Rettiginrinteen arkeologiset kaivaukset saadaan piakkoin päätökseen

Turun museokeskuksen arkeologiset kaivaukset Runeberginpuiston ja Aboa Vetus & Ars Nova -museon välisellä alueella ovat olleet käynnissä toukokuun loppupuolelta lähtien.  Kiinteistöliikelaitos rakennuttaa Kirjastosillan yläpuoliseen rinteeseen kaupunkiviihtyvyyttä lisäävän porrastuksen puuistutuksineen, ja alue oli sitä ennen tutkittava arkeologien toimesta noin metrin syvyyteen saakka. Lisäksi Rettiginrinteen poikki ja Itäiselle Rantakadulle oli tarvetta rakentaa hulevesikaivot putkineen. Nämä kaivannot tutkittiin osaksi puhtaaseen pohjasaveen, osaksi 1,40 m syvyyteen saakka. Puolet koko hankkeen rahoituksesta on saatu EU:lta.

Laajimmalta, noin 200 neliömetrin alueelta löydettiin ennen vuoden 1827 suurpaloa käytössä ollutta Luostarin Jokikatua ja sen varrella sijainneiden muurattujen rakennusten jäännöksiä. Rakenteita alkoi tulla esiin jo noin 50 cm syvyydeltä ja ne olivat hyvin säilyneitä. Yksi Jokikadun rannan puoleisista rakennuksista sijaitsi tontilla, jossa on ollut Fredrika Runebergin (os. Tengström) nuoruuden aikainen asuintalo. Rakennusta saatiin osittain esille jo Kirjastosillan rakentamiseen liittyvissä kaivauksissa vuonna 2012. Rinteen puolelta löydettiin hyvin säilyneen, todennäköisesti jo keskiajalla rakennetun kivitalon raunio, joka jatkuu Aboa Vetus & Ars Nova -museon puolelle. Talon ensimmäisessä, luultavasti alkujaan katutason kerroksessa on ollut kiviholvaus, joka sittemmin on muurattu uudelleen tiilistä. Viimeistään 1700-luvulla tila on luultavasti toiminut kivitalon maanalaisena kellarina.

Rinteen puoleisen keskiaikaisen kivitalon rauniota kaivetaan esiin 27.5.2014.

Pätkä Luostarin Jokikatua ja sen varrella sijainneiden rakennusten jäännöksiä.

Muuratut rakenteet, varsinkin 1500-lukua vanhemmaksi todetut, suojattiin alueella Museoviraston suositusten mukaisesti bentoniittimatolla ja hiekalla, jotta ne säilyisivät tuleville sukupolville. Tavoitteena on, että rakenteiden kosteusolosuhteet eivät niiden päällä olleiden maakerrosten poiston vuoksi merkittävästi muuttuisi. Vuosikymmenten kuluttua, seuraavissa mahdollisissa kaivauksissa voidaan sitten todeta, miten hyvin tässä on onnistuttu. Rauniot myös laserkeilattiin yhteistyössä Turun yliopiston arkeologian oppiaineen kanssa, jotta muutoksia on mahdollista seurata.        

Kuvassa Håk Graniitin Mauri Kainulainen apulaisineen. Raunioiden päälle laitettiin kolot täyttävä kerros hiekkaa, sitten suodatinkangasta, sen päälle hiekkaa ja sitten bentoniittimatto (tilanne 17.6.2014)…

…jonka päälle taas laitettiin paksu kerros hiekkaa. Tilanne 19.6.2014.

Tilanne 21.7.2014. Etualalla puunistutuskaukalo, oikealla porrastusta reunustavat graniittielementit ja täryttimen edessä kivitalon raunioiden paikka.

Itäiseltä Rantakadulta löydettiin mahdollisesti 1600-luvulla rakennetun tiilirakennuksen jäännös, joka oli osaksi ollut esillä jo 1950-luvun viemärikaivannon sekä 2012 Itälaiturin kaivausten yhteydessä. Mielenkiintoa rakenteessa herätti siinä käytetty munkkilimitys, jota tähän asti on pidetty ainoastaan keskiajalla käytettynä muuraustekniikkana. Säännöllisessä munkkilimityksessä vuorottelevat kaksi juoksutiiltä eli kaksi muurin suuntaisesti pitkittäin asetettua tiiltä ja yksi sidetiili, joka asetettiin muuriin nähden poikittain. Sidetiilen tehtävä oli sitoa tavallisesti valumuurina tehty sisus vankaksi rakenteeksi. 

Mahdollisesti 1600-luvulla rakennettua munkkilimitysseinää ja sen alta löydetty massiivinen hirsi. Kuvassa Harri Jokinen.

Munkkilimityksen käytön rajoittumista keskiajalle on aika ajoin kyseenalaistettu, mutta tähän mennessä varmoja todisteita siitä ei ole löydetty. Vielä ei kuitenkaan ole täysin varmaa, että rakennus on muurattu 1600-luvulla, vaan osissa kaivettu tutkimusaineisto täytyy jälkitöissä koota huolella yhteen, analysoida ja hakea ajoitukseen varmistusta mm. luonnontieteellisten ajoitusmenetelmien avulla. Tiiliseinän alta löydettiin myös mahdollisesti 1300-luvun puoliväliin ajoittuvan hirsisen laiturirakenteen jäännöksiä.

Rinteen putkikaivannosta löytyi kivirakennuksen kulma ja siihen liittyvää holvausta sekä toisen, Luostarin Jokikadun varrella sijainneen kivitalon seinää. Rakennusta oli jo kartoitettu uusittaessa kadun pinnoitusta vuonna 1993. Putkikaivannon oli määrä kulkea kaksihuoneisen raunion muurien läpi tai niitä pitkin, mutta se voitiin siirtää alemmas vanhan Luostarin Jokikadun linjaukselle, mikä nopeutti myös kaivausten etenemistä. Työturvallisuuden ja hulevesikaivon vuoksi rauniosta jouduttiin purkamaan vain jo ennestään romahtaneita osia. Tällä kohtaa Luostarin Jokikadun luultavasti 1700-luvulta peräisin oleva katukiveys oli jo aikaisemmin rikottu, ehkä vuoden 1827 paloa seuranneiden raivaustöiden yhteydessä. Raunio suojataan bentoniitilla.

Vielä on jäljellä muutama neliö kaivettavaa, osittain vanhan vesijohdon jo tuhoamalla alueella. Kaivaukset saataneen päätökseen kuluvan viikon aikana.

Teksti ja kuvat: Elina Saloranta ja Tanja Ratilainen

Rouva Fortuna Nauvossa

Antiikin aikojen jälkeenkin roomalaisten onnen jumalatar Fortuna pysyi eurooppalaisen mielenmaiseman voimahahmona. Kristillisessä maailmanjärjestyksessä Fortuna asettui Jumalan tahdon lahjomattomaksi toteuttajaksi. Keskiajan vaikuttavimpiin kuva-aiheisiin kuuluukin Rota fortunae, Fortunan onnenpyörä. Tässä ”maailmanpyörässä” itse kukin sai kyllä pyörähtää ylös onnen korkeuksiin, mutta yhtä vääjäämättä joutui vuorollaan suistumaan pohjimmaiseksi. Rouva Fortuna kun piti onnen ja epäonnen suhteet tasapainossa ja jakoi jokaiselle osan molemmista.

Mahtoikohan Maria Elisabeth Finckenberg ajatella valintaansa loppuun asti nimetessään vuonna 1814 perustamansa tehtaan Fortunaksi?

Kun Rouva Fortuna kääntää onnenpyörän kampea, kuninkaatkin menettävät kruununsa. Kuva 1100-luvun Hortus Deliciarum -käsikirjoituksesta. Lähde Wikimedia commons. 

 *

Kuollessaan 40-vuotiaana 1809 Turun läänin jalkaväkirykmentin kapteeni ja Nauvon Käldingen tilan omistaja Gustav Adolf Finkenberg jätti jälkeensä lesken ja kaksi alaikäistä poikaa. Toimelias leski, merikapteeni Claessonin tytär Maria Elisabeth Finckenberg suuntasi tarmonsa tilan ja poikiensa tulevaisuuden turvaamiseen. Mahdollisuuksia tutkailtuaan hän päätti perustaa mailleen keramiikkatehtaan. Edellytykset olivat lupaavat: tarvittava savi, hiekka ja kalkki sekä polttopuut saatiin omilta tiluksilta, eikä merimatka parhaaseen markkinapaikkaan Turkuun ollut pitkä. Ulkomaisen tavaran tuontikielto takasi markkinat kotimaisille valmisteille. Suomessa vakavia kilpailijoita keramiikan saralla löytyi vain kaksi, molemmat kaukana Helsingin markkina-alueella Herttoniemessä ja Albergassa. Käldingen Fortuna Faience Fabrik eli Fortunan Fajanssitehdas perustettiin vuonna 1814 ja toiminta saatiin käyntiin parin vuoden sisällä. 
 

Käldinge 1840- tai 1850-luvulla. Oikealla päärakennus, vasemmassa reunassa tehdas, jonka sijoille sittemmin rakennettiin Käldingen kansakoulu.

Tehtaassa valmistettiin sekä puna- että valkosavisia astioita ja punasavisia uunikaakeleita, joista Fortuna asianharrastajien keskuudessa nykyään ehkä parhaiten tunnetaan. Varaava kaakeliuuni, ruotsalaiskeksintö 1700-luvulta yleistyi tuohon aikaan muutoinkin, mutta varsin suuri onnenkantamoinen Fortuna-tehtaalle koitui Turun suuronnettomuudesta, tulipalosta syyskuussa 1827. Välittömästi alkanut kaupungin uudelleen rakentaminen nieli sekä astioita arkitarpeeseen että uunikaakeleita uudisrakennuksiin, ja Fortuna-tehtaan tuotanto kolminkertaistui.

Fortunan fajanssitehtaan punasaviastioita Turun museokeskuksen kokoelmista.

Otettuaan tehtaan ohjat käsiinsä vuonna 1839 Maria Finckenbergin pojat Gustav Adolf ja hovioikeuden notaarina palvellut Petter Arvid tekivät jälleen onnekkaan päätöksen: tuotantoon haluttiin halpa artikkeli, jolla kuitenkin riittäisi jatkuvasti kysyntää. Tällainen oli helposti rikkoontuva valkosavinen ja lasittamaton ”liitupiippu”, jonka yleisyyden voivat kaikki historiallisen ajan arkeologiseen löytömateriaaliin tutustuneet todistaa. Liitupiippujen paloja löytyy niin kaupunkikaivauksilta kuin maaseudun pelloilta, tunkion mukana sinne päätyneinä. Åbo Tidningar -lehti tervehti Turun talvisille Heikinmarkkinoille vuonna 1840 ilmestyneitä liitupiippuja innolla, niitä kun ei aiemmin oltukaan Suomessa valmistettu. 

                                       Fortunan liitupiipputehtaan tuotteita Turun museokeskuksen kokoelmista.

Fortuna-tehtaan osalta onnenpyörä alkoi kääntyä 1840-luvun kuluessa. Jos liitupiipputehtaan ja fajanssitehtaan käsittää eri laitoksiksi, kuten aikalaislähteissä näyttää tehdyn, putosivat molemmat aika ajoin teollisuuslaitoksen määritelmän alapuolelle käsityöläisverstaiksi, eli alle viiden työntekijän pajoiksi. Vuonna 1847 liitupiipputehtaassa työskenteli seitsemän ja fajanssitehtaassa viisi miestä, seuraavana vuonna kummassakin vain neljä.

 Liitupiipputehtaan seitsemän työntekijää, käsissään tietenkin itse tehdyt liitupiiput. Kuva kirjasta Nagu sockens historia 2.

Mielenkiintoista kyllä, Maria Finckenberg ja poika Petter osallistuivat vuonna 1842 toisen ja kilpailevan tehtaan, Turun Fajanssitehtaan perustamiseen. Sijainti Nauvossa ja sen tuomat kuljetuskustannukset olivat vähitellen kääntyneet Fortunalle haittatekijöiksi, joista kilpailijat saivat etua. Finckenbergin perhe taisi kaavailla pääomansa siirtämistä uuteen tehtaaseen ja Fortunan kaakelituotannon lopettamista.  Kun sekä Maria että Petterkin kuolivat jo vuoteen 1847 mennessä, tällainen aikomus ei ehtinyt toteutua.

Fortunasta yksin vastuuseen jääneellä Gustav Adolfilla olikin omat suunnitelmansa, ja hänen seuraavat siirtonsa koituivat kohtalokkaiksi: hän otti suuren lainan uudistaakseen fajanssitehdasta, mutta vuokrasi jo pian laitokset ulkopuolisen johdon alaisuuteen. Vaikka liitupiippuja suollettiinkin markkinoille loppuun saakka täydellä teholla, niiden ohella alettiin tuottaa tappiota tappion päälle.

Fajanssitehdas jäi kilpailun ja ulkomaisen tuonnin jalkoihin. Vuonna 1859 sallittiin kauppaliikkeiden perustaminen vapaasti myös maaseudulle ja tavaran tarjonta tuli lähemmäs kansaa. Fortunan herkimmilläänkin tukevatekoiset astiat alkoivat menettää houkuttelevuuttaan ostajien silmissä. Taitamaton johto onnistui ajamaan Fortunan fajanssipuolen konkurssiin vuonna 1866 ja seuraavana vuonna liitupiipputehdaskin päätettiin lakkauttaa. Vain yksi Fortunan entisistä työntekijöistä onnistui saamaan paikan Turun Fajanssitehtaalta.

 Fortunan fajanssitehtaan sokerikkoja ja sirotin Turun museokeskuksen kokoelmista

Fortuna-tehtaan valmistamia astioita löytyy museoista, mutta niukalti. Tehtaan jäljiltä on sittemmin talletettu aarteina myös kipsisiä kaakelimuotteja ja irrallisia kaakeleita. Turun museokeskuksella oli viime vuonna kunnia saada vastaanottaa Nauvon kotiseutuyhdistykseltä tämä kokoelma, jota aiemmin säilytettiin Nauvon kotiseutumuseossa. Niistä riittää kirjoitettavaa toiseenkin Fortuna-bloggaukseen, odottakaapa vain.

Heinäkuun ajan Museokeskuksen kuukauden esineenä on nähtävillä esimakua yhden kaakelin ja muotin muodossa Brinkkalan kirjakaupassa.

***

Lähteitä:

Heikki Hyvönen: Suomalaista keramiikkaa. 1983

Nagu sockens historia 2. 2001

Seela, Jacob: Käsiteollisuuskaakelia Turusta. Turun Fajanssitehdas 1842-1882. ABOA 1989-1990. 1993

Maininnat sanomalehdissä Kansalliskirjaston tietokannassa :
Åbo Tidningar 25.1.1840 s1 
Maamiehen ystävä nro 8.1848, s4

Åbo Underrättelser 12.2.1848 s2
Åbo Tidningar 6.2.1849 s 2