”Pienenkin mökin piha tuntuu kodikkaalta, jos siinä
sireenipensaiden tai lehtevien koivujen varjossa näkee keinun, jossa kotiväki
voi viettää lepohetkiään”. Näin kirjoitettiin vuonna 1929 Kotilieden
artikkelissa, joka sisältää puutarhakeinun ja keinulaudan teko-ohjeet.
Pihakeinu on perinteisesti ollut varsin tavallinen näky pihapiireissä, ja sen
valmistaminen kotivoimin on onnistunut helposti.
Keinun yleistyminen osaksi suomalaisia pihapiirejä on
liittynyt osaltaan puutarhanhoidon yleistymiseen tavallisilla kotipihoilla. Keinua
voidaan pitää ennen kaikkea mukavuusesineenä samalla tavalla kuin keinutuolia.
Keinuun on istahdettu rentoutumaan ja lepäämään, nauttimaan auringon lämmöstä
vaikkapa kahvikuppi kourassa – lapset puolestaan ovat tavanneet tykästyä keinun
tuomaan vauhdinhurmaan. On keinun asemaa suomalaisessa kotipihassa
kritisoitukin; esimerkiksi vuoden 1935 emäntälehdessä arkkitehti Yrjö Laine
kauhistelee tehdastuotteita, ”jotka vieläkin hirvittävimpien puutarhakeinujen
hahmossa tunkeutuvat turmelemaan puutarhojemme kodikkuutta”.
Pihakeinu on ollut tavallinen näky Kuralan Kylämäen
pihoilla, ja niitä esiintyykin useissa kuvissa aina 1920-luvulta lähtien.
Vastakkain istuttava pihakeinu on näkynyt olevan ainakin Vähä-Rasin edessä 20-luvulla,
Iso-Kohmon pihalla 30-luvulla – myöhemmin samaisella paikalla esiintyy
tavallinen pihakeinu – ja Iso-Rasin edustalla 50-luvulla.
 |
| Vastakkain istuttava pihakeinu Vähä-Rasin edustalla 1920-luvulla. Kuva: Turun museokeskus |
Kuralan Kylämäen Kokeiluverstaalla lentelevät kesällä
puulastut ja hikikarpalot, kun verstaalla rakennetaan perinteistä vastakkain
istuttavaa pihakeinua. Projektin tarkoituksena on tuoda esille perinteisiä kädentöitä
ja puuntyöstövälineitä sekä luonnollisesti innostaa kävijöitä puutöihin. Projekti
perustuu vuoden 1949 puutarhakeinun rakentamispiirustuksiin, jotka on piirretty
mittakaavaan 1:10.
 |
| Kotiteollisuusjärjestöjen Keskusliiton mallisarjaan kuuluvat piirustukset lainattiin kirjastosta. |
Projekti aloitettiin listaamalla työssä tarvittavat
materiaalit ja työkalut. Ensimmäinen onnenhetki koitti, kun pääsimme tutustumaan
keväällä eläkkeelle jääneen Kylämäen kirvesmiehen varastoja. Huhkon navetan
vintiltä löytyi puutavaraa jos jonkinlaista, ja alakerrassa oli siisteissä
pinoissa vanhoja pultteja, muttereita, ruuveja ynnä muuta vastaavaa – siinä
kahden miehen mieli herkistyi väkisinkin, kun moista aarreaittaa pääsi
tonkimaan.
Koska keinua rakennetaan museossa yleisön läsnä ollessa, on
keinun rakentamisprosessi tärkeä osa projektia. Olemmekin pyrkineet
järjestämään työtilan niin, että projektin edistymistä on helppo seurata.
Kaikki käytettävät materiaalit ja työkalut asetetaan esille, samoin kuin
työsuunnitelmat, ja työn etenemisestä tiedotetaan viikoittain Kuralan Kylämäen
Facebook-sivun kautta. Työkalut ovat pääosin museon omista kokoelmista, ja ne
ovat varsin yksinkertaisia: käytössämme on esimerkiksi sahoja, talttoja, käsiporia
ja höyliä. Mikäli puutavaraliikkeestä saadaan hankittua oikean mittaluokan
puutavaraa, eikä esimerkiksi sirkkeliä tarvita, valmistuu keinu ainoastaan
perinteisiä puuntyöstövälineitä käyttämällä.
Keinun rakentaminen on periaatteessa yksinkertaista:
tarvitaan vain sopivaa puuta, joitakin metalliosia ja hieman nikkarointitaitoa.
Piirustuksiin tarkemmin tutustuessa ja työtä hahmoteltaessa selkiintyi nopeasti
se, että tässä työssä moni yksityiskohta saattaa mennä pieleen. Kun rakenteessa
on paljon liikkuvia osia, joiden pitää kestää monen ihmisen paino, ei mittavirheisiin
ole juuri varaa. Voi sitä häpeän määrää, jos keinu ensi istumalla vääntyisikin
vinoon, pettäisi istujan painosta tai mikä pahinta - ei keinuisi lainkaan! Tarkkuutta
ja malttia siis vaaditaan. Tämänhetkisenä tavoitteena on, että heinäkuun
loppupuolella pääsemme nauttimaan keinun leppoisasta vauhdista. Keinun
valmistumista juhlitaan sitten koko Kylämäen voimin – ainakin kakkukahvilla.
 |
| Vanhoja työkaluja testaamassa Janne Aakko ja Lauri Heikkilä. |
Teksti: Lauri Heikkilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti