Kemiönsaaren pronssikirves - ainoa laatuaan Suomessa

Lokakuussa 2013 Turun museokeskus sai ilmoituksen pronssikirveestä, joka oli löytynyt Kemiönsaaren Kiilan kylästä. Nyt esine on nähtävillä tammikuun ajan Vanhalla Suurtorilla Brinkkalan talossa Turun museokeskuksen kirjakaupassa.

Esine löytyi metallinetsimellä lähestulkoon pellon pinnasta. Esine oli löydettäessä niin uuden näköinen, että löytäjä oli ensin arvellut sitä maatalouskoneen osaksi ja heittänyt sen takaisin pellon reunaan. Hän oli kuitenkin ottanut sen mukaansa, ja puhdistamisen jälkeen vuosikymmeniä metallietsimistä harrastanut naapuri oli tunnistanut esineen vanhaksi kirveeksi.

Kemiönsaaren kirves on poikkeuksellisen hyvin säilynyt. Sen strategiset mitat ovat: pituus 15,1 cm, leveys keskeltä 2,6 cm ja paino 386,18 g. Terän leveys on 5,4 cm. Koostumukseltaan esine on pronssia eli kuparin ja tinan sekoitusta. Maahan joutuessaan pronssiesineet joutuvat tekemisiin kosteuden kanssa ja korroosion vuoksi ne muuttuvat väriltään vihertäväksi. Kemiönsaaren kirveen pinnalle onkin muodostunut kaunis ns. jalopatinapinta.

Esine on tyypiltään ns. reunakirves, ja se on ainoa laatuaan Suomessa. Vanhimmat Suomesta tavatut metallikirveet ovat olleet ns. olkakirveitä, jotka ovat saaneet nimensä kirveen ruodossa olevista poikittaisista olkapäistä. Nämä ns. olat olivat lujittamassa varttamista, ts. ne estivät kirveen terän molemmin puolin olevan varren halkeamista. Reunakirveissä tällaisia olkapäitä ei ole, joten typologisesti niiden voidaan katsoa olevan olkakirveiden edeltäjiä. Varttamisen parantamiseksi pronssikauden kuluessa tulivat käyttöön ns. putkikirveet, joissa varsi työnnettiin kirveessä olevaan onteloon.

Kemiönsaaren kirves ajoittuu pronssikautiseksi. Suomessa pronssikausi on ajoitettu aikaan noin 1500 -500 eKr. Reunakirveet ovat olleet yleisiä koko Keski-Euroopassa, mutta todennäköisimmin Kemiönsaaren kirves on tullut Suomeen Skandinaviasta tuontitavarana. Skandinaviassa reunakirveet on ajoitettu vanhemman pronssikauden I periodille, aikaan noin 1800 - 1500 eKr. Suomesta toistaiseksi vanhimmat tunnetut pronssikirveet ovat olleet pronssikauden II periodin jälkimmäiseltä puoliskolta eli ajalta noin 1300 - 1100 eKr. Kemiönsaaren kirves lieneekin typologisesti Suomen läntisen pronssikulttuurin vanhin esine, vaikka esineen todellista käyttöikää ei ilman kontekstia pystytäkään varmuudella määrittämään. Rannikon pronssikulttuurilla tarkoitetaan perinteisesti kapeaa rannikkokaistaletta, joka ulottuu Suomenlahden pohjukasta Pohjanlahdelle asti. Rannikon pronssikulttuurin tyypillisin piirre ovat korkeilla kallioilla sijaitsevat kiviröykkiöhaudat eli hiidenkiukaat.

Kemiönsaaren kirveen löytöpaikka on hiekkaista, etelään laskevaa peltoa, noin 20 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella. Löytöpaikka on kutakuinkin juuri sillä korkeudella, jolla rantaviivan tiedetään pronssikaudella olleen. Vaikka esine ei tämän hetkisten tietojen mukaan näytä liittyvän mihinkään kiinteään muinaisjäännökseen, ei ainakaan toistaiseksi pystytä varmuudella sanomaan, onko kysymyksessä vain yksittäin hukattu esine. Suomesta tunnetaan muutamia pronssiesineitä, joiden löytöolosuhteet – sijainti muinaisten rantojen ja vesijättöjen läheisyydessä - viittaavat vesiuhriin. Siten on täysin mahdollista, että myös Kemiönsaaren kirves saattaa olla vesiuhri.

Kaikkiaan pronssikautisia metalliesineitä tunnetaan Suomesta vain noin 150-200 kpl, joten tavallisia arkiesineitä ne eivät ole olleet. Arkiaskareissa työkaluna on pronssikaudella edelleen käytetty kivikautiseen tapaan kivestä tehtyjä teriä, kuten kivikirveitä, talttoja ja kaapimia. Pronssiesineet ovat mitä ilmeisimmin olleet niin arvokkaita ja harvinaisia, että ne ovat olleet enemmänkin status- kuin käyttöesineitä. Myös Kemiönsaaren kirvestä voidaan pitää pikemminkin aseena kuin työkirveenä.

 Teksti Kaisa Lehtonen, kuva Mikko Kyynäräinen / Turun museokeskus