengassoljet levisivät koko Pohjois-Euroopan alueelle 1200- ja 1300-luvuilla ja niistä kehittyi uusia solkimuotoja, joiden elinkaari ulottui aina 1800-luvulle saakka. Keskiajalla rengassoljista muodostui nykyajan sormuksia vastaavia avioliiton ja rakkauden näkyviä merkkejä.  Uskollisuussoljet muodostivat oman ryhmänsä, jossa yhteenliitetyt kädet ovat keskeinen elementti.

Jotkut rengassoljet ovat kultaa ja jalokivin koristeltuja varsinaisia kultasepän taidonnäytteitä, ja olivat siten aikanaan hyvin arvokkaita ja harvojen saatavilla. 

Tuomiokirkkotorin uskollisuussolki sivusuunnasta. 

XRF-analyysissa saadaan selville esineessä käytetyt seosten suhteet: 

Tuomiokirkkotorin uskollisuussoljessa on lyijyä 65,79%, tinaa 28,76% ja rautaa 5,45%. 

Kuva: TMK / N. Kivisalo.

Uskosta, uskollisuudesta ja rakkaudesta

Yhteen liitetyt kädet ilmentävät sekä maallista että hengellistä sitoutumista. Puolisoiden sitoutuminen avioliittoon oli merkittävä seremonia: kihlajaissopimuksen ja avioliiton vahvisti kädenpuristus, joka symboloi puolisoiden keskinäistä uskollisuutta ja sinetöi myös laajemmin sopimuksen sukujen välillä. Kihlaus ei siis ollut ”vain kahden kauppa” vaan se vahvistettiin kädenpuristuksella myös sukujen edustajien kesken. 

Lyriikanlajissaan laajin ja monipuolisin minnelaulujen kokoelma Manessen käsikirjoitus (Codex Manesse/Manesse-Handschrift, 1305-1340) on rikkaasti kuvitettu. Tässä pariskunta sukulaisineen ja liiton sinetöivä kädenpuristus Johannes Hadlaubin kuvittamana. Manessen käsikirjoitus on sijoitettu Heidelbergin yliopiston kirjastoon. Public domain.

Uskollisuussoljen hengellinen merkitys on ollut myös olennainen niiden kantajille: ne ovat ilmaisseet uskoa ja uskollisuutta Jumalaa kohtaan, sekä vahvistaneet ja tuoneet turvaa maallisessa elämän kamppailussa. Uskonnolliset tekstit kuten pyhimysten nimet ovatkin solkityypissä yleisiä.

Tuomiokirkkotorin uskollisuussoljen teksti - AVE MARIA - on solkityypissä suosittu. Neitsyt Maria oli yksi keskiajan suosituimmista suojeluspyhimyksistä ja häneltä haettiin paitsi yleistä elämän suojelusta, myös apua pienempiinkin arkisiin vaivoihin. Maria-kultissa erityisesti Ave Maria -rukous oli keskeinen, säkeitä voitiin toistella peräjälkeen henkilökohtaisen, jopa ekstaattisen uskonnollisen kokemuksen saavuttamiseksi.

Neitsyt Marialle omistautumisen huippuaikaa olivat varsinkin 1200- ja 1300-luku. Maria-kultista tuli olennainen osa sekä henkistä että aineellista kulttuuria. Marialle omistettiin kirkkoja ja luostareita, ja hänet ottivat suojelijakseen uskonnollisten järjestöjen ohella myös maalliset killatkin. Keskeiseksi Maria nousi myös taiteessa ja lyriikassa. Turussa Marian merkitys näkyy esimerkiksi hänelle pyhitetyssä Turun tuomiokirkossa ja kaupungin vaakunan lilja-symboliikassa.

Neitsytäiti Mariaan voitiin liittää monet aikakaudella ihannoidut hyveet kuten hurskaus, viattomuus, uskollisuus ja nöyryys. Naiseuden ja äitiyden ideaalina hänen roolinsa oli merkittävä myös avioliiton ja synnytyksen suojelijana. Suomessakin Marian rooli on elänyt vahvana mm. tarina-, rukous- ja loitsuperinteessä samoin kuin Keski-Euroopassakin.

Keskiajalla varsinkin suojaavaan magiaan liitetyt käsitykset olivat osa henkilökohtaista uskoa ja uskonnonharjoitusta, eikä ”puhdasoppisen uskon" ja ”taikauskon” välillä tunnettu jyrkkää rajanvetoa - erottelu sai jalansijaa vasta reformaation myötä. Keskiajallakin musta magia eli vahingoittavaksi tarkoitettu magia oli tuomittavaa ja rangaistavaa, mutta kansanuskoon kuuluva ns. valkoinen magia - eli suojelemiseen, parantamiseen ja kirousten purkamiseen tarkoitettu magia – nähtiin harmittomana; vahvistihan tämä myös pyhimysten asemaa kansan jokapäiväisessä uskonharjoituksessa ja mielenmaisemassa.

Uskollisuussolkien yhteydessä pitää mainita myös roomalaisaikoihin periytyvät, mutta varsinkin keskiajalta lähtien suosituksi tulleet uskollisuus- eli fides- tai fede-sormukset, joissa on sama kuvakieli eli yhteen liitetyt kädet, yleisenä teemana näissä on myös kahden käden pitelemä sydän. Sormuksissakin symboliikka on paitsi hengellinen myös maalliseen rakkauteen ja ystävyyteen liittyvä. Rakkauden sinetiksi ja osaksi avioliittoseremoniaa uskollisuussormukset ovat tulleet 1200-1300-luvuilla, mutta suosionsa huipulle ne nousivat 1500-luvulla ja niiden käyttö jatkui vielä 1600-luvullakin. Joissain sormuksissa on suoria rakkaudentunnustuksia, kuten eräässä varhaisen tyypin englantilaisessa sormuksessa, jossa tekstinä on ytimekkäästi latinaksi AMO, ”rakastan sinua”. Suomesta löydetty vanhin uskollisuussormus on Hämeen linnasta 1300-luvulta, sen kehässä on ainutlaatuinen ranskankielinen kaiverrus Amoure vanit toute coce - rakkaus voittaa kaiken. 1500- ja 1600-luvun uskollisuussormuksia on myös mm. Turun keskustasta, Raision Kuninkaanojalta (jossa jopa kihlaparin nimikirjaimet!), Mynämäeltä, Kökarista ja Luumäeltä.

Henkilökohtaisiksi tarkoitettuja viestejä on myös vastaavissa soljissa, kuten Englannissa Winwickin solkena tunnetussa 1400-luvun uskollisuussoljessa on ranskankielinen viesti: Pensez de moy - ajattele minua. Täyskultaisen soljen toisella puolella kehää kiertää viiden kukan sarja. Kukat viitannevat tunnettuun rakastavaisten värssyyn ”älä unohda minua”, joka on monessa kielessä myös lemmikin nimenä, kuten englannin forget-me-not. Perinne tunnettiin täälläkin ja nimestä on tietenkin useita tarinaversioita. Kasvisuvulle lemmikki-nimen antanut Elias Lönnrot kirjoittaa Flora Fennicassa suomalaisten toisinaan sanoneen lemmikkiä muistonkukaksi, muina niminään mm. lemmenkukka ja ikävänkukka.

Romanttisen rakkauden käsite sai Euroopassa keskiajalla suosiota varsinkin ritariromantiikan myötä. Rakkaus kukoisti kuvataiteessa, lyriikassa ja balladeissa ja nousi keskeiseksi teemaksi myös moraali- ja käytösoppaissa. Hyvin erilaisessa maailmassa ja maailmankuvassa eli kuitenkin esimerkiksi talonpoikaisnainen aatelisneitoon verrattuna. Ritariromantiikka koski etupäässä yläluokkaisia hovikulttuuriin kasvaneita naisia, joskin sen vaikutukset ulottuivat vähitellen tapakulttuuriinkin, eri alueilla omanlaisiksi muovautuen. Avioliittoja solmittiin kuitenkin enimmäkseen käytännöllisistä (kuten taloudellisista) syistä sukujen kesken, ja ne olivat sidoksissa vahvasti sosiaaliseen asemaan. Romanttisella rakkaudella ei ollut välttämättä painoarvoa liittoja solmittaessa. 

Turun Tuomiokirkkotorinkin soljen taustalla on tarina, jota emme valitettavasti pääse koskaan kuulemaan. Kenelle se on kuulunut ja mitä esine on kantajalleen edustanut? Onko solki saatu esimerkiksi kihlalahjana ja onko taustalla ollut palava rakkaus vai käytännön sanelema ratkaisu? Ainakin voimme kuvitella, että solki on edustanut vahvasti sitoutumisen ideaa, hengellistä tai maallista, ehkäpä jopa molempia?

Vasemmalla Ruotsin Länsipohjasta Nederkalixin pitäjästä Töresta 1300-luvun puolivälissä maahan kätketty löytö joka sisältää neljä solkea ja hakasta sekä lusikan ja riipuksen. Kolme soljista on ns. kihlasolkia 1300-luvulta, ne ovat hopeaa ja tyyppiä esiintyy 1300- ja 1400-luvuilla. Solkityyppiä on keskiaikana pidetty saksalaisen kultaseppäammattikunnan mestarinäytteenä. Mitat noin 8 cm – 9.5 cm. Statens Historiska Museum, Tukholma (15507:1-7). Oikealla hopeinen solki Norjasta, halkaisijaltaan 5 cm, ajoitus mahdollisesti 1300-1400-luku. Soljen kehää kiertää kirjoitus JASPA MELCHIOR BALTA. Itämaiden tietäjät olivat mm. matkustavaisten suojeluspyhimyksiä. Norja Bergen Museum, Arkeologinen instituutti, Bergen (BRM 0/95078). Kuvat: Margareeta: Pohjolan rouva ja valtias. Näyttelyluettelo (1997: 338, 397).

Aiheeseen liittyviä lähteitä mm:

• Immonen Visa (2017). Rakkaus sormuksissa – koruja keskiajan Suomesta. Pirta. Kalevalaisten Naisten Liiton kulttuuri- ja jäsenlehti 1/2017. Verkossa: https://www.kalevalaistennaistenliitto.fi/wp-content/uploads/2017/05/pirta-1-2017-lores.pdf
• Majantie, Kirsi (2007). Löydöt kertovat elämästä, käsitöistä ja kaupasta keskiajan Turussa. HIT – History in Turku: Tietoja, taitoja ja löytöjä. Turun maakuntamuseo. Näyttelyesite. 2007.
• Margareeta: Pohjolan rouva ja valtias: Kalmarin unioni 600 vuotta: Esseitä ja näyttelyluettelo. Toim. Edgren, Helena; Grinder-Hansen, Poul; Andersson, Lars. Pohjoismaiden ministerineuvosto; Nationalmuseet (Kööpenhamina); Nationalmuseet (København). Nordisk ministerråd 1997.
• Vuorela, Anu (2002): Auringon ja kuun madonna Neitsyt Maria apokalyptisena naisena ja kuvatyypin edustajat Suomessa. Mirator / lokakuu 2002. Verkossa: http://www.glossa.fi/mirator/pdf/Vuorela.pdf

 Varhainen Turku-projektista:

• Pihlman, Aki: Varhainen Turku – tutkimuksen edistymistä ja lisää kysymyksiä. Arkeologia NYT! – Arkeologi NU! 1/2007. Verkossa: http://arkeonyt.mbnet.fi/arkeonyt/AN_2007_1.pdf
• Pihlman, Aki & Majantie, Kirsi Majantie 2007: Varhainen Turku -hanke ja kaivaukset tuomiokirkon vieressä. SKAS2-2. Verkossa: http://www.skas.fi/wp-content/uploads/2018/03/SKAS2_2007.pdf
• HIT– History in Turku -julkaisussa artikkeleja:

  • Pihlman, Aki: Uusia tulkintoja Turun kaupungin muodostumisesta.
  • Ratilainen, Tanja: Kirkkokadun ja sen varrella sijainneen tontin vaiheita.
  • Saloranta, Elina: Akatemiatorin alueen varhaisia vaiheita.

Ks. Turun kaupunkikaivauksiltakin tehdyistä kätkölöydöistä (myös Tuomiokirkkotorilta):

• Hukantaival, Sonja: Vuohenkallo uunin alla ja muita taikoja. Arkeologia. NYT! Arkeologi NU! 1/2007. Verkossa: http://arkeonyt.mbnet.fi/arkeonyt/AN_2007_1.pdf

Turun kaupunkiarkeologiasta:

• Kaupunkia pintaa syvemmältä. Arkeologisia näkökulmia Turun historiaan. Seppänen, L. (toim.). AMAF IX. Turku. Suomen keskiajan arkeologian seura 2003.