tiistai 11. syyskuuta 2018

Pyttyjä ja saaveja – kimpilaudoista kasattu kesä



Teksti ja kuvat: Janne Aakko ja Lauri Heikkilä

Kuralan Kylämäen emännät ovat voivotelleet vuosikausia, kun saavit ja paljut vuotavat – uusi taikinatiinukin pitäisi saada. Emännille ei mikä tahansa muoviastia kelpaa, vaan sen täytyy olla ehtaa puuta. Siitäpä kokeiluverstaan rengit saivat ajatuksen, että tänä kesänä opetellaan kimpiastioiden teko. Niitä valmistettaisiin Iso-Rasin tilan vanhassa navetassa eli verstaassa, joka toimii museon työpajatilana ja infopisteenä.

Mikä ihmeen kimpiastia? Kimpiastia on useammasta kaarevasta laudasta, eli kimmestä, koottu puuastia, jossa on pohja sekä ympärillä vanteet. Astiasta saadaan vedenpitävä riittävän tarkasti höylättyjen lautojen sivujen sekä tiiviin pohjaliitoksen ansiosta. Usein lautojen väleihin on porattu salatapit, jotka helpottavat astian kokoamista. Materiaalivalinnat ja työn tarkkuus nousevat arvoon arvaamattomaan. Kimpiastioita on erilaisia, riippuen käyttötarkoituksesta – toisia tarvitaan kuljettamiseen, toisissa valmistetaan tai säilytetään jotain. Näin ollen entisajan kotitalouteen on kuulunut jos jonkinlaista päkkinää saaveista kiuluihin ja leileistä kirnuihin.

Puisia astioita on tehty tuhansia vuosia. Egyptiläiset osasivat vannehtia puuastioitaan jo 2690 eaa. paikkeilla. Plinius nuoremman (61–113 jaa) mukaan kimmistä kootut tynnyrit keksittiin Alppien seudulla Galliassa. Tynnyrit olivatkin Amfora-ruukkuja kestävämpiä kuljetusastioita. Suomen vanhimmat kimpiastiat ovat löytyneet arkeologisilta kaivauksilta. Keskiaikaisissa kerroksista on löytynyt usein pienten kimpivatien kappaleita. Vateja on käytetty esimerkiksi puurokuppeina. Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historian kuvitukset ovat pullollaan erinäköisiä kimpiastioita kuten kousia, tynnyreitä ja saaveja.

Perinteisessä maaseuturytmissä kesäaikaa tahdittivat erilaiset sesonkityöt. Talvikautena miesten tehtäviä olivat muun muassa metsätyöt. Kevättalvi oli parasta aikaa kaataa myös kimpiastiapuut, jotta ne kesän kuluessa kuivuisivat ja olisivat käyttökelpoisia seuraavan talven aikana. Talvi-iltojen hämärissä oli aikaa tehdä erilaisia puhdetöitä, kuten puuastioita.

Metalliset ja muoviset astiat syrjäyttivät aikanaan puiset kimpiastiat. Muovin haitoista on puhuttu paljon viime vuosina. Näyttäisi siltä, että muoviaika olisi kokemassa jonkinlaisen käänteen. Valtameret täyttyvät muoviroskasta, ja myös muovien sisältämät kemikaalit puhuttavat. Tästä huolimatta Ilmaisia muoviämpäreitä jonotetaan säännöllisesti markettien avajaisissa.
                     
Puu on materiaalina haastava. Se elää kuivuessaan tai kastuessaan. Kimpiastioita valmistettaessa puun eläminen täytyy hallita hyvin. Luontaisesti puu ei elä juurikaan pitkittäissuunnassa, mutta säteen- ja kehänsuunnassa eläminen on huomattavaa, jopa lähes kymmenen prosenttia. Elämisestä johtuen kimpipuu on otettava läheltä puun keskustaa, jolloin kimmessä syyt ovat poikittain. Kimpien kastuessa astian kehä suurenee, mutta saumat eivät irvistele, vaan pikemminkin tiivistyvät, koska vanteet estävät astiaa suurenemasta liioin. Pintalaudoista tehdyt astiat sen sijaan käpristelisivät ja vuotaisivat kuin seula. Astian ulkopinnan raot eivät niinkään haittaa, mutta sisäraot ovat pahasta. Sanonta: ”ulkoirvi vein pittää, sisäirvi sissittää” kuvaa asian laitaa hyvin.

Puun keskeltä otettu lauta elää hallitusti ja pysyy samanmuotoisena, mutta pintalauta käpristelee kosteuden muuttuessa.

Astiantekijä saa olla puulajien suhteen tarkkana. Katajasta luontuu hyvin pienet kimpiastiat. Leppäkin on sopiva. Isompien astioiden materiaalina kuusi on ollut yleisin. Me käytimme haapaa, koska se on kevyt ja vedenkestävä, kuten kuusikin, ja lisäksi sitä oli runsaammin saatavilla. Mänty ei sen sijaan sovi kimpipuuksi, paitsi honka eli männyn sydänpuu. Petäjä, eli männyn vaalea pintapuu, on kelvoton astiapuu.  

Aloitimme projektimme hahmottelemalla kimpityön eri vaiheet ja siihen tarvittavat työkalut. Kaikeksi onneksi museon kokoelmista löytyi pyöreäteräinen kimpihöylä, jota tarvitaan kimpien sisäpintojen höyläämiseen. Normaalien puutyökalujen lisäksi tarvitsisimme uurresahaa, jota käytetään pohjauran sahaamiseen kimpien laitoihin. Toinen perinteinen tynnyrintekijän työkalu on suurehko höylä, joka toisesta päästään nojaa lattiaan kahdella jalalla. Tätä on käytetty kimpien laitojen höyläämiseen; ideana on liikuttaa työstettävää puunkappaletta, ei höylää, mikä helpottaa huomattavasti työn etenemistä. Nämä työkalut olivat sellaisia, että voisimme itse valmistaa ne. Höyliä varten tilaisimme oikean kokoiset höylänterät kokeiluverstaan pajassa toimivalta WarusSeppäin killalta. Vierailimme Luostarinmäen käsityöläismuseon tynnyrintekijän verstaalla, jossa pääsimme tutustumaan tarkemmin vanhoihin työkaluihin. Tästä oli myöhemmin apua työkaluja valmistettaessa. Ehkä yksinkertaisin työkalu on niin kutsuttu kimpitulkki, joka määrittää astian kaaren ja oikean kulman kimpien sivuihin. Tulkkeja on kaksi, toinen astian alapäähän ja toinen yläpäähän. Näiden valmistamisesta koko kimpiprojekti voidaan aloittaa – heti sen jälkeen kun valmistettavan astian koko on päätetty. Tulkin sijaan voi käyttää myös kimpisaksia. Tällä harpin kaltaisella työkalulla voidaan tarkistaa useamman erikokoisen astiakimmen kulmat sen ylä- kuin alapäästään.

Vanhaa uurresahaa ihastelemassa Luostarinmäen käsityöläismuseossa.


Kimpi liukuu höylänterää vasten ja lastuja lentää.
Kimpiastia on rakenteeltaan yksinkertainen, mutta sen tekeminen vaatii tarkkaa silmää ja huolellisuutta.  Yksi haasteellisimmista ja aikaa vievimmistä työvaiheista on kimpien sivujen höylääminen oikeaan kulmaan. Pienikin heitto vaikuttaa sauman tiiviyteen ja astian muotoon. Valmistamamme höylät soveltuivat hyvin laitojen muotoiluun – kimpeä oli helppo työstää, kunhan vain muisti pitää sormet visusti poissa terän ulottuvilta. Astian kasaamista helpottivat salatapit, jotka pitävät astian koossa keskeneräisenäkin. Astian ympärille asetettavat väliaikaiset metallivanteet ovat myös käteviä apuvälineitä, sillä pohjaura on sahattava astiaan sen ollessa koottuna. Valmistimme uurresahan erään Luostarinmäen tynnyrintekijän työkalun mukaan – sahanteränä käytimme selkäsahasta rälläköityä pienihampaista terän kappaletta. Saha toimi hyvin, ja teki siistit urat astian laitaan. Urien välit taltattiin siten, että laitoihin muodostui siisti uurre pohjaa varten. Kuten kimpien laidat, myös pohjan tulee liittyä kimpiin ilman rakoja. suurempien astioiden pohjat valmistimme useasta laudankappaleesta, jotka liitimme yhteen tapeilla. Pienempien astioiden pohja syntyy yhdestä laudasta.

Kimpiastia pysyy koossa puisilla tai metallisilla vanteilla, jotka kiristetään tiukkaan astian laidoille. Etsimme sopivan pitkiä ja oksattomia kuusenoksia. Halkaisun jälkeen laitoimme ne vielä varmuuden vuoksi läheiseen ojaan likoamaan, jotta oksat taipuisivat vettyneinä paremmin. Siltikin niiden paikoilleen asettaminen vaati malttia ja hengityksen pidättämistä. Vanteen pitää taipua tasaisesti joka kohdasta, muuten se murtuu heikosta paikasta. Vanteen päät lukittuvat toisiinsa kynsimäisillä lukoilla, jotka vuollaan vannepuuhun. Lukon takia vuollut ohennukset aiheuttavat ongelmia, koska puu heikkenee niistä kohdin paljon ja murtuu taivuttaessa helposti. Suuri oli riemu, kun vanteet lopulta asettuivat paikoilleen.

Hengitystä pidättäen vannetta asennetaan paikalleen

Astioiden työstäminen vaikutti aidosti kiinnostavan kävijöitä, ja saimme vastata toistuvasti kysymyksiin kuten: mistä puusta astia tehdään, miten se pysyy koossa ja tuleeko kimpien saumoihin jotain ainetta kuten liimaa? Ja vastaukset näihinhän ovat: haapaa, vanteilla pysyy koossa, ja liimaa ja muutakaan ainetta ei saumoihin käytetä. Monet vanhemmat ihmiset muistelivat myös, kuinka heidän isänsä tai isoisänsä olivat valmistaneet kimpiastioita talon tarpeisiin. Heiltä saattoi myös löytyä vanhoja astioita vielä nurkista. Termi kimpiastia sen sijaan oli valtaosalle kävijöistä aivan uusi. Lisäksi pitkin kesää yleisöltä arvuuteltiin opetuskokoelmasta löytyvää kynttiläkirnua. Sen arvaaminen olikin vaikeaa, eikä niitä ennen muinoin joka talosta löytynytkään.

”Ei tarvitse muuta kuin osata”, kuten kokenut tuopintekijä sanoisi.


 

Juuri valmistuneita kimpiastioita

 
Projektin satoa: kaksi kimpihöylää, tulkkeja, kaksi uurresahaa, kimpisakset ja astioita.


Katso  video!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...