Antiikin aikojen jälkeenkin roomalaisten
onnen jumalatar Fortuna pysyi eurooppalaisen mielenmaiseman
voimahahmona. Kristillisessä maailmanjärjestyksessä Fortuna asettui Jumalan tahdon lahjomattomaksi
toteuttajaksi. Keskiajan vaikuttavimpiin kuva-aiheisiin kuuluukin Rota fortunae, Fortunan onnenpyörä. Tässä ”maailmanpyörässä” itse kukin sai kyllä pyörähtää
ylös onnen korkeuksiin, mutta yhtä vääjäämättä joutui vuorollaan suistumaan pohjimmaiseksi.
Rouva Fortuna kun piti onnen ja epäonnen suhteet tasapainossa ja jakoi jokaiselle osan
molemmista.
Mahtoikohan
Maria Elisabeth Finckenberg ajatella valintaansa loppuun asti nimetessään
vuonna 1814 perustamansa tehtaan Fortunaksi?
Kun Rouva Fortuna kääntää onnenpyörän kampea, kuninkaatkin menettävät kruununsa. Kuva 1100-luvun Hortus Deliciarum -käsikirjoituksesta. Lähde Wikimedia commons.
*
Kuollessaan 40-vuotiaana 1809 Turun
läänin jalkaväkirykmentin kapteeni ja Nauvon Käldingen tilan omistaja Gustav Adolf Finkenberg jätti
jälkeensä lesken ja kaksi alaikäistä poikaa. Toimelias leski, merikapteeni
Claessonin tytär Maria Elisabeth Finckenberg suuntasi tarmonsa tilan ja
poikiensa tulevaisuuden turvaamiseen. Mahdollisuuksia tutkailtuaan hän päätti perustaa mailleen keramiikkatehtaan. Edellytykset olivat lupaavat: tarvittava
savi, hiekka ja kalkki sekä polttopuut saatiin omilta tiluksilta, eikä
merimatka parhaaseen markkinapaikkaan Turkuun ollut pitkä. Ulkomaisen tavaran
tuontikielto takasi markkinat kotimaisille valmisteille. Suomessa vakavia
kilpailijoita keramiikan saralla löytyi vain kaksi, molemmat kaukana Helsingin markkina-alueella
Herttoniemessä ja Albergassa. Käldingen Fortuna Faience Fabrik eli Fortunan Fajanssitehdas
perustettiin vuonna 1814 ja toiminta saatiin käyntiin parin vuoden sisällä.
Käldinge 1840- tai 1850-luvulla. Oikealla päärakennus, vasemmassa reunassa tehdas, jonka sijoille sittemmin rakennettiin Käldingen kansakoulu.
Tehtaassa
valmistettiin sekä puna- että valkosavisia astioita ja punasavisia
uunikaakeleita, joista Fortuna asianharrastajien keskuudessa nykyään ehkä parhaiten
tunnetaan. Varaava kaakeliuuni, ruotsalaiskeksintö 1700-luvulta yleistyi tuohon
aikaan muutoinkin, mutta varsin suuri onnenkantamoinen Fortuna-tehtaalle koitui
Turun suuronnettomuudesta, tulipalosta syyskuussa 1827. Välittömästi alkanut kaupungin uudelleen
rakentaminen nieli sekä astioita arkitarpeeseen että uunikaakeleita
uudisrakennuksiin, ja Fortuna-tehtaan tuotanto kolminkertaistui.
Fortunan fajanssitehtaan punasaviastioita Turun museokeskuksen kokoelmista.
Otettuaan
tehtaan ohjat käsiinsä vuonna 1839 Maria Finckenbergin pojat Gustav Adolf ja hovioikeuden
notaarina palvellut Petter Arvid tekivät jälleen onnekkaan päätöksen: tuotantoon
haluttiin halpa artikkeli, jolla kuitenkin riittäisi jatkuvasti kysyntää. Tällainen oli
helposti rikkoontuva valkosavinen ja lasittamaton ”liitupiippu”, jonka
yleisyyden voivat kaikki historiallisen ajan arkeologiseen löytömateriaaliin
tutustuneet todistaa. Liitupiippujen paloja löytyy niin kaupunkikaivauksilta
kuin maaseudun pelloilta, tunkion mukana sinne päätyneinä. Åbo Tidningar -lehti
tervehti Turun talvisille Heikinmarkkinoille vuonna 1840 ilmestyneitä liitupiippuja
innolla, niitä kun ei aiemmin oltukaan Suomessa valmistettu.
Fortunan liitupiipputehtaan tuotteita Turun museokeskuksen kokoelmista.
Fortuna-tehtaan
osalta onnenpyörä alkoi kääntyä 1840-luvun kuluessa. Jos liitupiipputehtaan ja
fajanssitehtaan käsittää eri laitoksiksi,
kuten aikalaislähteissä näyttää tehdyn, putosivat molemmat aika ajoin teollisuuslaitoksen määritelmän alapuolelle
käsityöläisverstaiksi, eli alle viiden työntekijän pajoiksi. Vuonna 1847
liitupiipputehtaassa työskenteli seitsemän ja fajanssitehtaassa viisi miestä,
seuraavana vuonna kummassakin vain neljä.
Liitupiipputehtaan seitsemän työntekijää, käsissään tietenkin itse tehdyt liitupiiput. Kuva kirjasta Nagu sockens historia 2.
Mielenkiintoista
kyllä, Maria Finckenberg ja poika
Petter osallistuivat vuonna 1842 toisen ja kilpailevan tehtaan, Turun Fajanssitehtaan
perustamiseen. Sijainti Nauvossa ja sen tuomat kuljetuskustannukset olivat vähitellen
kääntyneet Fortunalle haittatekijöiksi, joista
kilpailijat saivat etua. Finckenbergin perhe taisi kaavailla pääomansa
siirtämistä uuteen tehtaaseen ja Fortunan kaakelituotannon lopettamista. Kun sekä Maria että Petterkin kuolivat jo vuoteen
1847 mennessä, tällainen aikomus ei ehtinyt
toteutua.
Fortunasta
yksin vastuuseen jääneellä Gustav Adolfilla olikin omat suunnitelmansa, ja hänen
seuraavat siirtonsa koituivat kohtalokkaiksi: hän otti suuren lainan
uudistaakseen fajanssitehdasta, mutta vuokrasi
jo pian laitokset ulkopuolisen johdon alaisuuteen. Vaikka liitupiippuja suollettiinkin
markkinoille loppuun saakka täydellä teholla, niiden ohella alettiin tuottaa tappiota tappion päälle.
Fajanssitehdas jäi kilpailun ja ulkomaisen tuonnin jalkoihin. Vuonna 1859 sallittiin kauppaliikkeiden perustaminen vapaasti myös maaseudulle ja tavaran tarjonta tuli lähemmäs kansaa. Fortunan herkimmilläänkin tukevatekoiset astiat alkoivat menettää houkuttelevuuttaan ostajien silmissä. Taitamaton johto onnistui ajamaan Fortunan fajanssipuolen konkurssiin vuonna 1866 ja seuraavana vuonna liitupiipputehdaskin päätettiin lakkauttaa. Vain yksi Fortunan entisistä työntekijöistä onnistui saamaan paikan Turun Fajanssitehtaalta.
Fajanssitehdas jäi kilpailun ja ulkomaisen tuonnin jalkoihin. Vuonna 1859 sallittiin kauppaliikkeiden perustaminen vapaasti myös maaseudulle ja tavaran tarjonta tuli lähemmäs kansaa. Fortunan herkimmilläänkin tukevatekoiset astiat alkoivat menettää houkuttelevuuttaan ostajien silmissä. Taitamaton johto onnistui ajamaan Fortunan fajanssipuolen konkurssiin vuonna 1866 ja seuraavana vuonna liitupiipputehdaskin päätettiin lakkauttaa. Vain yksi Fortunan entisistä työntekijöistä onnistui saamaan paikan Turun Fajanssitehtaalta.
Fortunan fajanssitehtaan sokerikkoja ja sirotin Turun museokeskuksen kokoelmista
Fortuna-tehtaan
valmistamia astioita löytyy museoista, mutta niukalti. Tehtaan jäljiltä on
sittemmin talletettu aarteina myös kipsisiä kaakelimuotteja ja irrallisia
kaakeleita. Turun museokeskuksella oli viime vuonna kunnia saada vastaanottaa
Nauvon kotiseutuyhdistykseltä tämä kokoelma, jota aiemmin säilytettiin Nauvon
kotiseutumuseossa. Niistä riittää kirjoitettavaa toiseenkin Fortuna-bloggaukseen,
odottakaapa vain.
Heinäkuun
ajan Museokeskuksen kuukauden esineenä on nähtävillä esimakua yhden
kaakelin ja muotin muodossa Brinkkalan kirjakaupassa.
***
Lähteitä:
Heikki Hyvönen: Suomalaista keramiikkaa. 1983
Nagu sockens historia 2. 2001
Seela, Jacob: Käsiteollisuuskaakelia Turusta. Turun Fajanssitehdas 1842-1882. ABOA 1989-1990. 1993
Maininnat sanomalehdissä Kansalliskirjaston tietokannassa :
Åbo Tidningar 25.1.1840 s1
Maamiehen ystävä nro 8.1848, s4
Åbo Tidningar 25.1.1840 s1
Maamiehen ystävä nro 8.1848, s4
Åbo Underrättelser 12.2.1848 s2
Åbo Tidningar 6.2.1849 s 2
Åbo Tidningar 6.2.1849 s 2
Hej! Kan det vara så att tavlan föreställer 1820-talet på Käldinge? Kan det vara så att ugnen där kaklen brändes är till vänster? Men att ett till hus uppfördes för kritpipstillverkningen på 1830- talet och att det huset skulle ha varit beläget närmare kvarnen och sedan blivit den första skolbyggnaden i Käldinge. Var finns tavlan av Käldinge? Vem har målat den ? westerby21@gmail.com
VastaaPoistaHej, och tack för frågan!
VastaaPoistaAkvarellen donerades till Åbo museicentralen (< Åbo Stads Historiska Museum) år 1924 av fru Fogelberg, född Finckenberg. Den är osignerad och odaterad, men bakom ramen finns en märkning ”Westling 1859” – troligen därför har museets tolkning varit, att bilden härstammar från 1840-50-talen. Men en tidigare datering är dock alldeles möjlig! Kanske bilden bara ramades 1859.
Byggnaden till vänster är enligt Irja Sahlbergs tolkning själva kakel- och fajansfabriken. Irma Lounatvuori publicerade bilden och informationen år 2013 i boken ”Rakkaudesta rakennuksiiin. Kartanot Irja Sahlbergin tutkimuskohteina”. Lounatvuori säger i texten att ”maalauksen vasemmassa reunassa on kivinen empirerakennus, joka epäilemättä on kartanon piippu- ja kaakelitehdas”. Alltså att båda fabrikerna var under samma tak.
Hej! Skulle de ha haft lerpipsfabriken i samma utrymme som fajansfabriken. Jag tänker rent praktiskt att det måste ha varit opraktiskt. Lätt hänt att vanlig lera hade blandats med nederländsk lera om inte annars så under torkningen.Det som är förvillande på målningen är att fajansfabriken finns där det finns rester av den i verkligheten. Kvarnen står där än i dag. Mansbyggnaden står kvar ända sen 1766. Men fabriksbyggnaden som revs 1938 står inte till vänster om kvarnen. Så det verkar som om den inte var byggd ännu på den här tiden. Av den byggnaden finns bara några stenfotsstenar kvar.
VastaaPoistaDäremot finns Käldinge mansgård, och till höger om den arrendatorsbyggnaden, som brann på 2010-talet. På målningen finns också sädesbodan, stallet, ladugården. Stallet brann cirka 1958, ladugården fick bli en brandövning för brandkåren kanske på 1960-talet. Sädboden står där ännu, Smedas, smedens hus bebos ännu.Dragonfältet är här på målningen ännu fri från träd,vilket skulle kanske tyda på att det inte var så långt efter 1816 som målningen tsvlan målades. Såg just att det fanns ett hus som hette Käldinge mellanstugu. Men vi vet inte än var det huset fanns. Det står uppräknat i tidningen vad Finkenberg gav till museet. Ska kolla förteckningen igen. Men sen in på 1900-talet då en första föremålskatalog gjordes så saknas en mängd av det som hon gav. Så tavlan måste vara gjord efter att hon blev änka och efter att hon grundat fajans och lerkärlsfabriken. Men innan de yngsta sönerna växte upp och började med lerpiporna.
Det var länge sen jag träffade Irja Sahlberg, men hon var faktiskt skicklig och flitig. Ska ännu kolla källorna dina och de äldre tidningarna, så återkommer jag. Jättefint att få kontakt med dig den här vägen.
Alltså det verkar som fabriksbyggnaden som sen blev skola kanske var enbart pipfabrik och bostad. Och fortsättningsvis var brännugnen och kanske fajans och lerkärilsfabriken i hörnet av det som sen blev skolgård och längre till vänster. Men en del hus på tavlan vet jag just nu inte var de låg i naturen, men det är möjligt att de blev under vägen delvis fp den byggdes 1927.
VastaaPoistaHej! Glasmästare Westling verkade i Åbo. Han annonserade också i Åbo Underrättelser liksom Käldinge gårdsinnehavare före 1859.t.ex.i ÅU nr 98, 16.12.1843 sida 3. Där annonseras till salu hvita lerpipor av Nagu tillverkning och ovanför annons av glasmästare Westling. 1860 var det änkan Westling som annonserade i t.ex. Samomia Turusta 17.2.1860.-så Westling 1859 som det står på ramen står troligen för glasmästare Westling, spm ramade in dem 1859. Så det kan förklara varför tavlans motiv ser ut att vara målad någon gång mellan 1816 och 1838 utgående från byggnaderna. Och det måste ha varit två olika byggnader, två olika produktionsenheter.
VastaaPoista