torstai 5. helmikuuta 2015

Kulttuurisuunnistusta Talvirasteilla



Toisinaan työn ja vapaa-ajan harrastuksenkin voi yhdistää. Viime lauantaina oli Turun suunnistajien järjestämät Talvirastit Pansiossa, jonne lähdin sekä kuntoilemaan, että tarkastelemaan ympäristöä. Vapaa-aikatoimialalla olemme tekemässä alueelle kulttuurikuntoilureittiä ja olen siihen liittyen selvittänyt eräiden kohteiden historiaa.

Talvirastien lähtöpaikkana toimi vanha Pansion koulu, jonka suunnitteli vuonna 1948 Turun kaupungin talorakennusosastolla kaupungin arkkitehti Totti Sora. Vuonna 1950 valmistunut koulu on tyylillisesti oman aikansa näköinen. Rapattua pintaa, liuskekiveä, metallikaiteita. Kouluun suunniteltiin tilat myös kirjastoa ja lastenneuvolaa varten. Lastenneuvolatoiminta on loppunut, mutta kirjasto toimii edelleen.

Ja jo toisen rastin kohdalla törmäsin siihen mitä olin varsinaisesti tullut katsomaankin, lentomajakkaa. Pysähdyin myös ottamaan samalla kuvat, että ei tarvitse toistamiseen kiivetä ylös mäelle. Lentomajakan korkeus merenpinnasta on nimittäin 59 metriä.

 Pansion lentomajakka on osa 1930-luvulla Helsingistä Tukholmaan kaavailtua lentomajakoiden ketjua. Hanketta ei koskaan saatu valmiiksi ja nykyään Suomessa on Pansion lentomajakan lisäksi säilynyt vain Perkalan lentomajakka, joka sijaitsee Perkalan saaressa Iniössä.

 Aivan oman reittini viimeinen rasti osui entiselle Pakarlan kylän asuintontin reunaan. Olimmekin jo aiemmin syksyllä käyneet Kaisan (arkeologimme) kanssa tarkastamassa tontilla näkyvät kivirakenteet. 
Kaisa tarkastelemassa Bagarlan vuoden 1792 rakennuksen perustuksia Pansiontien varrella.

Pakarla, josta hienommin on käytetty myös kirjoitusmuotoa Bagarla, oli yksinäistalo, joka kuului 1500-luvulta aina 1700-luvun lopulle asti Pernon kartanon alaisuuteen. Tilalla oli vuonna 1792 rakennettu mansardikattoinen asuinrakennus, joka siirrettiin 1928 Turun linnan puistoon. Rakennus tuhoutui siellä talvisodan pommituksissa 1940.
Tilan vanhempi päärakennus, josta kuva alla, oli sitä vastoin tällä tontilla vielä 1960-luvulla. Tarkemmin tästä rakennuksesta kerrotaan kirjassa Rakkaudesta rakennuksiin. Kartanot Irja Sahlbergin tutkimuskohteina. Toim. Irma Lounatvuori 2013.

Kuva Turun museokeskus/C.J.Gardberg 1966.
Talvirasteilta jäi muistoksi kuvia ja kohonnut kunto. En ole tiennytkään että Pansio on niin mäkinen maastoltaan. Kolmen kilometrin matkalla 12 rastia, joista yhden hukkasin. Lopputuloksena hylätty suoritus ja runsas 5 km. juoksua mäkiä ylös sekä alas.

Sanna Kupila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...