tiistai 13. lokakuuta 2015

Kansallismaisemaa lähikuvassa, osa 2 / Muinaisjäännöksiä kansallismaisemassa




I. K. Inhan valokuva avaa huikeat näkymät myös Aurajokilaakson kulttuurimaiseman vanhimpaan kerrostumaan eli kiinteisiin muinaisjäännöksiin. Aurajokilaakson nykyisen kansallismaiseman juuret ovat jäljitettävissä rautakauteen, ja siksi Inhan valokuvassa on mielenkiintoista verrata erityisesti rautakautisten muinaisjäännösten sijaintipaikkoja suhteessa 1800-luvun lopun maisemaan ja ympäristöön. Kun verrataan lokakuussa 2015 otettua kuvaa Inhan vuonna 1899 ottamaan kuvaan, voidaan todeta maisemassa tapahtuneen dramaattisia muutoksia: paitsi, että maisemaan on tullut uusia osin raskaitakin rakennuselementtejä, kuten vilkasliikenteisiä maanteitä, ostoskeskus sekä huoltoasema, on avara, lähes puuton maisema muuttunut myös varsin peitteiseksi maisemaksi.

I. K. Inhan valokuva vuodelta 1899. Suomen valokuvataiteen museo.
 
Aurajokilaakson kultturimaisemaa lokakuussa 2015.
Kuralan Kylämäen rakennusten ja nykyisinkin maastossa edelleen paljaana erottuvan pienen kalliopaljastuman takana maasto alkaa laskeutua hieman alaspäin, josta se jatkuu pienehköön, Jaaninojaan rajautuvaan metsikköön. Tässä metsikössä sijaitsee Kylämäen merovinki- ja viikinkiajalle ajoittuva (600-1050 jKr.) kalmistoalue, joka löytyi vuonna 1974 tehdyissä koekaivauksissa. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, on kalmistoalue 1800-luvun lopulla sijainnut silloisen tiiviisti asutun kylämäen reunamilla. Kyseisissä tutkimuksissa saatiin merkkejä rautakautisesta asutuksesta myös koko Kylämäen alueelta. Panoraamakuva paljastaakin varsin hyvin sen, miksi rautakautisia jäännöksiä tunnetaan mäen varsinaiselta lakialueelta kuitenkin toistaiseksi varsin vähän. Vaikka Kylämäen vanhin rakennuskanta on ainakin nykyisen mittapuun mukaan varsin kevyesti perustettua, on todennäköistä, että suuri osa mahdollisista rautakautisista jäännöksistä on tuhoutunut myöhemmän, keskiajalta aina 1950-luvulle asti, jatkuneen rakentamisen ja maankäytön yhteydessä.  

Ote K. Inhan panoraamasta
Kuralan kalmistoalueen takana nousee vaikuttava, kuvassa lähes puuton Muikunvuori, joka kohoaa 65 metrin korkeudelle nykyisestä merenpinnasta. Nykyisin puusto peittää Muikunvuoren rinteitä jo niin tiiviisti, että mäen laelta on vaikea enää löytää paikkaa, josta saisi edes jonkinlaisen näkymän jokilaaksoon. Muikunvuoren edessä jokeen päin on pieni erillinen metsikkö, jonka arkeologit tuntevat nykyisin nimellä Muikunvuoren kuppikivimetsikkö. Metsiköstä tunnetaan kaksi erillistä kuppikiveä sekä merovinki- ja viikinkiajalle ajoittuva polttokenttäkalmisto.

Kuppikivimetsikön ja Aurajoen välissä sijaitsee nykyisin Ravattulan liikekeskus. Hämmästystä herättää se, että maiseman korkeuserot tuntuvat kuvassa lähestulkoon häviävän. Todellisuudessa ko. metsikkö kohoaa topografisesti selvästi ympäröivästä maastosta, vaikka kuvassa metsikkö näyttää olevan lähestulkoon samassa tasossa Aurajokeen laskevan pellon kanssa. Kuppikivimetsikön ja Muikunvuoren välissä näkyy kuvassa kapea peltokaistale, josta on edelleen pieni osa jäljellä. Muikunvuoren lounais- ja länsipuoli ovat nykyisin kokonaan omakotitaloaluetta. Mielenkiintoinen on Muikunvuoren ja kuppikivimetsikön välissä näkyvä matala mäentöppäre, joka näyttää varsin potentiaaliselta rautakautista asutusta ajatellen. Kumpare on edelleen rakentamaton eli maastotarkastus tällä paikalla lienee paikallaan!  

Kuppikivimetsikön takana erottuu Littoisten keskiaikaista kylätonttia, joka kylläkin osin jäänee hieman kuppikivimetsikön ja mahdollisesti jopa Muikunvuoren katveeseen. Nykyisin Littoisten kylätontti on jäänyt ilmeisesti osittain Ohikulkutien alle. Siirryttäessä kuvassa metsäreunaa pitkin vasemmalle päin sijaitsee Hämeen Härkätien oikealla puolella olevalla metsäisellä kalliolla Liedon Kotokallion pronssikautinen (1500-500 eKr.) hautaröykkiö. Se on pronssikaudella sijainnut muinaisen kapeahkon salmen rannalla, josta on ollut laaja näköala silloiseen merenlahteen.

Ote K. Inhan panoraamasta


Hämeen Härkätie erottuu kuvassa peltoalueelle hieman mutkitellen laskevana vaaleana tieurana. Nykyisin Hämeentien linjausta on oikaistu ja se kulkee ylempänä rinteessä noin 20 metriä ja alempana Ohikulkutien risteyksen kohdalla noin 100 metriä vanhasta Härkätiestä oikealle eli kaakkoon päin. Härkätien vasemmalla puolella olevasta metsästä löytyi Kaarinan vuoden 1998 muinaisjäännösinventoinnissa Tähkäpääksi nimetty kalmistoalue. Kohde on ajoitettu varhaiseen rautakauteen eli aivan ajanlaskun vaihteen tienoille. Ajallisesti ja kulttuurisesti se ei siis liity rautakauden lopun kerrostumaan, eikä sitä siis ole syytä ehkä kovin suoraan peilata 1800-luvun maisemaan. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että mäkialue on myös 1800-luvulla ollut tiheää metsikköä, eikä siis intensiivisen maankäytön piirissä, mikä selittänee sen, miksi kohde on säilynyt koskemattomana nykypäiviin asti. Kauempana horisontissa näkyy kuvassa Liedon Vanhalinnan tasalakinen siluetti.

Mielenkiintoinen on Härkätien oikealla puolella, lähellä Aurajokea näkyvä talorykelmä, jonka blogisarjamme toinen kirjoittaja, Johanna, on jäljittänyt Littoisten Pompon taloksi! Tästä voitte lukea enemmän blogimme seuraavissa osissa, mutta mielenkiintoista on se, että lähestulkoon ko. talon kohdalta, Ohikulkutien molemmilla puolilla olevilta pelloilta on turkulainen metallinetsinharrastaja löytänyt useita rautakauden esineitä: 1000-luvulle ajoittuvan hopearahan, rautakautisen punnuksen, karhunhammasriipuksen, tasavartisen soljen kappaleita ja sarjahelmen. Näin usean esineen löytyminen viittaa jo siihen, että paikalla on ollut myös kiinteämpää rautakautista toimintaa.

Siirryttäessä joen pohjoispuolelle näkyy kuvassa Kaarinan Keetterinmäen metsäinen mäkialue. Keetterinmäen lakialueelta tunnetaan kaksi pronssikautista hautaröykkiötä. Erityisen mielenkiintoinen on Keetterinmäen etualalla oleva lähes puuton ja matala, peltoalueelle työntyvä metsäkieleke. Tämän niemekkeen kärjessä on Suutelan kuppikallio, yksi alueen hienoimpia kuppikallioita, johon on kaiverrettu 42 kuppia. Lisäksi samasta niemekkeestä, noin 70-90 metrin päässä edellisestä, tunnetaan hautaröykkiö ja kuppikivi. Kuvan perusteella voisi olettaa, että ko. mäellä on todennäköisesti vielä paljonkin ennestään tuntematonta arkeologista potentiaalia.

Seuraavaksi siirrytään Ravattulan keskiaikaiselle kylämäelle. Ravattulan Uotilan kuppikallion paikkaa on vaikea asemoida tarkasti, koska rakennuskanta on muuttunut lähestulkoon kokonaan. Kuppikallio sijaitsee mäen itälaidalla, pienellä kallionyppylällä, aivan nykyisen ladon vieressä. Inhan kuvassa tällä kohtaa on useita ulkorakennuksia, joita nykyisin ei enää ole olemassa. Siten kuvassa olevien rakennusten perusteella kuppikallion sijoittaminen ei onnistu. Sen sijaan vuoden 1910 isonjaon järjestelykartan perusteella kuppikallio on sijoitettavissa kuvassa olevien ulkorakennusten taakse, niiden itäpuolelle.

Ote K. Inhan panoraamasta
Kuvan ehkä hätkähdyttävin paikka on kuitenkin Ravattulan Ristimäki, josta on siis viime vuosien tutkimuksissa löytynyt Suomen vanhimman tiedossa olevan kirkkorakennuksen jäännökset sekä ruumiskalmisto. Nykyisin Ristimämäki on täysin metsittynyt mäki keskellä peltoa ja se näyttää varsin erilaiselle. Se koostuu ikään kuin kahdesta tai kolmesta erillisestä peltosaarekkeesta, joista suurin on vuonna 1899 ollut lähes kokonaan puuton. Sen sijaan saareke, jolta kirkko ja kalmistoalue tunnetaan, on jo 1800-luvun lopulla ollut puuston peittämä ja kuvan perusteella sen keskellä on ilmeisesti kulkenut jonkinlainen tieura, joka on maastossa edelleen havaittavissa.

Huomiota kuvassa herättää se, että Ristimäen isoin saareke näyttää hyvin matalalle. 1960-luvulla sen keskelle on ilmeisesti Ohikulkutietä rakennettaessa tuotu melkoinen määrä savea, jolla mäen lakialue on tasoitettu. Ilmeisesti tämän maansiirron yhteydessä myös Anna-Liisa Hirviluodon mäellä 1950-luvulla kartoittama hautaröykkiö lienee tuhoutunut. 

Ravattulan Ristimäki puuston peittämänä lokakuussa 2015.
Ristimäen pohjoispuolella olevan metsikön reunassa kulkee tieura, joka nykyisin tunnetaan nimellä Vanha Ravattulantie. On arveltu, että Ravattulantie saattaisi palautua jo rautakauteen, vaikka mitään suoranaisia todisteita tästä ei olekaan. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että Ravattulantiehen rajautuvalta metsäalueelta tunnetaan useita kansainvaellusajalle ajoittuvia hautaröykkiöitä, jotka ikään kuin myötäilevät vanhaa tielinjausta.

Juttusarjamme jatkuu viikolla 43. Seuraavassa osassa paneudumme K. Inhan valokuvan rakennuskantaan.

Panoraama ja siitä rajatut yksityiskohdat on  julkaistu Suomen valokuvataiteen museon ystävällisellä suostumuksella ja avulla.

Teksti: Kaisa Lehtonen
Uudet kuvat: Jukka Keskisarja







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...