Loppukesästä Kuralan Kylämäen kävijät saattoivat hieraista
silmiään ja kenties huolestuakin: mikä tehotiimi heiluu syreenipuskien takana
ja rytistää puita nurin? Ja minkä ihmeen takia!?
Pahuuksia emme ole tekemässä. Museo on hivuttamassa kylän
neljää pihapiiriä lähemmäs niissä 1900-luvun puolivälissä vallinnutta
tilannetta. Pihoilla on esimerkiksi ollut nykyistä enemmän hyötykasveja, ja puutarhaviljelyä on harjoitettu paitsi kotitarpeiksi,
myös myyntiin. Tämä oli tyypillistä kaupunkien läheisyydessä sijainneissa
maalaiskylissä, joista omaa tuotantoa on voitu helposti viedä torille ja kauppoihin.
Hienosti sanottuna avaamme siis museokävijöiden nähtäville nykymaisemaan hautautunutta
piilomaisemaa. Puutarhatyöntekijät aloittivat näkyvät muokkaustyöt kuluneena
kesänä Kylämäen toimiston eli Iso-Rasin päärakennuksen ympäristöstä. Iso-Rasi on ollut 1900-luvulla
kylän suurin maatila, jossa vaurautta on käytetty myös rakennusten ja pihan uusimiseen
aivan eri mittakaavassa kuin kolmella muulla maatilalla. Nykyinen päärakennus valmistui
1916, navetta (kokeiluverstas) 1920-luvun puolivälissä, ja samoihin aikoihin
isäntä Urho Haavisto tilasi silloiselta kaupunginpuutarhuri J. K. Kornmannilta puutarhasuunnitelman.
Kornmann teki suunnitelman yksityishenkilönä, ei virkansa puolesta.
Kuralahan ei vielä tuolloin edes kuulunut Turkuun. Tällaiset tilaustyöt eivät
tietenkään ole tallentuneet mihinkään viralliseen arkistoon, ja Iso-Rasin
puutarhasuunnitelmakin on saatu museoon tilan viimeiseltä omistajalta Heikki
Haavistolta. Mikäli tuottelias Kornmann on tehnyt vastaavia tilaustöitä lähiseudun
muihinkin maalaistaloihin, piironginlaatikoissa ja ullakoilla saattaa piillä
aikamoinen kulttuurihistoriallinen aarre!
Kopio Iso-Rasin puutarhasuunnitelmasta, Turun museokeskus. Huomaa, että etelä on oikealla! |
Koska suunnitelman toimeenpanosta kokonaisuudessaan ei juuri
näkynyt viitteitä museon aloittaessa toimintaansa 1980-luvun lopulla, luultiin ettei
Urho olisi sitä toteuttanutkaan. Sitkeä vanhojen valokuvien tulkinta ja arkistoaineiston
pengonta - josta kunnia kuuluu museopuutarhuri Leena Haimille - on kuitenkin paljastanut,
että huomattava osa suunnitelmasta muuttui todellisuudeksi. Hedelmäpuiden ja marjapensaiden
määrä sekä kurkunviljely lavoissa ja avomaalla oli 1920 - 1930-luvuilla niin mittavaa,
että puutarha todella tuotti talolle silkkaa rahaa.
Kun Urho naimisiin mentyään muutti itse vaimonsa kotitaloon
Hintsan kartanoon Raisiossa, jäi Iso-Rasin puutarhan ansioviljely luultavasti vähemmälle
huomiolle, ja loppui kokonaan sotien myötä. Päärakennus muuttui pehtoorin
asunnoksi. Suurin osa marjapensaista ja hedelmäpuista on vähitellen hävinnyt ja
omajuuriset luumut ja kirsikat vallanneet alueita, joihin niitä ei alkujaan
tarkoitettu.
Pihaan halutaan nyt rekonstruoida sellaisia yksityiskohtia,
jotka ovat ehtineet hävitä, joskaan palauttaminen suunnitelman mukaiseen
täyteen 1920-luvun loistoon ei ole perusteltua - onhan museokohteen aikatasona
kuitenkin 1940-50-luku.
Alimpien oksien harkittu poistaminen on päästänyt lehmuskujan korkean holvin oikeuksiinsa. |
Puutarhasuunnitelmassa päärakennuksen vasemmalla puolella näkyvä
pihatie on reunustettu lehmuksin, joista suurin osa on yhä jäljellä ja
puuttuvien tilalle istutettu 2000-luvun alussa uudet. Myös oikeanpuoleisen kaarevan
pihatien ja tontin länsilaidan syreeniaidanne on toteutettu ja edelleen
olemassa, samoin päärakennuksen lounaiskulmaan piirretty syreenimaja, jossa isännän nimipäiväkahvit kertoman mukaan vuosittain tarjoiltiin.
Syreeniaidanne ja -maja tullaan nuorentamaan vähittäisellä leikkaamisella |
Ensimmäiset lapionpistot takana! Joonas Kallio on aloittanut pihan ja käytävien ennallistamisurakan |
Myös perennapenkkejä lisätään suunnitelman ja muiden tiedonlähteiden
mukaisesti, ja niiden lajivalikoimaa hienosäädetään vastaamaan 1920 - 1930-lukuja.
Kornmann ei valitettavasti ole merkinnyt suunnittelemiinsa perennapenkkeihin kasvilajeja,
mutta museopuutarhurimme hallitsee eri aikakausien piirteet – puutarhoissahan on
vallinnut omat muotinsa ja tyypillisyytensä paitsi arkkitehtuurin, myös
lajivalikoiman suhteen.
Laajasta hedelmäpuurivien halkomasta keittiökasvimaasta makasiinin
itäpuolella oli säilynyt muistitietoa, ja voinpa kertoa itsekin kylväneeni
1980-luvun lopulla museon alkuvuosina hernettä siitä jäljellä olleelle pikku
tilkulle. Nyt tuon vanhan laajan keittiötarhan läpi kulkee maisemapolku, jonka
molemmin puolin on aidattu laidunketoa. Kedolla kasvaa vielä kaksi vanhaa kaneliomenapuuta
jäänteenä omenatarhasta. Makasiinin ja keittiökasvimaan eteläpuolta sivuava tie
löytyy sekin maisemasta, kun sitä tietää etsiä:
Kylämäen laen kallio ja siitä pihaan viettävä ketorinne oli
tarkoitus muuttaa käytävien halkomaksi kirsikkatarhaksi. Kirsikat on kyllä
aikoinaan istutettu, mutta käytävistä ei näy enää jälkeäkään.
Alkuperäisellä istutusalueella pysyttäyneet kirsikkapuut tulevat säilymään maisemassa. |
Iso-Rasin eteläpäädyn nykyisellä nurmikentällä oli puutarhasuunnitelman
mukaan kymmenittäin marjapensaita ja hedelmäpuita. Nyt niistä on jäljellä enää
pari omenapuuta. Kesän aikana poistettiin paikalle levinneet kirsikantaimet ja
syreeniaidanteen liian laajalle levinneet vesat. Maiseman avartuminen antaa tilaa
kävijöiden iloksi rakennetuille puutarhakalusteille.