Marjanpoiminta, polttava ongelma

Ihmiskunta palaa yhä uudelleen ratkomaan polttavina kokemiaan ongelmia, eikö vain. Jos minulta kysyttäisiin, veikkaisin kieli poskessa, että keksijöiden lempilapsi kautta aikain on ollut kättä tehokkaampi marjanpoimuri.

Suurimman osan historiaansa lajimme on elänyt metsästäjä-keräilijänä, joten ties kuinka monta kertaa on ehtinyt ilmaantua yksilöitä, joita marjojen poiminta hitaasti yksitellen on suuresti tuskastuttanut. Ja koska ihmismieli on ollut sama jo ammoisina aikoina, kuvittelen tässä kohtaa nimenomaan jotain metsässä kykkivää turhautunutta miestä puuskahtamassa, että eikö tätä voisi tehdä jollain koneella?

No, todistaahan en sitä voi, mutta näen mielessäni kivikauden miehen virittämässä puusta tai

nahasta marjanpoimuria omaa kouraansa mallina pitäen. Jotain sen tapaista kuin muutama vuosi sitten ja aivan muita asioita selvitellessäni huomaamani keksintö Pellervo-lehdessä vuodelta 1917:

Sakeus Jussila ei kenties tiennyt - kuten en minäkään vielä hänen keksintöönsä törmätessäni - että jo vuosia aiemmin sai ostaa muotoilultaan kehittyneempiä, ”koppamallisia” marjanpoimureita, vieläpä aivan nykymarjastajankin silmiin tutun näköisiä:

 

Ilmoitus Vaasa-lehdessä 18.8.1910

Tähänkin tietoon törmäsin sattumalta, sanomalehtitietokannassa. Pidemmälle penkoessani totesin Snabbia mainostetun suomalaisissa sanomalehdissä jo syksystä 1909 lähtien. Täällä Turussa ”Snabb- marjannoukkimiskippoa” myi ainakin Maamiesten Kauppa Oy. Kyseessä on mitä ilmeisimmin ruotsalaisen keksijän Anders Wikstrandin kehittelemä ja patentoima malli. Suomessa sen patentti astui voimaan 24.11.1910. Tältä näyttää patenttiasiakirjan periaatepiirros...

... ja tältä keksijä itse, tunnettu myös Wibe-tikkaiden luojana:

Kun tähän asti pääsin, luulin polleana selvittäneeni marjanpoimurin koko historian. Ruotsissa keksitty noin 1909. Hui hai. Pikaiseksi tarkoitettu patenttitietokantojen lisäselailu tuottikin lisää tuloksia… ja lisää tuloksia. Jonkin aikaa viime talvena harrastin ilta-askarteluna marjanpoimurimetsästystä netissä! Niin sitä saattaa kuulkaa joskus hurahtaa, että menevät työt ja huvit sekaisin! 

Wikstrand ei ollutkaan lähtenyt poimuria keksiessään tyhjältä pöydältä. Hänen oivalluksiaan lienevät  monesta poimurimallista edelleen löytyvät marjojen ”takaisinvirtaamisen” estävä heiluriläppä, pyöristetty ja takaseinämäksi jatkuva pohja sekä ”kammanpiikkien” ulottaminen sen alueelle roskien pois pudottamiseksi, Todella erinomaisia parannuksia erääseen aiempaan malliin verrattuna ne olivatkin. Vuonna 1895 Wikstrandin maanmies F.G. Dahlstrand oli patentoinut koppamallisen, metallihampaisen poimurin.

Mutta kaikkien marjanpoimureiden kantaäiti ei tämäkään malli ollut, sillä patenttihakemuksessa viitataan aiempiin piikkihampaisiin poimureihin. Erilaiset poimurit olivat siis ilmeisesti aivan yleisiä jo 1800-1900-lukujen vaihteessa. Tästä todistavat mm pitkin 1900-luvun ensikymmentä sanomalehdissä julkaistut marjanpoimijoiden ohjeistukset. Tuohon aikaan kansaa näyttää ahkerasti patistetun marjametsään hankkimaan lisätuloa itselleen; kun Ruotsista ja Norjasta vietiin jo metsämarjoja ulkomaillekin, ei suomalaistenkaan sopinut antaa miljoonien mädätä metsiin. Syd-Österbotten –lehti julkaisi 1905 suoraan Norjasta lainatut marjanpoimintaohjeet, joissa poimurikin tulee mainittua: 

Syd-Österbotten 5.8.1905 ja Pohjois-Savo 29.7.1907

Poimurien ajankohtaisuudesta 1900-luvun alussa todistavat myös lehtiin asti päätyneet patentoimatta jätetyt keksinnöt, kuten alussa esitelty Sakeus Jussilan marjanpoimimislaitos, sekä muutamat muut:

Kansalainen 29.8.1908

Pellervo 1.7.1905

Yllä olevalla turkulaisen herra Enebergin keruupussilla varustetun mallin esikuva oli tekstin mukaan Ruotsissa, mutta kirjoittaja mainitsee myös, että ”jo ennen on meidänkin maassamme löytynyt tämänlaatuisia laitoksia” sekä suomalaisten että saamelaisten käytöstä. Ehkäpä ainakin tällaisia marjakouria.

Kuten alussa aprikoin, kouramallin voi kuvitella ikiaikaiseksi ja moneen kertaan keksityksi kädenjatkeeksi. Sen sijaan moni todiste näytti tässä vaiheessa iltapuhteiden poimuriseikkailujani viittaavan koppamallisen poimurin skandinaaviseen alkuperään.  Mutta niin mieluusti kuin olisinkin vetänyt kotiinpäin ja nähnyt marjanpoimurin pohjoismaisena keksintönä, saattaa fakta olla, että Pohjois-Amerikan ja Kanadan karpalosoilla kolunneet innovaattorit ehtivät edelle. Typerrytän nyt teidät pienellä valikoimalla patenttitietokannasta poimittuja amerikkalais- ja kanadalaiskehitelmiä aikajärjestyksessä (1890, 1895, 1908, 1912, 1916 ,1918, 1920, 1920,  1921,  1922,  1924, 1926):

Verkkoseinäinen koppamalli ylärivin keskellä on saanut patentin 18.6.1895, pari kuukautta ennen ruotsalaista Dahlstrandin poimuria. Sekä se että rivin ensimmäinen, vuoden 1890 varsin tekninen varrellinen karpalonpoimuri ovat patenttiasiakirjojen mukaan parannettuja versioita aiemmista...  tälläkin mantereella jää siis marjanpoimurin syntyhetki hämärän peittoon!

Kaikki eivät tietenkään rakennelleet poimureitaan patentointi mielessään, koostivatpa vain kukin tarpeensa ja taitojensa mukaisia laitteita. Jos haette esimerkiksi nettikauppa eBayn sivuilta haulla "berry picker", saatte todennäköisesti milloin tahansa tulokseksi sympaattisia käsin tehtyjä puisia ja metallisia marjastajan apuvälineitä.

Omatekoisia marjanpoimureita on päätynyt luonnollisesti myös museoihin. Tässä tuloksia  Digitaltmuseum-hausta Ruotsista, Norjasta sekä Suomesta, Finna- ja Suomen museot Online- tietokannoista.

Turun museokeskus

Turun museokeskukseen lahjoitettu poimuri (yllä) on kotitekoinen, vaikka turkulaisperheen isä sen valmiina ostikin. Isä oli sen itseoikeutettu käyttäjä perheen puolukkaretkillä Turun ympäristössä 1900-luvun puolivälissä.  Poimuri on hieno melkein-kopio Wikstrandin mallista, eikö!

Marjanpoimuri keksittiin pitkin 1900-lukua yhä uudestaan. Erään valtamerentakaisen bloggarin perintöpoimuri on on norjalainen "Rask" noin 1900-luvun puolivälistä. Ruotsalainen Veljekset Berglundin peltipoimuri lienee 1900-luvun tuote, ja samoin Ruotsissa kehitetty "Jonas"  mahdollisesti 1945 perustetun Ab Mekanoverkenin tuotantoa:

Turun museokeskuksen kokoelmat

Eikä oltu Suomessakaan toimettomia:

Kotiliesi no 14-15 1945 

Vasemmalla  Frans Sainion patentti vuodelta 1945, keskellä Hugo Niemisen kehitelmä vuodelta 1948 ja oikealla neuvostoliittolainen patentti 1980-luvulta.

Tekniikan maailma nro 6 1959

Kaikki lukuisat patentoinnit eivät tietenkään ole koskaan johtaneet esineen toteutumiseen. Suomessa teolliseen valmistukseen päätyivät ainakin hämeenlinnalaisen H. Sääjärven "Lintu"…

  

                       

… jyväskyläläisen Halonen & Kumpp. harmonitehtaan tuote "Haku"…

…  ja laukaalaisen keksijän Aarne Puupposen vuonna 1950 patentoima "Rohmu", jonka hän kehitti kertomansa mukaan pärjätäkseen marjanpoiminnassa vaimolleen

Ote Puupposen patenntiasiakirjasta

Monelle yhä tuttua Viialan Viilan Marja-Maijaa valmistettiin ainakin 1960- ja 1970-luvuilla, ja tietääkseni se sai myös leveämpirunkoisen isoveljen nimeltä Marja-Matti.

Marja-Maija 1970-luvulta, Turun museokeskus

Testaustoiminnastaan kuuluisa Tekniikan Maailma -lehti on vuosikymmenten varrella tietenkin testannut myös marjanpoimureita. Vuonna 1974 testiin pääsivät vanerinen Rohmu, metalliset Lintu ja Marja-Maija sekä  Veijo Matilaisen valmistama Marja-Liisa, viimeksi mainittu muista poiketen  kouramallin  uudenaikainen muovinen versio.  Testin läpäisi parhaimmin suosituksin vanha kunnon Puupposen Rohmu. Lintu-malli hävisi sille käteen ikävältä tuntuneen metallikahvansa vuoksi. Ehkäpä testin seurauksena Lintua paranneltiinkin muovikahvalla; tämän tiedän siitä, että oma poimurini on muovikahvainen Lintu.

Tekniikan maailma nro 11 1974 

Kokonaan muovikauteen poimureissa siirryttiin ehkä vasta vuonna 1990 patentoidun ruotsalaismallin myötä:

 

Muutoin näyttää 1900-luvun lopun poimurikehittely keskittyneen poimijan kuviteltuun haluun välttää kumartelua. Näillä malleilla ei poiminta taida käydä käden käänteessä, vaan muuttuu keskittymistä vaativaksi tekniseksi suoritukseksi vipuineen ja kahvoineen:

Eikä ole marjanpoimurien kehittely ja niiden paremmuudesta väittely vielä 2000-luvullakaan lakannut, päinvastoin! Viimeisimpiä malleja on vuonna 2009 patentoitu kokoontaitettava ”taskumalli” …

… mutta yltiöpäisen monimutkaisista kehitelmistä huolimatta myydyimmät nykypoimurit perustuvat varsin tuttuun ja yksinkertaiseen perusmuotoiluun.

Ylärivissä suomalaisia Marjukka-tuotteita, keskirivissä vasemmalla muovinen ruotsalainen Jonas, puinen Jonas ja saksalainen puurunkoinen malli. Alarivissä suomalainen Plastexin Marjuri ja muutamia amerikkalaisia Hubbard-poimureita.

Mielipiteet mallien käyttökelpoisuudesta vaihtelevat luonnollisesti laidasta laitaan. Kuvaavasti eräs testi pitää parhaana yllä olevan kuvan sammakkomallista lasten muovipoimuria, samaa, jonka muuan bloggaaja toteaa nujertavan lasten marjastusinnon.

Kun thaimaalaiset ja muut kaukaa tulleet poimijat 2000-luvulla saapuivat Suomen metsiin, marjanpoiminnan polttava ongelma, mahdollisimman tehokas poimuri ajankohtaistui jälleen. Nyt päivän sana ovat yksinkertaiset haravamallit, ne ovat ammattilaisvälineitä. Netin keskustelupalstoilla väitellään itse kunkin haravakehitelmän paremmuudesta ja myydään niitä suoraan keksijän pajasta, ja uutisissa asti käsitellään ryöstöpoiminnan vahingollista vaikutusta varpuihin. Sitä keskustelua on käyty ainakin 1950-luvulta saakka.

Huomasitte tuossa matkan varrella varmaankin, että poimureille on voitu antaa paitsi marjaan viittaavia, myös niiden erinomaisuutta korostavia nimiä: Snabb (nopea), Rask (nopeasti), Haku, Rohmu. Nimi parhaasta päästä oli sillä peltisellä kotimaisella laitteella, jota muistan lapsuuteni kesinä käytetyn: Marjatta. Koska äiti inhosi roskaisen poimurisaaliin puhdistamista ja isä vannoi poimurin nopeuden nimiin, vallitsi koneen käytöstä jatkuva pikku kiista. Marjatan nimen tahaton koomisuus yllytti meitä asettumaan äidin puolelle ja kiusaamaan isää: ”joka Marjatan kanssa metsään menee, se MARJATTA jää!”

***

                                         

PS  Edellä olevan Kotilieden pikku-uutisen mukaan kirkkoherra Haapaniemi oli vuonna 1945 paitsi parannellut puolukanpoimuriaan, myös kehittänyt karviaismarjapoimurin – niin, olen tässä ihan tietoisesti sivuuttanut kaikki pensasmarjojen poimimiseen tarkoitetut lukuisat patentit ja kehitelmät! Niistä riittäköön maistiaisiksi linkkipari: amerikkalainen mainoslehtinen vuodelta 1879  - berry picker invented at last! - ja eräs suomalainen valmiste Tampereen museokeskus Wapriikin kokoelmista.