tiistai 22. marraskuuta 2022

Kauan eläköön konserttitalo!

Aninkaisten konserttitalo 70 vuotta

Turun konserttitalon vihkiäiset pidettiin 27.11.1952, joten rakennus täyttää tällä viikolla 70 vuotta. Nyt konserttitalo on saavuttanut toisen käännekohdan, kun kaupunginhallitus on valinnut tontinluovutuskilpailun voittajan. Korttelin asemakaavamuutos on tarkoitus viimeistellä voittajatyön mukaisesti, joten päätös on merkittävä. Konserttitalon suojeluarvot on uutisoinnissa mainittu useasti, mutta viime aikojen keskustelusta on jäänyt vähemmälle huomiolle eräitä näkökulmia. 

Mustavalkoinen valokuva konserttitalosta

Konserttitalo 1950-luvulla. Taustalla näkyy myös ammattiopiston D-rakennusta Aninkaistenkadun varrella. Kuva: Turun museokeskus, Turun Sanomien kokoelma.

Ammattikoulu täydentää kokonaisuuden

Aninkaisten konserttitalo ja sen viereen ja taakse sijoittuva ammattikoulukompleksi muodostavat kokonaisuuden. Rakennusten suunnittelija on arkkitehti Risto-Veikko Luukkonen.

Parkinmäen alue valittiin ammattikoulun sijaintipaikaksi jo vuonna 1938, mutta sota keskeytti suunnitelmat. Hanketta päästiin edistämään vasta 1940-luvulla, ja ammattikoulusta tulikin ensimmäinen suuri sodan jälkeen rakennettu koulukokonaisuus. Rakennuskustannukset jaettiin kolmen maksajan, Turun kaupungin, Suomen valtion ja Göteborgin kaupungin kesken. Göteborg oli Turun kummikaupunki, joka tuki sodanjälkeistä jälleenrakentamista.


Mustavalkoinen valokuva konserttitalon pienoismallista
Kuva: Pienoismalli Konserttitalon, ammattikoulun ja Puutorin ympäristön suunnitelmasta, 1947. Kuva: Turun museokeskus, Turun Sanomien kokoelma.



 

Risto-Veikko Luukkonen kiinnitettiin hankkeen arkkitehdiksi vuonna 1947. Rakennustyöt toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensin pystytettiin seitsemästä rakennuksesta koostuva koulukompleksi ja tämän jälkeen juhlasali, joka jalostui suunnitelmissa julkisluonteiseksi tilaksi eli konserttitaloksi. Ammattikoulu vihittiin käyttöön alkuvuodesta 1950 ja konserttitalo kahta vuotta myöhemmin. Luukkosen lisäksi suunnittelutyöhön osallistui muitakin tunnettuja nimiä. Rakennusten valaisimet valmisti Paavo Tynell, ja maalaustöiden konsulttina oli taiteilija Eino Kauria. Kauria oli tätä ennen tehnyt mm. Paimion parantolan värityssuunnitelman.

Konserttitalo on rakennustaiteellisesti, kaupunkikuvallisesti ja kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokas – kokonaistaideteos, jonka merkittävyys on sidoksissa sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen ja sitä varten suunniteltuihin tiloihin. Tämän vuoksi vireillä olevan asemakaavan alkuperäisessä valmisteluluonnoksessa vuodelta 2020 suojeltavaksi oli esitetty myös konserttisalin, lämpiön, aulojen ja portaikon muodostama tilasarja sekä kiinteä sisustus ja valaisimet.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on edelleen toiminnassa oleva keilahalli, joka valmistui konserttitalon kellariin vuonna 1953 ja oli pitkään Turun ainoa keilahalli. Vuoteen 1970 saakka keilojen pystyyn nostamisesta huolehtivat keilapojat ja -tytöt.


Mustavalkoinen valokuva Puutorin laidalta kohti konserttitaloa
Konserttitalo ja ammattikoulu 1950-luvulla. Kuva: Turun museokeskus, Hede Foto.

Myös ammattikoulun rakennukset ovat historiallisesti ja arkkitehtonisesti merkittäviä, ja kaupunkikuvallisesti ne muodostavat harmonisen ympäristön konserttitalolle. Ammattikoulun sisätiloista erityisen huomionarvoisia ovat Aninkaistenkadun varrella oleva, 1950-luvun asussa säilynyt opetusravintola, A-siiven luentosali, voimistelusali sekä pääsisäänkäynnin aula ja porrashuone. Näitä esitettiin alun perin suojeltaviksi, mieluiten kiinteän sisustuksen ja valaisinten kera. Ravintolan kalustukseen kuuluvat alkuperäiset, Göteborgista lahjoituksena saadut ”romanttista ruotsalaista tyyliä edustavat” kalusteet. Luentosalin alkuperäiset istuimet ovat Keravan Puuteollisuus Oy:n valmistamat ja Ilmari Tapiovaaran suunnittelemat.

 

Valokuva ravintolatilasta, jossa 1950-lukulaiset puiset kalusteet
Opetusravintolan kalusteet saatiin lahjoituksena Göteborgista. Valaisimet Tynelliä. Kuva: LPR-arkkitehdit.

Valokuva luentosalista, jossa puiset istuimet
A-rakennuksen luentosali alkuperäisine istuimineen. Kuva: LPR-arkkitehdit.

 

Valokuva liikuntasalista, jossa puulattia ja puupaneloitu seinä
Myös voimistelusali on säilyttänyt alkuperäisen tunnelmansa. Kuva: LPR-arkkitehdit.

Tontinluovutuskilpailu 2022

Tontinluovutuskilpailua varten kaupunki karsi konserttitalolle ja ammattikoululle asetettuja suojelutavoitteita, sillä pelkona oli, ettei kiinteistökokonaisuuta muuten saada myydyksi. Tämä on kuitenkin ratkaisuna puutteellinen, sillä todettuja rakennusperintöarvoja ei voi ohittaa asemakaavassa. Asemakaavan tulee perustua riittäviin selvityksiin eikä rakennettuun ympäristöön liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää.

Kuten sanottua, arvokasta ei Aninkaistenmäen kokonaisuudessa ole vain rakennusten ulkokuori vaan kokonaisuus sisätiloja ja osin jopa kalusteita myöten. Tämä on todettu rakennushistoriaselvityksissä.

Tontinluovutuskilpailu sinänsä oli hieno tilaisuus saada pöydälle erilaisia vaihtoehtoja. Kaupunki sai viisi ehdotusta, jotka suhtautuivat hyvin eri tavalla ympäristön kulttuurihistoriallisiin ja arkkitehtonisiin arvoihin. Yksi ehdotuksista esitti jopa konserttitalon korvaamista uudisrakennuksella. Tontinluovutuskilpailun ehdokkaiden esittelyt löytyvät kaupunginhallituksen esityslistan liitemateriaaleista.

 

Valokuva tilasta, jonka takaseinä on puistomaiseen ympäristöön avautuvaa ikkunapintaa. Katossa messinkiset, sienimäiset valaisimet
Koulutalon pääaulasta Parkinmäen puolelle avautuvia näkymiä ja Tynellin valaisimia. Kuva: LPR-arkkitehdit.

Ajallista etäisyyttä

Rakennusten arvoja tarkastellaan arkkitehtuurin kautta, mutta konserttitalon kyseessä ollessa ajan kulumista voinee peilata musiikin ja viihteen avulla. Vuoden 1952 Suomessa kuunneltiin esimerkiksi Tapio Rautavaaraa, Tauno Paloa, Olavi Virtaa ja Kauko Käyhköä. Samoja nimiä löytyi elokuvien mainosjulisteista. Kansainvälisellä musiikilla ei vielä ollut samanlaista levikkiä kuin nykyään. Elvis oli vasta teinipoika eikä ollut vielä ehtinyt levytyspuuhiin. Televisiolähetyksiä ei vielä Suomessa ollut.

Suomi oli kuitenkin kovaa vauhtia kansainvälistymässä. Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi konserttitalon valmistumisvuonna 1952. Seuraavana vuonna hän lähti maailmanympärysmatkalle, tapasi filippiiniläisen Virgilion ja asettui tämän kanssa Manilaan. Tämä ei kuitenkaan estänyt vierailuja Suomeen, ja pariskunta saapui muotinäytökseen Turun konserttitaloon vuonna 1955. Muotinäytöksen taltiointi löytyy Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Finna-sivulta.

Lopuksi

1940- ja 50-lukujen arkkitehtuuria ei vielä mielletä erityisen vanhaksi. Se on meille tuttua etenkin kouluista, sairaaloista ja vastaavista hyvinvointiyhteiskuntaan liittyvistä paikoista. Konserttitalon ja ammattikoulun kokonaisuuskin edustaa sodan jälkeen kehittynyttä suomalaista yhteiskuntaa.

Tuttuudesta huolimatta on hyvä pitää mielessä, että 70 vuoden takainen arkkitehtuuri edustaa mennyttä aikakautta ja erilaista aikaa kuin nykypäivä. Muuten vaarana on, että 1940–50-luvuille ominaisia erityisiä arvoja ei tunnisteta, ja teemme jälleen virheitä, joita muutaman vuosikymmenen kuluttua kadutaan.

Interiöörit ovat erityisen herkkiä muutoksille. Harvaa tilaa pidetään niin arvokkaana, että se selviäisi muodin ja käyttötarkoitusten vaihteluista alkuperäisessä asussaan. Esimerkiksi jugend-arkkitehtuuristaan kuuluisan Imatran valtionhotellin sisustus muutettiin vuosikymmenteen mittaan perinpohjaisesti, kunnes se 1980-luvun restauroinnissa rekonstruoitiin mahdollisimman lähelle alkuperäistä asua. Rekonstruktio ei kuitenkaan vastaa alkuperäistä vaan pohjautuu osittain arvauksiin. 

Konserttitalon ja ammattikoulun alkuperäiset, arvokkaat piirteet on vielä mahdollista säilyttää.

Lisää kuvia koulurakennuksen lukuisista hienoista yksityiskohdista löytyy LPR-arkkitehtien (Mikko Mannberg) laatimasta rakennushistoriaselvityksestä, jonka voi ladata asemakaavamuutoksen valmistelua käsittelevältä sivulta. Tämän kirjoituksen sisätilakuvat on lainattu kyseisestä selvityksestä. Samasta paikasta löytyy myös konserttitalon rakennushistoriaselvitys. Selvitykset avaavat rakennusten taustoja yksityiskohtaisesti, ja niihin on koottu kuvia niin nykytilasta kuin rakennusajalta.

 

Valokuva valoisasta käytävätilasta
Ammattikoulun A-talon erkkeri-ikkunat tuovat valoa ja ilmettä käytävätiloihin. Kuva: LPR-arkkitehdit.

 

perjantai 28. lokakuuta 2022

Aurinkoenergia kulttuurihistoriallisissa ympäristöissä

Lokakuisena maanantaina joukko museotoimijoita kokoontui Lietoon Nautelankosken museoon. Varsinais-Suomen museoiden ilmastolupaus -hankkeen ensimmäisen koulutustapahtuman aiheena oli aurinkoenergia.

Talven lähestyessä valo ja lämpö jättävät pohjoisen. Niin energiankulutuksen pienentäminen kuin kestävät tavat tuottaa energiaa ovat juuri nyt kenties ajankohtaisempia kuin koskaan. Liedon museossa uusiutuvaan energiaan on panostettu. Vanhan vesimyllyrakennuksen suojissa turbiini on tuottanut kosken kuohuista sähköä jo vuodesta 2000, ja Lauri Nautelan museon katolle asennettiin vuonna 2021 aurinkopaneelit.

Museoiden aurinkoenergiatapahtuman tarkoitus oli tarjota käytännönläheisesti tietoa uusiutuvan energian ratkaisuista ja toisaalta niihin liittyvistä haasteista museotoiminnan näkökulmasta. Kuura peitti maalaismaisemaa, kun museonjohtaja Leena Viskari esitteli Nautelankosken ekoenergian tuotantoa museon pihapiirissä. Sekä vesiturbiini että pyörimisliikkeen sähköksi muuntava generaattori on sijoitettu vesimyllyrakennukseen varsin huomaamattomasti. Lauri Nautelan museo puolestaan on uudisrakennus, jonka katolta aurinkopaneeleja hädin tuskin erottaa.

Varsinais-Suomen alueellisena vastuumuseona Turun museokeskukselta pyydetään ajoittain viranomaislausuntoja koskien aurinkosähköjärjestelmän sijoittamista kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin ympäristöihin. Turun museokeskuksen kanta uusiutuviin energiantuotantomuotoihin on lähtökohtaisesti myönteinen, mutta päätöksissä on huomioitava mahdolliset haitat esimerkiksi rakennukseen itseensä, kaupunkikuvaan tai maiseman arvoihin.

Leena Viskari kertomassa uusiutuvan energian ratkaisuista Nautelankosken museossa

Aurinkopaneelien sijoittaminen kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ympäristöön on mahdollista silloin, kun paneelit eivät tee siihen voimakkaasti havaittavaa muutosta. Valtakunnallinen ohjeistus aurinkopaneelien sijoittamisesta arvokkaisiin ympäristöihin on tekeillä Museovirastossa.

Rakennustutkija Sara Tamsaari huomautti, että mikäli aurinkosähköjärjestelmän käyttöönottoa suunnitellaan museoympäristössä, on tarpeen huomioida myös paneelien vaikutus museokävijän kokemukseen. Jos museovieraalle halutaan tarjota mahdollisuus aistia menneiden aikojen tunnelmaa saapuessaan museoalueelle, paneelit voivat heikentää kävijäkokemusta.

Ajoittain kuullaan uutisointia uusista aurinkokennoteknologioista, joista kaavaillaan korvaajaa tällä hetkellä käytössä oleville piipohjaisille paneeleille. Kiteiseen piihin perustuvat paneelit ovat ylivoimainen markkinajohtaja noin 95 % osuudella. Aurinkosähköjärjestelmien käyttöönotto kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa kohteissa saattaisi helpottua, jos kennojen koko, väri ja muoto kehittyisivät nykyistä huomaamattomammiksi.

Turun ammattikorkeakoulun energia- ja ympäristötekniikan lehtori ja New Energy -tutkimustyhmän vetäjä Samuli Ranta kuitenkin kertoi, että seuraavan sukupolven aurinkokennoteknologiat eivät ole lähitulevaisuutta. Uudet teknologiat ovat hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa, eikä tiedetä mitkä niistä pystytään ylipäätään kaupallistamaan. Lisäksi nyt käytössä olevien piipohjaisten kaupallisten paneelien hyötysuhde parantuu jatkuvasti. Rannan arvion mukaan piipohjaiset paneelit tulevatkin olemaan vallitseva teknologia vielä seuraavat 15–30 vuotta.

Miten sitten aurinkoenergia olisi mahdollista saada kaikkien käyttöön kulttuurihistoriallisten arvojen heikentymättä? Ratkaisuvaihtoehtona on väläytetty esimerkiksi paneelien keskittämistä valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen ulkopuolelle. Tämä vaatii kuitenkin vielä selvitystyötä.

Lauri Nautelan museon katolle asennettiin aurinkopaneelit vuonna 2021

Toistaiseksi toimivimmaksi ratkaisuksi on osoittautunut paneelien sijoittaminen uudisrakennusten katoille Lauri Nautelan museon tyyliin. Vaihtoehtoisesti paneelit voidaan sijoittaa museoalueen välittömään läheisyyteen, mutta kuitenkin sen ulkopuolelle. Tällaiseen ratkaisuun on päädytty Varsinais-Suomessa Korppoon kotiseutumuseossa. Kaikkiin kohteisiin paneelit eivät sovi. Esimerkiksi Vanhan Porvoon rakennustapaohje kieltää paneelien asentamisen, sillä ne väistämättä aiheuttaisivat häiriötä kulttuurimaisemaan.

Uusiutuviin energiamuotoihin liittyvä keskustelu ja kehitystoiminta ovat tärkeitä työkaluja matkalla kohti hiilineutraalia hyvinvointiyhteiskuntaa. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin pyrkiä energiatehokkuuteen. Lämmöneristys kuntoon, sisälämpötila asteen tai pari alemmas ja villasukat jalkaan – tästäkin talvesta kyllä selvitään.


Museoiden aurinkoenergiatapahtuma järjestettiin 24.10.2022. Tapahtuma oli osa Varsinais-Suomen museoiden ilmastolupaus -hanketta.

 Kuvat: Maarit Talamo-Kemiläinen, Ville-Matti Rautjoki

torstai 8. syyskuuta 2022

Vanhan ikkunan kunnostus kannattaa

Oletko katsellut maisemaa puhalletun ikkunalasin läpi ja huomannut, miten lasin elävä pinta vaikuttaa tunnelmaan? Ehkä olet ihaillut ikivanhan ikkunan käsin höylättyjä profiileja, kauniisti vanhenevaa pellavaöljymaalipintaa, sepän takomia heloja. Huomaatko, miten tyylikkään eleettömästi 1950-luvun kerrostalon karmi liittyy rapattuun seinään ja miten hauskat ovat ikkunan pukinsarvipainikkeet? 

 

Mitä enemmän havainnoit ikkunoita ja perehdyt niiden historiaan ja kiinnostaviin ominaispiirteisiin, sitä paremmin tunnistat myös niiden arvot. Vanhoilla puuikkunoilla on historiallista arvoa ja ne on usein valmistettu varsin laadukkaasti, ja siten niiden säilyttäminen on lähes aina perusteltua. 

 
 

Curatio Turunmaan korjausrakentamisyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Heidi Salviander-Wahe kertoi Vanhat ikkunat kuntoon -tapahtumassa talon vuosihuollosta. Tapahtuma järjestettiin Merimaskussa Kollolan kotiseututalolla elokuussa 2022 Turun museokeskuksen Yhdessä ympäristössä -projektin, Merimasku-Seuran ja Naantalin museon yhteistyönä.

Hyvälaatuinen ikkuna kestää aikaa

 

Ikkunat ovat perinteisesti olleet rakennuksen arvokkaimpia osia. Ne valmistettiin yleensä huolella valikoidusta ja kuivatusta, tiheäsyisestä ja pääosin oksattomasta puutavarasta. Etenkin ikkunanpuitteen tai karmin alaosassa olevaan tippanokkaan valittiin usein sydänpuuta, jotta pahimmin sateiden ja porottavan auringon armoilla oleva osa kestäisi aikaa. Ikkunoiden korjauksessa on perinteisesti käytetty pellavaöljymaalia ja -kittiä, joiden huolto on suhteellisen helppoa ja jotka eivät jätä kosteutta hautomaan puuosiin yhtä pahasti kuin hengittämättömät maalikerrokset ja synteettiset kitit. 

 

1950-luvun ikkunat ovat usein vielä kelpo tavaraa, mutta teollisen rakentamistavan yleistyessä, osapuilleen 1960-luvulta eteenpäin, ikkunoissa käytettävän puutavaran laatuun ei ole kiinnitetty vastaavaa huomiota. Myös uudet rakenteet ja pintakäsittelyt ovat heikentäneet ikkunoiden laatua vanhempiin verrattuna. Joskus joudumme toteamaan 1990-luvun ikkunoiden olevan onnettomassa kunnossa, kun taas sata vuotta vanhemmat ikkunat voivat vielä olla varsin korjauskelpoiset.

 

Toisinaan vanhat ikkunat näyttävät rapisevine maaleineen kovin huonokuntoisilta, mutta maalin alta voikin paljastua kova puu. Jos lahovaurioita löytyy, ne voidaan korjata purkamalla ikkuna osiin ja vaihtamalla vain lahot kohdat uuteen puutavaraan. Hyvälaatuiset ikkunat voivat hyvin huollettuina kestää satoja vuosia.

 

 

 

Rakennusrestauroija Matias Ali-Keskikylä kertoo ikkunoiden puupaikkauksista.

 

Puupaikkaus tekeillä.



 

Rakennusrestauroija Outi Terentjeff esittelee ikkunankunnostuksen vaiheita Kollolan kotiseututalolla.


Mikäli ikkunat tuntuvat vetoisilta, kannattaa tarkistaa karmin ja seinän välinen tilkerako ja pokien ja karmien väliset tiivisteet sekä paperoida ikkunat ikkunaliimapaperilla. Suuremman kunnostuksen yhteydessä on tehtävissä paljon muutakin vedon tunteen vähentämiseksi. Liian pientä pokaa voidaan leventää tai korottaa puuta lisäämällä, tai toisaalta tiivisteelle voidaan tehdä tilaa, mikäli sille varattu rako on liian ahdas. Sisäikkunaa varten voidaan asentaa karmiin kyntelista, jota vasten poka tiivistetään, mikäli sellaista ei ennestään ole. Myös vinoksi painuneen karmin tai pokan oikaiseminen ja heloitusten korjaaminen voivat auttaa ikkunaa sulkeutumaan tarkemmin.

 
 

Rakennusperinteen Ystävät ry:n myyntituottesisiin kuuluva ikkunaliimapaperi ei ikkunateipin tavoin vie maaleja mennessään, kun on aika avata ja pestä ikkunat. Paperointi on hyvä tehdä jo hyvissä ajoin ennen pakkasia, jotta liima tarttuu kunnolla. Nyt on siis sopiva aika tähän askareeseen!


Vain vanhalla rakennusosalla on historiallista arvoa 

 

Taitava tekijä valmistaa ulkonäöltään täsmälleen vanhaa ikkunaa vastaavan kopion. Uudella ikkunalla ei kuitenkaan ole historiallista arvoa, vaikka rakennustaiteellista arvoa sillä voisikin alkuperäisen tarkkana kopiona olla. Iäkäs ikkuna on kuin antiikkiesine, joka kertoo aikansa käsityövaltaisesta rakentamistavasta.

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa rakennuksessa kannattaa pääsääntöisesti säilyttää olevat ikkunat mahdollisimman vähäisin muutoksin. Yleensä ilmettä ei tarvitse yhtenäistää, vaikka rakennuksessa olisi erilaisia ja eri ikäisiä ikkunoita. Ne kertovat rakennuksen vaiheista, siitä miten rakennusta on huollettu ja korjattu eri aikoina.

 

T-karmilliset ikkunat elävät sulassa sovussa kuusiruutuisten kanssa Kustavin saaristolaismuseossa.


 

 

1900-luvun alussa rakennetun talon ikkunoiden uusiminen 1950-luvun muodin mukaisiksi on aikanaan muuttanut talon ilmettä melkoisesti. Ikkunat vaikuttavat hyvin tehdyiltä ja ovat vielä hyväkuntoiset. Voisimmeko hyväksyä ne rakennuksen nykyisenä ominaispiirteenä, joka kertoo hoidon ja käytön historiasta?


Korjaamiseen voi hakea avustusta


Ikkunoiden korjaamiseen, samoin kuin moniin muihin korjaustöihin, on mahdollista hakea syksyisin avustuksia ELY-keskukselta tai Museovirastolta. Museovirasto avustaa ensisijaisesti lailla suojeltujen ja valtakunnallisesti arvokkaiden, ELY-keskus myös muiden kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden korjauksia. Molemmilla avustusjärjestelmillä edistetään säästävää korjaamista, jossa vain vaurioituneet kohdat korjataan ja käytetään perinteisiä materiaaleja. Vapaassa kansalaiskäytössä olevien seurantalojen korjaushankkeisiin voi hakea avustusta Kotiseutuliitolta.

 

Kuvat: Milla-Lotta Kemiläinen, Kristiina Syrjäsuo ja Sara Tamsaari / TMK

 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...