keskiviikko 26. lokakuuta 2016

”Joutaahan tuo myöhemminkin museoon”



Näillä saatesanoilla Maria Kohmon rukki lähetettiin talosta maailmalle seitsemisenkymmentä vuotta sitten, ja samoja sanoja lainasi lahjoittaja, joka syyslomatapahtumamme aikana toi rukin sieltä takaisin.

 
Emme harjoita henkilönpalvontaa, mutta onhan se hienoa saada takaisin esine, joka on kuulunut niille ihmisille, joiden elinaikaa edustamaan museorakennus on sisustettu, ja joiden elämäntapaa siellä yritetään ylläpitää! Iso-Kohmon talon nykysisustuksessa tällaisia esineitä on niukasti, ehtihän Kohmon suvun lähdön ja Kuralan Kylämäen toiminnan alkamisen välissä kulua toistakymmentä vuotta, ja irtaimisto oli hajaantunut suvun jäsenille. Tuvan käkikello, salin ryijy, isännän kamarin peilipiironki ja perheenjäseniä esittävät valokuvataulut ovat näitä aitoja kohmolaisten esineitä. Nyt joukkoon liittyi mamman eli vanhan emännän rukki.

Naapuritaloon Vähä-Rasiin oli 1940-luvulla sijoitettu evakkoina saapunut koivistolainen perhe, joka rakensi omaa uutta kotiaan Itäharjulle.Tämän perheen äidille Lucinalle Maria Kohmo luovutti rukkinsa. Se tuli tarpeeseen, karjalaisemäntä kehräsi sillä lankansa ainakin vielä 1950-luvun alkupuolella, jolloin Maria Kohmo itse kuoli.

Lucinalta rukki siirtyi lapsenlapselle, jota esineen tarina viehätti, ja joka halusi oppia kehräämään sillä pellavaa. Mummon pellavanmuokkaus- ja kehräysopetusta odotellessaan pojantytär sai rukin omaan kotiinsa, ja piti sitä siellä kunniapaikalla. ”Rakastuin rukkiin”, kertoi tämä pojantytär lahjoitustilanteessa. Kun pojantyttären perhe menetti kotinsa tulipalossa 1960-luvulla, rukki säilyi tuhosta ainoana esineenä. Siksi siinä on edelleen nokijälkiä.

Rukin tarinaa kerrottiin seuraavallekin sukupolvelle ja vielä Lucinan lapsenlapsenlapsenlapsikin sitä mielellään sormeili. Nyt jälkipolvi päätti toteuttaa Maria Kohmon ennustuksenomaisen lauseen. Käytössä kulunut ja lasten kiinnostuksen kohteena olosta hieman kärsinyt rukki jouti ja pääsi museoon, joksi Marian koti oli ehtinyt muuttua.

Ihan viime aikoina on hehkutettu sitä, miten museot ovat muuttumassa ja niiden pitäisi muuttua yhä enemmän tunteiden kokemisen paikoiksi. Esineet eivät enää olisi museon keskiössä. ”Enemmän tunteita, vähemän tietoa”. Pöh, vastaan tuohon lauseeseen. Tieto ja tunteet eivät sulje toisiaan pois. Kyllä aidoista esineistä ja niiden sisältämästä todellisesta aineettomasta kulttuuriperinnöstä saa herutettua nimenomaan tunteita, suuriakin tunteita, kokonaisen aikakauden ytimen muodostavia tunteita.

Maria lapsineen Iso-Kohmon salissa 1910-ja 1920-lukujen taitteessa.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kapteeni Tjäderin onnettomuudet / Osa 2 ”Det för mig så smärtande steg”



Talon, kahden kokonaisen laivan ja laivaosuuksien osto ei tietenkään ollut sujunut Tjäderiltä ilman riskiä ja lainaamista toisilta kauppiaita, vaimon sukulaisilta ja Turkuun vuonna 1822 perustetulta Säästöpankilta. 1820-luvun edetessä turkulainen ulkomaankauppa hiipui entisestään Englantiin iskeneen laman vuoksi. Lupaavasta alusta huolimatta Tjäderille alkoi viimeistään nyt kertyä velkaa velan päälle. 

Vuonna 1827 Tjäder luopui laivurinoikeuksistaan, mutta säilytti vielä mahdollisuuden toimia kauppaporvarina. Hän aikoi selvitä uhkaavasta alamäestä keskittymällä luomaan valikoimaltaan entistä monipuolisemman kauppapuodin. Valtamerilaivojen hallinta vaihtui kahden sluupin, yksimastoisen rannikkoaluksen omistamiseen ja niillä käytyyn Itämeren kauppaan. Toinen sluupeista, Anton och Lotta, sai mitä ilmeisimmin nimensä Tjäderin lasten mukaan.

Yksimastoinen sluuppi "Anton och Lotta" on ehkä ollut tämän kokoluokan alus. Tuntematon laiva Uudenkaarlepyyn edustalla 1900-luvun alkuvuosina. kuva J. Schalin, Turun museokeskus
Alamäestä olisi saatettu selvitäkin, mutta nyt kohtalo iski Tjäderin pieneen perheeseen aivan uudesta suunnasta, ja iski samalla tavalla elämän perustan pois suurimmalta osalta Turun asukkaista. Tjäder menetti kotinsa, kauppansa ja tavaravarastonsa Turun palossa syyskuussa 1827. Tontille jäivät komean kaksikerroksisen puodin rauniot, ja vastarannalle Luostarinkadun päähän kaksi suola-aittaa. Vastoinkäymisissään aina ennenkin terästäytynyt Tjäder laati kohtalotovereidensa tapaan arvion menetetystä omaisuudesta kaupungin palovahinkokomitealle ja sai korvausta, mutta kenellekään ei tietenkään voitu maksaa hävityn omaisuuden täyttä arvoa.

Vielä kerran Tjäder laati uuden selviytymissuunnitelman. Voidakseen harjoittaa kauppiaan tointa tuottavasti hän tarvitsi mitä pikimmin uuden kiinteistön, ja palolta säästynyt Eteläkorttelin talo 51  - nykyinen Apteekkimuseo – vaikutti tarkoitukseen hyvin lupaavalta: se  sijaitsi juuri rakenteilla olevan Auransillan alapuolella ja siten kohdalla, josta Engelin uuden asemakaavan perusteella saattoi ennakoida liikenteen solmukohtaa ja satamaa. Tjäder osti talon velaksi elokuussa 1828. Tiloiltaan se ei vastannut lainkaan menetettyä puotia, mutta tontti oli suuri ja sen puurakennuksesta oli hyvä aloittaa.

Auransillan alapuolelle muodostui 1800-luvun kuluessa Turun uusi sisäsatama, johon asti sekä purjealukset että höyrylaivat pääsivät nousemaan. Mastomerta Läntisellä rantakadulla 1870-luvulla, Tjäderin puodin eli nykyisen Apteekkimuseon toinen pääty näkyy kuvassa vasemmalla. Kuva J. Reinberg, Turun museokeskus

Heti syyskuussa Tjäder sai luvan muuttaa osan rakennusta ”rihkamapuodiksi” (krambod) – sekatavarakauppa on tutumpi vastine nimelle.  Apteekkimuseon nykyinen kadunpuoleinen sisäänkäynti sijaitsee samassa kohdassa kuin Tjäderin puodin ovi, ja puoti itse oli siis nykyinen apteekkihuone. Huoneen molemmille pitkille sivuseinille rakennettiin monilokeroisia laatikostoja sekä hyllyjä, joista osa sai eteensä lasiset liukuovet, ja toisella kahdesta tiskistä seisoi lasivitriini esittelypaikkana pienille esineille.  Katto-orsissa riippui arvatenkin tavaraa nipuittain. Käsivarasto- ja konttoritilaa sijoitettiin puodin takana oleviin huoneisiin, ja pihan perän vanha vilja-aitta täytettiin äärimmilleen myyntitavaroilla.

Kyseessä oli mitä monipuolisin sekatavarakauppa, jonka valikoimiin kuului erilaisia kankaita purjekankaasta silkkiin, asusteita, astioita, työkaluja, mausteita, värjäysaineita, maaliaineita ja kaikkea mahdollista taloudessa tarvittavaa yöastiasta nuppineulaan ja nauloista partaveitseen. Jos kaikki olisi sujunut onnellisesti, kenties Turkuun olisi 1800-luvun mittaan syntynyt kokonainen Tjäderin kauppahuone. Kenties meillä olisi edelleenkin kaupungissa Tjäderin tavaratalo!

Luostarinmäen "Höökkarin puoti" on Tjäderin muinaista puotia pienempi, mutta siellä on myynnissä osin samanlaista tavaraa kuin Tjäderinkin kaupassa.  Kuva Turun museokeskus
Palon syttyessä Tjäderillä oli ollut velkojen lisäksi runsaasti omia saatavia. Pahaksi onneksi velalliset olivat itse samassa tilanteessa kun velkoja, eli menettäneet palossa parhaan omaisuutensa. He eivät kyenneet sen enempää kuin Tjäder itsekään lyhentämään velkaansa. Tässä tilanteessa puotia voitiin ylläpitää hädin tuskin kahta vuotta. Elokuussa 1830 Tjäder joutui raskain sydämin hakeutumaan itse konkurssiin. Askel oli hänen omien sanojensa mukaan tuskallinen, ”det för mig så smärtande steg”.

Tjäderin nimikirjoitus
Tjäder itse arvioi konkurssihakemuksessaan omaisuutensa arvon optimistisen suureksi. Omaisuus ja saatavat olivat tässä vaiheessa hänen mukaansa yhteensä noin 69.000 ruplan arvoiset. Jos hän luulikin selviävänsä konkurssista kunnialla, uusi kohtalon isku näytti todellisuuden: lokakuussa pidetyssä konkurssihuutokaupassa myytiin kaikki varastossa olleet kauppatavarat, ainoa jäljellä oleva laiva eli sluuppi Anton och Lotta, pienempiä veneitä sekä osuus Pikisaaren laivaveistämöön ja pikikeittämöön, mutta kokoon saatu summa oli velkoihin verrattuna mitätön: vajaat 25.000 ruplaa. Mistäänhän ei nimittäin tietenkään maksettu Tjäderin itse arvioimaa täyttä hintaa.

Lokakuussa 1830 pidetyn Tjäderin omaisuuden huutokaupan pöytäkirja käsittää yli 60 sivua tiivistä tekstiä tavaraeristä toisensa jäljeen. Kuvan otteessa alkaa nuuskarasioiden myynti 6 kappaleen erissä. Oikeanpuoleisessa sarakkeessa näkyy kunkin erän ostaja. Ostajina on sekä muita kauppiaita että yksityishenkilöitä. Turun kaupunginarkisto.

Kauhistunut Tjäder määrättiin normaalin konkurssimenettelyn mukaisesti edelleen pysyttelemään kotonaan. Hän anoi suurempaa liikkumisvapautta, mutta maistraatti ei voinut siihen myöntyä. Seurasi arvatenkin yksi Tjäderin elämän ahdistavimmista vuosista. Tuloja pieni perhe sai enää vain vuokraamalla huoneita rakennuksestaan. Seuraavana kesänä oli vuorossa tämänkin tulolähteen ja kodin menetys. Talosta ja tontista Eteläkortteli 51 saatiin huutokaupassa runsaat 13.000 ruplaa, vähemmän kuin mitä Tjäder itse oli siitä maksanut, eikä velkoja siis vieläkään voitu kuitata kuin osittain.

Lokakuun alussa perheen oli määrä lähteä uuden omistajan tieltä, eikä heillä ollut muuta paikkaa kuin aiempi palanut asuintontti Eteläkortteli 24 ½ -25. Kaupunki oli palon jälkeen lunastanut tuhoutuneet tontit ja ulotti Engelin asemakaavan niille sitä mukaa kuin tonttimaata  haluttiin ostaa. Koska Tjäderin vanha tontti oli vielä vapaa, hän sai luvan asettua sinne jääneisiin kivirakennusten raunioihin kahden lapsensa ja talouteen jo pitkään kuuluneen vanhan leskiäitinsä kanssa. Kuva perheestä alkavan talven kynnyksellä raunion tai kellarin suojissa on karu. Näissä oloissa Tjäder jaksoi enää pari kuukautta - hän kuoli joulukuun puolivälissä 1831 sydänkohtaukseen, 50-vuotiaana.

Heti seuraavana päivänä myytiin velkojen kattamiseksi lapsille ja isoäidille jäänyt yksi lehmä, ja tammikuussa lasten isältään perimä irtaimisto. Sanomattakin on selvää, ettei näillä rippeillä voitu kuitata Tjäderin jäljellä olevia velkoja, noin 30.000 ruplaa.

Niitä ei voitu kuitata koskaan, sillä tämän pidemmälle konkurssilain koura ei yltänyt. Kun lasten isoäiti kuoli pari viikkoa isän jälkeen, lapset saivat periä isoäidin henkilökohtaisen irtaimiston huutokaupasta saadut rahat. Kumpikin saattoi lisäksi turvautua äitiensä sukuihin - mutta tämä merkitsi samalla sitä, että lapset joutuivat nyt eroamaan toisistaan. Wilhelmina Charlotta muutti 1833 Kiskoon äitinsä sukulaisten Hjelmerusten luo, Anton Wilhelm päätyi lopulta Ruotsiin.


Viimeisenä katkerana pisarana – ja nyt tämä kurjuuden kuvaaminen alkaa jo naurattaa itseäni – sluuppi Anton och Lotta haaksirikkoitui matkalla Tukholmaan jo muutaman kuukauden kuluttua huutokaupasta, niin kuin Tjäderin epäonni olisi seurannut vielä senkin matkassa.  

Mutta ajatelkaa, että Tjäderit olivat vain yksi niistä perheistä, joiden elämään Turun palo puuttui kohtalokkaalla tavalla!

Myöhempää tuhoa Turussa - kuva 1940-luvulta Martin kaupunginosasta. Lähde SA-kuva. Kuvaa rajattu

tiistai 4. lokakuuta 2016

Kapteeni Tjäderin onnettomuudet / Osa 1. ”Dödens timma – ack, så hastigt – slog”


Joistakin työssään tapaamista menneisyyden ihmisistä ei millään pääse irti. Sellainen on aiemmin esittelemäni Apteekkimuseon tontin varhainen omistaja herra Qwensel, joka käy yhä keskeyttämässä muita tekemisiäni, vaikka luulin jo kirjoittaneeni hänet ulos päästäni. Sellaiseksi, ellei vieläkin itsepintaisemmaksi on osoittautunut samalla tontilla sata vuotta myöhemmin elänyt Nils Wilhelm Tjäder,  kaukomatkoilta kotiutunut merikapteeni, joka perusti kauppaliikkeen suotuiseen sijaintiin, mutta jonka käsistä kaikki lopulta liukui olemattomiin. Kuten hänestä huomaatte, juuri onnettomat kohtalot tapaavat kummitella ihmismielessä, ja jos luette eteenpäin syyllistytte samaan  - niin inhimilliseen - tirkistelyyn ja kauhisteluun, johon nyt aion ryhtyä.  

*


Ei tiedetä, oliko merille lähtö pienen Nilsin oma unelma vaiko vain kohtalon järjestämä käänne. Poika oli syntynyt vuonna 1781 Vehmaan postikonttorin hoitajan Johan Tjäderin lapsikatraaseen. Isä joutui vuonna 1788 syttyneessä Ruotsin ja Venäjän sodassa kenttäpostimestariksi, mutta hänen terveytensä ei kestänyt sodan rasittavia olosuhteita. Niinpä Nils sisaruksineen jäi isästään orvoksi vuonna 1791. Äiti avioitui uudelleen erään kersantti Miltopaeuksen kanssa ja muutti tämän mukana kauas Savoon. Perhe hajosi, ja kymmenvuotias Nils lähetettiin Turkuun, missä isällä oli sukua: menestynyt kauppias ja laivuri Johan Tjäder sekä tämän pojat Hans Jacob Tjäder ja Jean Gabriel Tjaeder, tuleva kauppaneuvos. 


Nilsin sukulainen ja oppi-isä,  Jean Gabriel Tjäder / Tjaeder. Miniatyyri Turun museokeskuksen kokoelmista


Turun Tjäderit ja heistä etenkin Jean Gabriel omistivat osuuksia useissa tuolloin purjehtineissa turkulaislaivoissa, ja jossain niistä Nils Wilhelm aloitti uransa luultavasti alimmista alimpana laivapoikana – muuta tietä merikapteenin ammattiin tuskin oli. Kyseessä on saattanut olla esimerkiksi joko brigantiini Svarta Örn tai Norden, kenties fregatti Åbo tai juuri vuonna 1791 hankittu snaupriki  Finland. Elettiin vielä turkulaisen merenkulun huippuaikaa, ja jo ennen aikuisuuttaan Nils sai tehdä useita kaukomatkoja eurooppalaisiin ja Atlantin takaisiinkin satamiin. Kauppalaivan kapteeniksi Nilsin tiedetään ylenneen viimeistään vuoteen 1806 mennessä. Silloin hän sai komentoonsa upouuden, Turun Vanhalla Laivaveistämöllä valmistuneen parkki Fröjan. Kaksikymmentäviisivuotiaana hän oli nyt täysivaltainen ”coopvaerdiecapitain”, kofferdikapten eli kauppalaivaston kapteeni.


Brigantiini Henrica Napolin satamassa 1794. Turun museokeskuksen (ent. maakuntamuseon) julkaisema postikortti. Alkuperäinen guassipiirros kuului Turun maakuntamuseon Merenkulkumuseon, nyt Merikeskus Forum Marinumin kokoelmaan.


Tässä vaiheessa elämä taisi vielä hymyillä Nils Wilhelmille. 1810-luvulla hän hankki oman kiinteistönkin Turusta, aiemmin Jean Tjaederille kuuluneen talon numero 33 Luostarikorttelissa. Entistäkin kiinteämpi side Tjaederin sukuhaaraan solmittiin, kun Nils Wilhelm vuonna 1816 meni naimisiin kauppias Hjelmeruksen tyttären, Jean Tjaederin vaimon nuorimman sisaren Johanna Charlotan kanssa.   

Vuonna 1815 kohtalo alkoi kääntää esiin nurjempaa puoltaan. Tuolloin Nils Wilhelmin
alaisuudessa purjehtinut ja vain kaksi vuotta aiemmin Turun Vanhalla Laivaveistämöllä rakennettu fregatti Wänskapen haaksirikkoutui Englannin rannikolla. Miehistö hajaantui ja katsottiin karanneeksi. Tapaus oli varustajille suuri taloudellinen menetys ja heitti joksikin aikaa varjonsa kapteenin maineen ylle. Vaikka Tjäder selvisi onnettomuuden tutkinnasta, tapaus ei ole voinut olla jättämättä jälkeään häneen. Tämäkö oli käännekohta, tästäkö alkoi ehkä vielä huomaamaton huonon onnen kasautuminen?  Vai johtuiko Tjäderin seuraava suuri valinta - siirtyminen merikapteenista myös laivuriksi - yksinkertaisesti halusta vakiintua: perheen perustamisesta ja esikoisen, Wilhelmina Charlotan syntymästä vuonna 1817?

Laivurit olivat oma porvarisluokkansa kaupungin elinkeinonharjoittajien joukossa, ja heidän tuli vannoa porvarisvala. Tjäder antoi oman valansa vuonna 1819. Hän saattoi edelleen niin halutessaan purjehtia itse, mutta porvarisvalan myötä hänelle tuli mahdolliseksi myös perustaa Turkuun oma kauppaliike, jossa myydä laivurin ominaisuudessa maahan tuomiaan tavaroita. Tuskin oli Tjäder ehtinyt ottaa ratkaisevan askeleensa maihin vakiintumisen suuntaan, kun häntä kohtasi surullinen henkilökohtainen onnettomuus. Vaimo Johanna Charlotta menehtyi pariskunnan toista lasta synnyttäessään marraskuussa 1820, eikä edes lasta saatu pelastettua.
 
Johanna Charlotta Hjelmeruksen kuolinilmoitus Åbo Tidningar-lehdessä 18.11.1820. Lähde  Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet



Tjäder antautui nyt täysin voimin uudelle laivurin ja kauppiaan uralleen. Vuonna 1822 hän myi talonsa Luostarikorttelissa ja hankki tilalle ammattinsa kannalta sopivammat rakennukset Eteläkorttelin tontilla 24 ½ -25. Edellinen omistaja, kauppias Simon Gröndahl oli yhdistänyt nämä aiemmin erilliset tontit ja aivan äskettäin rakennuttanut niille kaksikerroksisen tiilirakennuksen, jonka koko alakerta toimi puotina, ja jonka alla oli useita tilavia varastokellareita. Jo vanhastaan tontilta löytyi puinen asuinrakennus ja kivinen aitta. Isän ja pikku Wilhelminan muuttomatka ei ollut pitkä, sillä uusi koti sijaitsi aivan entistä vastapäätä Aurajoen länsirannalla. Sijainti oli erinomainen, sillä Turun sisäsatamahan sijaitsi vielä tuolloin kaupungin ainoan sillan alapuolella, juuri tällä kohdalla.


Turun ainoa silta ja sen alapuolinen sisäsatama 1700-luvun lopulla. Tjäderin omistama talo Luostarikortteli 33 jää kuvan oikean alanurkan ulkopuolelle, Eteläkortteli 24 1/2 -25 vasemman alanurkan. Kuva kirjasta S. Dahlström: Turun palo.

 
Tjäderin asuinpaikat Turussa. Oikealla Tuomiokirkon vieressä turkulais-Tjädereiden kaupunkitalo, johon Nils Wilhelm saapui 10-vuotiaana. Joen etelä(itä)rannalla Luostarikortteli 33:n pieni tontti, ja vastarannalla Eteläkortteli 24 1/2 - 25, jossa Tjäder koki menestykekkäimmät kauppias- ja laivurivuotensa.  Vasemmalla Eteläkortteli 51 eli nykyinen Apteekkimuseon tontti. Kartta on Engelin vuonna 1828 piiirtamä ja siihen on hahmoteltu päällekkäin  vanha ja uusi asemakaava. Kansallisarkiston digitaaliarkisto, Maanmittaushallituksen uudistusarkisto



Tjäder alkoi ilmoitella tarmokkaasti sanomalehdessä liikkeensä valikoimista. Tuottavin tuontiartikkeli niin hänen puodissaan kuin ulkomaankaupassa yleensäkin oli suola, mutta ilmoitustensa mukaan Tjäder myi myös suolattua turskaa nelikoittain ja tynnyreittäin, ynnä muuta satunnaisempaa tavaraa: englantilaista sinappia, hamppua, kalkkia. Valikoimasta huomaa, että nyt ei enää liikuttu eksoottisen Länsi-Intian tai edes Välimeren satamissa. Turkulaismerenkulun suuret vuodet olivat takana. Tjäderin koko laivurinuran ajan kauppamerenkulku taantui verrattuna edellisen vuosisadan kaukomatkoihin. Napoleonin sotien jälkeinen lama pakotti turkulaiset laivurit tyytymään Pohjanmeren satamiin kuten Amsterdamiin tai Liverpooliin. Pisimmät matkat tehtiin Portugaliin. 

 
Tjäderin "mainoksia" Åbo Tidningar-lehdessä 1820-luvun alussa. Lähde Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet

Näissäkin rajoissa Tjäder kuitenkin eteni uudella urallaan ja oli jo 1820-luvun alussa kaupungin menestyneimpiä laivureita. Esimerkiksi vuonna 1822 Liverpooliin suunnanneista neljästä turkulaislaivasta kaksi – priki Aura ja snaupriki Resolution - oli kokonaan Tjäderin omistuksessa. Tämän lisäksi hänellä oli osuudet prikeissä Äran ja Flickan sekä parkissa Freden eli – erotukseksi saman nimisestä fregatista – Lilla Freden.

Menestystä seurasi uuden onnen etsiminen. Elettyään leskenä kolme vuotta Tjäder päätti nyt solmia uuden avioliiton. Morsian oli 24 -vuotias Eva Antoinette Lovisa Ithimaeus, sosiaalisessa arvoasteikossa edellistä vaimoa korkeammalta tavoiteltu säätyläinen; hänen isänsä oli sotakamreeri Daniel Ithimaeus. Häät vietettiin morsiamen kotona Sauvossa joulukuussa 1823. Uusi onni ei kestänyt kauaa, sillä kohtalo toisti edellisen iskunsa. Nuori vaimo kuoli hänkin jo seuraavana vuonna lapsivuoteeseen ja poika Anton Wilhelm jäi heti syntymässään orvoksi äidistään. Jo yli neljänkymmenen ikäisen Tjäderin omakin terveys alkoi nyt horjua.

Kenen käsialaa lienee sanomalehteen lähetetty sururuno "Rouva Eva Antonetta Lovisa Tjäderin haudalla"?

Lähde Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet



*


Lisää synkkiä käänteitä luvassa viikon kuluttua.
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...