maanantai 5. syyskuuta 2022

Ohdaketalkoot järjestettiin Kuralan Kylämäessä jo toista kertaa

Kuralan Kylämäessä järjestettiin heinäkuun lopussa jo toista kertaa ohdaketalkoot. Talkoissa on tarkoituksena poistaa ohdakkeita ja takiaisia laitumilta, koska lampaat ja naudat eivät syö niitä ja koska ne tarttuvat lampaiden villoihin. Kuralassa on aiempina vuosina järjestetty ainakin kerpputalkoita, nokkostalkoita ja maalaustalkoita.

Talkoopäivä alkoi rattoisasti. Aurinko paistoi ja asteita oli alkuillasta viiden aikaan vielä +22. Talkoisiin osallistui vetäjän lisäksi kaksi henkilöä, joista toinen oli ollut talkoissa mukana viime vuonnakin. ”Vaikka talkoissa oli tänä vuonna vähemmän osallistujia, kuin viime vuonna, on siitä silti selkeä apu”, kertoo Kylämäessä laiduntavien laiduneläinten omistaja Kaisa Hilska.

Nainen työntää kottikärryjä maalaismaisemassa. Takana kävelevä nainen kantaa lapiota.
Ohdaketalkoisiin ilmoittautui tänä vuonna kaksi vapaaehtoista.

Kokoonnuimme Kuralan Kylämäen edustalle, kävimme matkalla laitumelle poimimassa lapiot, hanskat ja kottikärryt mukaan ja suuntasimme työmaalle. Viime vuonna talkoolaiset olivat puuhastelleet samaisella laitumella, jonka vuoksi kerättävät ohdakkeet olivat nyt paljon pienempiä.

Ensi kertaa ohdaketalkoisiin osallistuneen Riitta-Leenan mielestä Kuralan Kylämäen kerpputalkoot olivat olleet niin positiivinen kokemus, että päätti osallistua sen perusteella näihinkin. Hän totesi myös talkoiden herättäneen paljon lapsuusmuistoja mieleen.

 

Kaksi naista kaivaa lapioilla maata. Kuvan edessä on kottikärryt ja niissä ohdakkeita.
Ohdakkeet ja takiaiset kaivettiin juurineen maasta lapioiden avulla.

Käytännössä ohdaketalkoissa kaivetaan ohdakkeet juurineen ylös maasta lapion avulla, jonka jälkeen ne laitetaan kompostiin. Kaisa kertoo, että toiminta halutaan suorittaa mekaanisesti, sillä tila on luomualue, jonka vuoksi myrkkyjä ei haluta käyttää.

Tilalla laiduntaa katoavia suomenkarjarotuja; Pohjois-, etelä- ja itäkarjoja, joiden elinympäristöjen vaaliminen on tärkeää.

Nainen kaataa kottikärrystä kasvinosia kompostiin.
Täyttyneet kottikärryt tyhjennettiin kompostiin.

Talkoisiin osallistunut Johanna kertoi lähteneensä mukaan ohdaketalkoisiin, sillä nauttii ulkotöistä. ”Musta on kiva tehdä ulkona töitä ja tää paikka on sellanen, että mä haluan, että tää säilyy ja tää on just mahtavaa päästä vähän tähän sisään, että mitä täällä tehdään. Ja kun täällä ulkoilee muutenkin, niin miks ei vois sit tulla tällasta ulkokuntosalia harrastamaan.”

Nainen pitelee käsissään pitkää ohdaketta.
Vapaaehtoinen Johanna osallistui ohdaketalkoisiin jo toista kertaa.

Aika meni nopeasti työn tohinassa samalla rupatellen. Päivän päätteeksi juotiin talkookahvit ja syötiin eväsleivät Vanhan Kanalan edustalla Kuralan Kylämäessä. Kaikilla oli positiivinen mieli kuluneesta päivästä.

Kolme henkilöä istuu ulkona pöydän ääressä.
Päivän päätteeksi nautittiin talkookahvit ja syötiin voileivät Kuralan vanhan kanalan edustalla.

Turun Museokeskus koordinoi kaksivuotista Yhdessä Ympäristössä -projektia, jonka keskeisiin arvoihin kuuluu kestävä kehitys, ekologisuus ja kulttuuriympäristöjen vaaliminen. Tavoitteena on osallistaa ihmisiä toimimaan yhdessä kulttuuriympäristöjen säilyvyyden hyväksi.  Nämä arvot tulivat esiin myös tässäkin tapahtumassa, sillä onhan Kuralan Kylämäen ympäristö arvokas kulttuurikohde Turussa ja talkoiden toiminta edesauttoi luomutilan jatkuvuutta ja esimerkiksi suomenkarjarotujen säilymistä.

Karjatilanhoitaja Kaisa lähettää tyytyväiset terveiset talkoisiin osallistuneille. ”Karjanomistajan puolesta kiitokset. On ollut mukavaa saada talkoolaisia avuksi tähän työhön, koska tätä työtä kyllä riittää. Se on ollut sekä sosiaalisesti mukavaa ja siitä on ollut oikeastikin apua.”

Iloiset ihmiset noussevat metsäistä mäkeä kottikärryjen ja lapion kanssa.
Talkoissa oli hyvä yhteishenki ja reipas tekemisen meininki.

 

Kuvat ja teksti: Roosa Tuomikoski, 
korkeakouluharjoittelija

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...