perjantai 29. joulukuuta 2017

Sinivalkoista ja kirjavaa



Suomi 100 –tapahtumat alkavat olla lopuillaan, mutta kyllä niitä on riittänytkin. Kuralan joulussakin tehtiin normaalista 1940-1950-lukujen aikatasosta kahtena sunnuntaina hyppäys kylän oloihin ja jouluun vuonna 1917. Seikka tuli huomioitua joulukuusta myöden, sillä koristeiden joukkoon valikoitui mahdolliseksi keskustelun herättäjäksi ilmeisen vanha, eri maiden lipuista koostettu sarja.

Ja aivan, mm kollegani Kari osasi bongata tämän ajoitukseltaan hämmentävän kokoonpanon kuusen oksilta ja laittoi facebook-sivulleen siitä tunnistustehtävän.  


Nauhan toisessa päässä on Suomen valtiolippu siinä muodossa, joka sille annettiin vuonna 1920. Kaksi vuotta aiemmin vahvistetussa lipussahan oli vaakunan ylle sijoitettu kruunu, joka siis pudotettiin pois kuningaskunta-suunnitelmien kariuduttua lopullisesti.

Valtiolipun perusteella lippunauhan voisi ajoittaa aikaisintaan vuoteen 1920. Mukana olevaa Eestin lippua voisi äkkipäätä ajatella viitteeksi samaan aikaan, sillä maahan itsenäistyi vuonna 1918. Sini-musta-valkoinen lippu oli kuitenkin ollut  epävirallinen kansallistunnus jo vuodesta 1884.




1920-luvun ajoitukseen sopisi myös yllä olevan kuvan puna-kelta-sini-valko-musta-raidallinen Kiinan kansantasavallan lippu, jota käytettiin vuosina 1912 – 1928. Sen vieressä on kuitenkin puna-valko-musta Saksan lippu, joka jäi käytöstä jo vuonna 1918 (mutta oli tosin uudelleen käytössä 1930-luvulla).



Vielä hämmentävämmäksi kokonaisuuden tekee yllä olevan kuvan Portugalin lippu - vaakuna sini-valkoisella pohjalla - jota käytettiin vuosina 1830 – 1910 /1911.  Ei siis löydy sellaista vuotta, jolloin kaikki nauhan liput olisivat olleet käytössä. Ellei joukossa olisi Suomen valtiolippua, koristeen voisi ajoittaa hienosti vuoteen 1912 Portugalin juuri käytöstä jääneen ja Kiinan käyttöön otetun lipun perusteella.

No, ehkä joulukoristeelta ei edes kannata odottaa historiallista tarkkuutta. Ensimmäisen maailmansodan mullistusten jälkeen uudistunut lippugalleria ei ehkä ollut tarkasti jokamiehen mielessä, ja paperikauppias myi varmasti sitä mitä hänellä oli varastossa, jos se asiakkaalle kelpasi.  Mitäpä vanhentuneista lipuista, ehkä kuusenkoristeessa onkin ollut tärkeämpää värikkyys kuin sen historiallinen todenmukaisuus.

Mutta: nauhan kaikkiin muihin paitsi Suomen lippuun on painettu valtion nimi. Voisiko Suomen lippu ehkä ollakin lisätty nauhan päähän myöhemmin,  ja muu kokonaisuus olisi ajalta ennen ensimmäistä maailmansotaa? Finna-palvelun avulla suomalaisista museoista löytyy parikin samaa painojälkeä edustavaa lippunauhaa, joiden kokoonpano on erilainen: lahtelaisessa 20 lipun nauhassa mukana ovat mm kruunullinen vuoden 1918 Suomen lippu ja Itävalta-Unkarin lippu, helsinkiläisessä 15 lipun sarjassa puolestaan mm Japanin laivaston (?) ja Kreikan liput.

Katsaus sanomalehtitietokantaan  kertoo että joulukuusen lippuja onkin myyty sekä erilaisina koosteina että yksittäin. Lippuja on voinut hankkia ainankin jo 1860-luvulta alkaen kirja- ja paperikaupoista. Varhaisten lippukoristeiden ulkonäköä lehti-ilmoitukset eivät kerro. Vuoden 1900 paikkeilla, sortokaudella, meikäläiset lippunauhat muuttuivat poliittisiksi kannanotoiksi. Silloin alettiin myydä mm Suomen maakuntavaakunoilla, mutta varsinkin Suomen sinivalkoisilla tai punakeltaisilla väreillä ja Suomen vaakunalla koristettuja lippuja. 

Uusi Suometar 14.12.1900
 

Aina 1900-luvun alun lippunauhat eivät silti perustuneet valtiollisiin tai muihin alueellisiin tunnuksiin ja julistaneet kansallisia tunteita. Myytiin näet myös ”suomalaisten taiteilijain kuvittamia” joulukuusen lippuja, ja hyväntekeväisyyteen - kuten Valkonauhaliitolle tai keuhkotautiyhdistykselle - kerättiin rahaa aiheen mukaisin tekstein varustetuilla joulukuusen lipuilla.

Itsenäisessä Suomessa joulukuusen lippunauha vakiintui sinivalkoiseksi, eikä ole  en koommin poistunut  koristevalikoimasta. Eri maiden lipuista koostettuja nauhoja on koko ajan käytetty sen rinnalla, mutta kansainvälisyys ei joulun kuvastossa tunnu vetoavan suomalaisiin edelleenkään yhtä vahvasti kuin siniristilippu. Itsenäisyys ja joulu ovat kytkeytyneet yhteen, niinkuin itsenäisyyspäivä, armeija ja sota.


Aamulehti 23.12.1920

Erityisen suosittuja sinivalkoiset lippunauhat ovat olleet kuluneena vuonna.  Suomen 100-vuotisjuhlien ansiosta ne pääsivät loppumaan kaupoista jo hyvän aikaa ennen joulua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...