tiistai 5. heinäkuuta 2016

Muinaista maisemaa Paimionjokilaaksossa, osa 1



Muinaista maisemaa voidaan lähestyä useasta eri näkövinkkelistä. Voidaan pohtia sitä, millainen muinainen maisema on vuosituhansien kuluessa ollut, miten ihminen on maisemaa eri aikoina muuttanut, mikä on ihmisen vaikutusta maisemassa ja mikä luonnon aikaansaamaa ja miten muinaisuus näkyy nykymaisemassa vai näkyykö se ylipäätään mitenkään? Onko olemassakaan enää mitään muinaista maisemaa? 

Muinaista maisemaa rekonstruoitaessa on tarkasteltu mm. rannansiirtymistä ja maankohoamista, topografiaa ja maaperää, kasvillisuudessa (mm. siitepölyanalyysit, makrofossiilianalyysit), ilmastossa ja eläimistössä (osteologia) tapahtuneita muutoksia, historiallista karttamateriaalia sekä tietysti arkeologista todistusaineistoa. Muinaisen maiseman tavoittaminen tai saavuttaminen nykymaisemassa voi kuitenkin olla yllättävänkin vaikeaa.

Valtaosa ihmisistä mieltää kulttuurimaisemaksi kauniit kylänraitit, kartano- ja kirkkomiljööt tai upeat jokilaaksomaisemat kuten alla olevassa valokuvassa. Usein ihmisten on ehkä helpompi ymmärtää, miksi vanhat rakennukset kuten kartanot, pappilat, kirkot tai vanhat kansakoulut ovat säilyttämisen arvoisia. Paikallisilla ihmisillä on niihin usein vielä jonkinlainen tunneside; tiedetään kuka ne on aikoinaan omistanut tai kuka on niissä asunut, jolloin ne myös koetaan tärkeiksi.

Paimionjokilaakson kulttuurimaisemaa kesäkuun alussa 2016.
Muinaisjäännökset ovat tietyllä tavalla huomattavasti abstraktisempia. Vaikka ne sijaitsevat jonkun maalla, ne eivät varsinaisesti kuulu kenellekään; niitä ei samalla tavalla omista kukaan kuin rakennuksia. Muinaisjäännöksiä, kuten esimerkiksi pellolla sijaitsevia kivikautisia asuinpaikkoja, ei usein myöskään pysty silmämääräisesti maastossa havaitsemaan, mikä vaikeuttaa niiden hahmottamista ja ymmärtämistä maisemassa.

Tyypillinen varsinaissuomalainen, nykyiseen jokeen laskeva, pellolla sijaitseva kivikautinen asuinpaikka (merkitty keltaisella soikiolla), Koski TL, Rantala.
Paimionjoki –yhdistys järjesti kesäkuussa Someron Hovilassa Paimionjokea käsittelevän maisemaseminaarin. Esitelmääni varten tein muutaman rannansiirtymiskartan Paimionjokilaaksosta.  Esittelen niitä tässä blogissa nyt kahdessa eri osassa.

   
Rantaviiva 40 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella eli tilanne noin 4500 eKr. Kivikautiset asuinpaikat on merkitty karttaan punaisilla palloilla. Paikantamisen vuoksi kartalle on merkitty myös nykyiset Paimion, Tarvasjoen ja Marttilan kirkot mustilla ristillä. Karttapohjana käytetty Maanmittauslaitoksen aineistoa.

Kivikautisen  maiseman tavoittaa Suomessa ehkä parhaiten rannansiirtymisen ja maankohoamisen kautta. Kivikaudella asuinpaikat ovat sijoittuneet kauniisti eri korkeusvyöhykkeille perääntyvän rantalinjan mukana, toisin sanoen mitä vanhempi asuinpaikka on, sitä kauempana se sijaitsee nykyisestä rantaviivasta. Veden läheisyys on ollut muinaiselle ihmiselle tärkeää, koska varsinaisten teiden puuttuessa vesireitit olivat tärkeimpiä kulkureittejä. 

Kuten kartasta voimme havaita kivikautiset asuinpaikat ovat Paimionjokilaaksossa sijoittuneet ikään kuin nauhamaisesti silloisen muinaisen merenlahden reunamille. Joitakin kivikautisia asuinpaikkoja tunnetaan myös Tarvasjoelta, Koski tl:stä ja Somerolta, mutta ne ajoittunevat karttatilannetta varhaisempaan aikaan. Paimio kirkko olisi siis yli 6000 vuotta sitten sijainnut veden alla!


Kivikauden ihmiset valitsivat asuinpaikoikseen etelänpuoleisia, aurinkoisia ja lämpimiä hiekkarinteitä aivan silloisen rantaviivan tuntumasta. Itse asiassa Keski- ja Itä-Suomen järvialueilta kivikautisia asuinpaikkoja tunnetaankin usein sellaisten järvien rannoilta, jotka nykyihminenkin on valinnut kesämökkipaikakseen. Eli ihminen on todellakin osannut valita parhaimman ja kauneimman asuinpaikan jo kivikaudella! 

Jatkuu................


Teksti ja kuvat Kaisa Lehtonen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...