Yliopistoyhteistyötä henkilökontaktien hedelmänä – esimerkkinä Keskiajan sarastaessa -tutkimushanke

Tanja Ratilainen

Koroisprojektia, virallisemmin Keskiajan sarastaessa -tutkimushanketta, oli käynnistelty jo vuodesta 2009 lähtien Turun yliopiston arkeologian oppiaineessa Janne Harjulan ja Visa Immosen toimesta. Hankkeen tarkoituksena oli analysoida ja julkaista yli sata vuotta sitten tehtyjen arkeologisten kaivausten aineisto, joka oli jäänyt eräänlaiseksi pullonkaulaksi suomalaisessa varhaiskeskiajan tutkimuksessa. Merkittävästä 1200-luvun piispanistuimen paikasta oli kirjoitettu lähinnä yleisesti tai käsitellen jotakin erityistä löytöryhmää, mutta kaivausten raportointi, puhumattakaan alkuperäisaineiston perusteellisesta analyysistä, oli jäänyt tekemättä. Rahoituksen järjestyttyä vuonna 2012 työskentelin hankkeessa puolen vuoden verran edistäen aineiston digitointia sekä perehtyen kohteen rakennusarkeologiseen aineistoon. Hankkeen myötä väitöstutkimukseni aihekin vaihtui varhaisen tiilenkäytön selvittämiseen. Kun toukokuussa 2014 aloitin Turun museokeskuksen kaupunkiarkeologiasta vastaavana tutkijana, oli varsin luontevaa, että museo tuli projektin yhteistyökumppaniksi. Olihan Koroinen myös Turun kaupungin historian kannalta merkittävä kohde. Koska ensimmäiset Suomea koskevat kirjalliset maininnat ovat Koroisten-ajalta, tutkimusryhmään liittyi myös historian edustaja, Kirsi Salonen. Koneen Säätiön rahoituksella hanke oli käynnissä vuosina 2012–2018, ja sen tuloksena syntyi mm. Turun historiallisen yhdistyksen julkaisema kirja Koroinen: Suomen ensimmäinen kirkollinen keskus (2018). Kaiken kaikkiaan hankkeessa oli mukana yli kaksikymmentä tutkijaa eri tahoilta, pääasiassa juuri henkilökontaktien kautta. 
 

Takymetrimittauksia Koroistenniemellä keväällä 2013. Kuva Harri Jokinen.

Hankeyhteistyö museon kanssa mahdollisti sen, että Kansallismuseon kokoelmiin aikoinaan luetteloidut löydöt voitiin pyytää tutkimuslainaan Turkuun. Näin löydöt olivat pääasiassa turkulaisten tutkijoiden kätevästi saavutettavissa Museokeskuksen tiloissa. Konservointiyksikön röntgenlaitetta hyödynnettiin metalliesineiden tutkimisessa, ja ajoitusnäytteiden ottaminen hoitui osaksi museon konservaattoreiden avustuksella. Valokuvausstudion ollessa vapaana projektilaiset kuvasivat siellä löytöjä julkaisua varten. Yhteistyö Koroisprojektin kanssa toi museolle vuorostaan kokemusta alkuainekoostumuksia mittaavan pXRF-laitteen käytöstä. Kirjan lisäksi paikallista näkyvyyttä saatiin Korois-opastusten sekä projektin tuloksia käsitelleiden lehtijuttujen kautta. Kansainvälisesti museo oli esillä esimerkiksi Saksassa vuonna 2017 järjestetyssä neljännessätoista Castella Maris Baltici -linnakonferenssissa, jota museon edesmennyt johtaja Knut Drake oli aikoinaan ollut käynnistämässä.
 

Geologi Jussi Kinnunen analysoi Turun yliopiston Geologian laitoksen kannettavalla XRF-laitteella Koroisten löytöjä. Vasemmalla arkeologi Janne Harjula. Kuva TMK/Tanja Ratilainen.

Koroisprojekti ei vielä kuitenkaan ollut tässä, vaan yhteistyölle suunnitellaan jatkoa. Nyt tutkijaryhmän katse on suunnattu Koroisten vallitetun niemenkärjen ulkopuolelle, jonne kaavaillaan uusia kenttätöitä. Jatkossa yhteistyölle onkin entistä vankempi pohja kun käynnissä olevan kehittämishankkeen myötä myös organisaatiotasolla pyritään aktiivisesti kehittämään ja tukemaan yhteistyön mahdollisuuksia.

Tutkimusryhmäläiset haaveilevat jo paluusta vallin toiselle puolelle. Kuva Harri Jokinen.

Turun  museopalvelut, Turun yliopisto ja Åbo Akademi ovat käynnistäneet vuosille 2018-2019 hankkeen, jonka tavoitteena on kehittää ja syventää organisaatioiden välistä yhteistyötä.  Tämän vuoden aikana Museopalveluiden blogeissa julkaistaan yhteistyön moninaisuudesta kertovia blogikirjoituksia.

Uutta arkeologista tutkimusta Aurajoen rannoilta

Pitkin poikin Aurajokea – arkeologisia tutkimuksia on Turun museokeskuksen uusin sähköinen julkaisu, joka ilmestyy tänään 4.2.2019. Teos on omistettu maakunnallisesta arkeologiasta vuosina 2011–2017 museolla vastanneen tutkija Kaisa Lehtosen muistolle.

Raportteja-sarjassa ilmestyvässä teoksessa on neljätoista artikkelia, joissa kerrotaan uusimmista Aurajokilaakson alueella tehdyistä arkeologisista tutkimuksista. Kirjoittajina on mm. luututkimuksen, numismatiikan, kansanuskon, tekstiilitutkimuksen ja eri aikakausien asiantuntijoita. Kirjan esihistoriaan sijoittuvissa artikkeleissa kerrotaan Räntämäen Riihivainion kivikautisesta muinaispellosta (Jouko Pukkila), mediassakin huomiota herättäneestä Keetterinmäen rahakätköstä (Jani Oravisjärvi), rautakautisista hautalöydöistä Kaarinan Kirkkomäessä (Jaana Riikonen) ja Maarian Taskulassa (Tiina Vasko) sekä asuinpaikkojen etsimisestä ilmakuvien avulla (Jasse Tiilikkala ja Janne Rantanen). Juha Ruohonen valottaa artikkelissaan Suomen vanhimman tunnetun kirkonpaikan (Ravattulan Ristimäki) yleisöarkeologista toimintaa.

Kirjan historialliseen aikaan sijoittuvissa artikkeleissa kerrotaan Turun alueen kadonneista kylätonteista (Kaisa Lehtonen ja Sanna Kupila), kaupungin synnystä (Liisa Seppänen) ja Aurajoen rantojen rakentamisesta kaupungin alueella (Elina Saloranta) sekä uudelleenarvioidaan Aboa Vetus & Ars Nova -museon kohdalla tapahtunutta rannansiirtymistä (Jussi Kinnunen). Koroisista ja tuomiokirkon vierestä löytyneiden keskiaikaisten tiilien alkuperää pohtivat Tanja Ratilainen ja Jussi Kinnunen. Heini Kirjavainen puolestaan valottaa keskiaikaisten tekstiilien värjäämistä ja tuontia. 1700-luvulla nykyisen Linnankadun varrella sijainneen savenvalajien tontin historiasta kirjoittavat Aki Pihlman ja Panu Savolainen. Kaupunkia 1800-luvulla useaan otteeseen kurittaneesta koleraepidemiasta ja Kakolanrinteen unohdetun hautausmaan tutkimuksista kertovat Sonja Hukantaival, Anne-Mari Liira ja Sofia Paasikivi.

Julkaisu ilmestyy myös painettuna, jos on demand -tilauksia saadaan vähintään 50 kpl. Tiedustelut: tanja.ratilainen(at)turku.fi

Linkki julkaisuun: www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files//pitkin_poikin_e_kirja.pdf

Bibliografiset tiedot: Mustonen, Riikka ja Ratilainen, Tanja (toim.) 2019. Pitkin poikin Aurajokea – Arkeologisia tutkimuksia. Turun museokeskus, Raportteja 23, Turku, 204 sivua. ISBN 978-951-595-207-3 (pdf), ISBN 978-951-595-208-0 (painettu)

Turkulaista kultasepäntyötä talteen museoon

Kultaseppä Touko Lehtonen ja panssariketjukone.
Kuva: Turun museokeskus/Ville Mäkilä

Viime vuonna Turun museokeskuksen esinekokoelma täydentyi kultasepän ketjukoneella. Samassa yhteydessä museolle avautui mahdollisuus dokumentoida koneen omistaneen turkulaisen kultasepän Touko Lehtosen työtä ja kerätä talteen tietoa hänen pitkästä urastaan.

Dokumentointityö tehtiin haastattelemalla Touko Lehtosta verstaallaan ja kuvaamalla häntä kultasepän työssään. Myös työvälineet kuvattiin. Jutun yhteydessä olevilla videoilla näet, miten ketjukone toimii ja kuinka Lehtonen hioo ketjuun tietynlaisen pinnan eli fasetin.

Touko Lehtonen aloitti työnsä itsenäisenä kultaseppänä Turussa vuonna 1952. Hän oli opetellut ammattinsa oppisopimuskoulutuksessa. Lehtosella oli kultasepänliike ensin Puutarhakadulla Turussa kuuden vuoden ajan. Sieltä hän siirsi verstaansa ja myymälänsä Vasaramäkeen, ostamansa omakotitalon yhteyteen. Sittemmin hän jatkoi työtään talossaan Littoisissa ja uurasti kultaseppänä vielä eläkkeelle jäätyäänkin, aina vuoteen 2010 asti.

Yksi seitsemästä ketjukoneesta Touko Lehtosen verstaassa. Valmiin ketjun tekemiseen ei riitä yksi työpäivä, sillä myös ketjun lukottaminen ja muu viimeistely vievät paljon aikaa.

Touko Lehtonen ei työuransa aikana juurikaan valmistanut koruja, vaan keskittyi ketjujen tekemiseen. Hän valmisti kulta- ja hopeaketjuja useaa eri paksuutta ja myi niitä muille kultasepänliikkeille ja yksityisille asiakkaille. Eläkkeelle jäätyään hän valmisti ketjuja pronssista.

Lehtosen verstaassa on useita erilaisia ketjukoneita. Joihinkin niistä hän on itse kehitellyt uusia toimintoja sekä valmistanut ja asentanut toimintoihin tarvittavat osat.

Ensimmäisen ketjukoneensa Lehtonen hankki vuonna 1952, samoihin aikoihin kultasepänliikkeensä perustamisen kanssa. Juuri se kone kuuluu nyt Turun museokeskuksen kokoelmiin. Koneen valmistaja on Yhdysvalloissa Rhode Islandilla sijainnut Nickerson Art Metal Company. Kone on valmistettu 1920–1930-luvulla. Sillä on tehty ns. ankkuriketjua 0,35 millimetrin paksuisesta kultalangasta.

Kultaseppä Touko Lehtosen työn, uran ja työvälineiden dokumentoinnin tekivät tutkijat Milla-Lotta Kemiläinen ja Lauri Viinikkala sekä valokuvaaja Ville Mäkilä. Aineistot on tallennettu Museokeskuksen valokuva-arkistoon ja museoarkistoon.

Kiillotusrumpua on käytetty hopeaketjujen kiillotukseen. Sen sisällä on pieniä kuulia 15 kilon verran.



Kultasepänverstaassa on monenmoisia työvälineitä.

Kuvat ja videot: Turun museokeskus/Ville Mäkilä

Teksti: Viivi Vuorinen