maanantai 17. tammikuuta 2022

Nummenpakka vuonna 1824. 2. Pappi, lukkari, sotilas, suutari

 

Aiemmin julkaistu osa 1, Viinamäki ja Björkeberg

 


Björkebergin taakse lähes katseen ulottumattomiin jäivät suutarin ja räätäli Bergmanin torpat, sekä kaukaisimpana Takala. Vuoteen 1824 mennessä vielä etäämmät Perälän ja Pellonperän torpat olivat jo  hävinneet ja niiden pikku viljelmät yhdistetty takaisin Nummen kylän talojen peltoihin. Eteenpäin astellessaan kulkija ohitti tien oikealla laidalla pikkuruisen Kivelän torpan. Sen rakensi vuonna 1760 Littoisten Tähkäpään entinen lampuoti eli vuokraviljelijä Anders Jöransson. Hän oli jättänyt Tähkäpään talon vanhoilla päivillään ja mennyt uusiin naimisiin. Kivelä pysyi hänen leskensä hallussa vuoteen 1806 saakka. Vuonna 1824 Kivelässä asui merimies Tulinin leski Anna.

Pian Kivelän jälkeen jyrkässä rinteessä näkyi kaksi rakennusta, joita ei vuoden 1824 kartassa ja asiakirjassa selitetä lainkaan, eivätkä ne liity mihinkään vuoratonttiin. Toinen niistä osuu nykyisen Santakuopankadun kulmaan, sattumoisin kohtaan, josta yhä löytyy vanha kellari. Tuon kellarin rakenteet viittaavat hyvin korkean ikään: se on tehty viimeistään 1600-luvulla, mutta voi olla vanhempikin – taatusti Nummenmäen vanhin jäljellä oleva rakennuksen osa! Mutta kuka sen on rakentanut ja milloin? Liittyisikö se läheiseen sotilastorppaan tai Kaarinan seurakunnan kappalaisen asuntoon?

Aivan lähellä näitä rakennuksia kyyhötti nimittäin Nummen kylän kahdesta sotilastorpasta peltonsa kulmassa. Se oli lajissaan viimeinen, sillä toinen, hieman alempana tien laidassa sijainnut sotilastorppa oli vuoteen 1824 mennessä jo hävinnyt.  Ruotuväkilaitos oli jäänyt pois käytöstä Suomen tultua liitetyksi Venäjään vuonna 1809, ja sotilastorpat joko hävitettiin tai muutettiin tavallisiksi vuokratorpiksi. Ruotuväkilaitoksesta johtuen joka kylässä oli aikoinaan asunut varsinaisten ja varasotilaiden lisäksi myös entisiä sotilaita, joiden oli palvelukseen enää kykenemättöminä ollut pakko jättää sotilastorppa ja löytää muu asunto. –  Yhden entisen sotilaan, Wickerin torpanhan jo olemme nähneetkin, ja Töykkälänkin muinainen asukas Gyllenbögel oli vanha sotilas.

Sotilastorpan isonpuoleiseen peltoon rajautui ”niin sanottu kappalainen Avellanin tontti”. Kaarinan seurakunnan apulaispapilla eli kappalaisella oli ainakin jo 1640-luvulla ollut oma rakentamansa asunto jossakin kirkon lähellä. (Tässä kohtaa tulee etsimättä mieleen edellä mainittu vanha kellari!) Avellanin tontti, jonka ääressä kulkija nyt seisoi, oli osoitettu vuonna 1768 silloisen kappalaisen Johan Avellanin käyttöön. Kappalaisen varsinainen virkatalo Ravattulan Suutela oli niin kaukana kirkosta, että järjestelyä pidettiin järkevänä.

Kappalaisen virka oli kulkenut 1710-luvulta alkaen Avellanien suvussa, toki virallisten kappalaisenvaalien tuloksena. Vuonna 1785 seuraava Avellanin sukua edustava kappalaisehdokas oli kuitenkin hävinnyt vaalit. Kaarinan pitäjän historia -teos kertoo, että asiaan liittyi parjauskampanja Avellania vastaan, eikä vaalitoimituskaan sujunut aivan ilman vilppiä. Nummen talojen isännät, joille Avellan olisi ollut tuttu ja mieluinen valinta, sallivat Avellanin jälkeläisineen kuitenkin pitää tonttia edelleen hallussaan, eikä vaalit voittanut uusi kappalainen saanut sitä käyttönsä. Vuonna 1824 kulkija ohitti siis Avellanien laajan tontin useine rakennuksineen, puutarhoineen ja ryytimaineen. Sireenien tuoksuakin ilmassa saattoi näillä main tuntua.

Avellania vastapäätä tien toisella laidalla asui palveluksesta eronnut sotilas (siis jälleen yksi sotilas!) Pihlgren pienen peltotilkkunsa ääressä. Pihlgren oli saanut luvan käyttää torppaa ja peltoa kuolemaansa saakka, eräänlaisena palkkiona pitkästä sotilaspalveluksestaan. Vanhan Pihlgrenin sittemmin kuoltua torpan asukkaana jatkoi hänen poikansa, suutari Josef Pihlgren.

Avellanin ja Pihlgrenin välissä seisoessaan kulkija oli jo lähes ohittanut takavasemmalle jääneet kolme torppaa. Länteen viettävällä harjun rinteellä, nykyisten Keskikadun ja Kirkkotien välisellä maakaistalla oli jo pitkään sijainnut Lukkarin torppa, Kaarinan lukkarin asunto. Ehkä peräti 1720-luvulta alkaen, jolloin lukkarin tiedetään pystyttäneen itselleen muutamia rakennuksia jonnekin Nummenmäelle. Vuonna 1824 tätä kenties jo satavuotiasta asuinsijaa piti hallussaan vanhan lukkari Lewanderin leski Ulriikka, mutta samalla tontilla asui myös suutari Woivalin perheineen ja oppipoikineen. Heillä oli rajanaapurinaan hauskasti nimetyssä Usnaburin eli Uusinaapurin torpassa suutari Wikblom ja etäämpänä Pässilän torpassa tiilitehtaan työläinen Numén. 


 

Astuttuaan alamäkeen Avellanin ja Pihlgrenin tonttien välistä kulkija saavutti tienhaaran, nykyisten Kirkkotien ja Keskikadun risteyksen. Vasemmalle puolelle jäi aikamoinen hiekkakuoppa, joka ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen kaivantoon, joka Nummenmäen kyljessä on ammottanut 1800-luvun lopulta alkaen. Silloin harjusta alettiin kaivaa soraa ja hiekkaa valtion työmaille Turun kasarmin ja Karjaan rautatien rakentamiseen. Hiekkakuoppa on syönyt tieltään myös sen kohdan harjun selästä, jossa vuonna 1824 seisoi Kaarinan kirkon kellotapuli. Kellotapulinmäeksi harjun lakea tuolloin kutsuttiinkin. Vain kahden vuoden kuluttua yksinäinen kellotapuli tuli kuitenkin häviämään harjulta, sillä se korvattiin silloin nykyisellä, kirkon kiviaidan eteläportin yhteyteen muuratulla tapulilla. 

Näkymä Nummen kirkon nykyisen, vuonna 1826 rakennetun kellotapulin läpi kirkon eteläsivulle. V. Schilling / Museovirasto, Historian kuvakokoelma.



Kellotapulin jälkeen kulkija ohitti vielä unilukkari eli suntio Aspegrenin asunnon. Siitä kiviseen kirkkoaitaan saakka oli vuonna 1824 varmuuden vuoksi varattu alue yleishyödyllisiin tarkoituksiin, mm rakennustavaralle, joka kirkon tulevissa korjauksissa kenties tultaisiin tarvitsemaan. Lisäksi vierestä oli juuri paalutettu tontti kappalainen Christian Grönlundin asuntoa varten. Koska vanha kappalaisen tontti oli edellä kerrotun mukaisesti jätetty entisen kappalaissuvun Avellanin haltuun, vaati virkaa vuodesta 1806 hoitanut Grönlund korvaukseksi vastaavan asuintontin läheltä kirkkoa – paljoa tätä lähenmpää hän ei olisi voinut sitä saada! Grönlund ei kuitenkaan koskaan ehtinyt pystyttää tontilleen asuntoa, sillä kun hänestä vuonna 1831 tuli Kaarinan kirkkoherra, hän sai tietenkin virka-asunnokseen Pappilan. Kappalaiselle varattu tontti lienee sama kohta, johon sittemmin pystytettiin Kaarinan kunnantupa ja vielä myöhemmin Nummen kansakoulun puurakennus.

Kulkija päätyi kirkon kiviaidan viertä kirkkoaukiolle silmäilemään sitä reunustavia upouutta Pappilaa  sekä, Kuikkulan, Kylän ja Simolan rakennuksia. Hän olisi voinut jatkaa aukiolta oikealle Simolan talon vieritse Halisten myllylle ja katsastaa mennessään myös Korvalan ja Tammen rakennukset. Aina 1800-luvun lopulle saakka tämä tie oli pääväylä Halisten kosken Kaarinan puoleiselle rannalle - niin vilkas, että 1890-luvulla toivottiin jopa sen muuttamista yleiseksi maantieksi, jotta runsaan liikenteen tielle aiheuttamia vaurioita voitaisiin paremmin korjata. 

---

Se joka tuntee seudun nykyisiä katuja, on saattanut huomata tekstissä tuttuja nimiä. Nummenpakalta ja sen lähistöltä löytyvät nykyisin mm Avellaninkatu, Unilukkarinkatu, Viinamäenkatu, Takalankatu ja Töykkälänkatu.

Vuonna 1824 kuvan etualalla olisi seissyt Kaarinan kirkon kellotapuli.


tiistai 4. tammikuuta 2022

Nummenpakka vuonna 1824. 1. Viinamäki ja Björkeberg

Kuin kuuluisaa Iisakinkirkkoa, niin voi melkein sanoa rakennetun Museokeskuksen uusinta julkaisua. Muistan aloitelleeni osuuteni ensimmäistä tekstiä keväällä 2017, ja silloinkaan kirjahanke ei enää ollut alkumetreillään, vaan tulosta oli patisteltu syntymään jo pitkään. ”Kylistä kasvoi Turku” ilmestyi viimein vuoden 2021 joulumarkkinoille, ja nyt taidetaan myydä jo toista painosta. Kirja kertoo Turun vuosisatoja vanhaan kaupunkiytimeen vähitellen liitettyjen kaarinalais-, maarialais- ja raisiolaiskylien tarinaa esihistoriasta nykypäivään.

Kirjan rajattu sivumäärä vaati joskus kirjoittajan tuotosten rankkaa karsimista. Itse viehätyin mm kirjoittamaan Nummenmäen asutuksen alkuvaiheista aivan liikaa, mutta onneksi pois veisteltyjä lastuja voi kierrättää näin, blogitekstiksi. Tulin mielikuvituksen voimalla kävelleeksi monta kertaa Nummenmäellä, erityisesti vuonna 1824. Tuolloin Nummen ja Kairisten kylien yhteismaa Nummenmäki jaettiin talojen kesken, ja toimituksesta tehtiin tarkka kartta ja asiakirja. Kartan kaksiulotteiselle pinnalle oli helppo solahtaa, kutistua oikeaan mittakaavaan, ja hups vaan, kohta rakennukset kohosivat silmien eteen kolmiulotteisena... (aivan, kuin Game of Thrones-sarjan alkutunnarin aikana konsanaan.)

Vuoden 1824 kartta nykykartan päällä. Vanhaa karttaa on venytetty ja vinotettu käyttäen kiintopisteinä mm Vanhan Hämeentien linjausta ja Kaarinan eli Turun Pyhän Katariinan kirkon hautausmaalla yhä sijaitsevaa, vuonna 1785 rakennettua Gadolinin hautakappelia.

  
Ote edellisestä


Jos oli vuonna 1824 matkalla maaseudulta kaupungin suuntaan pitkin Vanhaa Hämeentietä, ylitti Nummen kylän rajan juuri siinä, missä tiestä erkani vasemmalle leveä ura. Sen oli tallonut turkulaisten karja kulkiessaan kaupungin omistaman Eteläisen takamaan laitumille. Karjan muotoilema ura on edelleen olemassa ja kantaa nimiä Karjakuja ja Karjakatu.

Oikealla puolella näkyivät Paaskunnan seppä Gröndahlin kymmenkunta vuotta vanhat torppa ja paja. Ne oli rakennettu kiinni Paaskunnan ja Nummen kylien rajaan, ja sepän pieni peltokin oli raivattu Nummen puolelle. Sepän naapureina seurasivat peräkkäin räätälin ja myllärin torpat. Räätälin torppaan oli muutama vuosi sitten muuttanut Turusta puutarhamestari Numén (arvaatte varmaan, että nimi on johdettu Nummen kylän nimestä). Hän oli raivannut kallionkumpareiden lomaan pieniä peltotilkkuja.

Räätäliäkään ei jouduttu olemaan kauaa paitsi, sillä Numénin tytär Matilda oli jo tuonut torppaan kotivävyksi räätäli Josef Cajanderin. Samoin kävi myllärin torpassa: myllärin tyttären Britan oli nainut eräs Fredrik Cajander, joka hänkin alkoi harjoittaa räätälin ammattia. Cajanderit eivät olleet sukua keskenään, toinen oli muuttanut Vahdolta ja toinen Lemusta. Sukunimen he omaksuivat vasta täällä, ehkä siksi että Kairisten kylän puolella asunut räätäli Adolf oli tällaisen nimen ennen heitä ottanut – nimi Cajander oli 1800-luvun alkupuoliskolla ikäänkuin seudun räätäleiden ammattitunnus. Seuraavien polvien Cajandereista sukeutui sittemmin myös suutareita.

Hämeentien vasemmalla puolella avautui Karjakujan risteyksen jälkeen Nummen kylän Tammen talon Postihaka. Ruotsin valtakunnan postilaitosta perustettaessa 1600-luvulla Tammi oli kruunun eli valtion omistuksessa, ja siitä tehtiin yksi Hämeenlinnaan johtavan postireitin postitaloista. Tammen talon viljelijät vastasivat silloin siitä, että postia ratsain kuljettavalle löytyi talosta levännyt virkeä vaihtohevonen. Postihaka oli postihevosten laidun.

Haan jälkeen vasemmalla kädellä tönöttivät seppä Collinin lesken mökki ja entisen sotilaan Wickerin eli Zwickin torppa (niin vaikea nimi, että se on kirjoitettu kahdella eri tavalla). Pikkuisen kallioharjanteen takana selkä selkää vasten näiden kanssa seisoi vanha Seppälän torppa peltoineen. Juuri nyt siellä ei asunut yhtään seppää, vain eräs leski-Anna. Paaskunnan riuskan seppä Gröndahlin kanssa olikin ehkä vaikea kenenkään ryhtyä kilpasille näin lähellä.

Wickerin torpan kohdalla matkaaja yhytti Keskikadun edeltäjän, jo hyvän joukon ennen nykyistä tienhaaraa. Nimen Keskitie > Keskikatu tämä ikivanha kulkuväylä sai toki vasta tulevaisuudessa. Sitä pitkin saapuivat Kaarinan eli Nummen pitäjän kirkolle Aurajokilaakson muiden kaarinalaiskylien asukkaat, mutta se lienee urautunut hiekkanummeen jo ennen kuin kirkosta oli tietoakaan. 

Myös vuoden 1824 kartalla matkaava erkani Hämeentieltä tässä, mutta pysähtyi ensin silmäilemään Collinin ja Wickerin lähinaapuria, Viinamäen komeaa torppaa. Sen oli rakentanut kallionkumpareen juurelle Kairisten tiilitehtaan kirjuri Melander, jonka leski piti edelleen hallussaan kahta peltopalstaa Hämeentien kyljessä. Viimeiset vuodet torppa oli ollut Kaarinan apulaispappi Johan Granrothin ja hänen vaimonsa koti. Granroth itse kuoli tosin pian tänne muutettuaan vuonna 1818, mutta leski Loviisa asui vielä tukevasti omistamassaan torpassa ja sai hallita tonttia Nummen kylän isäntien kirjallisella luvalla ilman maanvuokraa elämänsä loppuun saakka. Nimeä Viinamäki ei näy vuoden 1824 kartan asiakirjassa, mutta ainakin seuraavalla vuosikymmenellä se jo tunnettiin. Silloin leski vuokrasi Viinamäkeä. Vuokrailmoituksen mukaan  päärakennuksessa oli sali, keittiö ja kolme kamaria sekä ulkorakennuksina kellari, liiteri, talli ja navetta latoineen. Pihalla oli kaksi puutarhaa omenapuineen ja marjapensaineen: 

Åbo Tidningar 21.5.1836. Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet

 

Nykyään saattaa kuvitella Viinamäen nimen perustuvan johonkin paikalla olleeseen kapakkaan, mutta ehkäpä se onkin luultua viattomampaa alkuperää: sillä saatetaan viitata papinlesken myötä raamatulliseen ”Herramme viinitarhaan”. Sana viinamäki merkitsi pitkään sekä Raamatun suomennoksessa että muussa kirjakielessä nimittäin juuri viinitarhaa.

Silloinen ”Keskikadun” väylä saavutti nykyisen Keskikadun suunnilleen Kuuvuorenkadun risteyksessä. Sellaista katua ei vuonna 1824 vielä toki ollut olemassa, ja Kuuvuorikin kantoi kartan asiakirjassa nimeä Töykkälänmäki. Sen kallioinen laki on täysin autio ja jyrkimmät rinteet kohosivat suoraan Nummen kylän pelloista. Mahtoiko kukaan 1800-luvun alussa enää tietää, että parisataa vuotta aiemmin oli uskottu paholaisen pitävän mäkeä hallussaan? Vuonna 1653 Turussa opiskellut Petrus Gyllenius oli kirjoittanut päiväkirjaansa, että vuoren itälaidalla oli kiviä ”kuin aseteltuna kokoontumista varten” ja läheinen kallion syvennys puolestaan mitä selvimmin se istuin, josta käsin paholainen jakoi oppejaan kivillä istuville oppilailleen. Siis oikea paholaisen akatemia!

Näitä miettiessään matkaaja oli jo jättänyt vasemmalle kädelleen tien kyljessä kyhjöttävät Lindbomin ja tiilitehtaanrenki Pikanderin torpat peltoineen. Nyt hän seisahtui äimistelemään oikealla kohoavaa Björkebergiä. Sen paikalla sijaitsi aikoinaan Töykkälän torppa, jossa oli asunut mm vanha ruotusotilas Gyllenbögel. 1790-luvulla Töykkälää alettiin kutsua rinnakkaisnimellä Carlberg, ja 1800-luvun alussa se kuului turkulaiselle ravintoloitsija Johan Reinhold Seipellille.  Mikähän häntä nummenpakkalaisessa töllissä kiinnosti? Ilmeisesti ainakin hyvä kellari, sillä vuonna 1805 Carlbergista käsin kaupattiin juomia, metvurstia ja sitruunoita:

Åbo Tidning 7.8.1805, Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet

 

Seipellin kiinnostus pistää epäilemään, että myös 1790-luvulla käyttöön otetun nimen Carlberg takana piilee joku ravitsemustoimintansa sivupistettä Nummenpakalle suunnitellut turkulainen traktööri tai viinikauppias. Ehkäpä E. W. Carlström, joka oli vuonna 1787 oli saanut oikeudet viinikellarin pitoon Turussa?

Suureellisempi toiminta alkoi kuitenkin vasta vuonna 1818, kun Töykkälän eli Carlbergin tontin vuokrasi turkulainen ravintoloitsija Björkelund. Hänen ja seuraajan kellarimestari Hedenströmin käsissä siitä sukeutui Björkebergin ravintola ja majatalo. Vuonna 1834 siellä oli kaksi rakennusta, kummassakin sali ja kamareita sekä toisessa keittiö ja toisen alla kellari. Näiden lisäksi tontilta löytyivät yksihuoneinen asuinrakennus, navetta, lautarakenteiset vaja ja neljä latoa sekä kaksi keilarataa. Puutarhassa kasvoi viinimarjapensaita, kirsikkapuita ja omenapuita. Björkeberg oli jonkun aikaa niin tunnettu huvittelupaikka, että se kuului vuokra-ajureiden taksahinnastoon yhtenä päätepysäkkinä.  

Åbo Underrättelser 8.3.1834, kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet


 

 

Myöhemmin Björkebergin vuokrasi räätäli Kühl, joka myös hyödynsi tiloja suuren yleisön iloksi. Viimeinen tieto Björkebergin käytöstä huvittelutarkoituksiin on ”halullisille hyppiöille” suunnattu lehti-ilmoitus vuodelta 1873, Kühlin kuoleman jälkeen.

Björkebergan tontti ja puutarha hahmottuivat maisemassa avarampana kohtana 1900-luvulle saakka, ja katosivat viimein kellareineen päivineen, kun paikalle 1960-luvulla rakennettiin Kuuvuorenkadun kerrostalot.

Åbo Underättelser 25.2.1860. Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet


 

 

 

 

 

 

 

Sanomia Turusta 17.10.1873. Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet     








 

 

                                                                             

Jatkuu myöhemmin.

-------

Jos  lukijaa jäi askarruttamaan, millaisia ovat voineet olla Björkebergin kaksi keilarataa, antavat nämä kaksi kuvaa siitä käsityksen. On toki mahdollista, että keilaradat ovatkin sijainneet katon alla jossakin Björkebergin lautarakenteisista ladoista.

Johann Hamza: Auf der Kegelbahn, maalattu ennen vuotta 1927. Wikimedia commons, Public domain

Friedrich Eduard Meyerheim: Kegelgesellschaft, 1834. Wikimedia commons, Public domain


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...