Heilu keinuni korkealle! – osa 2: alkuvauhtia Amerikasta

Sanomalehden koko sivun täyttävästä rautakaupan mainoksesta silmäni poimi sanan ”perinnekeinu”. Kuvassa oli tuttu vastakkain istuttava puutarhakeinu, jollaista Kuralan kokeiluverstaalla juuri rakennetaan. Hiukan hymyilytti, perinne-sanaa kun viljellään usein melko väljästi. Mutta juuri puutarhakeinun suhteen sanan käyttö on kuin onkin oikeutettua – kyllä sadan vuoden historia tekee puutarhakeinusta perinnettä.

Tämän päivän ihminen saattaa mieltää vastakkain istuttavan keinun supisuomalaiseksi tai vähintään pohjoismaiseksi pihakalusteeksi. Vastakkain istuttavaa mallia mainostettiin kuitenkin meillä lehdissä jo aivan 1900-luvun alussa täysin erilaisella mainesanalla: amerikkalainen.

Dagligt Allehanda 14.6.1901 s 2

Helsinkiläisen Finska Industri-Magasinetin mainoksessa näemme amerikkalaisen kokoontaitettavan puutarhakeinun, jonka halpuuden mahdollisti suuri valmistusmäärä. Koska se oli todettu ”olemassa olevista parhaaksi ja käytännöllisimmäksi”, markkinoilla täytyi siis olla muitakin keinumalleja. Epäilen kuitenkin, ettei sellaisia löytynyt Suomesta, vaan että mainoksen teksti on lainattu keinun kotimaasta ja kuvaa siis sikäläisiä oloja. Amerikkalaisista Sears, Roebuck & Companyn postimyyntiluetteloista keinuja nimittäin kyllä löytyy vuoden 1897 kuvastosta alkaen.

Lähde: 1897 Sears Roebuck & Co Catalogue, näköispainos 2007

Yritys oli alkanut julkaista kuuluisaksi tullutta, kaikkea mahdollista myyvää katalogiaan kahta vuotta aiemmin. Sears, Roebuck & Company  oli juuri SE postimyyntifirma, jonka avulla Villi länsikin valtaamisen jälkeen kalustettiin ja vaatetettiin. Rautatiet ja postilaitos mahdollistivat sen, että amerikkalainen farmari saattoi 1900-luvun alussa ostaa postimyynnistä vaikkapa kokonaisen  talopaketin; siihen verrattuna  kokoon taitettavan puutarhakeinun rahtaaminen oli pikku juttu! Preeriallakin siis varmasti keinuteltiin lawn swingissä, eli  four passenger swingissä eli face to face swingissä.

Amerikasta tuotu vai omaa valmistetta? Palvelijatarkodin asukkaita  pihakeinussa Turussa vuonna 1946. Kuva Turun Sanomat / Turun museokeskus

Etumäärite lawn eli nurmikko viestii, että keinu on tarkoitettu avoimelle paikalle, jossa istuinta ei voi ripustaa mihinkään, ja keinu tarvitsee tätä varten oman kehikon. Se on siis eri juttu kuin porch swing, ilmiö jota meillä tuskin tunnetaan, mutta joka on 1800-luvun jälkipuolelta asti  kuulunut liki erottamattomasti amerikkalaiseen omakotitaloon. Kaikkihan me olemme sen elokuvissa nähneet: laaja avokuisti, ja siellä kattoon ripustettu keinu, niin vakavien perhekeskustelujen kuin romantttisten kohtaamistenkin näyttämö.

Sivumennen sanoen: amerikkalaisilla on jostain syystä aivan erityinen suhde keinuihin. Jos porch swing jostain kodista sattui puuttumaan, siellä sen korvasi kuistille nostettu keinutuoli. ”How this lazy and ungraceful indulgence became general, I cannot imagine, but the nation seems so wedded to it, that I see little chance of it being forsaken”, päivitteli eurooppalainen matkaaja Harriet Martineau jo vuonna 1838 amerikkalaisten outoa viehtymystä keinumiseen. Omat pinnaselkäiset keinutuolimme ”nakkilalainen” ja ”urjalalainen” ovat nekin juuri amerikkalaista perua. Sieltä malli - joka puolestaan oli muunnos englantilaisesta 1700-luvun puutarhaistuimesta, windsor-tuolista - meille rantautui 1800-luvulla. Sellaista kulttuuri on, se syntyy lainatun soveltamisesta omiin olosuhteisiin!  

Näin kävi myös amerikkalaiselle puutarhakeinulle. Kun ensimmäiset yksilöt oli laivattu Suomeen, ei  kestänyt kauaa, kun keinua alettiin valmistaa kotimaisin voimin.  Idean kopioi ehkä peräti ensimmäisenä E. & J. Leinon liike, joka toimi Salossa vuodesta 1900 alkaen. Puusepänverstaasta maatalouskaluihin, kulkuvälineisiin, kalusteisiin ja rautakauppatavaraan laajentanut yritys sijoittui rautatien äärelle ja pysytteli tarkkavainuisesti ajan hermoilla. Maataloudessa oli meneillään koneistamisbuumi, ja Leinon tehtaalta maaseudulle levisi mm potkukelkkoja, käsikäyttöisiä Tuulikki-viskureita, Leino-liesiä  ja – kuinka ollakaan – Amerikasta kopioituja Aino-tuulimoottoreita ja niihin sopivia vesipumppuja.

Uusi Aura 6.5.1903 sivu 4

E.&J. Leino, Hintaluettelo omista valmisteista No 82, vuodelta 1916

Leinon tehtaan keinussa on kuitenkin amerikkalaiseen esikuvaan verrattuna omanlaisensa istuin – Amerikasta rahdatussa keinussa istuttiin jäyhästi suoraselkäisessä, pystyrimasta kootussa istuimessa, kun taas suomalainen vaakarimainen ja selkää mukavasti myötäävä istuin on epämääräisen tuttu… eikä ihme, sillä sehän on yhtä kuin 1800-luvun loppupuolella nopeasti yleistynyt sälepenkki! Sälepenkki, joka löytyi 1900-luvun alkaessa varmaankin jokaisesta kaupunkipuistosta, juna-asemalta, höyrylaivan kannelta, monesta kartanosta ja pappilasta, ja joka alkoi juuri löytää tiensä myös ensimmäisiin talonpoikaispihoihin.

Sälepenkki. Kuva kirjoittajan.

Leinon tehtaan tuotetta kutsuttiin kotimaisesta valmistuksesta ja omasta muokkauksesta huolimatta edelleen ”amerikkalaiseksi”. Sanasta oli nyt tullut mallinimi ja myyntivaltti. Amerikkalaisuus toimi uudenaikaisuuden, edistyksellisyyden ja kaiken kaikkiaan ihmeiden synonyyminä.

Keinu kuuluu  pienenkin talon pihaan. Kuva Turun Sanomat, 1920-30-luku / Turun museokeskus.

Leinon tehtaan keinua näyttää myydyn nimenomaan maalaisisännille monisanaisella mielikuvamainonnalla: kaksin verroin suloisemmalta tuntuu lepo raskaan heinätyöpäivän jälkeen, kun saa istua liikkuvassa lepotuolissa! Ihmekös tuo, jos amerikkalaismallinen keinu levisikin tehokkaasti juuri maaseudulle. Epätieteellinen ja vain helposti tavoitettavaan digitoituun valokuvamateriaaliin perustuva tuntumani on, että vastakkain istuttava keinumalli oli ainakin vielä 1920-luvulla yksi-istuimista tavallisempi. Saman vuosikymmenen aikana siihen alettiin meilläkin myydä lisävarusteena  katoksia.

Hyvinkään Höyläämö H. Koivu, esite vuodelta 1929

Kotiliesi –lehti julkaisi vuonna 1929 vastakkain istuttavan keinun piirustukset omatoimirakentajille. Täsmälleen samat piirustukset julkaistiin lehdessä uudestaan vielä vuonna 1947. Ne ovat mukana myös Vilho Setälän Kodin taitosanakirjan  / Taitokirjan eri painoksissa ja tavattoman laajalle levinneen Emännän tietokirjan versioissa, siis vielä koko 1950-luvun ajan. Sotien jälkeen keinun amerikkalaistausta oli jo häivyttynyt unohduksiin. Keinu oli nyt osa suomalaista perinnettä, maaseudun aistimaisemaan kuului sen leppoisa liike ja sitä säestävä vinkuva narahtelu …

Kotiliesi 1929 nro 8 (alla) ja saman piirroksen saatesanat Kotiliedessä 1947 nro 9 (yllä)

Emännän tietokirjan kuvarinnastuksessa saattaa piillä enemmän kuin ensin huomaakaan: puutarhakeinu on tavallaan samaa jatkumoa 1800-luvun puolivälissä maaseudulle levinneen kyläkeinuilmiön kanssa. Kylän talkoilla rakentamat keinut jäivät pois käytöstä samaan aikaan kun  puutarhakultturi, puutarhakeinut ja -kalusteet yleistyivät maaseudullakin. Ehkä puutarhakeinu oli helppo omaksua maalaiskulttuurin juuri siksi, että keinuminen oli entuudestaan tuttua ja myönteiseksi koettua ajanviettoa.

Emännän tietokirja, 1958

***

Harriet  Martineaun lausahdus on lainattu Florence de Dampierren kirjasta Chairs: a History (2006)

Otteet vanhoista sanomalehdistä ja esitteistä löytyvät Kansalliskirjaston digitoidusta aineistosta.

Teksti perustuu tietoihin, joita  keräsin kirjoittaessani Rakennusperinteen ystävien Tuuma-lehteen (nro 2/ 2015) juttua puutarhakalusteista. Työ ja vapaaehtoistyö lomittuivat taas kerran mukavasti, sillä tiedoista oli iloa myös alussa mainitussa Kuralan kokeiluverstaan keinuprojektissa.

Keinuprojektilaisilta on tulossa kesän ja työn edetessä jatkopostaus "Heilu keinuni korkealle osa 3" - pysykää kuulolla!