torstai 16. helmikuuta 2023

Pekka, Pekan paana ja Åbo Skridskoklubben


 

Jos tässä kuvassa näkyisi mies varpuluuta kädessä, ja joku hänet kuvasta löytäisi, niin siinä hän näkisi itse Pekan, Pekan paanan nimihenkilön. Kuva on legendaarisen turkulaisen valokuvaajan ja taitelijan Johan Julius Reinbergin öljyvärimaalaus, joka esittää ”talven iloja Aurajoen jäällä”. Se on tehty 1880-luvulla, jolloin luisteleminen Aurajoen jäälle avatulla Pekan paanalla oli herrasväenkin muodikasta huvia.

Vuonna 1904 nimimerkki XYZ muisteli Åbo Tidning -lehdessä turkulaisten luistinratojen alkuvaiheita vuosikymmenten takaa ja antoi samalla varhaisimman tiedon Pekasta. Turkulaislasten tapana oli 1800-luvun puolivälissä kaivaa luistimensa esiin heti ensimmäisen, ohuenkin jääkannen muodostuttua, ennen kuin se ehti peittyä lumeen. Luistelupaikkana käytettiin silloin ylemmän sillan eli Tuomiokirkkosillan yläpuolista Multavierun edustaa, missä vesi oli matalaa ja hukkumisen vaara vielä ohuella jäällä pienin.

Vähitellen muodostui tapa, jonka alkuvaiheen uskon muistavani. Eräänä syksynä 1860-luvun alussa – luullakseni vuonna 1863 – joki jäätyi verrattain aikaisin, eikä jäälle satanut lainkaan tai vain hyvin vähän lunta. Tavalliseen tapaan nuoriso uskaltautui jäälle, aluksi sillan yläpuolelle. Multavierun kohdalle Richterin talon alapuolelle kokoontui yhä useampia luistelijoita. … yhteinen intressi ja ajatus lähestyvästä joululomasta synnyttivät ajatuksen, että kohdan pitäminen puhtaana lumesta antaisi oikeuden omaan ”paanaan” koko talven ajaksi. … Eräänä päivänä paikalle ilmestyi mies, aluksi toimeton, mutta tarpeeksi käytännöllinen ja tarmokas ymmärtääkseen nuorison antaman esimerkin suomat mahdollisuudet. Paikalle kerääntyneiden nuorten avulla hän hankki luutia ja ryhtyi johtamaan lakaisutyötä. Eräänä päivänä suurimman osan apulaisista jo väsyttyä ja lakkoiltua hän julistautui paanan omistajaksi ja alkoi kerätä luistelijoilta maksua. … Näin syntyi ­– ainakin oman muistini mukaan – Turun ensimmäinen luistinrata. … Muistan, että miehen nimi oli Pekka, ja kaikki luistelijat tunsivat hänet tällä nimellä. ... Tästä alkaen ja useamman vuoden ajan hän jatkoi hankettaan, ja osoittautui siihen varsin sopivaksi henkilöksi.”

Kirjoittaja arveli varovasti, että kun Aurajoelle sittemmin syntyi useampia luistinratoja, alettiin niidenkin ylläpitäjiä kutsua nimellä Pekka. Ensimmäisen Pekan erisnimestä olisi näin tullut yleisnimi, joka tarkoitti luisteluradan hoitajaa ja ylläpitäjää, oli hänen oikea nimensä mikä tahansa.  Nimimerkin kirjoittaessa muistelujaan vuonna 1904 radat sijaitsivat enimmäkseen Tuomiokirkkosillan ja Auransillan välissä, ja Auransillan alapuolella luistelemista haittasi se, että jokea käytettiin juuri sillä kohdalla lumenkaatopaikkana. Alla oleva, muistelun kanssa saman aikainen valokuva todistaa, että Auransillan alapuoltakin silti käytettiin.

Kuva: Johannes Schalin 1904-1905, Turun museokeskus  
 

 
Eräs toinen nimimerkki, Ali eli pastori Malmström oli kirjoittanut aiheesta jo vuonna 1878 Åbo-brev -pakinasarjassaan: ”Vielä parikymmentä vuotta sitten luistelukausi kesti vain ensimmäisten talvipäivien ajan. Kun ensilumi lankesi Auran jääpeilille, tiesi se loppua luistelemiselle. Vielä silloin ei ymmärretty, että lumesta voitaisiin hankkiutua eroon – luudalla.” Tällainen ratkaisu putkahti ensimmäisen kerran ”siihen pörröiseen päähän jota kantaa kaikille lapsille tuttu P e k k a. Kukapa ei olisi kuullut puhuttavan Pekan paanasta? Tämä Pekka on luisteluseuran isä.” Alin mukaan luisteluseuran Pekka oli siis juuri täsmälleen sama henkilö, joka oli alunperin keksinyt luoda luisteluradan ylläpidosta itselleen bisneksen, nerokkaan yksinkertaisesti pelkän varpuluudan avulla.

Mainittu luistinklubi eli Luisteluseura, Åbo Skridskoklubben oli äkillisen innostuksen puuskan tulos turkulaisessa seuraelämässä. Taitoluistelun historia kertoo, miten yhdysvaltalainen Jackson Haines kiersi Eurooppaa 1860- ja 1870-luvuilla antamassa "taideluistelunäytöksiä". Suomessa hän pistäytyi Helsinkiin ja Kokkolaan kiertueensa lopussa vuonna 1875, ja sytytti nuoriin mieliin palavan innostuksen harjoittaa yhtä huimapäistä ja näyttävää urheilua. Heti samana vuonna perustettiin Helsinkiin taitoluisteluseura Helsingfors Skridskoklubb (HSK). Mestarin näytöstä ilman jääneet turkulaiset tulivat omine seuroineen perässä jo seuraavana vuonna, siis 1876.

Lehti-ilmoitusten perusteella seura kokoontui ja järjestäytyi aina luistelukauden alussa ja muutaman kerran kauden aikana mm Ruotsalaisen teatterin tiloissa. Jäseniä oli jo vuonna 1877 parisensataa, innostus suuri ja toiminta vilkasta. Seuran oma paana, jota Pekka isännöi ja huolsi sijaitsi muistelun mukaan aluksi siltojen välissä ja vuodesta 1882 heti Auransillan yläpuolella, eli paikassa jota Reinbergin maalauskin esittää. Sittemmin paikaksi vakiintui Auransillan alapuoli. 

Paanalla saattoi soida muutamana päivänä viikossa musiikki, ja sitä koristeltiin lipuin ja valoin, jopa ilotulituksin tai bengalitulin. Seuran jäsenille tarjottiin glögiä ja leivoksia, ja ne nautittiin musiikin ja tanssin lomassa seisoaltaan. Paana oli tapana reunustaa nuorilla kuusilla. Kuuset olivat paitsi koriste, myös turvallisuustekijä, sillä ne rajasivat hoidetun alueen ja jättivät joen reunoille kulkuväylät sellaista tarvitseville. Luisteluseura järjesti myös tanssiaisia ja naamiaisia. Eräissä naamiaisissa joku oli pukeutunut Pekaksi luistimineen ja luutineen.

Mutta toisin kuin Helsingissä, Turussa Skridskoklubben ei ponnistanut pitkälle. Helsingissä seurasta muodostui yhä toimiva urheiluseura, Turussa keskityttiin ilonpitoon ja ilmeisen innokkaaseen seurusteluun nuorten herrojen ja daamien välillä. Kun ihmisten huomio sitten siirtyi johonkin uuteen ja muodikkaampaan huvitukseen, sai Ali jo vuonna 1884 kertoa pakinassaan luisteluseuran kuolleen innostuksen puutteeseen. Niin tyypillistä Turulle, huokaisi hän: turkulaisten innostus leimahti yleensä kuin ruuti, mutta sammui yhtä nopeasti kuin tyhjentynyt ruutisäkki.

Luisteluseuran radan valtasivat lyseon, nykyisen Katedralskolanin oppilaat. Tällaisilta seuran ulkopuolisilta oli Pekka jo seuran toiminta-aikanakin perinyt vakiomaksunsa, 10 penniä. Oliko Pekka saanut luisteluseuralta kertakorvauksen joka talvi vaiko kerännyt seuran jäseniltäkin erikseen kymmenpennisensä? Mitä Pekalle tapahtui luisteluseuran riuduttua pois? Kuinka kauan hän vielä jatkoi yksityisyrittäjänä? Korvautuiko hän edellä esitetyn arvelun mukaan aina uudella ”Pekalla”, muuttuen kuolemattomaksi hahmoksi Mustanaamion tapaan?

Luistinrata Auransillan yläpuolella. Kuva on rakennuksista päätellen otettu ennen vuotta 1902. Turun museokeskus





    


Luistinrata Auransillan alapuolella. Kuva on rakennuksista päätellen otettu ennen vuotta 1901. Mikäli kuvaajaksi merkitty N. Hauvonen on suomalaisen lyseon opettaja Nikodemus Hauvonen, kuvausajaksi tarkentuvat hänen Turussa viettämänsä vuodet 1888 - 1897. Turun museokeskus.
  

 

Viimeksi mainittuun viittaa vuonna 1899 syntyneen Uno Franckin muistelu omasta lapsuudestaan 1900-luvun alussa. Hän nimeää Pekaksi yhden niistä laivureista, jotka tuolloin olivat keksineet ottaa luistinratojen avaamisen ja ylläpidon talviseksi tulonlähteekseen. Kahdessa yllä olevassa valokuvassa näkyy kummassakin rataa luutiva mies. Pekka vai "Pekka"?

Kun nimimerkki Nestor puolestaan kertasi vuonna 1926 sanomalehdessä edellä mainittuja vanhempia muisteluita turkulaisten luisteluratojen alkutaipaleelta, hän tiesi lisätä, että Pekkaa olisi jossain vaiheessa seurannut ”Prihaksi” kutsuttu henkilö. Vuodelta 1926 löytyy myös satunnainen lehtiuutinen, jonka mukaan kaupunki antoi Auransillan alapuolisen ”Pekan paanan” tekemisen siksi talveksi eräälle työmies Ahtiluodolle 3000 markan avustusta vastaan.  Seuraavana vuonna paanasta alkoi huolehtia Turun Voimistelijat ry , ja 1930-luvulla Turun Urheilunystävät ry:n asettama toimikunta.

- - -

Ali oli luisteluseuran alkuinnostuksen aikaan ennustanut pilke silmäkulmassa, että joskus tulevaisuudessa  Pekka saa tai ainakin ansaitsee saada patsaan, ja että hänen luutansa vielä kerran tulee olemaan yhtä kuuluisa käytännöllisen nerouden ilmaus kuin Kolumbuksen muna. Paikallisena legendana ja luisteluratapyhimyksenä Pekka tosiaan ansaitsisi patsaan, siinä missä sympaattiset Kissa-Alli ja Korppu-Vihtori.

Mutta olisiko hänen patsashahmonsa rakastettu joulupukkimainen luisteleva pappa luuta kädessään vai jotain aivan muuta: myyttinen hahmo, talven puolustaja, vastassaan jokavuotiset luistinradan tuhon tuojat: kevät ja Halisten ukot?

Jäidenlähtö Aurajoessa Auransillan alapuolella 27.2.1882. Kuvassa  "Halisten ukkoja" eli isoja jäälohkareita Aurajoen yläjuoksulta, Halisten padolta. Kuva O. J. Aune, Valokuvaamo Aune. Turun museokeskus.



 

Käytettyjä lähteitä:

04.02.1877 Åbo Underrättelser no 33 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

28.02.1878 Åbo Underrättelser no 57 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

08.02.1884 Åbo Underrättelser no 37 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

13.03.1904 Åbo Tidning no 71 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

31.01.1926 Åbo Underrättelser no 30 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

22.01.1937 Turun Sanomat no 20 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto

Harri Kalpa: Muuttuva kaupunki. 1969

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...