Rintamamiestalon charmi

Eivät voi monet museot rehvastella rintamamiestalolla, mutta Turun museokeskuksen käyttämien rakennusten joukosta löytyy sellainenkin.

Jos ette ole tulleet ajatelleeksi, niin kehaisen tässä, että museokeskuksella on käsissään  hieno sarja rakennuksia keskiajalta jälleenrakennuskauteen.  Maantieteellisesti ne sijoittuvat hauskana aikajatkumona Aurajoen varteen, ja matkan mittaan tulee käytyä läpi myös sosiaalinen kerrostuneisuus:  keskiaikaisesta kivilinnasta jokisuulla keskikaupungin 1700-1800-lukujen käsityöläis-, säätyläis- ja porvaristalojen kautta kaupungin rajan tuntumaan, Kuralan Kylämäen 1800- ja 1900-lukujen maalaisrakennuksiin. Kerrassaan edustava otos varsinaissuomalaista historiaa!

Rintamamiestalo on Kuralan Kylämäen itälaidalla. Se kuuluu Iso-Kohmon 

taloon, jossa sotien jälkeen asuivat perikuntana vanha äiti ja neljä aikuista lasta. Kun eräs näistä, vanhempi poika Kosti meni vuonna 1948 naimisiin, hän alkoi rakentaa perheelleen omaa kotia talon laidunmaihin kuuluvalle "riihimäelle", kylän käyttämän vanhan hiekkakuopan paikalle. Suuresti erehtyy se, joka luulee, että maalaistalossa oli varoja millä mällätä! Perikunnan omaisuus oli kiinteässä muodossa, käteinen tippui pikku virtoina Valiolta, Raision tehtailta, Salon sokerijuurikastehtaalta tai lähiseudun kaupoista, joihin toimitettiin perunoita ja juureksia. Kovasti sai miniä ahertaa kantaessaan vanhan riihen kiukaasta purettuja tiiliä uusiokäyttöön muurinperustuksiin ja lapiolla sekoitettua ruukkia muurariherralle savupiipun nokkaan! Taloon muutettiin helmikuussa 1949, mutta vesi sinne saatiin vasta saman vuoden jouluksi, ja aivan varmasti väliovet, tapetit, listat tai lattiamaalit haalittiin vähitellen vuosien varrella.

Kohmon omakotitalo on viime syksynä vapautunut yhtäjaksoisesta asumiskäytöstä, ja olen juuri dokumentoimassa sitä samalla kun museokeskus puntaroi  rakennuksen tulevaa käyttötarkoitusta. Tarjoilen tässä lukijoille valikoituja herkkuja talon yksityiskohdista:

Astiankuivauskaappi 1940-ja 1950-lukujen taitteesta, luultavasti paikallista puusepäntyötä eikä tehdasvalmiste. Kaapissa on samanlainen puinen valutusritilä kuin ensimmäisessä tehdasvalmisteisessa kuivauskaapissa, Työtehoseuran suunnittelemassa ja Enson vuodesta 1948 valmistamassa mallissa. 

Työtehoseuran keksinnössä mullistavaa ei ollut  kuivatusritilä sinänsä (se tunnettiin irtokalusteena jo vuosikymmeniä aiemmin) eikä edes kuivauspaikan sijoittaminen seinälle (se on keksitty itsenäisesti ilmeisesti useallakin taholla), vaan ideoiden kokoaminen standardimitoitetuksi ja moduuleihin jaetuksi tehdasvalmisteeksi, jossa kaikki palveli ergonomiaa, tehokkuutta ja hygieenisyyttä, ja jonka kukin voi hankkia osina varojensa mukaan.

Kohmon omakotitalon kuivauskaapissa kaikki hyllyt on rei'itetty sisätilan ilmavuuden takaamiseksi, ja myös ovien yläreunassa tuuletusreiät. Valutusritilän päälle on sittemmin lisätty muovitettu rautalankateline, jollaiset tulivat markkinoille nekin jo 1940-50-lukujen vaihteessa.

Mistä ihmeessä tässä Abloyn ja Bodan maassa on onnistuttukin löytämään tanskalainen RUKO-lukko (vasemmalla) keittiön oveen? Oikealla wc:n oven messinkinen kahva ja lukko, Björkbodan vuonna 1952 tai 1953 tuotantoon ottamaa mallia. Olen kääntänyt sisäpuolen kahvan pystyasentoon, jotta emalilevy näyttää sekä punaisen että valkoisen puolikkaansa.

Keittiön ja kamareiden nurkkakaapeissa on Björkbodan valmisteista kootut kääntösalvat (tuotannossa vuoteen 1952 saakka) ja työtason alaisissa kaapeissa ja laatikoissa profiloidusta puurimasta katkaistut vetimet. Lankavetimien ja muovisalpojen aikakausi alkoi vasta 1950-luvun puolivälissä.

Hurmaava patinoitunut lakattu ”pullapaneeli"! 1940- ja 1950-luvuilla ylettömän suosittu sormipaneeli peittää ulko-ovien pintoja ja ullakon portaikon seiniä.

Kaikkia 1930-1950-lukujen rakennuspahveja kutsutaan ensimmäiseksi markkinoille tulleen mukaan yleisnimellä "ensopahvi", mutta tässä vasemmalla on sitä aitoa ja oikeaa Ensotapettia. Vastaavia, mutta eri tavalla pintakuvioituja rakennuspahveja olivat mm Oulutapetti, Lulosatapetti, Korsutapetti  ja Takotapetti. Oikealla ponttireunaista ääntä vaimentavaa ”akustolevyä” olohuoneen katossa; erityisen suosittua 1960-luvun alussa. Mikähän tehdas tätä valmisti?

Keittiöstä löytyvät myös 1950-luvun ikoniset pinnoitteet Ensolaatta (markkinoille 1951) ja Ikilevy (markkinoille1953), mutta katto se vasta hieno onkin: lakattua vaneria ja rimaa 1930- ja 1940-lukujen funktionalismin henkeen!

Talon ikkunat on aikanaan uusittu. Veikkaanpa että isompiin remontteihin oli varaa vasta aikaisintaan 1970-luvulla alussa, jolloin perikunnan jäljelle jääneet jäsenet myivät Iso-Kohmon tilan Turun kaupungille. Veto-Stop-ikkunat ja wc-remontti juoruavat 1970- ja 1980-luvun taitteesta, jolloin väri-ilottelu vaihtui ruskean valtakaudeksi.

*

Jaa mikä ihmeen Ensolaatta tai  Ikilevy? Tutustu Turun museokeskuksen kirjaan  

Riitmotti ja sapluuna.  Tietoa entisajan rakentamisesta, Turku 2012