”Todellakin ihmettelen, eikö tuollaista kellaria ole inventoitu mihinkään suojelulistaan, edes seurattavaksi ja sillä tavoin estetty hävittämistoimet ? ”. Näin kirjoitti Maija kommenttinaan kivikellarin purkamisesta joulukuun alussa.
Rakennusten suojelu tapahtuu meillä
pääasiassa kaavoituksen kautta ja erikoistapauksissa erityislainsäädännöllä
rakennusten suojelusta. Kaavoittamattomia alueita on erityisesti maaseudulla
todella paljon. Kaavalla
tarkoitan tässä asemakaavaa eli yksityiskohtaista aluetta koskevaa suunnitelmaa.
Yleiskaavoja, joissa alueitten käyttöä käsitellään yleisellä tasolla, alkaa
sentään ainakin Varsinais-Suomessa olla jo melkein joka kunnassa. Kunnilla
on kaavoitusmonopoli eli kaikki kaavoitus tapahtuu kunnan myötävaikutuksella.
Maakuntamuseo on 1980-luvulta asti tehnyt järjestelmällistä,
kaikkia ennen 1940 rakennettuja rakennuksia koskevaa rakennuskannan inventointi
alueellaan. Viime vuosina aikahaarukkaa on tuotu lähemmäs nykyaikaa, paikoitellen
on inventoitu myös 1950- ja 1960-lukujen rakennukset. Inventointien yhteydessä
tehdään myös alueen rakennuskantaa koskeva arvotus. Mutta vaikka joku kohde on
maakuntamuseon inventoinnissa arvioitu paikallisesti tai vaikkapa maakunnallisesti
arvokkaaksi, ei se turvaa kohteen säilymistä. Vasta kun alueella on asemakaava,
jossa kohteelle on sr- merkintä, joka kieltää purkamisen, on kohde ainakin
toistaiseksi turvattu – periaatteessa. Toistaiseksi siksi, että kaavatkin
vanhenevat ja uudessa kaavassa asia käsitellään taas uudelleen. Toki on
todettava, että sr-merkinnän poistamiselle on ainakin tähän asti pitänyt olla
erittäin hyvät perusteet. Kohteen tuhoutuminen esimerkiksi tulipalossa tietysti
on hyvä peruste suojelumerkinnän poistamiselle. Antikvaarisessa mielessä
vanhasta tehdyllä kopiolla ei ole arvoa, eikä museo yleensä puolla kopioitten
rakentamista. Vanhan rakennuksen arvo on suureksi osaksi sen
materiaaleissa, kopiolla on vain kopion arvo. Maisemallisin tai kaupunkikuvallisin
syin voisi ajatella kopion olevan oikeutettu, mutta uusvanhat rakennukset
ovat yleensä aina tavalla tai toisella epäonnistuneet - on joko mittakaava,
aukotukset tai tekninen toteutus mennyt poskelleen.
Tällaista ”spontaania”, täysin turhalta tuntuvaa purkua kuin
esimerkiksi tuossa aiemmin käsitellyssä kivikellarin tapauksessa kävi, ei taida
mikään maailman mahti pystyä estämään. Jos ihminen ei arvosta vanhaa rakennusta
tai uudempaakaan, vaan haluaa sen hävittää, niin hänhän tekee sen. Millään
listalla ei hävittämistä pystytä estämään. Eikä arvokasta rakennuskantaa pysty mikään
eikä kukaan ”valvomaan”.
Parhaaksi ja lähes ainoaksi aseeksi tietämättömyyttä ja hävittämisvimmaa vastaan jääkin valistus ja
yleinen asennekasvatus. Aina uudestaan ja uudestaan pitää tuoda esille niitä
arvoja, jotka liittyvät vanhaan rakennuskantaan. Ne sisältävät paitsi esteettisiä
ja historiallisia arvoja myös ihan käsin kosketeltavaa historiaa.
Tämä mielikuvitusta kiehtova rakennus nököttää yhä paikallaan, kiitos omistajan |
Erityisesti talousrakennukset ovat tänä päivänä "tarpeettomina" purku-uhan alaisia. Tästä ranta-aittojen ryhmästä yksi hävisi syksyisenä yönä. Poliisi keskeytti purkutyön. |
Tätä rakennusta ei enää ole, palokunta poltti sen aivan äskettäin. Olihan se jo jätetty heitteille, kuva on viime kesältä. |
Kuitenkin on niin, että rakennusten omistajat ovat
myös parhaita rakennusten suojelijoita ja säilyttäjiä. Eihän rakennuksia suojella
päätöksillä eikä pykälillä. Jos rakennusta ei huolleta eikä siitä huolehdita, niin ei siinä parhaatkaan pykälät auta. Se,
että meillä tänä päivänä on valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja
paikallisesti merkittäviä maisemia ja valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja
paikallisesti arvokkaita rakennettuja ympäristöjä, johtuu ainoastaan ja vain
siitä, että tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat hoitaneet peltojaan,
pihapiirejään ja rakennuksiaan omaksi ja kaikkien meidän muidenkin iloksi.
Ja kivikellarista vielä. Se itse asiassa sijaitsi
kaava-alueella, mutta sillä ei ollut mitään merkintää. Kaava on vuodelta 1982
eli selkeästi vanhentunut ainakin suojelun osalta. Vuonna 1985 tuli nimittäin voimaan
rakennuslaki, jossa olemassa olevat rakennukset ja myös luonnonympäristö vaadittiin
kaavassa huomioimaan, MRL 54 § ” Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä
tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää”.
Eija Suna
Eija Suna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti