Suuren maailman tapaan 1800-luvun lopun Turku kuhisi
yritteliäisyyttä. Moni liikkeenharjoittaja jakoi tarmonsa eri aloille
toimien kauppiaana, maahantuojana ja tehtailijanakin. Jotkut huomasivat, että kulut
pienenivät, kun tehtaansa rakensi kaupungin ulkopuolelle Kaarinan tai Maarian
kuntien puolelta vuokratulle maalle. Maalaiskunnissa kun ei vaadittu
rakennuslupaa, eikä rakennusjärjestystä tai muuta säätelyä ollut olemassakaan.
Tonttimaakin oli halvempaa kuin kaupungissa. Ja kaiken kukkuraksi vuodesta 1879
alkaen Suomen suuriruhtinaskunnassa oli vallinnut täysi elinkeinovapaus. Ei
muuta kuin tontti vuokralle Nummenmäeltä ja yrittäjäksi!
Nummenmäen ensimmäisen tehtaan arvonimi ei lankea sittemmin Artek-tuotannosta tunnetulle Otto Korhosen huonekalutehtaalle
eikä edes Kustaa Merilän polkupyörätehtaalle. Aivan ensimmäisenä, kaupungista katsoen Vanhan Hämeentien oikealla laidalla
alettiin nimittäin eräässä rakennuksessa valmistaa neuloja vuonna 1883. Tehtaan tarkka sijainti ei enää ole tiedossa. Toukokuussa
tehtaan hoitajaksi etsittiin raitista ja siivoa neulantekijäkisälliä, ja elokuussa
sanomalehdet kertoivat, että tämä Auran neulatehtaaksi ristitty laitos
”kuulutaan kohta pantavan käymään”. 1890-luvulla tehtaan mainoksiin ilmestyivät
myös hakaneulat eli vara- tai koukkuneulat ja uistimienkin valmistusta näyttää ainakin
kokeillun.
 |
Kansallisirjaston digitoidut aineistot, vas. Adresskalender för Åbo stad 1886, oik. Aura 28.5.1885 ja Aura 19.7.1891
|
Yritystä varten voimansa liitti yhteen kaksi turkulaista
kauppahuonetta, A. Jaatinen & Co sekä Hjalmar Rydman & Co. Jaatinen
meni konkurssiin vuosikymmenen lopulla, joten Hjalmar ja hänen liikekumppaninsa
eli veljensä Victor Rydman jäivät neulatehtaan haltijoiksi. Tehdas ei toki
heitä yksinään elättänyt. Rydmaneilla oli vuodesta 1876 ollut Turussa siirtomaatavaraliike
Kauppatorin laidalla, ja kahta vuotta myöhemmin he olivat avanneet osoitteeseen
Linnankatu 1 toisen liikkeen, jossa myivät lamppuja, lastenvaunuja, astioita
ynnä muuta kotien tavaraa. *)
Hjalmarin tultua valituksi kaupunginkamreeriksi jäivät liiketoimet
yhä enemmän Victorin harteille. Tämä siirsi neulatehtaan toiminnan Turkuun,
Kerttulinkadulle vuonna 1896. Vanhan Nummenmäen tehdaskiinteistön hän myi. Tehtaana
oli toiminut yksi asuinrakennus, jossa oli kaksi huonetta ja keittiö, ja joka
oli edelleen ”sopiva pajaksi tai muuksi teollisuuslaitokseksi”. Kiinteistöön kuuluivat
myös halkovaja ja hyväksi mainittu kaivo. Kertoisin mielelläni, mitä
rakennukselle tämän jälkeen tapahtui, jos vain tietäisin!
 |
Kansalliskirjaston digitoidut aineistot, vas. Sanomia Turusta 19.11.1896, oik. Aura 3.10.1896
|
Tehtaalla työskenteli ajan tapaan myös nuoria tyttöjä,
halvinta mahdollista työvoimaa. Vuonna 1900 Uusi Aura julkaisi
omaelämäkerrallisen kirjoituksen 13-vuotiaan tehtaalaisen kokemuksista silloin
jo Kerttulinkadulla sijainneessa neulatehtaassa. Tyttöjen työ koostui hakojen
ja lenkkien ompelemisesta paperille ja neulojen pistelemisestä arkkeihin. Työtä tehtiin
urakkapalkalla ja joskus, kun kädet olivat koko päivän kohmeessa, piti työtä
jatkaa kotona, jotta saisi urakan täyteen. Töissä oltiin aamukuudesta
iltakuuteen isossa, vain yhden uunin lämmittämässä huoneessa. Juttuun tarttunut
Länsi-Suomen Työmies -lehti sai seuraavana vuonna ilon ilmoittaa, että olot
Auran neulatehtaalla olivatkin sittemmin parantuneet. Työssä oltiin enää
kello 8 ja 16 välillä ja palkkaakin oli nostettu. – Muutamaa vuotta myöhemmältä ajalta on
peräisin tieto, että edellä kuvattua yksinkertaista ja yksitoikkoista työtä oli
tehtaalla keksitty antaa Turun Työhuoneessa ateriaa
vastaan työskentelevien lasten käsiin. "Erittäin miellyttävä lasten työmuoto", luonnehditaan tätä vastikkeellista sosiaaliturvaa.
Jo vuonna 1903 Victor – veljensä kuoltua neulatehtaan ainoa
omistaja – siirsi tehtaan erään H. T. Söderströmin haltuun. Tämän käsissä
neulatehdas alkoi laajeta, ja sen yhteyteen tulivat messinkivalimo ja konepaja.
Neulat pysyivät tuotannon kärkenä ja säilyivät tehtaan nimessä: Söderström mainosti nimellä ”Auran uusi neulatehdas & Konepaja”.
Syystä tai toisesta Söderstöm myi tehtaan jo vuonna 1907 kuitenkin kahdelle
veljekselle, prokuristi Artur ja konsuli Albert Vilenille.
Albert oli toiminut Wicander & Larssonin korkkitehtaan
palveluksessa ulkomaita myöten ja perehtynyt erityisesti linoleumin eli
korkkimaton valmistamiseen. Samaan aikaan Auran neulatehtaan kanssa veljekset
hankkivat sen vierestä Kerttulinkadulta Wicander & Larssonin korkkitehtaan sivutoimipisteen.
Neulojen ja luonnonkorkin yhdistelmä oli ehkä outo, mutta yhdistäminen sinänsä
ajalle tavallista nopeatempoista ja kokeilevaa yritystoimintaa. Suurin syy
yhdistelmään taisi kuitenkin löytyä tehtaiden sijainnista vierekkäin samassa
korttelissa. Tehdas kattoi nyt puolikkaan koko korttelin pinta-alasta ja kantoi
nimeä ”Veljekset Vilen”, kunnes se vuonna 1928 muutettiin osakeyhtiöksi nimeltä Oy Vilenin tehtaat Ab.
 |
Vas.vanha kaksikerroksinen rakennus Vilenien tehdastontilla Kerttulinkadulla, mahdollisesti juuri se, jonka toisessa kerroksessa neulatehtaan tiedetään toimineen Numenmäeltä siirtämisen jälkeen. Oik. Vilenien uusi tehdasrakennus, joka sijaitsee edelleen, tosin kuvan mukaisesta laajentuneena osoitteessa Hämeenkatu 10. Kuvat Turun museokeskus Mauno Mannelin
|
Vilenien yritys laajeni laajenemistaan ja työllisti pian paljon muitakin kuin neulatehtaan nuoria tyttöjä. Jo yksin konepajalla
työskenteli 1900-luvun ensi vuosikymmenen lopulla 30 miestä. Pullonkorkkien lisäksi tehtaalla valmistettiin
korkkimattoa, jota myytiin samassa korttelissa omassa liikkeessä, ja
konepajatoiminta paisui käsittämään mm venemoottoreita, BV- eli Bröderna Vilen
-maamoottoreita, Ilo-merkkisiä polkupyöriä ja Vakava-merkkisiä
kevytmoottoripyöriä. Vielä sotien jälkeen Vilenin tehtaat ilmoitti olevansa
”konepaja, metallituote-, korkki-, moottori-, kaihdin, eristys- ja
rakennuslevytehdas, tapetti- ja mattomyymälä, polkupyörä- radio- ja sähköliike”.
Vuonna 1966 Vilen fuusioitiin helsinkiläisen G. W. Sohlbergin kanssa. Viimeiseen
asti turkulaiselta tehtaalta lähti maailmalle ainakin monien tunnistamia
peltisiä säilytysrasioita ja taskulamppujen metallikuoria.
 |
Neulatehtaan tuotteita. Turun museokeskuksen kokoelmat
|
 |
Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria ja Kansalliskirjaston digitoidut pienpainatteet
|
 |
"Ruusupurkki", Turun museokeskuksen kokoelmat
|
---------------------------
*) Mutta mitä
tapahtui Victor Rydmanille ja hänen muulle liiketoiminnalleen sen jälkeen kun
hänen ja Auran neulatehtaan tiet erkanivat?
Victor oli vuonna 1890 ostanut pikkuserkkunsa neiti Gustava Rydmanin perustaman
menestyneen yrityksen, Albion Lamppumakasiinin Helsingissä. Rydmanien omasta turkulaisesta lamppu-, lasi-
ja porsliiniliikkeestä osoitteessa Linnankatu 1 tuli tavallaan Albionin
sivuliike. Vaikka Turun osasto siirtyi vuonna 1896 Victorin entisen
liikeapulaisen Algot Färdigin hoitoon nimellä Turun Lamppumakasiini, kaikki
turkulaiset tunsivat sen edelleen ”Rydmanin kauppana”.
Färdig osti liikkeen omakseen vuonna 1906. Siellä sattui 1920-luvun
alussa tulipalo, jonka yhtenä seurauksena Turun Lamppumakasiini muutti Linnankadun
ja Kauppiaskadun kulmaan, avasipa vielä sivuliikkeenkin Humalistonkadulle.
1930-luvulla nimi lyhennettiin iskevämmäksi: muodostui turkulaisittain
legendaarinen liikenimi Turun Lamppu. Linnan- ja Kauppiaskatujen kulman saattavat
paikalliset yhä tuntea ”Turun Lampun kulmana”.
Turun Lamppu laski perustamisajakseen vuoden 1876, jolloin
Hjalmar Rydman oli avannut siirtomaatavaraliikkeensä.
Victor keskittyi helsinkiläisten omistustensa, Albion
Lamppumakasiinin ja Wieniläisen huonekaluvaraston hoitoon. Kun Victorin poika
Walter fuusioi ne Stockmann-osakeyhtiöön, tuli hänestä Stockmannin johtohahmo. Rydmanit ponnistivat turkulaisista sekatavarakaupasta, lamppuliikkeestä ja neulatehtaasta Suomen
vauraiden sukujen joukkoon.
 |
Kansallisirjaston digitoidut aineistot, Adresskalender för Åbo stad 1886
|