tiistai 21. heinäkuuta 2015

Rakennustutkijan huvittelua ja arkistolöytöjä



 Eija kertoili toukokuussa blogissa rakennustutkijan työpäivästä, joka on moninainen ja monipuolinen. Jatkan samasta aiheesta, hieman toisesta näkökulmasta. Kertoilin hieman tästä myös viimeisimmässä Rakennusperinteen Ystävien Tuuma 2/2015 lehdessä.
Aluksi on ehkä hyvä selventää turkulaista rakennustutkija-työnjakoa. Varsinais-Suomen alueella meitä työskentelee neljä rakennustutkijaa, joista yksi kiertää maakuntaa, toinen huolehtii alueen inventointien sujumisesta, kolmas pyörii Turun keskustan alueella ja neljäs Turun muilla alueilla. Omaan työsarkaani kuuluvat Turun esikaupunkialueet, mutta myös maaseutumainen Paattinen sekä Turun alueen saaret.

Rakennustutkijan työpäivät voivat tosiaan olla hyvinkin monipuolisia. Aina ei tarvitse sentään pähkäillä kaavoitukseen liittyviä kysymyksiä, miettiä rakennusten purkuasioita tai vääntää lausuntoja. Tänä keväänä olen ehtinyt jopa huvittelemaan eli viettämään aikaa arkistossa.

Meiltä rakennustutkijoilta pyydetään usein tietoa ja tekstiä alueemme rakennuksista. Mutta mitään tietoa ei voi antaa ilman tutkimusta. Nyt on valmistunut kulttuurikuntoilureitti Pansioon, johon liittyvää tutkimusta tein pitkin kevättä. Pitäähän alueen historia tuntea hyvin, ennen kuin siitä voi edes lyhyesti kirjoittaa. Pansion kylän historiaa varten pääsinkin piipahtamaan sinne arkistoon. Pansion Vähätalo on ollut Seilin hospitaalin virkatalo ja oli tiedossa, että virkatalon tarkastajan arkistosta löytyy joitakin asiakirjoja, mm. katselmuksia. Ne löytyivätkin hyvin, ja katselmusasiakirjoissahan on paljon yksityiskohtaista tietoa rakennuksista sekä niiden kunnostustarpeista. Ei sitä tietoa toki kaikkea tarvittu lyhyessä opaskartan tekstissä, mutta taustan tunteminen on tärkeää.

Ote Pansion Vähätalon v. 1842 katselmuspöytäkirjasta, jossa kerrotaan pihapiirissä olleesta, silloisen tilan vuokraajan Christian Trappin omaksi mukavuudekseen v. 1784 rakennuttamasta kaksikerroksisesta asuinrakennuksesta. Rakennus on tuhoutunut 1900-luvun alussa. Asiakirja: TMA/Turun ja Porin läänin 1. piirin virkatalojen tarkastajan arkisto.

Pansion Vähätalon vuonna 1801 rakennettu lampuodin asuinrakennus vasemmalla ja oikealla vuonna 1804 rakennettu renkitupa/leivintuparakennus. Kuva SK 2015.
Pansion Vähätalon papereiden joukosta löytyi sattumalta myös läheisen Pahaniemen Keskitalon papereita, se kun myös oli aikoinaan Seilin hospitaalin virkatalo. Mutta sen historiaan en ole vielä ehtinyt perehtyä tarkemmin.

Arkistotutkimus on aina antoisaa ja todella mukavaa, siksi sitä meillä kutsutaankin huvitteluksi. Tällä kertaa tein noiden Pansion papereiden joukosta myös löydön. Siellä oli nimittäin kirje, jossa pyydettiin kaikkien Seilin virkatalojen papereiden lähettämistä Seilistä virkatalojen tarkastajalle. Kirjeessä oli myös mainittu nuo talot, joita oli ympäri Varsinais-Suomea. Asutustarkastajan arkistossa ei kyseisten talojen papereita kuitenkaan löytynyt. Salapoliisivaistot heräsivät ja tilasin Seilin sairaalan arkiston joukossa olevat asiakirjat nimeltä hospitaalitila. Bingo! Siellä niitä oli piilossa, Maskun Danilan, Nauvon Haverön, Liedon Pyhällön Kallosen Takatalon sekä Raision Vaisaaren Ylhäisten talojen katselmukset 1700-luvulta 1900-luvulle. Ikävä kyllä, olisin kaivannut Kähärin hospitaalitalon katselmuksia, mutta niitä siellä ei tietenkään ollut. Mutta tiedoksi nyt muillekin, että jos noista taloista kaipaatte tietoja, etsikää niitä Seilin sairaalan kohdalta!

Sanna Kupila




2 kommenttia:

  1. Itseasiassa näistä taloista löytyy enemmänkin tietoa. Taaempi on tosiasiasa vanhempi, rakennettu jo 1774 ja laajennettu 1777. Vintiltä löytyy tuo laajennusvuosi kaiverrettuna kattotuoliin, tosin ylösalaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Erittäin mielenkiintoista ja hienoa saada rakennuksista lisätietoa. Kuulisin ja keskustelisin niistä mielleläni vielä lisääkin. Voisin soitella, jos jätät minulle yhteystietosi vaikka sähköpostiin etunimi.sukunimi@turku.fi

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...