Talon, kahden kokonaisen laivan ja laivaosuuksien osto ei tietenkään ollut sujunut Tjäderiltä
ilman riskiä ja lainaamista toisilta kauppiaita, vaimon sukulaisilta ja Turkuun
vuonna 1822 perustetulta Säästöpankilta. 1820-luvun edetessä turkulainen
ulkomaankauppa hiipui entisestään Englantiin iskeneen laman vuoksi. Lupaavasta
alusta huolimatta Tjäderille alkoi viimeistään nyt kertyä velkaa velan päälle.
Vuonna 1827 Tjäder luopui laivurinoikeuksistaan, mutta säilytti vielä mahdollisuuden toimia kauppaporvarina. Hän
aikoi selvitä uhkaavasta alamäestä keskittymällä luomaan valikoimaltaan entistä
monipuolisemman kauppapuodin. Valtamerilaivojen hallinta vaihtui kahden
sluupin, yksimastoisen rannikkoaluksen omistamiseen ja niillä käytyyn
Itämeren kauppaan. Toinen sluupeista, Anton och Lotta, sai mitä
ilmeisimmin nimensä Tjäderin lasten mukaan.
|
Yksimastoinen sluuppi "Anton och Lotta" on ehkä ollut tämän kokoluokan alus. Tuntematon laiva Uudenkaarlepyyn edustalla 1900-luvun alkuvuosina. kuva J. Schalin, Turun museokeskus |
Alamäestä olisi saatettu selvitäkin, mutta nyt kohtalo iski Tjäderin pieneen
perheeseen aivan uudesta suunnasta, ja iski samalla tavalla elämän perustan
pois suurimmalta osalta Turun asukkaista. Tjäder menetti kotinsa, kauppansa ja tavaravarastonsa
Turun palossa syyskuussa 1827. Tontille jäivät komean kaksikerroksisen puodin
rauniot, ja vastarannalle Luostarinkadun päähän kaksi suola-aittaa.
Vastoinkäymisissään aina ennenkin terästäytynyt Tjäder laati kohtalotovereidensa
tapaan arvion menetetystä omaisuudesta kaupungin palovahinkokomitealle ja sai
korvausta, mutta kenellekään ei tietenkään voitu maksaa hävityn omaisuuden täyttä arvoa.
Vielä kerran Tjäder laati uuden selviytymissuunnitelman. Voidakseen harjoittaa
kauppiaan tointa tuottavasti hän tarvitsi mitä pikimmin uuden kiinteistön, ja
palolta säästynyt Eteläkorttelin talo 51
- nykyinen Apteekkimuseo – vaikutti tarkoitukseen hyvin lupaavalta: se sijaitsi juuri rakenteilla olevan Auransillan alapuolella ja siten kohdalla,
josta Engelin uuden asemakaavan perusteella saattoi ennakoida liikenteen solmukohtaa
ja satamaa. Tjäder osti talon velaksi elokuussa 1828. Tiloiltaan se ei
vastannut lainkaan menetettyä puotia, mutta tontti oli suuri ja sen puurakennuksesta oli hyvä aloittaa.
|
Auransillan alapuolelle muodostui 1800-luvun kuluessa Turun uusi sisäsatama, johon asti sekä purjealukset että höyrylaivat pääsivät nousemaan. Mastomerta Läntisellä rantakadulla 1870-luvulla, Tjäderin puodin eli nykyisen Apteekkimuseon toinen pääty näkyy kuvassa vasemmalla. Kuva J. Reinberg, Turun museokeskus |
Heti syyskuussa Tjäder sai luvan muuttaa osan rakennusta ”rihkamapuodiksi” (krambod) – sekatavarakauppa on tutumpi vastine nimelle. Apteekkimuseon nykyinen kadunpuoleinen
sisäänkäynti sijaitsee samassa kohdassa kuin Tjäderin puodin ovi, ja puoti itse
oli siis nykyinen apteekkihuone. Huoneen molemmille pitkille sivuseinille rakennettiin monilokeroisia laatikostoja sekä hyllyjä, joista osa sai eteensä lasiset liukuovet, ja toisella kahdesta tiskistä
seisoi lasivitriini esittelypaikkana pienille esineille. Katto-orsissa riippui arvatenkin
tavaraa nipuittain. Käsivarasto- ja konttoritilaa sijoitettiin puodin takana
oleviin huoneisiin, ja pihan perän vanha vilja-aitta täytettiin äärimmilleen myyntitavaroilla.
Kyseessä oli mitä monipuolisin sekatavarakauppa, jonka
valikoimiin kuului erilaisia kankaita purjekankaasta silkkiin, asusteita, astioita,
työkaluja, mausteita, värjäysaineita, maaliaineita ja kaikkea mahdollista taloudessa
tarvittavaa yöastiasta nuppineulaan ja nauloista partaveitseen. Jos kaikki
olisi sujunut onnellisesti, kenties Turkuun olisi 1800-luvun mittaan syntynyt
kokonainen Tjäderin kauppahuone. Kenties meillä olisi edelleenkin kaupungissa
Tjäderin tavaratalo!
|
Luostarinmäen "Höökkarin puoti" on Tjäderin muinaista puotia pienempi, mutta siellä on myynnissä osin samanlaista tavaraa kuin Tjäderinkin kaupassa. Kuva Turun museokeskus |
Palon syttyessä Tjäderillä oli ollut velkojen lisäksi runsaasti omia
saatavia. Pahaksi onneksi velalliset olivat itse samassa tilanteessa kun
velkoja, eli menettäneet palossa parhaan omaisuutensa. He eivät kyenneet sen enempää
kuin Tjäder itsekään lyhentämään velkaansa. Tässä tilanteessa puotia voitiin
ylläpitää hädin tuskin kahta vuotta. Elokuussa 1830 Tjäder joutui raskain
sydämin hakeutumaan itse konkurssiin. Askel oli hänen omien sanojensa mukaan
tuskallinen, ”det för mig så smärtande steg”.
|
Tjäderin nimikirjoitus |
Tjäder itse arvioi konkurssihakemuksessaan omaisuutensa arvon optimistisen
suureksi. Omaisuus ja saatavat olivat tässä vaiheessa hänen mukaansa yhteensä
noin 69.000 ruplan arvoiset. Jos hän luulikin selviävänsä konkurssista
kunnialla, uusi kohtalon isku näytti todellisuuden: lokakuussa pidetyssä konkurssihuutokaupassa
myytiin kaikki varastossa olleet kauppatavarat, ainoa jäljellä oleva laiva eli
sluuppi Anton och Lotta, pienempiä veneitä sekä osuus Pikisaaren
laivaveistämöön ja pikikeittämöön, mutta kokoon saatu summa oli velkoihin
verrattuna mitätön: vajaat 25.000 ruplaa. Mistäänhän ei nimittäin tietenkään
maksettu Tjäderin itse arvioimaa täyttä hintaa.
|
Lokakuussa 1830 pidetyn Tjäderin omaisuuden huutokaupan pöytäkirja käsittää yli 60 sivua tiivistä tekstiä tavaraeristä toisensa jäljeen. Kuvan otteessa alkaa nuuskarasioiden myynti 6 kappaleen erissä. Oikeanpuoleisessa sarakkeessa näkyy kunkin erän ostaja. Ostajina on sekä muita kauppiaita että yksityishenkilöitä. Turun kaupunginarkisto. |
Kauhistunut Tjäder määrättiin normaalin konkurssimenettelyn mukaisesti edelleen
pysyttelemään kotonaan. Hän anoi suurempaa liikkumisvapautta, mutta maistraatti
ei voinut siihen myöntyä. Seurasi arvatenkin yksi Tjäderin elämän ahdistavimmista
vuosista. Tuloja pieni perhe sai enää vain vuokraamalla huoneita rakennuksestaan.
Seuraavana kesänä oli vuorossa tämänkin tulolähteen ja kodin menetys. Talosta
ja tontista Eteläkortteli 51 saatiin huutokaupassa runsaat 13.000 ruplaa, vähemmän
kuin mitä Tjäder itse oli siitä maksanut, eikä velkoja siis vieläkään voitu kuitata
kuin osittain.
Lokakuun alussa perheen oli määrä lähteä uuden omistajan tieltä, eikä
heillä ollut muuta paikkaa kuin aiempi palanut asuintontti Eteläkortteli 24 ½
-25. Kaupunki oli palon jälkeen lunastanut tuhoutuneet tontit ja ulotti Engelin asemakaavan
niille sitä mukaa kuin tonttimaata haluttiin ostaa. Koska Tjäderin vanha tontti oli vielä
vapaa, hän sai luvan asettua sinne jääneisiin kivirakennusten raunioihin kahden
lapsensa ja talouteen jo pitkään kuuluneen vanhan leskiäitinsä kanssa. Kuva
perheestä alkavan talven kynnyksellä raunion tai kellarin suojissa on karu.
Näissä oloissa Tjäder jaksoi enää pari kuukautta - hän kuoli joulukuun
puolivälissä 1831 sydänkohtaukseen, 50-vuotiaana.
Heti seuraavana päivänä myytiin velkojen kattamiseksi lapsille ja
isoäidille jäänyt yksi lehmä, ja tammikuussa lasten isältään perimä irtaimisto.
Sanomattakin on selvää, ettei näillä rippeillä voitu kuitata Tjäderin jäljellä
olevia velkoja, noin 30.000 ruplaa.
Niitä ei voitu kuitata koskaan, sillä tämän pidemmälle konkurssilain
koura ei yltänyt. Kun lasten isoäiti kuoli pari viikkoa isän jälkeen, lapset saivat periä
isoäidin henkilökohtaisen irtaimiston huutokaupasta saadut rahat. Kumpikin saattoi lisäksi turvautua
äitiensä sukuihin - mutta tämä merkitsi samalla sitä, että lapset joutuivat nyt
eroamaan toisistaan. Wilhelmina Charlotta muutti 1833
Kiskoon äitinsä sukulaisten Hjelmerusten luo, Anton Wilhelm päätyi lopulta
Ruotsiin.
*
Viimeisenä katkerana pisarana –
ja nyt tämä kurjuuden kuvaaminen alkaa jo naurattaa itseäni – sluuppi Anton och
Lotta haaksirikkoitui matkalla Tukholmaan jo muutaman kuukauden kuluttua
huutokaupasta, niin kuin Tjäderin epäonni olisi seurannut vielä senkin matkassa.
Mutta ajatelkaa, että Tjäderit olivat vain yksi niistä perheistä,
joiden elämään Turun palo puuttui kohtalokkaalla tavalla!
|
Myöhempää tuhoa Turussa - kuva 1940-luvulta Martin kaupunginosasta. Lähde SA-kuva. Kuvaa rajattu |