Turku 790 vuotta? Vuodet 1230–1300 ennen kaupungin syntyä (virtuaalinäyttelyn osa 1)

Tasan kaksi vuotta sitten, juuri ennen korona-aikaa, Brinkkalan galleriassa päättyi kaupunkiarkeologinen näyttely, jossa esiteltiin Turun Katedralskolanin peruskorjauksen yhteydessä tehtyjen arkeologisten tutkimusten (2014–2015) tuloksia. Näytteillä oli esinelöytöjä, luita ja kasvijäänteitä. Kävijöitä kertyi yli 5000.  

Kaupungin 790-vuotisjuhlavuoden kunniaksi pystytetyn näyttelyn ajatuksena oli hiukan ravistella pinttyneitä käsityksiä ja tuoda Kattanin kautta esille tuoreimpia arkeologisia tulkintoja Turun kaupungin syntyyn, kasvuun ja suuriin muutoksiin liittyen. Mutta ihan kaikkea ei tuolloin voinut vielä paljastaa...

Jos et ehtinyt tutustua näyttelyyn, se on nyt mahdollista terveysturvallisesti omalta kotisohvalta käsin. Alkuperäisiä näyttelytekstejä on hiukan muokattu ja laajennettu, tuodaanpa esiin uutta tietoakin. Löytöjä pääset tarkastelemaan sekä niiden etu- että takapuolelta. Joitakin löytöjä on myös 3D-digitoitu. Niihin voit tutustua Sketchfabissä, jonne pääset blogin seuraavissa osissa julkaistavien linkkien kautta. Blogissa julkaistavat esinekuvat on ottanut Noora Kivisalo. 

Tässä osassa tutustutaan 1200-luvun Koroisiin ja Turun kaupunkia edeltäneeseen asutukseen. Seuraavalle vuosisadalle siirrytään noin kuukauden kuluttua. Postauksen lopusta löytyvät tiedot näyttelyn tekijöistä, yhteistyökumppaneista ja käytetyistä lähteistä. 

Turku 790 vuotta?

Tammikuun 23. päivänä vuonna 2019 Turun kaupunki täytti 790 vuotta. Laskenta aloitetaan paavin kirjeestä vuodelta 1229, jossa Suomen piispa sai luvan siirtää istuimensa sopivammalle paikalle (ad locum competenciorem). Arkeologisten tutkimusten perusteella 1200-luvulla nykyisen tuomiokirkon ja Vanhan Suurtorin ympäristössä oli kuitenkin vielä peltoa ja maaseutumaista asutusta. 

 Ei hätää! Turulla on silti ikää yli 700 vuotta.

Kuva 1. Punainen täppä osoittaa Brinkkalan galleriaa. Turun ruotsinkielisen lukion tilat sijaitsevat naapurikorttelissa Vanhan Suurtorin varressa. Koulun peruskorjauksen vuoksi korttelissa tehtiin arkeologisia tutkimuksia vuosina 2014–2015 (Turun museokeskus) ja 2017–2018 (Muuritutkimus Oy). Turun museokeskus kaivoi Luostarin Välikadun varren siipirakennuksen ja päärakennuksen alla sekä korttelin pihalla (vinoviivalla merkityt alueet). Muuritutkimus Oy jatkoi tutkimuksia liikuntasalin lattian alla, josta löytyi hyvin säilyneitä kivitalojen raunioita. Yleisö pääsi sittemmin tutustumaan niihin Turku goes underground pop up -museossa kesällä 2018. Tummalla rasterilla karttaan on merkitty Välikadulta jokirantaan johtaneiden poikkikatujen kiveykset. Karttapohja: Turun kaupunki / KYTO, kartta: Tanja Ratilainen / TMK.

 

Kuva 2. Oikealla asiakirjan reunassa Turun kaupungin vanhin tunnettu sinetti vuodelta 1309. Kuva: SDHK nr 2291, Ruotsin  valtionarkisto. 

1230–1300 Aika ennen kaupungin syntyä  

Kirkko asettuu Koroistenniemelle

Katolisen kirkon hallinnollinen keskus perustettiin 1230-luvulla Koroisteniemelle, Aura- ja Vähäjoen haaraan. Niemen keskelle rakennettiin kapeakuorinen puukirkko, joka toimi tuomiokirkkona kunnes piispanistuin siirrettiin nykyiselle paikalleen noin vuonna 1300. Puukirkko tuhoutui tulipalossa 1300-luvun puolivälissä, minkä jälkeen tilalle rakennettiin entistä suurempi puukirkko. Kivikirkon rakennushanke käynnistettiin niemellä viimeistään 1400-luvun alussa, mutta se jäi pahasti kesken rantapenkan romahdettua jokeen. Ennen 1300-lukua Koroisissa oli mahdollisesti myös esiurbaani kauppapaikka.  

Aurajoen puolella niemellä oli piispan asunto, joista ensimmäinen rakennettiin puusta, luultavasti samoihin aikoihin kuin ensimmäinen kirkkokin. 1200-luvun toisella puoliskolla, mutta viimeistään 1300-luvun alussa puurakennuksen paikalle tehtiin kivestä muurattu puolustustorni. Puolustustorni on yksi Suomen vanhimmista kivirakennuksista. Tornin viereen rakennettiin kaksikerroksinen, hirsinen asuinrakennus, jota lämmitettiin tiilistä muuratulla, varaavalla hypokaustiuunilla. Hirsilinna tuhoutui luultavasti tulipalossa ja 1300-luvun puolivälin jälkeen rantaan rakennettiin komea tiilitalo, piispan palatsi. Myös torni ja tiilitalo jäivät pois käytöstä rantapenkan sorruttua jokeen. 

Kuva 3. Koroistenniemi sijaitsee 1,8 km Vanhalta Suurtorilta koilliseen. Kuvassa rakennukset vuoden 1300 tienoilla (punaisella): kapeakuorinen puukirkko, kivitorni ja kaksikerroksinen hirsilinna. Niemi oli myös linnoitettu, mutta ei tiedetä missä vaiheessa kuiva vallihauta maavalleineen sen poikki rakennettiin. Osa nykyisestä vallista on kaivausten jälkeen tehty ennallistus. Vallin ulkopuolella oli piispan tila. Pintamalli: Kari Uotila / Muuritutkimus Oy, rakenteet: Tanja Ratilainen / TMK.

Kaupunkia edeltänyt asutus

Vielä 1200-luvulla nykyisen vanhan kaupungin sydämessä, tuomiokirkon ja Vanhan Suurtorin ympäristössä oli peltoja ja asutus oli maaseutumaista. Kaivauksissa löytyneiden vanhimpien puurakenteiden yhteydestä ei ole löydetty todisteita esimerkiksi kaduista. Esinelöytöjen perusteella asutus, maatila tai kylä, oli kuitenkin varakasta ja sillä oli 1200-luvun puolivälistä lähtien hyvät kauppayhteydet Itämeren piiriin. Kattanin tutkimuksissa saatujen luonnontieteellisten ajoitustulosten perusteella vanhimmat merkit kaupunkia edeltäneestä asutuksesta ajoituvat jopa 1100-luvun toiselta puoliskolta- 1200-luvun alkuun. 

Kaupunki perustettiin vuoden 1300 tienoilla. Sen taustalla oli todennäköisesti Ruotsin kruunun tarve lujittaa valtaansa Aurajokilaaksossa sekä Itämeren kaupan kasvu. 

Kuva 5. Katedraalikoulun päärakennuksen alta löytyneitä auranjälkiä. Kuva Heidi Martiskainen / TMK.

Kuva 4. Kyntöjäljistä löytyi hiiltyneitä, viljelyyn liittyvän yksivuotisen rikkakasvin siemeniä (Galeopsis). Radiohiilimenetelmä antoi 68,2 % todennäköisyydellä ajoitukseksi 1155-1215. Tunnistus ja valokuva: Mia Lempiäinen-Avci / Turun kasvimuseo. Ajoitustulos: Possnert 2017.

1200-luvulle ajoittuvia puurakenteiden jäännöksiä (1) on löydetty neljästä kohtaa Vanhan Suurtorin läheltä, eikä lainkaan tuomiokirkolta, jossa vanhimman asutuksen oletettiin sijainneen. Yksi 1200-luvun ajoitus on myös Aurajoen länsipuolelta (2). Sen sijaan auranviiltojälkiä (3) on todettu viidestä kohtaa tuomiokirkon ja Vanhan Suurtorin ympäristöstä. Karttapohja: Turun kaupunki / KYTO, kartta: Elina Saloranta ja Tanja Ratilainen / TMK.

VITRIINI 1 (kuvat alla) esineiden ajoitus löytöyhteyden perusteella 1250-1300 (ellei toisin mainita). Kaikki Katedraalikoulun 2014-2015 kaivauksilta. 

Paikallisesti valmistettua ns. talonpoikaista keramiikkaa, joka tehtiin ilman dreijaa. Ulkopinta. Sekoittuneesta 1300-luvun kontekstista. TMK23146KE536:014.

Sisäpinta. TMK23146KE536:014.

Dreijaamatonta paikallista keramiikkaa käytettiin Turussa vielä 1300-luvulla. Vasemmalla sisäpinta, oikealla ulkopinta. Kontekstin perusteella 1300-luvun alkupuoliskolta. TMK23146KE557:009.

 

Vanhempaa punasavikeramiikkaa, joka lasitettiin vain ulkopinnaltaan, valmistettiin 1200- ja 1300-luvuilla. Tuontia Itämeren piiristä. Ulkopinta. 

Vanhemmasta punasavesta tehtiin lähinnä kannuja ja patoja. Sisäpinta.

Lasittamatonta harmaasavikeramikeramiikkaa tuotiin Itämeren eteläpuolelta. Ulkopinta. TMK23146:KE093:004. 

Harmaasavesta valmistettiin patoja ja kannuja. Sisäpinta TMK23146:KE093:004.

Protokivisaviastioita alettiin valmistaa 1100-luvun jälkipuoliskolla, mutta pääasiassa niitä tehtiin 1200-luvulla. Suuri osa Turkuun päätyneistä astioista on valmistettu Rheinin alueella, Siegburgissa. Ulkopinta.  

Protokivisaviastiat olivat pääasiassa kannuja ja pikareita. Sisäpinta.

Sorvatun kannen tai korkin kappale, puuta.

Kynttilänpidike TMM23146:ME093:002

Veitsi, jossa hiukan kahvaa jäljellä. TMK23146:ME093:003

Veitsentupen koristeltu kärkiosa. Keskellä tupen selkä. TMK23146:NA093.001.

Näyttelyn ja blogin valmisteluun käytettyjä lähteitä: 

Berg, J. (toim.) 2014. Katedralskolan i Åbo. Rakennushistoriaselvitys. Turun museokeskuksen arkisto.

Grönros, J. 2004. Tiima, tiu, tynnyri: Miten ennen mitattiin. 2. uud. p. [Turku]: Turun maakunta-museo.

Haggrén, G., Mäesalu, A., Malm, M. & Kivijärvi, R. 1999. Skål! sirpaleita keskiajalta: Lasiastioita ja niiden käyttäjiä keskiajan Pohjois-Euroopassa: glaskärl och deras ägare i det medeltida Nor-deuropa = Cheers! fragments from the middle ages : glassvessels and their users in the Me-dieval North-Europe = Skål! glasskärvör [i.e. glasskärvor] från medeltiden. Turku: Aboa Vetus & Ars Nova.

Harjula, J. 2007. Turun keskiaikaisista veitsentupista ja miekanhuotrista. Teoksessa Kivijärvi, R., Pihlman, A., Rantanen, A. & Söderström, M. (toim.) 2007. Eurooppalainen Hansa: The Eu-ropean Hansa. Raportteja 21. Turku: Turun maakuntamuseo.

Harjula, J. et al. (toim.) 2018. Koroinen: Suomen ensimmäinen kirkollinen keskus. Turku: Turun Historiallinen Yhdistys.

Heikniemi-Pääkkönen, H., et al. (toim.) 2002. Kortteli täynnä elämä – Turun Vanha Suurtori. Turun kulttuurikeskus: Turun maakuntamuseo. 

Immonen, V. 2009. Golden moments: Artefacts of precious metals as products of luxury con-sumption in Finland c. 1200–1600. I, Text. Turku: Suomen keskiajan arkeologian seura.

Immonen, V. 2009. Golden moments: Artefacts of precious metals as products of luxury con-sumption in Finland c. 1200–1600. II, Catalogue. Turku: Suomen keskiajan arkeologian seura.

Junnila, H. et al. 2001. Turun nimistö 2. Turun I—X kaupunginosien sekä Sataman kaupun-ginosan asemakaavallinen kehitys vuoden 1827 suurpalosta vuoteen 1999. Turun maakun-tamuseon monisteita 18.

Kostet, J. 1995. Cartographia Urbium Finnicarum. Suomen kaupunkien kaupunkikartografia 1600-luvulla ja 1700-luvun alussa. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys ry.

Kupila, S. et Söderström, M. 2011. Turun katuja ja toreja. Nimistöhistoriaa keskiajalta nykypäi-vään. Turun museokeskuksen julkaisuja 53. Turun museokeskus.

Kurri, Kaarin. MIP – Museon informaatioportaali: Vanha Suurtori 1.

Lilius, H. et Kärki, P. (toim.) 2014.  Suomen kaupunkirakentamisen historia I. Helsinki: Suoma-laisen kirjallisuuden seura. 

Nikula, O. 1970. Turun kaupungin historia 1721–1809. Turku: Turun kaupunki.

Pihlman, Aki. 2010. Turun kaupungin muodostuminen ja kaupunkiasutuksen laajeneminen 1300-luvulla. Teoksessa Varhainen Turku. Toim. Marita Söderström. Raportteja 22, Turku: Tu-run museokeskus.

Pihlman, Aki, Saloranta, Elina Krappala Kim & Ratilainen Tanja (painossa) Turun kaupunkia vanhempi asutus ja kaupungin synty ̶  Tulkinta varhaisen keramiikka-aineiston ja luonnontie-teellisten ajoitustulosten perusteella. SKAS 2/2022.

Possnert, Göran 2017. Saloranta, E. 2018. Turku II, Katedraalikoulu, Kaupunkiarkeologinen kaivaus 2014–2015. Kaivauskertomuksen liite. Turun museokeskuksen arkisto. 

Ratilainen, T. et al. 2016. The medieval town of Turku: Its roots, founding and development till the 14th century. Teoksessa Claudia Kimminus-Schneider and Alfred Falk (toim.), Lübecker Kolloquium zur Stadarchäeologie im Hanseraum X: Vorbesiedlung, Gründung und Entwicklung, Verlag Schmidt-Römhild, Lübeck.

Saloranta, E. 2018. Turku II, Katedraalikoulu, Kaupunkiarkeologinen kaivaus 2014–2015. Kaivauskertomus. Turun museokeskuksen arkisto. 

Saloranta, E. 2019. Aurajoen rantojen rakentaminen kaupungin vanhalla ydinalueella ennen nykyisiä laitureita. Teoksessa Ratilainen, T. et Mustonen, R. (toim.) Pitkin poikin Aurajokea: Ar-keologisia tutkimuksia, Raportteja 23 [Turku]: Turun Museokeskus.

Seppänen, L. 2002. Todisteita Turun tuomiokirkon keskiaikaista maalauksista. Turun maakun-tamuseo, Åbo landskapsmuseum, Appelgren, K., Gräsbäck, B., Löflund, B., Myrsky, A. & Smeds, J. 2002. Aboa: Vuosikirja 65, 2001. [Turku]: Turun maakuntamuseo.

Seppänen, L. 2012. Rakentaminen ja kaupunkikuvan muutokset keskiajan Turussa. Erityistar-kastelussa Åbo Akademin päärakennuksen tontin arkeologinen aineisto. Väitöskirja, Turun yli-opisto, arkeologia. 

Seppänen, L. 2016. Turun kaupunkikuva ja reformaation jäljet. Teoksessa Heinonen, M., ja Räsänen, M., (toim.) Pohjoinen reformaatio, Turun historiallinen arkisto 68. Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies ja Turun historiallinen yhdistys.  

Wahlström, B. 2016. Katedralskolan i Åbo. Finlands skola.

Varsinais-Suomen saariston arkeologiaa: linnakesaaret Utö, Örö, ja Katanpää

 

Varsinais-Suomen saaristolla tarkoitetaan Salon kaupungin eteläisimmästä osasta Särkisalosta aina Kustaviin saaristoon ulottuvaa, n. 20 000 saaren muodostamaa aluetta Saaristomerellä, joka jaetaan kolmeen maisema-alueeseen, ulko-, väli- ja sisäsaaristoon. Aluetta ei suotta pidetä maailman kauneimpana saaristona tuhansine kallioisine luotoineen, harvinaisine luonnonympäristöineen sekä pienipiirteisine kylämaisemineen ja saaristolaisyhdyskuntineen. Luonnollisesti myös saariston arkeologinen kulttuuriperintö on rikas ja ainutlaatuinen sisältäen muinaisjäännösalueita ja -tyyppejä, jotka ovat harvinaisempia muualla Suomessa, ja jotka valottavat saariston omintakeista ja osittain hyvinkin karua merellistä historiaa erittäin kiehtovalla tavalla.   

Yksi huomattavimmista Etelä- ja Lounais-Suomen saariston ja rannikon arkeologisista kokonaisuuksista ovat Venäjän vallan aikana perustetut linnakkeet rannikkotykistöineen, joita rakennettiin kuumeisesti 1910-luvulla Suomenlahden pohjukassa sijaitsevan Venäjän silloisen pääkaupungin Pietarin turvaksi. Tähän niin kutsuttuun Pietari Suuren merilinnoitusketjuun kuuluneen Turun-Ahvenanmaan saaristoaseman rakentaminen alkoi vuosina 1914 ja 1915. Linnoitusketjun muodostaminen raukesi Venäjän vallankumouksen aikana, ja siihen kuuluneet linnakkeet siirtyivät suomalaisten haltuun vuonna 1918. Varsinais-Suomen saariston alueella merilinnoitusketjuun lukeutuivat Utön, Örön, ja Katanpään (Lypertö) linnakkeet, joihin rakennettiin mm. tykistö- ja ilmatorjunta-asemia, teitä, juoksuhautoja sekä miehistö- ja talousrakennuksia. Seuraavaksi esitellään lyhyesti näiden kolmen merkittävän sotahistoriallisen linnakkeen arkeologinen kulttuuriperintö, joka valottaa ihmisen toimintaa saarilla myös ennen linnoitusvaiheen alkua.

Utö, portti Suomen sisäsaaristoon

Strategisesti merkittävällä kohdalla, Suomen sisäsaaristoon johtavien meriväylien suulla sijaitseva Utön linnake oli venäläisten merilinnoitusketjun ulommaisin osa. Nykyisin Paraisten kaupunkiin kuuluva Utö on Suomen eteläisin ympärivuotisesti asutettu saari lähes 90 kilometriä Turusta lounaaseen. Saaren luonnonympäristöä hallitsevat paljaat kalliot, kivikoiden lomassa paikoitellen kasvavat matalat katajikot sekä kanervanummi- ja heinikkoalueet. Osa saaresta kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon. Utön pinta-ala on 81 ha ja sillä sijaitsee linnakkeen lisäksi historiallisesti arvokas majakka- ja luotsiyhdyskunta, jonka vuoksi saari on kokonaisuudessaan määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (RKY-alue).

Merenkulkuväylän tiedetään kulkeneen Utön vierestä jo 1200-luvulla, ja se on ollut keskiajalta lähtien tärkeä satama- ja luotsipaikka. Saarelle rakennettiin vuonna 1753 Suomen ensimmäinen majakka, joka tosin räjäytettiin Suomen sodan aikana. Tänä päivänä Utön rakennettua maisemakuvaa hallitsee kallioalueelle saaren korkeimmalle kohdalle (n. 15 m mpy) vuonna 1814 pystytetty harmaakivimajakka. Vuosina 1824–1921 saarella toimi tulliasema ja 1830–1840-luvuilla koleraepidemian karanteeniasema. Utön sääasema, joka aloitti toimintansa 1880-luvulla, on Suomen toiseksi vanhin. Linnoitustyöt alkoivat Utössä vuonna 1914 ja kestivät ensimmäisen maailmasodan ajan. Toisen maailmansodan aikana vanhoja linnoitteita kunnostettiin ja uusia puolustusvarustuksia rakennettiin. Sodan loputtua saarella koulutettiin varusmiehiä. 1970-luvun alussa Utö muuttui ensin vartiolinnakkeeksi ja sen jälkeen yksinomaan sotilaskoulutukseen tarkoitetuksi linnakkeeksi vuonna 1978. Utön linnake lakkautettiin vuonna 2005.

Utön harmaakivimajakka on hallinnut saaren maisemaa kaksi vuosisataa. Kuva: Sotamuseo.

 Utön arkeologinen kulttuuriperintö on iältään nuorta ja liittyy linnakkeen toimintaan eri aikakausina. Ainoat linnoitusvaihetta vanhemmat muinaisjäännökset ovat 1700- ja 1800-luvuille ajoittuvat kalliohakkaukset majakan ympäristössä sekä jossain päin saaren keskiosaa sijainnut kivilabyrintti, joka valitettavasti hajotettiin sotilaiden toimesta toisen maailmansodan aikana. Kalliohakkaukset liittynevät Utön majakoiden valmistumisvuosiin 1753 ja 1814. Toinen, epämääräisempi kalliohakkausalue sijaitsee majakasta noin 350 metriä itään. Keskeisin ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusvarustus on Västeruddenille rakennettu 6 tuuman tykkipatteri, jonka työmaata suojaamaan rakennettiin Kesnäsille toinen, väliaikaiseksi tarkoitettu neljän tykin patteri. Myös Kattrompanille rakennettiin kevyt ilmatorjuntapatteri. Linnoitusvarustusten lisäksi vuosien 1914–1916 aikana saarelle rakennettiin myös varuskuntarakennuksia, sata metriä pitkä laituri satamaan, rautatie sekä mukulakivin päällystetty tykkitie, josta on vielä nykyisinkin pätkiä säilyneenä. Edellä mainittujen muinaisjäännöskohteiden lisäksi Utössä on useita nuorempia kulttuuriperintökohteita, jotka liittyvät suurilta osin saaren ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen puolustusvarusteluun ja varuskuntatoimintaan. 

 

 Kalliohakkaus majakan juurella kertoo rakentamisajankohdan. Kuva: MV/P. Sihvonen 2000.

Örö, merilinnoitus upealla luontokohteella

Samaan linnoitusketjuun kuulunut Örön linnake sijaitsee noin 50 km linnuntietä Utöstä itään. Orö on harjusaari, jolla tavataan runsaasti uhanalaisten lajien ja luontotyyppien keskittymiä, kuten rantaniittyjä ja dyynejä, ja kuuluu kokonaan Saaristomeren kansallispuistoon Merkittävän linnakehistoriansa vuoksi saari on määritelty RKY-alueeksi. Utöseen verrattuna Örö on isompi (pinta-ala 195 ha), eikä siellä ole ollut vakituista siviiliasutusta, vaan saari oli 1900-luvun alkuun saakka lähinnä Hiittisten kylän laidunmaata. Jo Suomen sodan aikana Ruotsin laivasto käytti saarta tukikohtanaan, mutta sen varsinainen sotilaskäyttö alkoi vuonna 1915 merilinnoituksen muodostamisen myötä. Vuosina 1915–1917 saarelle rakennettiin tykkipattereita, laitureita, tiestö, kapearaiteinen rautatie, valonheitinasemia sekä satakunta rakennusta ja muuta rakennelmaa. Örön linnakkeen tarkoituksena oli alun perin suojella sisäsaaristoon johtavia väyliä sekä valvoa Hangon länsipuolista meriliikennettä. Örö siirtyi Suomen rannikkopuolustuksen käyttöön ensimmäisen maailmasodan loputtua. Linnake ajettiin alas vuonna 2006, jonka jälkeen saari toimi kylmänä vartiolinnakkeena aina vuoteen 2014 saakka. Tämän jälkeen se siirtyi Metsähallituksen hallintaan.

 

Örön 120 mm tykkipatterin rauniot. Kuva: TMK/S. Saunaluoma 2022.

 Örön vanhin arkeologinen kohde on nyt jo tuhoutuneen rautakautisen hautaröykkiön paikka saaren lounaisosassa tulenjohtotornin lähistöllä. 1800-luvulle ajoittuvia muinaisjäännöksiä saarella ovat mahdolliset Suomen sodan sotilaiden haudat, kalatuvan jäännös sekä lukuisat rajapyykit. Kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat myös ensimmäisen maailmansodan aikaiset tykkipatterit tykkiasemineen ja suojatiloineen - 12 tuuman järeät patterit Örön kaakkoisosassa, 6 tuuman patteri Södernäbbetilla saaren lounaisimmassa kärjessä sekä neljän 120 mm patterin jäänteet saaren keskellä. Samanikäisiä ovat myös muutamat kalliohakkaukset saaren sileillä rantakalliolla, 12 tuuman patterin louhealue, venetelakan jäännös, osa rakennuksenjäännöksistä, maakellari, harjoituskenttä, nostolaitteen jäänteet sekä tiestö. Lisäksi saarella on lukuisia tuliasemia, yhdyskäytäviä, taisteluhautoja ja kallioon pultattuja alusten kiinnitysrenkaita, jotka ovat itsenäisyyden ajalta. Uusimmat näistä ovat 1980-luvulta, kuten Örön pohjoiskärjen linnoitteet.  

 Saaren pohjoispään moderneja linnoitusrakenteita. Kuva: TMK/S. Saunaluoma 2021.

 Örön tiemaisema on erityisen arvokas ja linnoituskohteelle hyvin ominainen. Öröseen rakennettiin vuosina 1915 ja 1916 vankityövoimaa käyttäen kaksi pengerrettyä mukulakivin päällystettyä päätietä, lähes 3 km pituinen Pitkä Ikävä ja reilun 2 km pituinen Lyhyt Ikävä, jotka yhdistävät saaren eri aktiviteettialueet toisiinsa. Lisäksi 120 mm:n patterin itäpuolelta pohjoiseen kulkee vieläkin selvästi erottuva päällystämätön n. 380 m pituinen tykkitien pätkä, joka jatkuu 120 mm patterin jälkeen polkuna etelään saaren keskiosaan. 

 Pitkän Ikävän eteläpäätä lumipuvussa. Kuva: TMK/S. Saunaluoma 2022.

 Katanpää, autenttisin kaikista

Kustavin ulkosaaristossa, Lypertön saaren luoteisimmalla niemellä sijaitseva Katanpään linnake oli merilinnoitusketjun pohjoisin osa. Se oli Krimin sodan ajoista, 1850-luvulta lähtien ollut tärkeä osa Venäjän viestiliikennettä Suomenlahdella. Katanpää on monilta osin kuin Örö pienoiskoossa, sillä erotuksella, että Katanpään lähes koko 1900-luvun alun venäläinen sotilasrakennuskanta on säilynyt alkuperäisessä asussaan, ja se muodostaakin alueelle valtakunnallisesti erittäin merkittävän yhtenäisen rakennetun kulttuuriympäristön. Katanpää ja sen eteläpuoliset niemekkeet Pitkäkari, Ootskeri, ja Hamskeri kuuluvat nykyään Selkämeren kansallispuistoon.

 Myös Katanpäällä tykkitie on keskeinen elementti linnakesaaren kulttuuriympäristössä. Kuva: TMK/S. Saunaluoma 2021.

 Katanpään alueen kiinteät muinaisjäännökset, kaksi tykkipatteria (Iso- ja Pikkupatteri) bunkkereineen sekä niille johtava tykkitie, liittyvät 1900-luvun merilinnakkeen toimintaan. Myös täällä tykkitie on linnakkeelle keskeinen toiminnallinen ja maisemallinen elementti. Se kulkee Katanpään niemen halki itä-länsisuunnassa, on noin kilometrin mittainen, hieman ympäristöstään korotettu ja mukulakivin katettu. Tien viistot reunaluiskat on myös kivetty. Tykkitie alkaa idässä sataman alueelta ja päätyy lännessä keskelle Pikkupatteria. Tieosuuden puolivälistä haarautuu noin 160 m pituinen pätkä pohjoiseen, joka johtaa linnakkeen toiselle tykkipatterille (Isopatteri).

 

Katanpään Pikkupatteri ammuskaappeineen alkuperäisessä asussaan.Kuva: RGAVMF, julkaisussa Pakola 2014.

Pikkupatteri vuosisata myöhemmin. Kuva: TMK/S. Saunaluoma 2021.

 Muut linnakkeen arkeologiset kulttuuriperintökohteet kuuluvat Katanpään myöhempään toimintaan Puolustusvoimien merilinnakkeena vuosina 1915‒1930 ja 1940‒1999 sekä oikeusministeriön alaisena vankilana vuosina 1930‒1940. Sotilasrakennelmien lisäksi kansallispuiston alueelta on rekisteröity vankila-ajan graniitinlouhintaan liittyviä kohteita, merimerkkejä, merilinnustukseen liittyviä paahuksia eli väijymispaikkoja, sekä kiviuuneja.

Suljetuista sotilaslinnakkeista vapaa-ajanviettokohteiksi

Edellä mainittujen linnakesaarten arkeologisessa kulttuuriperinnössä näyttäytyy mielenkiintoisella tavalla sota- ja vankilahistoriallisten ajanjaksojen lisäksi myös saaristolaisten ikiaikainen vuorovaikutussuhde meriluontoon. Linnakealueet ovat vapautuneet maihinnousu- ja liikkumiskiellosta melko hiljattain ja ovat nyt suosittuja retkeily- ja vapaa-ajanviettokohteita. Utööseen pääsee ympäri vuoden saariston meritien yhteysaluksella, Örööseen taas liikennöi kesäkaudella päivittäin alus ja sesongin ulkopuolella taksivene. Katanpää on toistaiseksi vaikeimmin saavutettavissa, mutta sinnekin on mahdollista päästä oman veneen lisäksi tilausristeilyllä. Henkeä salpaavan kauniiden merellisten maisemien lisäksi linnakkeilla vierailevien kannattaakin tarkastella ja ihailla myös saarten omaleimaisia arkeologisia kohteita!

Lähteet

Kirjallisuus

Pakola, Johanna. 2014. Kustavin Katanpää. Seksmiilarin portinvartija. Merimaanikko/Johanna Pakola.

Pakola, Johanna. 2009. Utön linnake. Kasarmi keskellä kylää. Turun Rannikkotykistörykmentin Perinneyhdistys ry.

Pakola, Johanna. 2008. Örö. Laidunmaasta linnakkeeksi. Turun Rannikkotykistörykmentin Perinneyhdistys ry.

Tutkimusraportit

Tuovinen, Tapani. 2013. Örö. Suojelualueen kulttuuriperintökohteiden inventointi. Metsähallitus Etelä-Suomen luontopalvelut.

Tuovinen, Tapani. 2011. Katanpää. Kulttuuriperintöinventointi. Metsähallitus Etelä-Suomen luontopalvelut.

Sähköiset tietokannat

Museoviraston kulttuuriympäristön rekisteriportaali https://www.museoverkko.fi/

Arkkitehtuurin päivä 3.2. – Aalto-kohteet Turussa

Alvar Aallon syntymäpäivä oli 3. helmikuuta. Tänä päivänä juhlistetaan Alvar ja Aino Aaltoa sekä suomalaista arkkitehtuuria ja muotoilua.

Alvar Aalto perusti arkkitehtitoimistonsa vuonna 1923, ja palkkasi Ainon (o.s. Marsio) avustajaksi seuraavana vuonna. Yhteistyö mitä ilmeisimmin sujui, sillä pari avioitui vuonna 1925. Liitto jatkui Ainon kuolemaan (1949) asti. Aino ja Alvar työskentelivät usein yhdessä tasa-arvoisina suunnittelijoina, ja Aino ansaitsee liputuspäivänä paikkansa Alvarin rinnalla.

Aallot asuivat Turussa vuosina 1927–1933, ja kaupungissa sijaitseekin kolme Aallon toimiston tärkeää työtä tältä aikakaudelta: Lounais-Suomen Maalaistentalo, Standardivuokratalo ja Turun Sanomien toimitalo. Rakennukset havainnollistavat hienosti muutosta, joka tapahtui tänä aikana sekä Aallon suunnittelussa että laajemmin suomalaisessa arkkitehtuurissa. Maalaistentalo edustaa vielä pelkistettyä klassismia, mutta Standardivuokratalo ja TS:n toimitalo ovat jo funktionalismin tuotteita. Myös rakennustekniikassa siirryttiin askel askeleelta uudenaikaisempiin ratkaisuihin. 

Lounais-Suomen Maalaistentalo, Humalistonkatu 7b (1928)  

Maalaistentalon suunnittelusta järjestettiin vuonna 1927 arkkitehtuurikilpailu, jonka Alvar Aallon toimisto voitti. Kokonaisuus on niin laaja, että arkkitehdin läsnäolo rakennustöissä oli tarpeen, ja Aallot muuttivat Turkuun. 

Maalaistentalon kilpailutyö oli tyylillisesti vielä selvästi klassistinen, mutta hankkeen edetessä Aalto karsi rapatuista julkisivuista koristeellisuutta. Talon valmistuttua Aallot muuttivat yhteen sen asunnoista.

Uutta aikakautta enteilevä Maalaistentalo rakennusvaiheessa. Muuraustyötä tehdään vielä perinteiseen malliin. Kuva: Turun museokeskus.

 

Lounais-Suomen Maalaistentalo rakenteilla. Kuva: Turun museokeskus.

Standardivuokratalo, Läntinen Pitkäkatu 20 (1929) 

Standardivuokratalon taustalla oli aikansa innovaatio, Tapani-laatta, jota voidaan pitää Suomen ensimmäisenä betonielementtijärjestelmänä. Kyseessä oli raudoitettu betonista valettu ontelotiili, joita valmistettiin usean kokoisina.

Laatan kehittäjä oli tehtailija Juho Tapani, joka oli toiminut Maalaistentalon urakoitsijana. Alvar Aalto suunnitteli Juho Tapanin pyynnöstä uudentyyppisen asuinrakennuksen Tapani-laattoja hyödyntäen. Aiemmat Tapani-laattarakennukset, kuten Aurakatu 22, edustivat perinteisempää tyyliä. 

Tapani-laattoja valmistamassa. Taustalla ilmeisesti tehtailija Tapani itse. Kuva: Turun museokeskus.

 

Rakentamisen standardointi teki 1920-luvun Suomessa vasta tuloaan, ja Tapanin kehittämä reikäbetonilaatta oli kiinnostava uutuus. Aaltoa houkuttivat standardoinnin tuomat mahdollisuudet: edullisemmat kustannukset yhdistettynä korkeaan tekniseen tasoon. Standardoinnin pyrkimys ohjasi suoraan suunnittelua, ja Standardivuokratalon perusyksiköksi muodostui huoneisto. Ajatus oli, että suunnitteluperiaatteeseen pohjautuvia rakennuksia voitaisiin helposti pystyttää eri kokoisina, asuntoyksiköiden määrää lisäten tai vähentäen. Huoneistojen välisistä väliseinistä tehtiin kantavia, kun taas ulkoseinät suunniteltiin niistä riippumattomiksi kevytseiniksi. 

Standardivuokratalo jäi kuitenkin viimeiseksi rakennukseksi, jonka runko tehtiin Tapani-laatoista. Varsinainen betonielementtirakentaminen pääsi täyteen vauhtiin vasta 1960-luvulla.

Standardivuokratalon eroavaisuudet Maalaistentalon kanssa ovat oikeastaan melko hienovaraisia, mutta rakennusten yleisilmeessä on dramaattinen ero. Kuva: Aalto-yliopiston arkisto, arkkitehtuurin laitoksen opetusdiakokoelma, Finna.

Turun Sanomien toimitalo, Kauppiaskatu 5a (1930) 

Turun-aikanaan Alvar Aalto tutustui Turun Sanomien toimitusjohtaja Arvo Ketoseen. TS oli jo hyvän aikaa havitellut uutta painotaloa, ja Aalto värvättiin rakennusta suunnittelemaan. Oppeja haettiin tutustumisretkellä naapurimaihin. Myös arkkitehti Le Corbusier oli tärkeä innoituksen lähde. 

TS:n toimitalo oli Turun ensimmäinen rakennus, jossa on modernismille tyypilliset nauhaikkunat. Niiden tekeminen oli mahdollista, sillä rakennuksen kantavat osat olivat sisätiloihin sijoitettuja teräsbetonipilareita.

Turun Sanomien toimitalon rakennustyömaa näytti jo hyvin erilaiselta kuin Maalaistentalon. Kuva: Turun museokeskus.

Turun Sanomien toimitalo oli valmistuessaan Suomen uudenaikaisin sanomalehtitalo. Rakennuksessa oli painotalo, lehden toimituksen tilat, ravintola, vuokrattavia liiketiloja ja ylimmissä kerroksissa myös asuntoja. Kattoterassille suunniteltiin alkujaan puutarhaa, mutta tämä ei toteutunut.

Rakennuksen sisätilat olivat tärkeä osa suunnitelmaa yksityiskohtia ja värejä myöten. Niihin on kuitenkin myöhempinä aikoina tehty paljon muutoksia.

Turun Sanomien toimitalo oli valmistuessaan täysin uudenlainen lisäys Kauppiaskadun katunäkymään. Kuva: Turun museokeskus.

Ensivilkaisulta nämä kolme rakennusta ovat aika samantyyppisiä vaaleine, pelkistettyine julkisivuineen. Tarkempi katsaus osoittaa, että ne edustavat suomalaisen arkkitehtuurin toistaiseksi dramaattisinta käännekohtaa: harppausta perinteisestä rakennustekniikasta moderniin. 

Kaikki kolme ovat paitsi suomalaista rakennusperintöä, myös DOCOMOMO-kohteita, kansainvälisestikin huomionarvoisia modernin arkkitehtuurin merkkiteoksia.

Jos näitä rakennuksia ei siis aiemmin ole tullut katsottua tarkemmin, niitä sopii käydä katsomassa vaikkapa arkkitehtuurin päivän kunniaksi.