Koruprojekti 2026 OSA 2: Second handin merkitys

Turun keskustassa sijaitseva kultasepänliike Koru-Linnea on erikoistunut second hand korujen myyntiin. Vintage koruja on myymälässä noin puolitoista vitriiniä. Valokuvaaja: Samu Nygren 13.3.2026.

Second hand nykydokumentointi projekti 2026

Maaliskuussa 2026 Turun Kaupunginmuseon siviilipalvelushenkilö Samu Nygren haastatteli ihmisiä ja valokuvasi heidän perittyjä -ja second hand -koruja. Yksi haastatteluista tehtiin kultasepänliike Koru-Linneassa, jossa myydään vintagekoruja. Kyseessä oli kaupunginmuseon nykydokumentointi projekti, jonka aiheena oli second hand. Kuvat koruista ja niiden historialliset tiedot talletettiin museon AINA-kokoelmahallintapalveluun.

Nykydokumentointi tarkoittaa nykypäivän ja lähihistorian ilmiöiden, varsinaissuomalaisen elämän ja teollisuuden dokumentointia, ja se tuottaa tietoa omasta ajastamme. Tallennettavat kohteet ovat usein nopeasti muuttuvia ja häviäviä. Dokumentointia tehdään pääosin haastattelemalla, valokuvaamalla ja havainnoimalla. Tieto on museossa tallessa tulevia sukupolvia varten osana yhteistä kulttuuriperintöä.

Second handin merkitys

Maailma ympärillämme lämpenee ja ylikulutus tuntuu lisääntyvän päivä päivältä. Miljardiyritykset, kuten Temu ja Shein, myyvät vaatteita, koruja ja muuta tavaraa pilkkahinnalla. Pinot jäteasemilla ja roskapyörteet merissä kasvavat huolestuttavaa vauhtia. Monesta tuntuu, että yksilön on mahdotonta vaikuttaa niin suureen ilmiöön kuin ilmastonmuutos, joten turha edes yrittää. On kuitenkin monta tapaa auttaa ja vaikuttaa, ja yksi niistä on kierrättäminen. Second hand jakaa mielipiteitä, mutta millainen merkitys sillä todella on? Kuinka moni oikeasti miettii tuotteiden ilmastoystävällisyyttä ostoyhteydessä? Onko käytettynä ostettaessa ensisijaisesti mielessä ekologisuus, tyyli vai hinta?

Kultasepänliike Koru-Linnea myy second hand -koruja

Turussa sijaitseva kultasepänliike Koru-Linnea on panostanut second handiin jo monia vuosia. Jo samassa liiketilassa aikaisemmin toiminut yrittäjä myi second handia, joten nykyiset yrittäjät päättivät jatkaa perinnettä. Koru-Linnean myyjä, Anina, kertoo second handin olevan heidän erikoisuutensa. Turussa ei ole toista kultasepänliikettä, joka panostaisi kierrättämiseen samalla tasolla. Tietenkin Turun keskustasta löytyy osto- ja myyntiliikkeitä, joista käytettyjä koruja voi ostaa, mutta nimenomaan kultasepänliikkeissä tämä on harvinaisempaa. Asiakkaita on Aninan mukaan tullut jopa muilta paikkakunniltakin katselemaan myymälän vintage tuotteita.

Second handin suosio on kasvanut

Koru-Linnean koruvitriini, jossa on second hand -
ja uusia tuotteita myynnissä.
Valokuvaaja: Samu Nygren 13.3.2026

Anina kertoo, että kysyntä second handille on kasvanut huomattavasti lähivuosina. Ekologisten syiden lisäksi tiettyjen aikakausien korutyylit houkuttelevat asiakaskantaa Koru-Linneaan. 1970-luku on esimerkiksi todella trendikäs tällä hetkellä, oletettavasti koska 1970-luvulla syntyneet täyttävät kuluvan vuosikymmenen aikana 50. Vintagea kuitenkin ostavat kaikenikäiset. Nuoret morsiamet haluavat second hand - sormuksia ja vanhat rouvat tulevat myös katselemaan vintagea, luultavasti nostalgisessa hengessä. Käytetty tavara on muutenkin noussut uuten arvoon melkein kaikessa, ei vain koruissa, ja tämä näkyy esimerkiksi kirpputorien määrän kasvussa. 

Aninan mukaan toinen tekijä, mikä lisää kysyntää second hand -koruille, on kullan hinta, joka on erittäin korkealla. Se on noussut viime vuosina räjähdyksenomaisesti, jopa 160%. Kierrätetty kulta on edullisempaa, niin se luonnollisesti vetää asiakkaita puoleensa. Second hand ja vintage ovat eettisten syiden lisäksi siis myös asiakasystävällisiä, koska hinta on alhaisempi. Koru-Linnea on pyrkinyt myös käyttämään ympäristöystävällisiä pakkausmateriaaleja. "Luonto kiittää ja kukkaro tykkää", sanoo Anina.

Vintagekoruista usein haetaan muun muassa rintakoruja, kalvosinnappeja ja rengasrannekoruja, joilla ei ole enää kauheasti moderneja valmistajia. Vaikka Koru-Linnealla on melkoinen, noin puolentoista vitriinin second hand -valikoima, he myyvät silti suurimmaksi osaksi kuitenkin uusia koruja. Liikkeessä panostetaan vihki- ja kihlasormuksiin sekä timanttikoruihin. "Pidän vihkisormuskaupasta. Rakkaustäytteisiä pariskuntia on aina niin ihana nähdä", Anina sanoo hymyillen. Sormusten lisäksi ostetaan paljon myös rippiristejä. Anina kertoo, että usein asiakkaat tulevat myös ostamaan koruja vain palkitakseen itseään jostakin saavutuksesta, kuten esimerkiksi rankasta työviikosta.

Koru-Linneassa tehdään vanhasta uutta

Koru-Linnean kultasepän työpöytä.
Valokuvaaja: Samu Nygren 13.3.2026.

Koru-Linnea ottaa myös vastaan koruja asiakkailta, jotka tuovat niitä kauppaan monista syistä. Kaikki kulta tyypillisesti vastaanotetaan, ja jonkin verran myös hopeaa. Joskus koruihin voi liittyä jokin negatiivinen muisto, ja siksi niistä halutaan eroon. Koruja tuodaan liikkeeseen myös siinä toivossa, että niitä voitaisiin muokata. "Jos vanha koru ei miellytä, niitä voidaan helposti tuunata", Anina toteaa.

Vanhoja vintagetuotteita ja uusia koruja voi yhdistellä ja muokkailla. Korut voidaan sulattaa ja niihin voidaan lisätä esimerkiksi enemmän kultaa ja tehdä täysin uusi sormus. Usein lisätään myös muita materiaaleja, kuten timantteja. Tykätty palvelu liikkeessä on ollut asiakkaiden isovanhempien vihkisormusten muuntaminen riipuksiksi. Vintagekoruja pyritään mieluummin puhdistamaan, korjaamaan ja kiillottamaan sen sijaan, että ne laitettaisiin sulatukseen.

Kierrättäminen kannattaa

Koru-Linnean koruvitriini, jossa on second hand -
ja uusia tuotteita myynnissä.
Valokuvaaja: Samu Nygren 13.3.2026

Aninan mielestä kierrätys on kannattavaa monesta syystä, mutta hän erityisesti painottaa kierrätettyjen asusteiden laatua. Korut tehtiin ennen hyvin ja todella kestäviksi ja niitä oli vaikea saada rikki. Suomessa tehdyt korut ovat pääosin hyvälaatuisia, mutta ylipäätään nykyajan korut ovat erittäin huonolaatuisia verrattuna vintageen. Liike pitää arvossa suomalaista kultaseppätyötä, pitäen sitä jopa maailman parhaana. Suurin osa myymälän koruista onkin suomalaisilta yrityksiltä, kuten Tammi ja Lumoava. Liike luottaa kotimaisten tuotteiden luotettavuuteen ja myös vuonna 2003 voimaan tulleeseen Kimberleyn prosessiin, mikä pyrkii ehkäisemään epäeettisten timanttien louhimisen ja myymisen. 

Nykyajan korujen huono laatu tulee ilmi erityisesti tuontitavarassa. Tuontitavara ulkomailta on Aninan sanojen mukaan "järkyttävän huonoa", kuten esimerkiksi Intiasta tai Pakistanista tulleet korut. Tämä johtuu osittain kullan arvon noususta, mutta suurimmaksi osaksi nykymaailmaan kulutuskulttuurista. Tavaraa halutaan paljon ja materialismi kukoistaa. Huono laatu johtuu myös vaan ylipäätään huonosta korujen valmistusprosessista. Huonolaatuisia koruja ei voida edes Koru-Linneassa korjauttaa, koska ne voivat mennä prosessissa rikki.

Anina korostaa kierrättämisen eettisyyttä ja kertoo henkilökohtaisesti omistavansa käytettyjen korujen lisäksi second hand -huonekaluja sekä vaatteita. Hänen mukaansa maailmassa on niin paljon tavaraa, että huonoa tavaraa ei saisi tehdä enää. Tästä syystä hän kritisoi esimerkiksi Kiinan Temua, jonka halvat hinnat houkuttelevat miljoonia kulutuksen pyörteeseen. 

Kierrättämisessä Anina pitää myös siitä, että vintagekorut ovat tyypillisesti ainutlaatuisia, ja niitä kantamalla voi tehdä arjesta juhlan. Vaikka myyjänä Anina joutuu miettimään korujen rahallista arvoa ja hintaa päivittäin, omissa koruissa tunneside on tärkein. Hän ei mieti omien korujensa rahallista arvoa ollenkaan. Sen sijaan hän miettii, kuinka koru häntä puhuttelee. 

Kierrättämisen ekologisuus

Koru-Linnea -myymälän lisäksi koruprojektiin haastateltiin myös muita kuluttajia.

Kierrättämiseen kannustaa myös Nina, 59. "Maailmassa riittää tavaraa", hän sanoo ja toivoo, että luonnonvaroja ei enää tuhlattaisi uuden tekemiseen. Kun Nina tarvitsee jotain, hän sanoo käyvänsä läpi ensimmäiseksi roskalavat ja kirpputorit. Ympäristöystävällisyys on hänelle tärkeää ja kierrättäminen on helppo ja mieluinen tapa antaa jotain takaisin maapallolle.

"Käytettynä ostamisesta tulee hyvä mieli. Se on ilmastoteko, yleensä edullisempaa ja myös palkitsevaa", sanoo Milla, 20. Hän kiinnittää kierrättämisessä eniten huomiota ekologisuuteen ja edullisuuteen ja tykkää käydä kirpputoreilla, koska sieltä yleensä löytyy paljon uniikkeja asioita, joita hän ei edes ole välttämättä tajunnut etsivänsä. Uutena ostaminen tuntuu usein myös vaikealta. Milla myös korostaa sitä, että kirpputorit eivät keskity trendien seuraamiseen kuten pikamuotikaupat, mikä on virkistävää. "Siellä on paljon erilaista tavaraa eri tarpeisiin", hän sanoo.

Koru-Linnea myy suurimmaksi osaksi vielä uusia koruja,
 vaikka second hand on myös suosittua.
Kuvassa myymälän uusia koruja lasivitriineissä.
Valokuvaaja: Samu Nygren 13.3.2026.

Sanni, 20, haluaa pelastaa käytettyjä esineitä ja antaa niille uuden elämän. "Käyttöesineet on tehty käytettäviksi", hän toteaa. Kun on mahdollisuus käyttää jo jotain olemassa olevaa, niin ne pitäisi käyttää niiden elinikien loppuun saakka. Kierrättämisessä Sanni miettii eniten kestävyyttä ja suosii luonnonmateriaaleja. Ekologisuus on hänellä aina mielessä, mutta myös edullisuus on houkuttelevaa. Sannilla on suuri haluu pitää tuotteista hyvää huolta, ja tehdessään ostopäätöksiä hän haluaa olla varma, että tuote pysyy hänellä mahdollisimman pitkään.

Sannia myös ylipäätään kiehtoo tekstiili. Etenkin se, miten vaatteita ja kankaita on päädytty tekemään ja miten eri materiaalit toimivat. Häntä kiinnostaa historia ja hänelle on merkityksellistä, että esineillä on tarinaa, ja että ne ovat palvelleet muita ihmisiä. Hän haluaa jatkaa kierrätettyjen esineiden tarinaa ja perintöä. Tästä samaa mieltä on 20-vuotias Nea, joka toteaa, että yhteys esineen vanhaan omistajaan on hieno tunne, varsinkin jos siinä on esimerkiksi kaiverrus.

Nea ilmaisee, että yhteiskunnan pitäisi siirtyä kokonaan second handiin, koska maapallolla on liikaa tavaraa ja vaatteita. Iso ongelma on kulutuskulttuurin massatuotanto, joka kuormittaa luontoa. Nean mielestä suurimmalla osalla ihmisistä olisi kyllä varaa ostaa hyvänlaatuisia asioita käytettynä, mutta pitäisi vain tietää mistä etsiä. "Kysymys ei ole saatavuudesta, vaan jaksamisesta", hän sanoo ja kannustaa siihen, että ihmiset eivät luovuttaisi, jos jotain ei heti löydy. Kärsimättömyys on myös iso ongelma nyky-yhteiskunnassamme. Kaikki pitää saada heti ja kaikkea pitää saada, joten tällöin päädytään vain tilaamaan halvin ja huonolaatuisin massatuotettu tavara, ajattelematta asiaa sen enempää.

Koru-Linneassa myynnissä olevat Heinolassa valmistetut second hand -helmikorvakorut. 
Valokuvaaja: Samu Nygren 13.3.2026.

Trendit ja identiteetti

Nykymaailmassa puhutaan paljon oman identiteetin löytämisestä ja myös sen kadottamisesta. Ihmiset miettivät jatkuvasti, keitä he oikeasti ovat. Nea toteaa, että tämä johtuu osittain trendeistä. Hänen mukaansa nykyään seurataan aivan liikaa trendejä, etenkin mikrotrendejä, jotka ovat erittäin nopeasti ilmestyviä ja häviäviä trendi-ilmiöitä. Mikrotrendit ovat yleistyneet esimerkiksi TikTokin ja Instagramin suosion kasvaessa. "Trendit tappavat minäkuvaa ja riistävät ihmisiltä persoonallisuuden", sanoo Nea. Hän on sitä mieltä, että oikeasti persoonallisen tyylin saa, jos käyttää esimerkiksi omia vakiokoruja tai vaatekappaleita, jotka ihmiset tulevat muistamaan. Mukautuminen sosiaalisen median trendeihin ei tee ihmisestä joukosta erottuvaa, vaan pikemminkin vain osan massaa.

Nea on huolissaan kirpputorien tulevaisuudesta trendien takia, koska ne täyttyvät pikku hiljaa pikamuodilla. Nyt jo kirpputoreilta löytyy runsaasti esimerkiksi Shein-tuotteita, eli erittäin huonolaatuista pikamuotia. Trendien seuraaminen ei ole ekologista, koska ne vaihtuvat niin vikkelää vauhtia. Vaatteet ja muut tuotteet, jotka eivät ole enää trendaavia, heitetään pois ja ne päätyvät meriin ja kasvaviksi jätekasoiksi. Nea kannustaa painostamaan laatuun, niin tuote kestää. Olisi myös tärkeää oikeasti miettiä, että mistä tykkää. Nean korukokoelma on hyvin rajattu, ja hän on todella tarkka siitä, mitä ostaa.

Koru-Linneassa myynnissä oleva 1960-luvun värillinen kvartsisormus.
Sormuksen suunnittelija on Hans Berg.
Valokuvaaja: Samu Nygren 13.3.2026

Sannikin kannustaa kaikkia löytämään oman tyylinsä, koska silloin voi ostaa vain niitä vaatteita, jotka siihen tyyliin sopii. Tällöin ei tule ostettua turhia vaatteita tai asusteita, joita ei tule käytettyä. Sannin mukaan oman tyylin löytäminen myös maadoittaa, koska trendit vaihtuvat ympäröivässä maailmassa niin nopeasti. Hän itse haluaa ympäröidä itsensä vain asioilla, jotka puhuttelevat ja palvelevat häntä. 

Koru-Linnean myyjä Anina painottaa korujen merkitystä identiteetin osana. Hän on huomannut, että miehetkin ovat alkaneet panostamaan koruihin aivan eri tavalla kuin ennen. Toiset esimerkiksi haluavat olla vaatimattomampia ja toiset eivät. Anina kertoo myös, että koruihinkin liittyy paljon trendejä. "Välillä on ohutta ja yksinkertaista, ja välillä leveää ja huomiota herättävää", hän sanoo. Myyjänä Anina on huomannut, että trendien tullessa ja mennessä, kulta on aina pysynyt suosiossa, kuten myös timantit. Timanttien asettelusta voi kuitenkin huomata eri aikakausien piirteitä. Anina kiinnittää paljon huomiota asiakkaidensa yllä oleviin koruihin. Niiden perusteella saa hyvän kuvan siitä, millainen asiakas on, mistä hän tykkää ja mitä hänelle kannattaisi myydä.

Onko second hand trendi?

Kun ihmiset ovat hiljalleen alkaneet huomata kulutuksen vaikutuksia luontoon, kierrätyskulttuuri on herännyt eloon vahvemmin kuin koskaan ennen. Tämän huomaa etenkin nuorien keskuudessa, koska kyse on heidän tulevaisuudestaan. Ilmastonmuutoksen uhka on saanut monen nuoren perehtymään ympäristöystävällisyyteen ja kestävämpään elämäntyyliin. Nuoret käyvät paljon kirpputoreilla vaateostoksilla ja myös huonekaluja hankitaan kirppareilta runsaasti. Sosiaalisen median muotivaikuttajatkin usein mainostavat second hand -nettivaatekauppoja. Kieltämättä second hand vaikuttaa olevan trendaavaa. Jos trendit ovat huonoksi luonnolle ja riistävät ihmisen yksilöllisyyttä, mitä se tarkoittaa second handin kannalta?

Kierrätyskulttuurin suosioon tulemisella on huonoja puolia, kuten esimerkiksi juuri kirpputorien täyttyminen pikamuodilla tai halpojen kirpputorilöytyjen jälleenmyynti korkeammalla hinnalla. Laura Hietala luettelee vuoden 2024 maisterityössään "The role of secondhand fashion in the overconsumption culture" muitakin second handin haittapuolia. Hietala mainitsee esimerkiksi ainutlaatuisten kirpputorilöytyjen tuoman jännityksen motivaattorina kulutukselle. Halu omistaa uniikkeja tuotteita voi lisätä heräteostosten määrää kuluttajien keskuudessa ja jossain kohtaa kirpputorilöydöistäkin voi tulla vain luontoa kuormittavia turhakkeita. Nämä second handiin liittyvät ongelmat on hyvä pitää mielessä ostoksiä tehdessä, varsinkin, jos second handin suosio kasvaa entisestään.

Second hand on silti ylipäätään runsaasti parempi vaihtoehto, kuin pikamuotitrendeihin osallistuminen. Se on ilmastoteko ja sen lisäksi tarjoaa identiteettiä etsiville nuorille ja muun ikäisille esimerkiksi ainutlaatuista muotia, joka erottuu joukosta. Voisi myös väittää, että pikamuodin ostaminen kirpputorilta on parempi vaihtoehto kuin pikamuotiyrityksen suora tukeminen, varsinkin jos asiakas tulee käyttämään vaatetta sen elinikään loppuun asti. Kierrättäminen on aina kannattavaa ja sen merkitys on suuri ilmastonmuutoksen ehkäisyssä. Vaikka ekologisuus ei olisi se, mitä ensisijaisesti miettii käydessään ostoksilla kirpputorilla, vaan esimerkiksi tyyli tai edullisuus, se ei tee ostopäätöksestä yhtään vähempää ekologista. Ylipäätään second hand todistaa sen, että hyviäkin trendejä on olemassa ja ne voivat olla jopa hyödyksi maapallolle.

Koru-Linnean second hand -koruja. 
Valokuvaaja: Samu Nygren 13.3.2026.

Kirjoittanut Samu Nygren.

Lähteet:

https://www.turku.fi/museopalvelut/nykydokumentointi-ja-muistojen-keraaminen

The role of secondhand fashion in the overconsumption culture

Koruprojekti 2026 OSA 1: Perittyjen korujen tunnearvo

Turussa sijaitsevan kultasepänliike Koru-Linnean myynnissä olevia second hand koruja.
Valokuvaaja: Samu Nygren 13.3.2026.

Second hand nykydokumentointi projekti 2026

Maaliskuussa 2026 Turun Kaupunginmuseon siviilipalvelushenkilö Samu Nygren haastatteli ihmisiä ja valokuvasi heidän perittyjä -ja second hand koruja. Kyseessä oli kaupunginmuseon nykydokumentointi projekti, jonka aiheena oli second hand. Kuvat koruista ja niiden historialliset tiedot talletettiin museon AINA-kokoelmahallintapalveluun.

Perittyjen korujen tunnearvo

Ihmiset ovat kuin harakoita. Kauneus luonnollisesti vetää ihmisiä puoleensa ja kauniit kiiltävät asiat, kuten korut, viehättävät ja miellyttävät silmää. Korut voivat olla hyvinkin henkilökohtaisia, ja joskus ne kantavat mukanaan monen sukupolven historiaa. Niillä voi kuitenkin myös koristaa ihon viestiäkseen omasta varallisuudesta, tai sitten ne eivät merkitse kantajalleen sen enempää. Monelle ne kuitenkin merkitsevät. Onko yleisempää välittää korujen rahallisesta arvosta vai ulottuuko koruista välittäminen pintaa syvemmälle? Ovatko korut ja ihmisen tunteet vahvemmin sidoksissa kuin voisi ajatella?

Ninalle, 59, on tärkeää muistaa läheisiä perityillä esineillä

Itsetehty emaloitu tummansininen rintakoru.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026

Vasemmassa kuvassa on Ninan anopin tekemä emaloitu tummansininen rintakoru. Nina ihailee sen yksinkertaisuutta ja värejä. Rintakoru muistuttaa häntä vahvasti 1960-1970-lukujen tyyleistä, joista hän pitää. Hän arvostaa sitä, että hänen anoppinsa on sen hänelle antanut. Korussa on siten paljon tunnearvoa ja se on ollut aktiivisessa käytössä

Ninalle koruissa tärkeintä onkin tunnearvo. Rahallista arvoa hän pitää samantekevänä. Vaikka hänen perityt korunsa ja second hand huonekalunsa eivät ehkä ole rahallisesti niin arvokkaita, ne merkitsevät paljon tunteellisella tasolla. Hänestä on lohduttavaa nähdä näitä tärkeitä esineitä arjessa. Jopa pelkkä tieto siitä, että perittyjä koruja on olemassa hänen laatikossaan, merkitsee hänelle suunnattomasti.             

Korujen arvo Ninalle on kasvanut ajan myötä ja hän kokee tämän saman koskevan hänen muitakin esineitään. Vaikka Nina ei tietäisi korujen tarkkaa alkuperää, hän kokee voivansa itse antaa koruille oman tarinansa, jos tarina ei ole tiedossa.

Nina tiedostaa, että koruja voisi myös myydä. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että jos hän myisi ne ja saisi niistä rahaa, raha vain käytettäisiin johonkin ja sitten unohdettaisiin. On mukavaa, että ympärillä on pieniä asioita, jotka muistuttavat ihmisistä, joilta korut on saatu. Nina on pohtinut myös korujen antamista eteenpäin. "En vain ole varma, haluaako niitä kukaan", hän naurahtaa.

Citizen-kello 1950-luvulta.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026.

Oikeanpuoleisen kuvan kello oli alun perin Ninan ukin, joka käytti sitä aktiivisesti 1960-luvulla. Citizen-merkkinen kello on valmistettu 1950-luvun puolella. Ukin kuoltua vuonna 1966 muutama kuukausi Ninan syntymän jälkeen, Ninan äiti peri kellon ja käytti sitä n. 1980-1990-luvuilla. 

Nina peri kellon itselleen 2020-luvulla. Kellon tunnearvo on suuri ja se tekee kellosta Ninalle merkityksellisen, vaikka se ei ole hänen sanojensa mukaan rahallisesti arvokas. Nina ei itse ole kelloa käyttänyt. Hänelle on kuitenkin tärkeää, että se on olemassa ja jossain lähettyvillä, pitämässä muistoa perheestään elossa. Kello on helppo säilyttää muistona, koska siinä ei ole ranneketjua ja se mahtuu pieneen tilaan.

Martti Viikinniemen suunnittelema suomalainen
vintage hopeinen ametistisormus.
 Tehty n. vuonna 1967 ja Nina on saanut sen anopiltaan.
 Sormus on aktiivisessa käytössä.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026

Ilman koruja Milla, 20, ei tunne oloaan omaksi itsekseen

Korut merkitsevät Millalle paljon tyylissä. Hänen mielestään persoonallisuus näkyy selkeästi korujen kautta. Värit ja tyylit kertovat paljon luonteesta ja hän kertoo pystyvänsä hieman analysoimaan, millainen henkilö voisi olla korujen perusteella. Kultaiset korut hän yhdistää päässään hienostuneisuuteen ja vähäisen korujen käytön tietynlaiseen eleganttiuteen. Jos on paljon koruja, se voisi viestiä grungesta tai boheemista elämäntyylistä, hän lisää. Millaa harmittaa, koska hän ei saa työpaikallaan käyttää koruja hygieniasyistä. "Se on aivan kuin ei olisi oma itsensä. Kuin puuttuisi jokin palanen", hän sanoo. 

Pilgrim-sydänsormus, jonka Milla on ostanut kirpputorilta.
Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026.

Vasemmalla olevassa kuvassa on yksi Millan lempisormuksista, sydänsormus. Se on ostettu kirpputorilta. Milla sanoo rakastavansa sydämenmuotoisia koruja ja hän pitää myös sormuksen kimaltelevista kivistä. Millan mielestä perityt korut eivät ole ainoita, joihin voi syntyä tunnearvo.

Milla kertoo olevansa erittäin kiintynyt sydänsormukseen, panikoiden aina jos se häviää hetkellisesti. Koruun liittyy runsaasti hyviä muistoja, kuten esimerkiksi lukioajat ja ensitapaaminen hänen poikaystävänsä kanssa. Kirpputorisormus on myös todistanut olevansa kestävää materiaalia, koska se ei ole muuttunut miksikään vuosien varrella, eikä myöskään värjää sormea vihreäksi, kuten huonolaatuiset korut joskus tekevät. Sormus on Pilgrim-merkkiä, joka on tunnettu kierrätettyjen materiaalien käytöstä koruissa.

Millan kultainen rannekoru 1970-luvulta,
jonka hän on perinyt isoisoäidiltään.
Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026.

Oikeanpuoleisessa kuvassa on Millan kultainen rannekoru. Se on peritty hänen isoisoäidiltään, joka menehtyi muutama kuukausi Millan syntymän jälkeen. Isoisoäiti sai korun 1970-luvulla ja siihen on kaiverrettu päiväys 1.9.1970. Vaikka Milla ei tuntenut isoisoäitiään, hän tietää tämän olleen erittäin pidetty ja rakastettu ihminen. Koru on Millan ainoa konkreettinen muisto mummostaan. Tunnearvo korussa on siis todella tärkeä, eikä hän halua tunnesiteen takia myydä sitä. Hän on kuitenkin miettinyt sen eteenpäin antamista jonain päivänä, mutta ei vain ole vielä varma kenelle sen antaisi.

Millan isoisoisän kultaiset kihla- ja vihkisormukset
vuodelta 1939. Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026

Vasemmalla kuvassa on Millan isoisoisän kultaiset kihla- ja vihkisormukset, jotka ovat vuodelta 1939. Millalla on harvoin kultaa päällä, mutta käyttää näitä sormuksia, jos tekee mieli käyttää kultaa.

Milla kertoo, että heidän perheessään ei ole hirveästi perittyjä koruja, siksi nämä korut ovat niin tärkeitä. Hän ihailee niitä, joilla on paljon perittyjä asusteita ja toteaa, että se olisi hienoa tulevaisuudessa periä jotakin ja antaa se eteenpäin.

Sanni Y:n perintökoru.
Korun valmistajasta ei ole tietoa.
Valokuvaaja: Sanni Ylönen 2.3.2026.

20-vuotiaan Sanni Y:n hellyttävä perintötarina

Sannin ukki menehtyi vuonna 2014, jonka jälkeen Sannin mummo osti ukin lompakkoon jääneillä rahoilla kaulakorun. Vuonna 2020 mummon kuoleman jälkeen Sanni peri kaulakorun itselleen. Hän kertoo, että vaikka koru on peritty mummilta, se muistuttaa häntä myös ukista. 

Sanni on avoin korun eteenpäin antamiselle jälkipolville tulevaisuudessa, kun hän on vanhempi. Hän ei itse juurikaan käytä koruja, mutta sanoo, että voisi ihan hyvin käyttää mummon vanhaa korua päivittäisessäkin käytössä. Hän on erittäin varovainen, ettei koru häviä.

Sanni R:n, 20, suhde koruihin on vahva ja henkinen

Sannin helmikaulakoru, jonka hän on perinyt isoisoäidiltään.
Valokuvaaja: Samu Nygren 4.3.2026.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa on Sanni R:n helmikaulakoru, jonka hän on perinyt hänen isoisoäidiltään. Sen valmistusvuodesta tai suunnittelijasta ei ole tietoa, mutta se on Sannin mukaan ollut ainakin 30 vuotta käytössä, 1990-luvulta lähtien. Sanni kertoo, että hänen isoisoäitinsä käytti kaulakorua hyvin usein arjessa. Isoisoäidin kuoltua hänen talonsa siivottiin, jolloin Sanni peri korun. Korua on korjattu muutaman kerran, koska se on Sannin mukaan "nähnyt elämää". 

Isoisoäiti oli Sannille hyvin tärkeä ihminen ja siksi helmikaulakoru on hänelle erittäin arvokas perintö. Hän kokee voivansa kantaa mukanaan palaa rakkaasta isoisoäidistään. Sanni käytti kaulakorua esimerkiksi lukion vanhojen tansseissa sekä valmistujaisissaan ja hän kertoo, että se tuntui kuin hänen isoisoäitinsä olisi ollut läsnä niissä merkittävissä hetkissä. Sannin tunneside helmikaulakoruun on valtava, ja hän sanoo ehdottomasti suosivansa tunnearvoa koruissa rahallisen arvon yli. Helmikaulakorun merkitys ei ole helmien kalleudessa, koska helmet eivät edes ole aitoja. Merkitys Sannille on siinä, että on ihanaa käyttää korua, johon hänen isoisoäitinsä on koskenut ja myös aktiivisesti pitänyt yllään.

Sanni ei ole varma haluaako hän antaa korua eteenpäin. Hän sanoo haluavansa pitää korun itsellään niin kauan kuin "henki pihisee". Koru on melko aktiivisessa käytössä ja hän pyrkii myös pitämään korua päällään monin luovin tavoin, eikä pelkästään kaulalla.

Sannin käärmesormus ja sydänsormus, jotka ovat molemmat kalevalakoruja. Valokuvaaja: Samu Nygren 4.3.2026.

Käärmesormuksen Sanni on saanut joululahjaksi entiseltä kumppaniltaan, joka osti sen käytettynä kirpputorilta. Korun oikea ikä ei ole tiedossa, mutta Sannin käytössä se on ollut muutaman vuoden ajan. Kalevalakorut ovat tunnearvon lisäksi myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaita. Sanni haluaa tukea suomalaista muotoilua ja vaalia suomalaista kulttuuriperintöä. Hänen mielestään on merkittävää, että korut ovat suomalaista designia ja häntä kiehtoo se, että Kalevala inspiroituu suomalaisesta muinaisuskosta, ja että se näkyy koruissa. Hän on tyytyväinen, että voi tällä tavalla olla osa suomalaisen kulttuurin vaalimista.

Sydänsormus oli Sannin kihlasormus. Vaikka kyseinen suhde on päättynyt, sormus on niin iskostunut paikoilleen, että vaikka se ei enää merkitse kihlausta, se on silti Sannille tärkeä. Hän muistelee sitä lämmöllä, koska se oli kuitenkin melko suuri ajanjakso hänen elämästään. Sormus on ostettu käytettynä vuonna 2023.

Sanni osti punakivisen sormuksen vuonna 2024 käsityöläiskojusta
 ja tykästyi koruun heti. Sanni pitää arvossa sitä, että se on käsintehty. 
Valokuvaaja: Samu Nygren 4.3.2026.

Sannin kaikilla sormuksilla on hänelle vahva tunnearvo ja ne lepäävät hänen sormissaan aina samoilla paikoilla. Hän ei tunne oloa omaksi itsekseen ilman niitä. Kolmen sormuksen yhdistelmä on Sannille rakas, sillä ne kaikki muistuttavat sydäntälämmittävistä muistoista.

Sannin suhtautuminen koruihin on hieman jopa taikauskoinen. Hänen sormuksensa ovat niin juuttuneet paikoilleen, että hänellä on tyhjä olo ilman niitä. Olosta tulee tasapainoinen vasta kun ne ovat paikoillaan. Hän kertoo, että kaikilla asioilla on oma tietynlainen sielu tai henki, ja se lisää tunnearvoa. "Ihmiset antavat energiaa, ja entisen omistajan energia jatkuu edelleen käytetyssä korussa", Sanni sanoo. "Ja oma energia lisätään mukaan."

Korujen merkitys on Sannin mukaan hyvin suuri. Hän huomauttaa, että ne ovat kulttuurisestikin merkittäviä maailmalla, kuten esimerkiksi nenäkorut, korvien venytykset, kruunut ja tiarat. Ne viestivät asemasta ja identiteetistä. Lävistyksistä ja lävistyskulttuurista voi usein välittyä kapinallisuutta. Sanni sanoo, että koruilla on merkitystä jopa silloin kun niitä ei ole, koska koruttomuuskin kertoo ihmisestä.

Tuula, 81, ei ole edes tietoinen korujensa rahallisesta arvosta

Ennen kaikkea Tuula ajattelee koruissaan niiden tunteellista arvoa. Hän on saanut runsaasti koruja lahjaksi läheisiltään, joten hänen korulaatikkonsa on kuin portaali menneisyyteen. Tätä Tuula pitää kaikkein merkityksellisempänä. Hän tunnustaa, että ei edes tiedä omien korujensa rahallista arvoa. Hänelle korujen periytyminen on kaunis asia, joten hän haluaa säilyttää korunsa ja jättää niitä jälkipolville tulevaisuudessa. Hän toivoo, että korut jatkavat elämäänsä käytössä, tai vain muistona. 

Suuri määrä hänen koruistaan on hänen pikkuveljeltään. Tuula kertoo, että hänen pikkuveljensä oli Kupittaan Kullan kultaseppäoppilaana heidän nuoruudessaan, ja myöhemmin myös valmistui ammattiin. Pikkuveli teki myös koruteollisuus Tillanderille töitä ja jatkoi korujen tekemistä eläköitymiseen saakka. Tuula sai lahjaksi paljon koruja, joita pikkuveli teki opiskelija-aikoinaan. Valitettavasti nykyään suhde veljeen on etäinen, mutta korut muistuttavat hyvistä ajoista. "Eläkeläisenä suhde on muuttunut ja yhteydenpito on vaikeampaa", hän kertoo. 

Tuulan rintakoru, jonka hän sai Strömman mökkituvan ostoyhteydessä.
 Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026.

Tuula valitsee korunsa asunsa perusteella, ja miettii ylipäätään paljon, että mikä sopii minkä kanssa. Hänenkin mielestä korut viestivät monta asiaa ja niistä tulee vahvasti korun kantajan luonne esiin.

Tuula sai oikeanpuoleisen kuvan rintakorun kaupan päälle 1990-luvulla, kun hän läheistensä kanssa osti merenrantatontin Strömmasta. Tuula muistelee Strömman mökkiä lämmöllä, sillä siihen liittyy paljon hyviä muistoja hänen omasta perheestä ja kauniista näkymistä. Strömma oli hänen ensimmäinen kesänviettopaikka, ja hän tulee muistamaan sen aina. Rintakoru on melko aktiivisessa käytössä, Tuula käyttää sitä sopivan asun mukaan.

Tuulan ystävättäreltä lahjaksi saatu
 hopeinen sydänkaulakoru.
Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026.

Sydänriipus vasemmassa kuvassa oli rippilahja Tuulalle vuonna 1959. Hänellä on ihania muistoja sen antajasta, jonka kanssa ystävyys on säilynyt vuosikymmeniä. Hän muistelee, kuinka tämä ystävätär oli varttunut varakkaammassa perheessä, joten hän aina lahjoi Tuulaa koruilla ja vei häntä ulos syömään hienoihin ravintoloihin. Ystävä on nyt hoitokodissa, jossa Tuula on käynyt vierailulla. Kaulakorua hän käyttää todella usein. Hän on saanut samalta ystävältä myös hopeisen timanttiriipuksen.




Nea, 20, pohtii sukukalleuksien vastuuta ja merkitystä

Päästessään ripille, Nean kummitäti antoi Nealle lahjaksi camee-kaulakoruja. Nea ei ollut halunnut toista ristikorua, ja hän on aina pitänyt camee-koruja kauniina. Korut ovat alunperin Nean isoäidiltä, eli fammulta. Fammu ei ollut aina elänyt hyvissä olosuhteissa, joten nämä korut olivat hänelle kuin aarteita. Nealle siis merkitsee paljon, että fammu halusi lahjoittaa ne hänelle. Nyt camee-korut ovat Nean aarteita ja tunnearvo on suuri. Vaikka nämä camee-korut eivät ole kalleimmasta päästä, tunnearvo tekee niistä Nean korukokoelman arvokkaimmat.

Nean isoäidiltä saatu camee-kaulakoru 1800-luvulta.
Valokuvaaja: Samu Nygren 12.3.2026 

Nean camee-korujen historia ulottuu jopa 1800-luvulle asti. Nean fammu oli saanut korut omalta äidiltään, mutta tarkkaa alkuperää ei tiedetä. Neaa harmittaa, ettei koskaan kysynyt fammultaan tarkempaa tietoa korujen alkuperästä, tämän ollessa vielä elossa. Hän kuitenkin olettaa, että ne ovat tehty Suomessa. Nean mielestä tietämättömyys luo eräänlaista mystiikkaa, ja tämä on hänestä kiehtovaa. 

Camee-korut ovat selvinneet maailmansodista ja muista synkistä olosuhteista. Nea kokee, että kantaa mukanaan vaikuttavaa sukunsa historiaa koruissa. Hän haluaa antaa korut eteenpäin jälkipolville, mutta sanoo harkitsevansa tarkkaan, ennen kuin hän antaa ne pois.

Nea käytti pienempää camee-korua fammunsa hautajaisissa, mutta muuten korut eivät ole aktiivisessa käytössä, koska pelko niiden hävittämisestä tai rikkoutumisesta on liian suuri. Neasta tuntuu, että hän "kuolisi", jos ne häviäisivät. "Ne eivät kanna vain minun historiaani, vaan koko suvun", hän toteaa. Fammu oli myös erittäin rakastettu henkilö hänen suvussaan, joten senkin takia korujen tuoma vastuu on suuri.

Nean isoäidiltä saatu camee-kaulakoru 1800-luvulta.
Valokuvaaja: Samu Nygren 12.3.2026

Korujen syvempi merkitys - ihmiset haluavat muistaa ja ennen kaikkea tuntea

Me ihmiset pidämme tärkeänä itseämme koristamista erilaisilla koruilla, jotka toivomme muiden huomaavan ja kehuvan. Mutta korujen käyttäminen ei suinkaan ole vain pinnallista halua saada toisilta ihailua. Korujen merkitys on yksilöllistä ja suurimmalle osalle ihmisistä korujen käyttö on syvällistä. Ne voivat tuoda turvaa ja tasapainon tunnetta, kun ne ovat paikoillaan. Ne voivat muistuttaa läheisistä tai ihmisistä, joita ei ole koskaan välttämättä edes tavannut. Ne voivat olla ainoa konkreettinen pala, mikä sitoo ihmisiä toisiinsa. Ne sitovat rakkauden hääpäivänä ja niitä saadaan lahjaksi rippijuhlissa. Niitä voidaan käyttää myös uskonnollisista syistä ja edustaa suhdetta omaan Jumalaan. Ne viestivät persoonallisuudesta ja sosiaalisesta asemasta. Ne auttavat identiteetin luomisessa. Niitä ostetaan palkinnoksi rankan työviikon jälkeen. Ne ovat kulttuurihistoriallisesti tärkeitä, ja voivat kuvata historiallisia tapahtumia ja tarinoita.

Korujen käytössä ei ole siis kyseessä pelkkä ulkonäkö, vaan myös rakkauden ja muistojen kantaminen mukana. Nostalgian tunne on suuri tekijä käytettyjen tavaroiden ostamisessa etenkin nuorien keskuudessa. Joidenkin mielestä nykyhetki tai tulevaisuus voi vaikuttaa uhkaavalta tai liian turhauttavalta, joten turvaudutaan menneisyyteen ja muistoihin rakkaista ihmisistä. Nostalgia on ylipäätään myös melko trendaava aihe nyky-yhteiskunnassa. Monet yritykset esimerkiksi käyttävät nostalgiaa keinona houkutella asiakkaita, mikä voi olla myös ongelmallista. On kuitenkin tärkeää, että ihmiset pysyvät yhteydessä menneisyyteen, ja helppo tapa tehdä näin on korujen avulla.

Tuulan kihla- ja vihkisormus vuodelta 1969.
Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026.

Tuulan timanttiriipus, jonka hän sai ystävältään
lahjaksi1950-luvulla.
Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026

Tuulan kalevalakoru.
Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026.

Tuulan kultainen rannekoru, jonka hän sai poikaystävältä
 vuonna 1965.
Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026.

Ninan anopilta saatu hopeinen rintakoru.
Kupittaan Kullan valmistama ja sen on suunnitellut
 Elis Kauppi, yksi kupittaan kullan perustajista, vuonna 1964.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026.

Hopeinen palloketjuinen kaulakoru 1970-luvulta,
 jonka Nina on saanut anopiltaan.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026

Ninan vaaleansiniset korvakorut,
jotka ovat hänen anoppinsa hääasusta 1960-luvulta.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026

Ninan rengaskorvakorut, jotka hän on perinyt tädiltään.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026.

Ninan hopeinen rannerengas, jonka hän sai anopiltaan. Se on aktiivisessa käytössä.
Rannerengas on koruteollisuus Tillanderin valmistama vuodelta 1957.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026.

Kirjoittanut Samu Nygren.

Iso-Rasin navetta jo 38 vuotta kulttuuriperinnön taitokeskuksena Kuralan Kylämäessä

 

Kun Kuralan Kylämäen avajaisia vietettiin heinäkuun kolmastoista 1988, Iso-Rasin uudempi navetta alias Arkeologinen Kokeiluverstas sai kunnianarvoisen tehtävän vastaanottaa kylän rakennuksista ensimmäisenä, koreaksi korjattuna sekä avajaisvieraat että yleisön. Vielä avajaispäivästä reilu puoli vuotta taakse päin marraskuussa 1987 samaisessa rakennuksessa toimi yritys nimeltä ”Lasikuitu-Palin”, eikä ensimmäisenä yleisölle avattavan tilan korjaustöihin päästy kuin vasta avajaisvuoden helmikuussa. Kiire korjata oli kova, sillä ”Elävän historian kylän” perustamistyöryhmälle osoitettuun avajaispäivään oli tuolloin enää muutamia kuukausia.

Iso- Rasin uusi navetta kuvattuna idästä 1920-luvulla. Edustalla poseeraa karjakko Aina Ruohonen ja sonni. (Kuralan Kylämäki, Turun kaupunginmuseo)

Iso-Rasin navetta 1980-luvulla ennen Kuralan Kylämäen elävän historian kylää (Kuralan Kylämäki, Turun kaupunginmuseo)

Kuralan Kylämäen Elävän historian kylä perustettiin monipuolisen kulttuuriperinnön säilyttämiseen, elvyttämiseen ja jatkamiseen. Sen lähtökohtana on alusta asti ollut toiminnallisuus ja opetuskokoelmien käyttömahdollisuus sekä erityisenä säilytyksen kohteena työprosessit, tekeminen ja taidot. Elävän historian kylän perustamisessa päätettiin, että tutkimus-, opetus- ja yleisötoiminta toteutuisi toisiinsa kietoutuneina sulassa sovussa sekä 1950-lukua edustavalla maatilalla että esihistorialliseen aikaan keskittyvässä muinaisverstaassa.

Arkeologinen Kokeiluverstas Elävän historian kylässä

Iso-Rasin uuteen navettaan 1988 perustettu muinaisverstas eli Arkeologinen Kokeiluverstas oli valtakunnallisesti vertaansa vailla. Se oli kokeellisen arkeologian tyyssija, jossa esihistoriallisen ajan työtapoja tutkimalla ja kokeilemalla pyrittiin ymmärtämään ja oppimaan ihmisen muinaisista elintavoista ja -taidoista. Huomion kohteena oli erityisesti metallikausien muinaistekniikat ja materiaalit kuten puu, luu, nahka, rauta, savi ja tekstiilikuidut sekä ihmisen perustarpeet kuten asuminen, pukeutuminen, kulkuvälineet ja ravinnon hankinta kuten metsästys ja kalastus.

Vuosien saatossa Kokeiluverstaalla järjestettiin runsaasti edellä mainittuihin aiheisiin liittyviä tapahtumia, kursseja, kilpailuja, työnäytöksiä ja -esityksiä, tuotettiin opinnäytteitä ja rekonstruktioita sekä kirjoitettiin raportteja. Kunnianhimoisia tutkimus- ja valmistusprojekteja oli lukuisia alkukantaisesta raudanvalmistusprosessista hirvennahkaveneen valmistukseen. Yksi ehkä suuritöisimmistä urakoista oli Kaarinan muinaispuvun valmistaminen primitiivisin eli esihistoriallisesti autenttisin menetelmin ja työvälinein. Puvun valmistuminen kesti useilta käsipareilta jopa kymmenen vuotta!

Pelkästään Kaarinan muinaispuvun työvuosien aikana Kokeiluverstaalla elvytettiin monia lähes kokonaan unohdettuja vaatteen valmistuksen työtapoja raaka-aineen hankinnasta aina puvun viimeistelyyn. Monet työvälineet, kuten pystykangaspuut rakennettiin itse, kankaan värjäyskasvi, värimorsinko viljeltiin myös itse ja Kylämäelle hankittiin jopa omat ahvenanmaanlampaat, sillä juuri niiden villa soveltui tutkimusten perusteella parhaiten pukukankaan langoiksi.

Kaarinan muinaispuvun kankaan kudontaa 1990-luvulla (Kuralan Kylämäki, Turun kaupunginmuseo)

Kokeiluverstaan edustalle rakennettiin myös kivikauden talviasuttava kotarekonstruktio vuosien 1993-1994 aikana. Kota oli ainutlaatuinen opetustila ja kohtaamispaikka, sillä se oli käytännössä aina auki kelle vaan! Mitä kaikkea kota mahtoikaan seiniensä sisällä kokea lähes kahden vuosikymmenen aikana!

Arkeologinen Kokeiluverstas ja sen kivikautinen kota oli harvinainen yleisölle avoin muinaistaitojen tutkimuskeskus ja erityisesti muinaistaitojen ammattilaisten ja -harrastajien kohtaamispaikka, jossa erityistä oli omakohtaisen osallistumisen ja kokemisen mahdollisuus. Se inspiroi suurta joukkoa arkeologeja, käsityöläisiä, vapaaehtoisia, opiskelijoita, koululaisia ja kaikenlaisia Elävän historian kylän kävijöitä yli kaksikymmentä vuotta. Siitä kehittyi oma, erityinen ilmiönsä, josta monilla muinaiskulttuuri-intoilijoilla on ikimuistoisia kokemuksia ja kertomuksia. Se keräsi ihmisiä yhteen ja loi omanlaisen heimonsa muinaistaitojen elvyttämisen äärelle modernissa 1000- ja 2000-lukujen vaihteessa.

Mutta aikansa kutakin! Kaikki loppuu ja muuttuu aikanaan.

Arkeologisen Kokeiluverstaan toiminta hiipui 2010-luvun alkupuolella ja viimeistään kivikautisen kodan poistuminen Kylämäen maisemasta 2013 vei myös muinaisverstaan menneisyyteen ja muistoihin.

Kokeiluverstas ja talviasuttava kotarekonstruktio 2010-luvun alussa.

50-luvun elämä leviää Kokeiluverstaalle

Mutta eipä aikaakaan, kun Iso-Rasin uudemmassa navetassa taas kokeiltiin ja tehtiin omakohtaisesti itse.

2010-luvun uudistusten tuulet toivat Kuralan Kylämäen Kokeiluverstaalle museopedagogiseen sivistystyöhön tähtäävän toimintakeskuksen työpajoineen, tapahtumineen ja kursseineen – ja tällä kertaa 1950-luvun tyyliin!

Kokeiluverstaan uudesti syntynyt idea oli olla paikka, jossa järjestettäisiin työpajoja, kursseja ja tapahtumia, joissa edelleen tekemisen ja kokeilun kautta kulttuuriperintömme kädentaidot ja -tiedot pysyisivät elossa ja välittyisivät Kylämäen kävijöille. Tämän lisäksi Kokeiluverstaan tavoite oli aktivoida ja osallistaa lähialueen asukkaita ja olla tila, johon kuka tahansa oli tervetullut harrastamaan, kiinnostumaan kulttuuriperinnöstä ja kädentaidoista, kokemaan historiaa oman tekemisen kautta ja sivistymään 50-luvun kontekstissa.

Ja niin Kokeiluverstaalla alkoi taas tapahtua ja kokoontua kiinnostuneita milloin minkäkin aihepiirin äärelle. Vuosittain Kokeiluverstaalla vietettiin niin 50-luvun joulu- kuin pääsiäisvalmisteluja, hiihtoloma- ja syyspäiviä, oli avoimia teemaviikonloppuja, ompeluseuroja, muotinäytöksiä ja myyjäisiä, lasten leirejä sekä Kolme keskiaikaista kesäpäivää- tapahtuma. 

Kuralan Kylämäen työpajoista ehkä jo legendaarisin ”Taitotiistai” pidettiin myös ensimmäistä kertaa vuonna 2013, jonka tarjoamaan tekemiseen on siitä lähtien voinut tarttua kuka tahansa ja aina vaan edelleen myös ensi viikolla! 

Uudistuneen Kokeiluverstaan kesissä nähtiin ja koettiin 2015-2018 myös hulvattomat Kylämäen rengit, jotka huviksi ja hyödyksi tarttuivat milloin mihinkäkin opettavaisiin ja käytännöllisiin maatilan nikkarointitarpeisiin amerikankeinusta kimpiastioihin. Kylämäen rengit keksivät opettavaista tekemistä läpi kesän myös yleisölle, ja vastasivat ahkerasti päivittäiseen kysymykseen: ”Mitäs täällä tänään saa kokeilla?”

Kylämäen rengit kokeilevat rakentamaansa amerikankeinua Kokeiluverstaalla 2015 

Vaikka 50-luvun teemat levisivät uudistusten myötä myös Kokeiluverstaalle oli esihistorialla ja muinaistaidoilla siellä edelleen oma paikkansa. Jo 1990-luvulla alkanut Muinaistekniikanviikko jatkui Kokeiluverstaan ohjelmistossa aina vuoteen 2016 asti, jonka jälkeen tapahtuma on tunnettu nimellä Esihistoria esille! Muinaisajan elävöittämistä jatkoivat koko 2010-luvun vielä sekä Kaarle Knuutinpojan jousiampujat ry että keskiaikaan erikoistunut Warusseppäin kilta, jonka seppien työtä voi kuulla ja nähdä Kylämäen sepänpajassa edelleen.

Kokeiluverstas - nimi jäi virallisesti historiaan 2023, kun Iso- Rasin uudempi navetta nimetään ”Kylämäen Verstaaksi”. Nimimuutoksista huolimatta ihmisten kokoontuminen itsetekemisen ja kulttuuriperintömme elossa pitämisen äärellä ei hiipunut vaan päinvastoin. Kylämäen Verstaan kaikille avoimet matalan kynnyksen työpajat ympärivuotisine Taitotiistaineen ja ilmiömäisine keramiikkakerhoineen saavuttivat viime vuosina suuren suosion tarjoten kulttuuriperintöä työpajan muodossa vuoden aikana yhteensä yli 2000:lle henkilölle. Niinpä Kylämäen Verstaan kukoistuskausi aineettoman kulttuuriperinnön  museopedagogisena toiminta- ja sivistyskeskuksena päättyi arvokkaasti huipulla joulukuussa 2025, kun kulttuuriperinnön ja kädentaitojen elossa pitämisen vastuu Iso-Rasin uudemmassa navetassa siirtyi vuorostaan Turun taitokeskukselle ja Taito shopille.

Kylämäen Verstas ja pellavapelto kesällä 2023 (Kuralan Kylämäki, Turun kaupunginmuseo)

Turun taitokeskus käsityön puolestapuhujana Kylämäen Verstaalla

Kylämäen Verstaalle tammikuussa 2026 saapuneen Turun taitokeskuksen/Taito Shopin takana häärää yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon Taito Varsinais- Suomi ry, jonka historia on pitkä – jopa pitempi kuin itse Iso- Rasin navettarakennuksen. Yhdistyksen juuret juontavat vuoteen 1907 Laitilan nuorisoseurantalolle, jossa Lounais-Suomen maanviljelysseura perusti rinnalleen Lounais-Suomen Kotiteollisuusyhdistyksen.

1900-luvun alussa Maanviljelyseurojen tehtävänä oli muun muassa kotiteollisuuden kaikinpuolinen edistäminen ja tavoitteena koulutusten järjestäminen, puhdetöiden lisääminen, käsityötaidon säilyttäminen maaseutuväestön keskuudessa sekä ansiokotiteollisuuden edistäminen. Maanviljelysseurat järjestivät muun muassa kiertäviä kotiteollisuuskouluja, joissa näitä tavoitteita toteutettiin. Kiertävien kotiteollisuuskoulujen avuksi Maanviljelysseurat ryhtyivät pian ajamaan alueellisten kotiteollisuusyhdistysten perustamista, joista ensimmäisten joukossa perustettiin Lounais-Suomen Kotiteollisuusyhdistys.

Lounais- Suomen Kotiteollisuusyhdistyksestä tuli 1990-luvulla Varsinais-Suomen käsi- ja kotiteollisuusyhdistys ry ja 2000-luvulla Taito Varsinais-Suomi ry, joka edelleen vaalii yli sadan vuoden takaisia Maanviljelyseuran alulle panemia arvoja nykyaikaan päivitettynä. Yhdistyksen toiminta-ajatuksena on käsityökulttuurin säilyttäminen ja edistäminen taitona ja elinkeinona sekä toimia käsityön puolestapuhujana.

Tervetuloa siis Taito Varsinais-Suomi ry Kylämäelle mukaan tähän tärkeään tehtävään pitämään elossa itsetekemisen kulttuuriperintöä!

Ja mikäs sen parempi paikka kuin Iso- Rasin uudempi navetta – alias Kylämäen Verstas!

Ettepä arvaakaan, että Lounais-Suomen Maanviljelysseuraa on kiittäminen myös tuon kyseisen rakennuksen olemassaolosta! Nimittäin vuonna 1923 juuri edellä mainitun Maanviljelysseuran rakennusneuvoja Onni Touru suunnitteli Iso-Rasin uudistusmieliselle isännälle Urho Haavistolle tämän upean navettarakennuksen monien muiden varsinaissuomalaisten maatilojen tapaan.

Mitähän olisi Onni Touru sanonut piirustuspöytänsä ääressä, jos olisi aavistanut, että aikanaan 103 vuoden kuluttua suunnitteilla oleva navetta toimisi maanviljelysseuransa suojissa syntyneen Kotiteollisuusyhdistyksen perillisen kädentaitokeskuksena varsin monivaiheista historiaa jo mahdollistaneena!

Toivotaan Iso- Rasin uudemmalle navetalle, Kokeiluverstaalle, Kylämäen Verstaalle, Turun taitokeskukselle ja Taito shopille edelleen ainakin satojen vuosien tulevaisuutta Varsinais-Suomalaisen kulttuuriperinnön ja käsityön näyttämönä!

Sisäkuva Iso- Rasin navetasta 1920- tai 1930-luvulla (Kuralan Kylämäki)

Kuralan helmikuun esine, vanerinen lumilapio

”Faneerinen lumilapio on kevyt heikoimmillakin voimilla käsitellä. Mikä onkaan lapsista mieluisempaa kuin lumitöiden teko. Mikä parempaa, terveellisempää aamuvoimistelua henkisen työn tekijöille, esim. opettajille kuin lumenluonti raikkaassa ulkoilmassa ennen pitkää rasittavaa työpäivää luokan raskaassa ilmassa.” 

 

 

 

Tätä mieltä oltiin lumenluonnin ihanuudesta Marttajärjestön Emäntälehdessä vuonna 1934. No jaa. Saattaisipa nykyiseen muoviseen lumentyöntimeen tottunut lausua eriävän mielipiteen vanerisen lumilapion keveydestä. Sehän painaa tyhjänäkin useamman kilon. Kuukauden esineeksi päätynyt Billnäsin valmistama peltiterällä suojattu pienehkö lapio – aloituskuvassa toinen vasemmalta – painaa tyhjänä 2,5 kiloa ja sen oikealla puolella oleva, yleistä suurempaa kokoa edustava 3,5 kiloa. Vanerinen lumikola toisen kuvan oikeassa reunassa on viisikiloinen. Heilautapa näillä sitten märkää suojalunta tien reunan yhä korkeammalle lumipenkalle!

Opettajain lehti 24.8.1937

Sanomalehdessä ennustettiin vuonna 1920, että ”faneeri on tulevaisuuden puuvalmiste, jonka kulutus moninkertaistuu muutamassa vuodessa”. Tämä todella piti paikkansa lumilapioiden suhteen. Lehti-ilmoittelun perusteella vanerisia lumilapioita on alettu valmistaa myyntiin suunnilleen ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Pian niitä jo valmistettiin tehtaissa ja eri kokoisissa puuverstaissa, mutta myös kaupunkien työtuvilla ja hätäaputöinä.

Vasemmalta oikealle: Turun Sanomat 25.1.1916, Sosialisti 15.1.1938, Lahden lehti 14.1.1903, Turun Sanomat 8.12.1932

 

Ennen vanerin aikakauttakin tavallisen kansan käsiin on kuulunut puinen lumilapio. Se veistettiin ilman liitoksia keveästä, mutta kosteutta hyvin kestävästä haapapuusta. Ulkonäön perusteella se voi olla mahdoton erottaa viljalapiosta, jolla koottiin ja siirreltiin jyviä. Yksi ja sama lapio lapio on kaiketi voinut vuodenaikojen mukaan palvella maalaistalossa molemmissa tehtävissä.   

Aloituskuvassa billnäsiläisen lapion vasemmalla puolella näkyy tällainen haapapuinen lapio, joka painaa vain 1,5 kiloa. Se on peräisin Itäharjulla toimineesta puusepänverstaasta, mutta lieneekö sentään siellä valmistettu. Haapapuisia lumilapioita on ollut kaupungeissa myynnissä 1800-luvun jälkipuolella ja 1900-luvun alussa. Niitä valmistettiin maaseudulla kotitarvekäsitöinä siinä missä luutia, pärekoreja, tai puuastioitakin. Vuonna 1916 uutisoitiin, miten parissa Karjalan kannaksen kylässä oli talven aikana urakoitu kokoon yhteensä 7000 haapaista lumilapiota, joilla tekijät tienasivat tarpeellista sivuansiota.

 

Keski-Suomen Kotiteos-Aitta O.Y., kuvallinen hintaluettelo 1911-1912. Oikealla "jyvälapioita kouvupuusta ja lumilapioita haapapuusta"

 

Lunta luotiin tietenkin myös metallilapioilla. Erityisen sopivia joka paikan lumitöihin olivat tasakärkiset lapiot, joiden metallisen lavan reunoja oli taivutettu ylöspäin. Oheisessa vaasalaisen Antti Rahkolan Levyteostehtaan kuvastossa vuodelta 1930 niitä näkyy alarivillä nimettynä navetta- ja lumilapioiksi.

Oy Antti rahkola Levyteostehdas Ab, Vaasa. Kuvasto v.1930

Ylärivissä oikealla näkyy myös pyöristyvälapainen jyvälapio.  Kolmekymmentä vuotta myöhemmin samaisen Rahkolan tehtaan valikoimiin sen oli sen rinnalle lisätty myös hieman pienempi ”kuuppalapio”. Entiset "navetta- ja lumilapiot" puolestaan oli nyt nimetty betonilapioiksi, ja tämän mallinenhan betonilapio on edelleen.

Osuutukkukauppojen rautaosaston kuvasto, v. 1960

Finnan valokuvien perusteella jyvä- tai kuuppalapioita käytettiin yleisesti lumilapioina. Esimerkkinä tästä toimii oheinen loviisalaisia lumenluojia esittävä valokuva. Kuuppalapion käyttö lumitöissä kuuluu kirjoittajankin lapsuusmuistoihin 1960-luvun jälkipuolelta. Silloin sen lapa oli jo kevyttä alumiinia, ja lapionvarressa ahkeroikin useimmiten äiti. 

Finna, Loviisan kaupunginmuseo

 

Siinä missä puuverstaissa naputeltiin vielä 1950-luvulla kokoon vanerilapioita, metalliverstaat ottivat tuotekehittelyn alle lumikolan. Yksittäistä lumikolan keksijää ei ole ilmeisesti jäljitetty, mutta Suomessa eräs ehdokas sellaiseksi on Pietarsaarelainen Purmo-tuote , jonka Pyry-Pekka -lumilapiosta kehkeytynyttä, pyörillä varustettua lumikolaa työnneltiin monella pihalla 1960- ja 1970-luvuilla. (Jos muistinne ei ulotu niin kauas, aavistuksen Pyry-Pekka -lumikolan ulkonäöstä saa tästä.) Epävirallisen tiedon mukaan Purmon lumikolan kehitteli tehtaan osakas Ivar Långnabba. Euran Peltityö Oy:stä puolestaan kerrotaan, että tämän tehtaan alkuvaiheeseen kuului Pyry-lumikolan keksiminen ja lanseeraaminen markkinoille 1960-luvulla. Siellä keksijä oli Esa Mäkelä.

Lumentyöntimen parissa ovat epäilemättä askaroineet samaan aikaan muutkin keksijät ja tuotekehittelijät. Yrittäjiä löytyi jo sotaa edeltävältakin ajalta. Alla Wilhelm Hagnerin ”yhdistetty lumilapio ja aura”, jolle hän haki patenttia vuonna 1935. Patenttihakemus näyttää rauenneen jo samana vuonna, eli ilmeisesti ei ole toivoa nähdä koskaan tätä lumilapio-auraa tositoimissa.

Patenttirekisteri, Virallisen lehden liite 1.5.1936

*** 

 

 

Vaikka epäilinkin alussa lainattua lehtiartikkelia sen väittäessä vanerista lumilapiota kevyeksi työvälineeksi, yhdessä asiassa olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä: lumenluonti on yksi niistä aikuisten töistä, joita jo pienikin lapsi haluaa jäljitellä. Todistan tätä joukolla valokuvia: 

1. ja 2. Vallilantie 5 pihalla. Helsingin kaupunginmuseo, kuv. Väinö Aleksi Kannisto 1946

3. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma, kuv. Pekka Kyytinen 1958

4. Työväenmuseo Werstas, OTK:n negatiivikokoelma, kuv. Olli Nieminen 1957

5. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma, kuv. Pekka Kyytinen 1949

6. Museovirasto, Journalistinen kuva-arkisto, U.A. Saarisen kokoelma, kuv. U.A. Saarinen 1956

7. "Viisivuotias Risto luo lunta Turun Kupittaankadulla." Museo Leikki, kuv. tuntematon 1952

8. Ojamaan pihalla Liedon asemalla, Turun kaupunginmuseo, kuva 1955 - 1956

9. Puistotäti lasten kanssa Säätytalon puistossa. Helsingin kaupunginmuseo, kuv. Eeva Rista 1971

1.

2.

3.

 

4.

5.

6.

 

7.

8. 

9.