Niiden viritystapa vastaa pohjoisten pyyntikansojen vanhaa pyydystä, sadinta. Nimi sadin viittaa satamiseen eli putoamiseen, laskeutumiseen. Pyydyksen tapauksessa alas saaliseläimen päälle sataa painava kansi. Kannen alle jäänyt saalis pysyy suojassa haaskalle tulijoilta. Mittakaavaa suurentamalla ja kannen painoa lisäämällä satimeen jää vaikka karhu.
Museokeskuksen opetuskokoelmien rotanloukku vastasi päällisin puolin Paraisten museon mallia. Heti seuraavan tilaisuuden tullen hain loukkumme esinevarastosta ja totesin, että yksityiskohdista löytyi eroja. Aivan samalla tavalla sitä ei voinut virittää kuin paraislaista.
Olin tuskin ehtinyt aloittaa tämän loukkuversion toimintaperiaatteen tutkailua, kun työkaverini saapui paikalle muissa asioissa ja totesi, että onpa tuttu esine - hän on noita lapsena mummolleen viritellyt. Että voivat joskus asiat loksahtaa kohdalleen! Teknisesti lahjakkaana ja käsistään kätevänä hän lupasi saattaa esineen toimintakuntoon. Ansan laukaisumekanismi oli kulunut käytössä ja naru väärin laitettu.
Viikon päästä sain nähdä tulokset.
Ansan vanha "kieli" (suokaa anteeksi, en tiedä osan virallista nimeä) on kuvassa etualalla ja uusi paremmin toimiva paikoillaan. Vanhassa on reikä molemmissa päissä, uudessa toisen reiän korvaa matala ura.
Tarkalleen tarvittavan pituinen naru on kiinnitetty paikoilleen loukun kannen putoamista säätelevään vipuun. Narun toisessa päässä on pikkuinen tikku...
... tarkemmin katsottuna kynsimäinen puupala. Nuo mustat merkinnät selventävät, mitkä kohdat kuuluvat vastakkain.
Tikku on ehkä ansan tärkein osatekijä. Se asetetaan loukun reunaan tehtyyn koloon, kynnen terävä pää kielessä olevaan uraan tuettuna.
Naru kiristyy juuri sopivasti ja pitää kokonaisuuden tasapainossa, kunnes...
... kielen päälle asetetun eväsleivän palani haistanut uhri liikauttaa kieltä ja vapauttaa tikun sekä tikun myötä laukaisuvivun. (Tässä varmuuden vuoksi linkki yllä olevaan videoon suoraan YouTubessa). Viiden sekunnin draama saa kamerakäteni tärisemään.
Kansi on laskeutunut. Saalis on jäänyt satimeen.
Mutta voin vakuuttaa, että videota tehtäessä ei vahingoitettu eläimiä. Saaliini on teippirulla. Sen muovirengas murtui; näin olisi käynyt myös rotan kallolle.
Rulla painaa vain 6,5 grammaa, ja vaikka se saa lisävoimaa siitä, että heitän sen ansaan, kokeilu osoittaa, että jo hyvin pieni painon lisäys kielen päälle riittää laukaisemaan mekanismin. Niinkuin alussa mainitussa Paraisten kotiseutumuseon loukussakin. Työkaverini mukaan kieleen saatettiin naulata alta käsin pieniä nauloja niin että niiden kärjet pistivät esiin yläpinnasta. Kun syötti asetettiin näihin piikkeihin, rotta ei saanut sitä siepatuksi liian nopeasti. Varma Murska voisi olla tämän esineen tuotenimi!
Museokeskuksen loukku on kotoisin Turun Nummenmäeltä ja sitä on käytetty lahjoittajan arvion mukaan 1920- ja 1930-luvuilla. Työkaverini loukkutietous on peräisin Mynämäeltä kolmea vuosikymmentä myöhemmältä ajalta.
