torstai 3. heinäkuuta 2014

Rouva Fortuna Nauvossa



Antiikin aikojen jälkeenkin roomalaisten onnen jumalatar Fortuna pysyi eurooppalaisen mielenmaiseman voimahahmona. Kristillisessä maailmanjärjestyksessä Fortuna asettui Jumalan tahdon lahjomattomaksi toteuttajaksi. Keskiajan vaikuttavimpiin kuva-aiheisiin kuuluukin Rota fortunae, Fortunan onnenpyörä. Tässä ”maailmanpyörässä” itse kukin sai kyllä pyörähtää ylös onnen korkeuksiin, mutta yhtä vääjäämättä joutui vuorollaan suistumaan pohjimmaiseksi. Rouva Fortuna kun piti onnen ja epäonnen suhteet tasapainossa ja jakoi jokaiselle osan molemmista.

Mahtoikohan Maria Elisabeth Finckenberg ajatella valintaansa loppuun asti nimetessään vuonna 1814 perustamansa tehtaan Fortunaksi?


Kun Rouva Fortuna kääntää onnenpyörän kampea, kuninkaatkin menettävät kruununsa. Kuva 1100-luvun Hortus Deliciarum -käsikirjoituksesta. Lähde Wikimedia commons. 

 *

Kuollessaan 40-vuotiaana 1809 Turun läänin jalkaväkirykmentin kapteeni ja Nauvon Käldingen tilan omistaja Gustav Adolf Finkenberg jätti jälkeensä lesken ja kaksi alaikäistä poikaa. Toimelias leski, merikapteeni Claessonin tytär Maria Elisabeth Finckenberg suuntasi tarmonsa tilan ja poikiensa tulevaisuuden turvaamiseen. Mahdollisuuksia tutkailtuaan hän päätti perustaa mailleen keramiikkatehtaan. Edellytykset olivat lupaavat: tarvittava savi, hiekka ja kalkki sekä polttopuut saatiin omilta tiluksilta, eikä merimatka parhaaseen markkinapaikkaan Turkuun ollut pitkä. Ulkomaisen tavaran tuontikielto takasi markkinat kotimaisille valmisteille. Suomessa vakavia kilpailijoita keramiikan saralla löytyi vain kaksi, molemmat kaukana Helsingin markkina-alueella Herttoniemessä ja Albergassa. Käldingen Fortuna Faience Fabrik eli Fortunan Fajanssitehdas perustettiin vuonna 1814 ja toiminta saatiin käyntiin parin vuoden sisällä. 
 

Käldinge 1840- tai 1850-luvulla. Oikealla päärakennus, vasemmassa reunassa tehdas, jonka sijoille sittemmin rakennettiin Käldingen kansakoulu.


Tehtaassa valmistettiin sekä puna- että valkosavisia astioita ja punasavisia uunikaakeleita, joista Fortuna asianharrastajien keskuudessa nykyään ehkä parhaiten tunnetaan. Varaava kaakeliuuni, ruotsalaiskeksintö 1700-luvulta yleistyi tuohon aikaan muutoinkin, mutta varsin suuri onnenkantamoinen Fortuna-tehtaalle koitui Turun suuronnettomuudesta, tulipalosta syyskuussa 1827. Välittömästi alkanut kaupungin uudelleen rakentaminen nieli sekä astioita arkitarpeeseen että uunikaakeleita uudisrakennuksiin, ja Fortuna-tehtaan tuotanto kolminkertaistui.



Fortunan fajanssitehtaan punasaviastioita Turun museokeskuksen kokoelmista.

Otettuaan tehtaan ohjat käsiinsä vuonna 1839 Maria Finckenbergin pojat Gustav Adolf ja hovioikeuden notaarina palvellut Petter Arvid tekivät jälleen onnekkaan päätöksen: tuotantoon haluttiin halpa artikkeli, jolla kuitenkin riittäisi jatkuvasti kysyntää. Tällainen oli helposti rikkoontuva valkosavinen ja lasittamaton ”liitupiippu”, jonka yleisyyden voivat kaikki historiallisen ajan arkeologiseen löytömateriaaliin tutustuneet todistaa. Liitupiippujen paloja löytyy niin kaupunkikaivauksilta kuin maaseudun pelloilta, tunkion mukana sinne päätyneinä. Åbo Tidningar -lehti tervehti Turun talvisille Heikinmarkkinoille vuonna 1840 ilmestyneitä liitupiippuja innolla, niitä kun ei aiemmin oltukaan Suomessa valmistettu. 

                                       Fortunan liitupiipputehtaan tuotteita Turun museokeskuksen kokoelmista.


Fortuna-tehtaan osalta onnenpyörä alkoi kääntyä 1840-luvun kuluessa. Jos liitupiipputehtaan ja fajanssitehtaan käsittää eri laitoksiksi, kuten aikalaislähteissä näyttää tehdyn, putosivat molemmat aika ajoin teollisuuslaitoksen määritelmän alapuolelle käsityöläisverstaiksi, eli alle viiden työntekijän pajoiksi. Vuonna 1847 liitupiipputehtaassa työskenteli seitsemän ja fajanssitehtaassa viisi miestä, seuraavana vuonna kummassakin vain neljä.

 Liitupiipputehtaan seitsemän työntekijää, käsissään tietenkin itse tehdyt liitupiiput. Kuva kirjasta Nagu sockens historia 2.

Mielenkiintoista kyllä, Maria Finckenberg ja poika Petter osallistuivat vuonna 1842 toisen ja kilpailevan tehtaan, Turun Fajanssitehtaan perustamiseen. Sijainti Nauvossa ja sen tuomat kuljetuskustannukset olivat vähitellen kääntyneet Fortunalle haittatekijöiksi, joista kilpailijat saivat etua. Finckenbergin perhe taisi kaavailla pääomansa siirtämistä uuteen tehtaaseen ja Fortunan kaakelituotannon lopettamista.  Kun sekä Maria että Petterkin kuolivat jo vuoteen 1847 mennessä, tällainen aikomus ei ehtinyt toteutua.

Fortunasta yksin vastuuseen jääneellä Gustav Adolfilla olikin omat suunnitelmansa, ja hänen seuraavat siirtonsa koituivat kohtalokkaiksi: hän otti suuren lainan uudistaakseen fajanssitehdasta, mutta vuokrasi jo pian laitokset ulkopuolisen johdon alaisuuteen. Vaikka liitupiippuja suollettiinkin markkinoille loppuun saakka täydellä teholla, niiden ohella alettiin tuottaa tappiota tappion päälle.

Fajanssitehdas jäi kilpailun ja ulkomaisen tuonnin jalkoihin. Vuonna 1859 sallittiin kauppaliikkeiden perustaminen vapaasti myös maaseudulle ja tavaran tarjonta tuli lähemmäs kansaa. Fortunan herkimmilläänkin tukevatekoiset astiat alkoivat menettää houkuttelevuuttaan ostajien silmissä. Taitamaton johto onnistui ajamaan Fortunan fajanssipuolen konkurssiin vuonna 1866 ja seuraavana vuonna liitupiipputehdaskin päätettiin lakkauttaa. Vain yksi Fortunan entisistä työntekijöistä onnistui saamaan paikan Turun Fajanssitehtaalta.



 Fortunan fajanssitehtaan sokerikkoja ja sirotin Turun museokeskuksen kokoelmista

Fortuna-tehtaan valmistamia astioita löytyy museoista, mutta niukalti. Tehtaan jäljiltä on sittemmin talletettu aarteina myös kipsisiä kaakelimuotteja ja irrallisia kaakeleita. Turun museokeskuksella oli viime vuonna kunnia saada vastaanottaa Nauvon kotiseutuyhdistykseltä tämä kokoelma, jota aiemmin säilytettiin Nauvon kotiseutumuseossa. Niistä riittää kirjoitettavaa toiseenkin Fortuna-bloggaukseen, odottakaapa vain.

Heinäkuun ajan Museokeskuksen kuukauden esineenä on nähtävillä esimakua yhden kaakelin ja muotin muodossa Brinkkalan kirjakaupassa.


***

Lähteitä:

Heikki Hyvönen: Suomalaista keramiikkaa. 1983
Nagu sockens historia 2. 2001
Seela, Jacob: Käsiteollisuuskaakelia Turusta. Turun Fajanssitehdas 1842-1882. ABOA 1989-1990. 1993
Maininnat sanomalehdissä Kansalliskirjaston tietokannassa :
Åbo Tidningar 25.1.1840 s1 
Maamiehen ystävä nro 8.1848, s4
Åbo Underrättelser 12.2.1848 s2
Åbo Tidningar 6.2.1849 s 2




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...