torstai 2. huhtikuuta 2015

Uusi maakuntamuseotutkija esittäytyy

Nimeni on John Björkman ja aloitin viime marraskuussa Museokeskuksessa maakunnallisena museotutkijana. Maakunnallisen tutkijan tehtäviin kuuluu ensisijaisesti Varsinais-Suomen paikallismuseoiden tukeminen ja kehittäminen sekä avustaminen muussa maakunnallisessa kulttuuriperintötyössä. Työtehtäviini kuuluu myös paikallismuseoiden ja maakuntamuseon yhteistoimintaa kehittävän Varsinais-Suomen museot ry:n toiminnan pyörittäminen.



Koulutukseltani olen pohjoismaisen folkloristiikan maisteri (Åbo Akademi 2005). Aikeisemmin olen työskennellyt mm. Sagalundin museossa Kemiössä, Stundarsin ulkoilmamuseossa Mustasaaressa sekä Turunmaan korjausrakentamisyhdistys Curatio ry:llä. Aikaisempi työkokemukseni painottuu paljon museopedagogiikkaan ja yleisötyöhön. Ennen museokeskukselle siirtymistäni tein Sagalundin museolle kolmevuotista kehittämishanketta sekä koordinoin Fallan talon päärakennuksen siirron museoon.

Olen syntyjäni turkulainen mutta monivuotinen työskentely maaseudulla on saanut minut kiintymään maaseutuun ja sen kulttuuriperintöön. Minulle on varsinainen unelmatyö voida työskennellä Turusta käsin koko maakunnan kulttuuriperintöasioiden puolesta.

Varsinais-Suomessa on todella voimakas ja varhain aktivoitunut kotiseutuliike, jonka ansioista meillä on runsaammin paikallismuseoita kuin missään muussa maakunnassa. Pelkästään kaikkiin tutustumiseen tulee menemään runsaasti aikaa.

Vapaa-aikani puolestaan kuluu lähinnä perheen sekä 1923 rakennetun hirsitalomme kunnostamisen parissa. Uskon, että konkreettisella tekemisellä oppii kaikista parhaiten.


Työaikana vastaan kaikkiin Varsinais-Suomen paikallismuseoiden huoliin liittyvissä kysymyksissä numerosta 0500 593 174 tai john.bjorkman@turku.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...