Vierailevana kirjoittajana
Tutkija, tekstiiliarkeologi Heini Kirjavainen
Arkeologia, Turun yliopisto
Turun museokeskuksen arkeologisten kokoelmien kätköissä on noin
tuhat keskiaikaista tekstiililöytöä. Tekstiilijäänteet ovat pieniä osia
vaatekappaleista, joista ei yksinään voi muodostaa asukokonaisuutta.
Tutkimuksen rinnalle tarvitaan myös muita kuvallisia ja/tai kirjoitettuja
lähteitä. Tekstiilitutkijalle kankaanpalat ovat kuitenkin tärkein tutkimuskohde,
koska ne kertovat aikansa vaatteiden ja tekstiilien valmistusteknologiasta sekä
muodista. Tämä ainutlaatuinen keskiaikaisten arkeologisten tekstiilien kokoelma
on Suomen suurin ja kansainvälisesti vertailukelpoinen eurooppalaisen arkeologisen
tekstiiliaineiston kanssa. Kokoelma on herättänyt myös kansainvälisen tekstiilitutkijayhteisön
kiinnostusta.
Arkeologinen
tekstiililöytö (TMM 21816: TE50492) vuoden 1998 Åbo Akademin tontin
päärakennuksen kaivauksilta. Pala on mekon miehustaosa. Kuvaaja Heini
Kirjavainen/TMK. |
Tekstiilien perustutkimuksen lisäksi uusimpia luonnontieteellisiä
tutkimussuuntauksia edustavat värianalyysit (HPLC), joilla selvitetään mitä
värikasveja ja -aineita on käytetty kankaan värjäyksessä. Isotooppitutkimukset paljastavat
kankaissa käytetyn villan alkuperän. Radiohiiliajoituksella (AMS) kankaanpalat
saadaan sidottua ajalliseen kontekstiinsa. Turun museokeskuksen kokoelmat ovat kiinnostaneet
tutkijoita, koska kokoelmat ovat olleet helposti saavutettavissa. Valitettavasti
aineiston käsittely tieteellisissä, yleensä ulkomaisissa julkaisuissa ei
välttämättä tavoita asiasta kiinnostunutta kotimaista yleisöä. Seuraavassa
esittelen yhden tutkimuskohteen tutkijan työpöydältä, joka kiinnostanee blogin lukijakuntaa.
Täysin kokonaiset tekstiililöydöt ovat harvinaista herkkua,
mutta sellainen on kuitenkin säilynyt jälkipolville Turun museokeskuksen
kokoelmissa. Turun linnan karhumerkki (TMM13275: 3.100) löydettiin vuonna 1939,
kun valtionarkeologi Juhani Rinne suoritti arkeologisen koekaivauksen Turun
linnan eteläpuolella. Kirjaillusta kankaasta valmistettu merkki on kooltaan 16
x 6,7 cm. Se esittää paljaspäistä karhua, joka kannattelee miekkaa oikeaa
olkapäätään vasten. Seuraavassa on kuvaus Suomen karhusta, jonka tulkitsen
kuuluneen Juhana-herttuan kankaiseen vaakunamerkkiin vuosien 1556–1563 väliselle
ajalle.
Turun linnan karhumerkki (TMM 13275: 3.100). Kuvaaja Heini Kirjavainen/TMK. |
Karhumerkille on ikonografinen vastine Turun linnan pääsisäänkäynnin
yläpuolella sijaitsevassa Juhana-herttuan vaakunassa. Juhana ei ollut ollut tyytyväinen
vaakunaansa ja teetätti uuden, jossa on neljä heraldista symbolia. Kruunattu
haarniskan kypärä oli eteläisen Suomen tunnus ja seisova karhu – Ursus
finlandicus – Pohjois-Suomen tunnus. Molemmin puolin karhun päätä on kuvattu
kaksi tähteä. Tähdet kuuluvat kaksosten tähtikuvioon, jonka kaksi kirkkainta
tähteä ovat Castor ja Pollux, kreikkalaisen Zeus-jumalan kaksi poikaa. Leijona puolestaan
kuului kuninkaalliselle Folkunga-suvulle, johon myös Vaasat kuuluivat. Kolme
tähteä (Ruots. tre kronor) kuvaavat kuninkaallista valtaa. Vaakunakilpi
asetettiin paikalleen oven yläpuolelle vuonna 1561. Vaakunan uusimisella
Juhana-herttua halusi osoittaa omaa riippumatonta asemaansa Suomen herttuakunnan
hallitsijana.
Turun linnan pääsisäänkäynnin kivinen vaakunakilpi vuodelta 1561. Kuvaaja Tanja Ratilainen /TMK. |
Vaakunakilvessä kuvattu karhu on täysin samanlainen kuin kankainen
karhumerkki. Tosin karhumerkistä on miekan kärki katkennut pois. Kahdella
jalalla seisovasta karhusta tuli Porin jalkaväkirykmentin tunnus. Jalkaväkirykmentin
tunnuksessa miekka on pystyssä kruunupäisen karhun edessä, kun taas
kangasmerkissä karhu kantaa oikealla olkapäällään miekkaa ja siltä puuttuu
kruunu. Porin läänin jalkaväkirykmentin perusti kuningas Kustaa II Adolf vuonna
1626 Tallinnassa 30-vuotisen sodan aikana.
Viitteitä Juhana-herttuan ja Katarina Jagellonican elämästä sekä vaakunoista löytyy myös historiallisista asiakirjalähteistä. Vuonna 1563
suoritetussa irtaimen omaisuuden inventaarissa on kokonainen luku vaakunoista,
joissa kuvataan myös kankaista valmistettuja vaakunoita. Yksi oli punaisesta ja
sinisestä silkkiatlaksesta valmistettu, toinen punaisesta, sinisestä ja
keltaisesta verkakankaasta valmistettu. Yhdessä oli myös helmiä koristeena.
Vaakunamerkkejä ommeltiin ja kirjailtiin käytännöllisesti katsoen kaikkialle
esimerkiksi seinä- ja vuodevaatteisiin, palvelijoiden vaatteisiin sekä
hovipukuihin. Juhana-herttuan omassa sängyssäkin oli kultakankaasta valmistettu
baldakiini, jossa oli kuvattuna herttuan vaakuna.
Inventaarissa on myös merkintä kirstusta, joka oli täynnä
silkki- ja kultalankoja, erivärisiä silkkikankaanpaloja sekä vanhoja pukuja,
jotka ovat mahdollisesti olleet tarveaineita kaikenlaiseen tekstiilityöhön ja kirjontaan.
Esimerkiksi 1500-luvulla Englannin kuningatar Elisabet I hovissa vanhoja
kallisarvoisista kankaista valmistettuja vaatteita kierrätettiin ja niistä
valmistettiin jotain uutta. Vanhoista kirjontatöistä tai vaatekappaleista purettiin
kallisarvoiset kulta- ja silkkilangat helmien ja jalokivien ohella uudelleen
käytettäviksi. Jos kulta- tai hopeakirjailtua kangasta ei haluttu käyttää
uudelleen, se voitiin polttaa ja jäljelle jäänyt jalometalli otettiin talteen
uudelleen käytettäväksi astioihin, koruihin tai metallilankaan. Juhana-herttuan
hovin harjoittamasta kierrätyksestä todistanevat radiohiiliajoitustulokset
(AMS), joissa karhumerkin silkkibrokadikangas sijoittui vuosien 1420–1530
välille ja kultafoliolanka vuosien 1450–1640 välille. Silkkibrokadikangas on
ollut vähintään kolmekymmentä vuotta vanhaa vuoteen 1561 mennessä, jolloin merkki
mahdollisesti ommeltiin. Tulkintani mukaan Turun linnan kankainen karhumerkki
on voinut koristaa vaatekappaletta tai olla osa vaakunamerkkiä joko vaatekappaleessa
tai muussa tekstiilissä. Kirjailutyön laatu on verrattavissa kirkollisten
tekstiilien kirjontatöihin, ja siinä on säilynyt valmistajansa oma kädenjälki.
Lähikuva karhumerkin pohjakankaasta ja sotkuisesta kultafoliolangasta, joka näkyy kuvassa sinisenä. Kuvaaja Riikka Saarinen/TMK. |
Karhumerkki on leikattu muotoonsa silkkibrokadikankaasta, mikä
näkyy parhaiten nurjalla puolella. Kangas oli värjätty keltaiseksi peruukkipensaasta
(Cotinus coggyaria Scop.) saadulla väriaineella, sulfuretiinillä. Eksoottisesta
nimestään huolimatta väriaine oli yleisesti käytetty Euroopan
silkinvärjäyskeskuksissa 1500-luvulla. Karhun turkki on kirjottu parittaisin etupistoin
kultafoliolangalla. Tummanruskealla puun- tai pähkinöiden kuorella värjätyllä silkkilangalla
on kirjottu karhun ääriviivat. Miekka, silmät ja raajat sekä turkin selkäpuoli
on kirjottu keltaisella silkkilangalla. Miekan ponnessa on ollut kiinnitettynä
pienet koristenastat tai jalokivet. Miekka on kirjailtu kultafoliolangalla
sidepistoin. Karhumerkki on ollut aikansa luxusta ja tarveaineissa ei ole säästelty
-ei edes kultalangassa, joka muodostaa sekavan paksun kerroksen merkin nurjalle
puolelle. Huomattavaa on, että karhu ei olekaan ollut ruskea vaan hohtavan kullankeltainen.
Peruukkipensas (Cotinus coggyeria Scop.). Kuva N.J. von Jacquin 1775. Florae austriceae, vol. 3.t 210.
Lähde:
http://plantillustrations.org/species.php?species=Cotinus+coggygria
|
Vielä on mainittava yksi kirjallinen lähde kuin todisteena
karhumerkin kuulumisesta Juhana-herttualle. Vuonna 1562 hovirunoilija Henricus
Mollerus kirjoitti herttuan kosiomatkasta, jonka hän teki Danzigiin
lippulaivallaan Ursus finlandicuksella. Kuten arvata saattaa, laiva oli
koristeltu herttuan vaakunalipuilla. Runo on latinaksi nimeltään Aulæum Gratiarum
Ursus Finlandicus Aquila Polonica. Kustavi Grotenfelt käänsi runon suomeksi ja
julkaisi sen vuonna 1903. Käännös on ylevä ja kaunis antiikin henkeen
kirjoitettu, mutta liian vapaamuotoinen niin, että runon oikea sisältö kärsi
käännöksen taiteellisuudesta.
Latinan kielisessä runossa kuvattiin, millainen Suomen karhu
ja Puolan kotka olivat. Nyt uudelleen tulkitusta runosta on nostettu seuraavat
osiot, jotka kuvaavat Suomen karhun ulkonäköä ja ompelemista.* Tähän tekstiä ei
ole kuitenkaan kirjoitettu runomuotoon.
---Puolan ja Suomen herttuan kaksoisvaakuna ommeltiin
hohtavalla (kultaisella) langalla.---
---Toinen niistä on kultainen karhu, jolla on hohtava
(kultainen) turkki.---
Runo jatkuu Puolan
kotkan kuvaamisella ja, sitten runo jatkuu.
--- Karhulla on paljas pää ja se on keltainen väriltään.---
--- Se seisoo pystyasennossa.---
--- Se pitelee miekkaa kynsissään, ja miekka koskettaa sen
olkapäätä.---
--- Se katsoo kohti kaksosten tähtimerkkiä.---
Siis runo on kuin kuvaus Turun linnan karhumerkistä, joka
paljastui tutkimuksessa kultaiseksi ja keltaiseksi. Se on paljaspäinen, seisoo
pystyasennossa ja pitää miekkaa olkapäällään sekä katsoo kohti kaksosten
tähtimerkkiä, kuten Turun linnan pääsisäänkäynnin kivivaakunassa. Ihmeellisintä
tässä jutussa on se, että arkeologiselle tekstiililöydölle löytyi näin täsmäävä
aikalaiskuvaus – vieläpä runon muodossa. Karhumerkin voi siis ajoittaa
ikonografisesti vuosien 1561–1563 välille, jos esikuvana on ollut karhu Turun
linnan kivisessä vaakunakilvessä tai vaakunakilven karhun esikuvana on ollut
herttuan hovissa vuosien 1556–1561 välillä kirjailtu karhumerkki. Niin tai
näin, molempia olettamuksia tukee silkkibrokadikankaan radiohiiliajoitus.
Karhumerkin tarina päättyy kuitenkin vuonna 1563, kun
herttuan veli kuningas Eerik XIV vangitutti Juhanan puolisoineen. Turun linnan
loistoajasta jäljelle jäi inventaari, kivinen vaakunakilpi sekä irrallinen
karhumerkki, joka oli päätynyt linnanmuurin ulkopuolelle kuin todisteeksi
jälkipolville yhden lyhyen loistavan aikakauden päättymisestä Turun linnassa.
Karhumerkki on parhaillaan nähtävillä Turun linnan
perusnäyttelyssä.
*Kiitokset käännöksen tarkistamisesta kuuluvat apulaisprofessori
Kirsi Saloselle Turun yliopistosta sekä professori Kurt Villads Jensenille
Tukholman yliopistosta.