Kuralan
Kylämäki on Turun kaupungin omistama museo. Mäen länsirinteessä sijaitsee
Iso-Rasin vanha 1920-luvun navettarakennus, joka tunnetaan tätä nykyä kokeiluverstaana.
Museon kesäaukioloaika sijoittui tänäkin vuonna kesäkuun alusta elokuun loppuun,
jota varten rakennuksen alakerta sisustettiin kahden rengin puuverstaaksi. Museon
info ja työpajat sijaitsevat myös samoissa tiloissa. Verstaan somistukseksi
kokoelmista haettiin kunnon määrä perinteisiä puuntyöstövälineitä sekä tietysti
pari tukevaa höyläpenkkiä.
Kesän aikana
verstaalla toteutettiin puutyöprojekteja edelliskesän malliin. Kesällä 2015 toteutettiin
yksi isompi projekti, joka oli perinteinen vastakkain istuttava puutarhakeinu
vuoden 1949 piirustusten mukaan.
Puutarhateema jatkui myös tänä kesänä, kun työn alle otettiin amerikkalaislähtöisten
Adirondack-tuolien valmistaminen. Tuolin
on suunnitellut amerikkalainen Thomas Lee lomailtuaan kesäasunnollaan
Adirondack-vuoristossa vuonna 1903, ja sille on tunnusomaista hyvin matalalla
sijaitseva istuinosa ja taaksepäin kallistuva selkänoja, mikä tekee istumisesta
varsin rentoa. Tuolimalli saikin nopeasti suuren suosion erityisesti
lomailijoiden keskuudessa, ja sitä alettiin jo vuonna 1905 valmistaa
teollisesti, joskin ilman Thomas Leen lupaa. Aidon Adirondackin
tunnuspiirteeksi tuli yläreunastaan pyöreälinjaiseksi muotoiltu selkänoja. Tuolista
on kuitenkin vuosien saatossa kehitetty useita erilaisia variaatioita, jotka
ovat kantaneet Adirondackin nimeä.
Adirondack-tuoleja
käytettiin myös Suomessa jo varhain, mutta täällä ne muotoutuivat omantyylisikseen
viimeistään 50-luvulla. Jo 1800-luvulta alkaen meillä suosiossa olleet
rimakalusteet vaikuttivat myös Adirondack-tuolin ulkonäköön, ja tuolin
selkänojan pystylaudat muutettiinkin vaakalaudoiksi. 1960-luvulla pystysuorat
etujalat korvattiin selkänojasta suoraan jatkuvilla jaloilla, jolloin tuolista
tuli kokoontaitettava. Tällöin se palautui muistuttamaan kangasistuimista
kansituolia.
Verstaan
toinen projekti sijoittui 1700-luvulta peräisin olevaan Qwenselin taloon, jonka
vanhassa asuinsiivessä sijaitsee nykyisin ajanmukaiseen asuun sisustettu
kahvila. Idyllisessä kahvilassa silmiin osuu lähinnä yksi moderni seikka, joka
ei istu vanhaan miljööseen, nimittäin tulisijan vieressä sijaitseva
jäätelöpakastin. Pakastinta oli jo pyritty piilottamaan peittämällä sen sivut
ruskealla kankaalla, mutta kesän alussa Kuralan rengeiltä tiedusteltiin mahdollisuutta
käyttää hieman puutyötaitoja ja piilottaa tyystin pakastin puusta
valmistettavalla kuorella. Työhön tartuttiinkin innostuksella, ja projekti
aloitettiin mittaamalla pakastin ja hahmottelemalla rakennettavan kuoren tyyli
ja malli. Haasteita tuottivat pakastimen pyöreät muodot ja kahvilan vinoon
painunut lattia: metrin matkalla korkeuseroa oli peräti hieman yli kolme
senttiä. Pakastimen kuori päätettiin muotoilla niin, että se myötäilisi
mahdollisimman tarkasti pakastimen linjoja lukuun ottamatta pyöreitä reunoja.
Tyylillisesti se olisi koristeellinen ja siro, mutta kuitenkin vankka:
sellainen kuin jäätelöpakastimen kuori olisi 1700-luvulla saattanut olla,
mikäli sellaisia olisi olemassa ollut.
Qwenselin kahvilan jäätelöpakastin, jota on pyritty häivyttämään peittämällä se tummalla kankaalla. |
Kuoren
materiaaliksi valittiin luja vanerilevy, joka tuettiin reunoista kolmiorimoilla
– nämä veivät mahdollisimman vähän tilaa kuoren sisällä, joten kuoresta ei
tulisi liian suurikokoista. Varmuuden vuoksi vanereita käytiin sovittamassa
paikoilleen heti sen jälkeen, kun ne ja kulmarimat oli sahattu oikeisiin
mittoihinsa. Mikäpä olisi hirvittävämpää kuin rakentaa kuori kovalla vaivalla
valmiiksi ja sitten todeta, ettei se sovikaan paikoilleen! Onneksi mitat
täsmäsivät ja vielä karkeasti sahatut vanerit istuivat täydellisesti pakastimen
ympärille. Ilmatilaakin jäi pakastimen ja kuoren väliin suunnitellun verran.
Ensimmäinen koesovitus, tästä on hyvä jatkaa. |
Kuoren ylä-
ja alareunoihin istutettiin koristelistat, joiden taakse kiinnitysruuvit jäivät
piiloon. Päälle muotoiltiin laudasta vankemmat listat, jotka tulevat kestämään
nojailemisen jäätelöitä valitessa. Maalien sävyt pyrittiin saamaan
mahdollisimman samankaltaisiksi kuin kahvilan seinissä, joten ennen maalien
hankkimista suuntasimmekin värikarttojen kanssa tähyilemään kahvilan
kulmalistoja ja tapetteja. Kuoren pintaan maalasimme vielä seinätapetissa
toistuvan yksinkertaisen peilikuvion. Työn loppuvaiheessa, kun kuori alkoi olla
muodossaan, tapasimme tiedustella museovierailta, mikäköhän tämä laatikko
oikein mahtaa olla. Yleisimmäksi arvaukseksi osoittautui puhujanpönttö, myös
saarnastuoliksi ja koirankopiksi tekelettä esitettiin samoin kuin roskikseksi.
Elokuun
lopussa valmis pakastimen kuori vietiin viimein paikoilleen. Vaikka kuorta oli
sovitettu alkuvaiheessa paikoilleen, oli ilmassa vielä pientä jännitystä,
istuuko kuori paikoilleen kaikkien listojen kiinnitysten jälkeenkin. Pelko
osoittautui onneksi turhaksi, sillä kuori istui paikoilleen suunnitellusti, ja
lopputulos oli omasta mielestämme varsin onnistunut.
Pakastimen kuori alkaa muotoutua, kun kulmalistoja naputellaan paikoilleen. |
Koristemaalausten aiheet otettiin kahvilan seinätapetista. |
Projekti saa päätöksensä, kun kuori on siirretty paikoilleen. |
Kuralan
Kylämäen kokeiluverstaan projekteissa otetaan huomioon muutamia
perusperiaatteita. Lähtökohtana on esitellä sellaisia töitä, joita 1950-luvun
isännät ja rengit ovat voineet puhdetöinään tehdä, vaikka eivät itse olleet
varsinaisia puuseppiä tai ammattikäsityöläisiä. Esimerkin voimalla rohkaisemme
kävijöitä tarttumaan ideoihin ja toteuttamaan niitä kotona. Työkaluiksi yleensä
riittävät hiukan vaatimattomat välineet, ja materiaaliakin voi hankkia mistä
tahansa puutavaraliikkeestä.
Tuolien
tekeminen alkoi suunnittelulla ja materiaalitarpeen selvittämisellä. Puutavaraa
hankittiin lopulta rautakaupasta, josta löytyi kuusiraakalautaa neljän ja
viiden tuuman levyisinä.
Amerikan
tuolien valmistaminen lähti liikkeelle raakalaudan höyläämisellä – tämä osoittautuikin
työläimmäksi vaiheeksi. Höylän lastuista tuli verstaalle hyvä puun tuoksu ja
saipa Iso-Kohmon emännät niistä kelpo sytykkeitä hellanlämmitykseenkin.
Höylätyistä laudoista olikin helppo pätkiä tarvittavat osat, ja naputella ne
paikoilleen.
Tuolien
rakentaminen aloitettiin raakalaudan höyläämisellä.
Adirondack-tuolin istuinosa on juuri valmistunut. |
Istuinosa on
tässä tuolimallissa hyvin matalalla. Moni museokävijä arveli, että kyllä
tuoliin olisi helppo istahtaa, mutta ei sieltä pois pääsisi. Toistaiseksi
kukaan istuja ei ole jäänyt nalkkiin istuimen pohjalle. Ehkäpä vankoista
käsinojista kampeamalla on helppo nousta ylös. Leveät käsinojat olikin yksi syy
koko Adirondack-tuolien synnylle. Perheenisä sai idean tuoliin, kun koko perhe
ei mahtunut saman pöydän ääreen syömään ja siksi tuolissa on leveät käsinojat
joihin voi laskea eväät, kahvikupit tai vaikkapa kirjan.
Kuralan Kylämäen
hengen mukaisesti, ameriikantuolit maalattiin 50-luvun sävyillä. Toisesta
tuolista tuli lempeän sininen ja toisesta auringonkeltainen. Viimekesäinen
puutarhakeinu päätyi lopulta Iso-Rasin talon eteläpäätyyn. Tuoleja soviteltiin
eri pihoille ja lopulta ne saivat ilahduttaa museokävijöitä Vähä-Kohmon
pihalla.
Maalausta
vailla oleva Adirondack-tuoli.
|
Valmiit
tuolit sijoitettiin aurinkoiseen paikkaan Vähä-Kohmon talon eteen.
Kirjoittajat:
Janne Aakko ja Lauri Heikkilä