Kapteeni Tjäderin onnettomuudet / Osa 2 ”Det för mig så smärtande steg”

 (Lue osa 1)

Talon, kahden kokonaisen laivan ja laivaosuuksien osto ei tietenkään ollut sujunut Tjäderiltä ilman riskiä ja lainaamista toisilta kauppiaita, vaimon sukulaisilta ja Turkuun vuonna 1822 perustetulta Säästöpankilta. 1820-luvun edetessä turkulainen ulkomaankauppa hiipui entisestään Englantiin iskeneen laman vuoksi. Lupaavasta alusta huolimatta Tjäderille alkoi viimeistään nyt kertyä velkaa velan päälle. 

Vuonna 1827 Tjäder luopui laivurinoikeuksistaan, mutta säilytti vielä mahdollisuuden toimia kauppaporvarina. Hän aikoi selvitä uhkaavasta alamäestä keskittymällä luomaan valikoimaltaan entistä monipuolisemman kauppapuodin. Valtamerilaivojen hallinta vaihtui kahden sluupin, yksimastoisen rannikkoaluksen omistamiseen ja niillä käytyyn Itämeren kauppaan. Toinen sluupeista, Anton och Lotta, sai mitä ilmeisimmin nimensä Tjäderin lasten mukaan.

Yksimastoinen sluuppi "Anton och Lotta" on ehkä ollut tämän kokoluokan alus. Tuntematon laiva Uudenkaarlepyyn edustalla 1900-luvun alkuvuosina. kuva J. Schalin, Turun museokeskus

Alamäestä olisi saatettu selvitäkin, mutta nyt kohtalo iski Tjäderin pieneen perheeseen aivan uudesta suunnasta, ja iski samalla tavalla elämän perustan pois suurimmalta osalta Turun asukkaista. Tjäder menetti kotinsa, kauppansa ja tavaravarastonsa Turun palossa syyskuussa 1827. Tontille jäivät komean kaksikerroksisen puodin rauniot, ja vastarannalle Luostarinkadun päähän kaksi suola-aittaa. Vastoinkäymisissään aina ennenkin terästäytynyt Tjäder laati kohtalotovereidensa tapaan arvion menetetystä omaisuudesta kaupungin palovahinkokomitealle ja sai korvausta, mutta kenellekään ei tietenkään voitu maksaa hävityn omaisuuden täyttä arvoa.

Vielä kerran Tjäder laati uuden selviytymissuunnitelman. Voidakseen harjoittaa kauppiaan tointa tuottavasti hän tarvitsi mitä pikimmin uuden kiinteistön, ja palolta säästynyt Eteläkorttelin talo 51  - nykyinen Apteekkimuseo – vaikutti tarkoitukseen hyvin lupaavalta: se  sijaitsi juuri rakenteilla olevan Auransillan alapuolella ja siten kohdalla, josta Engelin uuden asemakaavan perusteella saattoi ennakoida liikenteen solmukohtaa ja satamaa. Tjäder osti talon velaksi elokuussa 1828. Tiloiltaan se ei vastannut lainkaan menetettyä puotia, mutta tontti oli suuri ja sen puurakennuksesta oli hyvä aloittaa.

Auransillan alapuolelle muodostui 1800-luvun kuluessa Turun uusi sisäsatama, johon asti sekä purjealukset että höyrylaivat pääsivät nousemaan. Mastomerta Läntisellä rantakadulla 1870-luvulla, Tjäderin puodin eli nykyisen Apteekkimuseon toinen pääty näkyy kuvassa vasemmalla. Kuva J. Reinberg, Turun museokeskus

Heti syyskuussa Tjäder sai luvan muuttaa osan rakennusta ”rihkamapuodiksi” (krambod) – sekatavarakauppa on tutumpi vastine nimelle.  Apteekkimuseon nykyinen kadunpuoleinen sisäänkäynti sijaitsee samassa kohdassa kuin Tjäderin puodin ovi, ja puoti itse oli siis nykyinen apteekkihuone. Huoneen molemmille pitkille sivuseinille rakennettiin monilokeroisia laatikostoja sekä hyllyjä, joista osa sai eteensä lasiset liukuovet, ja toisella kahdesta tiskistä seisoi lasivitriini esittelypaikkana pienille esineille.  Katto-orsissa riippui arvatenkin tavaraa nipuittain. Käsivarasto- ja konttoritilaa sijoitettiin puodin takana oleviin huoneisiin, ja pihan perän vanha vilja-aitta täytettiin äärimmilleen myyntitavaroilla.

Kyseessä oli mitä monipuolisin sekatavarakauppa, jonka valikoimiin kuului erilaisia kankaita purjekankaasta silkkiin, asusteita, astioita, työkaluja, mausteita, värjäysaineita, maaliaineita ja kaikkea mahdollista taloudessa tarvittavaa yöastiasta nuppineulaan ja nauloista partaveitseen. Jos kaikki olisi sujunut onnellisesti, kenties Turkuun olisi 1800-luvun mittaan syntynyt kokonainen Tjäderin kauppahuone. Kenties meillä olisi edelleenkin kaupungissa Tjäderin tavaratalo!

Luostarinmäen "Höökkarin puoti" on Tjäderin muinaista puotia pienempi, mutta siellä on myynnissä osin samanlaista tavaraa kuin Tjäderinkin kaupassa.  Kuva Turun museokeskus

Palon syttyessä Tjäderillä oli ollut velkojen lisäksi runsaasti omia saatavia. Pahaksi onneksi velalliset olivat itse samassa tilanteessa kun velkoja, eli menettäneet palossa parhaan omaisuutensa. He eivät kyenneet sen enempää kuin Tjäder itsekään lyhentämään velkaansa. Tässä tilanteessa puotia voitiin ylläpitää hädin tuskin kahta vuotta. Elokuussa 1830 Tjäder joutui raskain sydämin hakeutumaan itse konkurssiin. Askel oli hänen omien sanojensa mukaan tuskallinen, ”det för mig så smärtande steg”.

Tjäderin nimikirjoitus

Tjäder itse arvioi konkurssihakemuksessaan omaisuutensa arvon optimistisen suureksi. Omaisuus ja saatavat olivat tässä vaiheessa hänen mukaansa yhteensä noin 69.000 ruplan arvoiset. Jos hän luulikin selviävänsä konkurssista kunnialla, uusi kohtalon isku näytti todellisuuden: lokakuussa pidetyssä konkurssihuutokaupassa myytiin kaikki varastossa olleet kauppatavarat, ainoa jäljellä oleva laiva eli sluuppi Anton och Lotta, pienempiä veneitä sekä osuus Pikisaaren laivaveistämöön ja pikikeittämöön, mutta kokoon saatu summa oli velkoihin verrattuna mitätön: vajaat 25.000 ruplaa. Mistäänhän ei nimittäin tietenkään maksettu Tjäderin itse arvioimaa täyttä hintaa.

Lokakuussa 1830 pidetyn Tjäderin omaisuuden huutokaupan pöytäkirja käsittää yli 60 sivua tiivistä tekstiä tavaraeristä toisensa jäljeen. Kuvan otteessa alkaa nuuskarasioiden myynti 6 kappaleen erissä. Oikeanpuoleisessa sarakkeessa näkyy kunkin erän ostaja. Ostajina on sekä muita kauppiaita että yksityishenkilöitä. Turun kaupunginarkisto.

Kauhistunut Tjäder määrättiin normaalin konkurssimenettelyn mukaisesti edelleen pysyttelemään kotonaan. Hän anoi suurempaa liikkumisvapautta, mutta maistraatti ei voinut siihen myöntyä. Seurasi arvatenkin yksi Tjäderin elämän ahdistavimmista vuosista. Tuloja pieni perhe sai enää vain vuokraamalla huoneita rakennuksestaan. Seuraavana kesänä oli vuorossa tämänkin tulolähteen ja kodin menetys. Talosta ja tontista Eteläkortteli 51 saatiin huutokaupassa runsaat 13.000 ruplaa, vähemmän kuin mitä Tjäder itse oli siitä maksanut, eikä velkoja siis vieläkään voitu kuitata kuin osittain.

Lokakuun alussa perheen oli määrä lähteä uuden omistajan tieltä, eikä heillä ollut muuta paikkaa kuin aiempi palanut asuintontti Eteläkortteli 24 ½ -25. Kaupunki oli palon jälkeen lunastanut tuhoutuneet tontit ja ulotti Engelin asemakaavan niille sitä mukaa kuin tonttimaata  haluttiin ostaa. Koska Tjäderin vanha tontti oli vielä vapaa, hän sai luvan asettua sinne jääneisiin kivirakennusten raunioihin kahden lapsensa ja talouteen jo pitkään kuuluneen vanhan leskiäitinsä kanssa. Kuva perheestä alkavan talven kynnyksellä raunion tai kellarin suojissa on karu. Näissä oloissa Tjäder jaksoi enää pari kuukautta - hän kuoli joulukuun puolivälissä 1831 sydänkohtaukseen, 50-vuotiaana.

Heti seuraavana päivänä myytiin velkojen kattamiseksi lapsille ja isoäidille jäänyt yksi lehmä, ja tammikuussa lasten isältään perimä irtaimisto. Sanomattakin on selvää, ettei näillä rippeillä voitu kuitata Tjäderin jäljellä olevia velkoja, noin 30.000 ruplaa.

Niitä ei voitu kuitata koskaan, sillä tämän pidemmälle konkurssilain koura ei yltänyt. Kun lasten isoäiti kuoli pari viikkoa isän jälkeen, lapset saivat periä isoäidin henkilökohtaisen irtaimiston huutokaupasta saadut rahat. Kumpikin saattoi lisäksi turvautua äitiensä sukuihin - mutta tämä merkitsi samalla sitä, että lapset joutuivat nyt eroamaan toisistaan. Wilhelmina Charlotta muutti 1833 Kiskoon äitinsä sukulaisten Hjelmerusten luo, Anton Wilhelm päätyi lopulta Ruotsiin.

* 

Viimeisenä katkerana pisarana – ja nyt tämä kurjuuden kuvaaminen alkaa jo naurattaa itseäni – sluuppi Anton och Lotta haaksirikkoitui matkalla Tukholmaan jo muutaman kuukauden kuluttua huutokaupasta, niin kuin Tjäderin epäonni olisi seurannut vielä senkin matkassa.  

Mutta ajatelkaa, että Tjäderit olivat vain yksi niistä perheistä, joiden elämään Turun palo puuttui kohtalokkaalla tavalla!

Myöhempää tuhoa Turussa - kuva 1940-luvulta Martin kaupunginosasta. Lähde SA-kuva. Kuvaa rajattu