tiistai 19. heinäkuuta 2016

Muinaista maisemaa Paimionjokilaaksossa, osa 2


Pronssikautisen maiseman tarkastelu on painottunut usein (ehkä liiankin yksipuolisesti) hautaröykkiöiden sijaintien tarkasteluun. Noin 1500 ennen ajanlaskua omaksuttiin Länsi-Suomen rannikkoalueella uusi hautaustapa, jossa vainajat haudattiin kivistä koottuihin röykkiöihin. Kivikaudella vainajat oli haudattu maan alle, joten paitsi että uusi hautaustapa kuvastaa merkittäviä muutoksia sekä uskonnollisissa että yhteiskunnallisissa käsityksissä, olivat hautaröykkiöt myös kokonaan uusi, maastossa selvästi erottuva maisemallinen elementti. Eteläisessä Suomessa ne olivatkin ensimmäisiä ihmisen tekemiä monumentaalirakennelmia. 
"Pronssikautista maisemaa" Nauvon Ernholmsbergetillä. Kuva Paula Saarento.
Pronssikautiset hautaröykkiöt sijaitsevat tyypillisesti korkeilla kallioilla, lähellä silloista merta ja aurinkoa, näköalapaikoilla eli ne sijoitettiin peruskalliolle, taivaan ja auringon alle. Sijainniltaan hautaröykkiöt ovat hyvin rannikkosidonnaisia, ja pronssikautista kulttuurimaisemaa onkin usein verrattu nykyiseen Turunmaan saariston maisemaan. 


Rantaviiva 20 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella eli tilanne kivi-/pronssikauden vaihteessa, nin 200 eKr. Violetit pallukat ovat pronssikautisia hautaröykkiöitä. Karttapohjana käytetty Maanmittauslaitoksen aineistoa.

Kuten kartasta voidaan havaita on maata kivikauden tilanteeseen verrattuna paljastunut taas lisää. Erityinen hautarauniokeskittymä on Piikkiön ja Paimion rajalla, ja toinen Patajoenlaaksossa. Röykkiöt on sijoitettu silloisten kulkuväylien, kuten salmien ja lahtien reunamille. Ohikulkeville merenkävijöille kallioilla sijaitsevat kiviröykkiöt ovat saattaneet olla maa- ja purjehdusmerkkejä, jotka ovat kertoneet niitä ympäröivät maat tietyn talon tai suvun hallitsemiksi. Toisaalta yhtä tärkeää on voinut olla myös ympäristön ja ympäröivän maiseman havainnointi hautaröykkiöltä käsin. 

Oivan esimerkin hautaröykkiöiden näkyvyydestä maisemassa sain keväällä ajaessani autolla 110-tietä Piikkiön Makarlan kohdalla, jossa Yli-Katarin pronssikautisen hautaröykkiön ympäristössä oli tehty hakkuut. Ja kuinka ollakaan ihan oikeasti Yli-Katarin hautaröykkiö näkyi hienosti 110-tielle, siis muinaiselle merenlahdelle! Eli tässä oli hauska todiste siitä, että hautaröykkiöt ovat ihan oikeasti näkyneet silloiselle merelle, eikä nyt siis tarvinnut mennä edes nykysaaristoon tätä toteamaan. 

Piikkiön Yli-Katarin hautaröykkiö kuvattuna 110-tieltä.
Siirryttäessä pronssikaudelta rautakaudelle toimeentulo pohjautui jo pitkälti agraarielinkeinoihin, maanviljelyyn ja karjanhoitoon. Rautakauden alussa rantaviiva on ollut noin 10 metriä ja rautakauden lopulla noin 5 metriä korkeammalla nykyistä merenpintaa, muinaisen merenlahden koko ajan kutistuessa pienemmäksi ja kapeammaksi. Paimionjokilaaksossa rautakautinen asutus keskittyi muinaisen merenlahden pohjukkaan, ja myös nykyisen Sauvon keskustan alueella on ollut rautakautinen asutuskeskittymä.
Rantaviiva 10 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella, tilanne rautakauden alussa. Karttapohjana käytetty Maanmittauslaitoksen aineistoa.

Rautakautinen asutus on Varsinais-Suomessa ollut kaikkinensa hyvin pitkälti jokilaaksoasutusta. Asutus on ryhmittynyt nauhamaisesti jokilaaksojen moreenirinteille. Syynä on todennäköisesti ollut se, että jokilaaksot ovat olleet ensinnäkin turvallisempia kuin avoimet rannikot. Toiseksi niin Paimionjokilaaksossa kuten useimmissa muissakin Varsinais-Suomen jokilaaksoissa, asutus ei levinnyt jokivartta pitkin kovinkaan ylös. Paimionjoella asutus pysähtyi Sukselan tienoille. Tärkein syy tälle lienee se, että asutus hakeutui maanviljelyn kannalta otollisemmille alueille eli kevyen saven ja eri hiekkamaalajien alueille, siis helposti muokattaville alueille. Alkeellisilla maanmuokkausvälineillä tärkeää oli myös peltojen kuivattavuus eli rinnesijainti. Mm. arkeologi Jukka Luoto on esittänyt, että raskaan saven alueet otettiin viljelyyn vasta keskiajalla, jolloin peltoja alettiin myös ojittaa.   

Paimion Nakolinnan linnavuori on kuvan keskellä oleva metsäinen mäkialue.


Teksti ja kuvat Kaisa Lehtonen 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...