Modernistisen arkkitehtuurin suojelua ja säilyttämistä vastaan esitetyt argumentit kuulostavat hämmästyttävän samoilta, joilla 1950- ja 1960-luvuilta nykypäiviin on perusteltu vanhojen rakennusten purkamista: huono kunto, korjaamisen kalleus uudisrakentamiseen verrattuna, ei arvoa tai tarvetta uuteen käyttöön, antikvaarisuuden ja alkuperäisen arkkitehtuurin tärveltyneisyys. Kliseemäisesti muistutetaan myös modernismin alkuajan lujasta uskosta nopeaan kiertoon - talot rakennettiin kestämään vain 30 vuotta, joten eihän niitä edes voi korjata. Ei juhlapuheiden kestävä kehitys eikä yleisesti hyväksi tunnustettu näkemys rakennusten elinkaaren jatkamisesta uudessa käytössä juurikaan paina, kun taustalla jylläävät suuret taloudelliset kysymykset, puhumatta pelosta pintamateriaalien pimennossa väijyvästä homeesta, jonka voi pestä puhtaaksi vain tulella tai taivaan tuuliin räjäyttämällä.
Turun yliopistollisen keskussairaalan vireille tulleen asemakaavamuutoksen U 2 ympärillä mielikuvitus saa rokkaavat siivet, vaikka kyseessä on vakava ja vaativaa periaatteellista kannanottoa vaativa kysymys U-sairaalan (1950-luvun uuden sairaalan) kohtalosta. Jätetäänkö järkäle sammaloitumaan vai annetaanko sen vieriä valtavana jätemassana kaatopaikalle? Kun kaavamuutoksen myötä tullaan mahdollistamaan sisäilmaongelmista kärsivän U-sairaalan korvaaminen uudisrakennuksella, niin kuinka käy vanhan? Onko mitenkään mahdollista, että Hämeentullin kaupunkinäkymää 50 vuotta hallinneella virtaviivaisella arkkitehtuurimonumentilla voisi olla jatkumoa sen arvoa kunnioittavassa uudessa käytössä?
Kaavamuutosasiakirjan lähtötiedot antavat suuntaviivat tulevalle ja ovat samalla yksiselitteisen karua luettavaa: ”TYKS:n vuonna 1968 valmistunut U-sairaala on tullut teknisen ja toiminnallisen käyttöikänsä päähän. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri valmistelee korvaavan rakentamisen suunnittelua. TYKS:n kantasairaalan kokonaisuuden kannalta U-sairaalan korvaavan rakennuksen optimaalisena sijoittumispaikkana pidetään Helsingin valtatien päälle rakennettavaa kantta.”
Toisin sanoen U 2 tullee lähitulevaisuudessa kohoamaan T-sairaalan (tulevaisuuden sairaalan) ja Kiinamyllynmäen väliin. Vanhalle U-sairaalalle sairaanhoitopiirillä ei ole käyttöä, mutta sen tontilla / korvaavalla rakennusoikeudella on.
Kiinamyllynmäki sairaalatoimeen liittyvine rakennuksineen lisättiin Turun kaupungin aloitteesta valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen (RKY) valikoimaan. Valtioneuvoston 22.12.2009 tekemän päätöksen mukaan nämä valtakunnalliset inventoinnit eli RKY-kohteet tulee ottaa huomioon alueiden käytön suunnittelun lähtökohtina. RKY ei kuitenkaan merkitse automaattista suojelustatusta. Se vain tunnistaa arvot ja pakottaa niistä poikkeamisessa tarkkaan harkintaan ja vahvoihin perusteisiin.
Kiinamyllynmäen rakennuskannan on luonnehdittu muodostavan monikerroksisen, kulttuuri- ja sosiaalihistoriallisesti sekä rakennustaiteellisesti erittäin arvokkaan kokonaisuuden, joka ilmentää erinomaisella tavalla suomalaisen korkeatasoisen terveydenhuoltoideologian synnyttämän sairaalamiljöön fyysisen ympäristön kehityskaarta 125-vuoden ajalta. Se kuvastaa sairaanhoidossa tapahtuneita muutoksia sekä sairaalarakentamisen suunnitteluperiaatteiden kehitystä.
Vanhimpia 1880-luvun alussa käyttöön otettuja lääninsairaalan paviljonkeja reunustavat 1930-luvun funktionalistishenkinen sairaala-arkkitehtuuri sekä 1960-luvun keskussairaalavaiheeseen liittyvä modernistinen U-sairaala – Kallonporaajan paratiisi – kuten uuden sairaalan suunnittelukilpailuun osallistunut arkkitehtipariskunta Ragnar Ypyä ja Martta Martikainen-Ypyä vuonna 1955 voittoisan ehdotuksensa nimesivät. Kokonaisuutta täydentävät vielä 1940- ja 1950-luvuilla pystytetyt lääketieteellisen tiedekunnan opetusrakennukset, jotka samanaikaisten lakimuutosten myötä nivoutuivat sairaalajärjestelmään.
Kuvassa etualalla oikealla näkyvä lääninsairaalan uudisrakennus, A-sairaala, ja alkujaan lääkärien ja sairaanhoitajien asuntona palvellut siipi (kuvassa keskellä) rakennettiin vuosina 1934-1937. Rakennuspiirustukset laadittiin lääkintöhallituksen rakennustoimistossa professori Jussi Paatelan johdolla. Rakennuspiirustusten ja -töiden ylivalvojana toimi loppuvaiheessa Uno Ullberg, joka vastasi asuinosan suunnittelusta (värit määräsi arkkitehti Erik Bryggman).
Lääkärien ja hoitajien asuinrakennus saneerattiin jo 1970-luvulla osaksi A-sairaalaa. Myös ylhäällä mäellä sijaitsevat vanhat, vuosina 1876–1882 Rakennushallituksen arkkitehti L. I. Lindqvistin piirustusten mukaan rakennetut lääninsairaalapaviljongit ovat saaneet uuden käyttötarkoitukset aina sitä mukaa, kun alueelle on kohonnut tehokkaamman toimintamiljöön tarjoavia uudisrakennuksia. Blokki- ja paviljonkijärjestelmän mukaan ennen sotia rakennetut vanhat sairaalarakennukset, joissa on korkea huonetila ja kantavat seinärakenteet, mielletään tänä päivänä muuntojoustaviksi. Sitä vastoin täysfunktionalististen periaatteiden mukaan toteutettu U-sairaala onkin yllättäen kelvoton: matala kerroskorkeus estää nykypäivän sairaalatoimen vaatiman talotekniikan ja ilmanvaihdon tehostamisen, pilarit ja palkit huonetilojen uudelleenjärjestelyn. Lyömäaseeksi säilyttämistä vastaan nousee myös valkobetonista valettujen julkisivuelementtien, lämpöeristeiden ja ikkunoiden kunto, joiden uusimisen myötä katoaisi antikvaarisuus ja arkkitehtoninen arvo; vai katoaisiko?
U-sairaalan alimmat kerrokset muodostavat leveän jalustan korkealle ja rungoltaan kapeammalle vuodeosastomassalle. Yhtenä vaihtoehtona vastata nykypäivän yksityisautoistumista palvelevaan tarpeeseen on kaavamuutosta valmisteltaessa vilauteltu ratkaisua purkaa tarpeettomiksi sairaalatoimelle jäävät vuodeosastokerrokset ja muuttaa leveä pohjakerros toistaiseksi parkkitaloksi. Parkkikenttäpostamentilta voisi joskus myöhemmin ponnistaa tulevaisuuden uusi sairaala, Neo 2 tai wau-arkkitehtuurin luomuksena säteilevä Neon 2.
TYKS:n edesmennyttä lääkäriä Jukka Alihankaa vapaasti mukaillen: Rakennusperinnön hoidolla on kolme mieltä: modernistisen arkkitehtuuriluomuksen arvon tunnistaminen / kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kokonaisuuden kertovuuden eheyden säilyminen / järkevä uusiokäyttö. Toivottavasti arvokkaan rakennusperinnön vaalimisriemu valtaa myös heidät, kahvihuoneen kalpeat sairaanhoitajat.
Kaarin Kurri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti