Tällä kirjoituksella haluamme muistaa työtoveriamme arkeologi Kaisa Lehtosta, joka menehtyi vaikean
sairauden murtamana 4.2.2017.
Tampaltankruunulla Salossa. Kuva Sari Mäntylä-Asplund |
Jo 1990-luvun lopulta Kaisa koki arkeologintyössä tärkeäksi
muinaisjäännösten saavutettavuuden. Opastaulujen tekemisen lisäksi Kaisa oli
innostunut myös muinaisjäännösten maisemanhoidosta. Kaisalla oli taito välittää
kiinnostavalla tavalla tietoa menneisyydestä ja tuoda muinaisuus näkyväksi
tämän päivän maisemassa.
Arkeologiseen kulttuuriperintöön liittyvän tiedon
välittäminen oli Kaisalle sydämen asia. Hän piti paljon esitelmiä ja julkaisi
alan artikkeleita. Myös tähän blogiin kirjoittaminen oli Kaisalle tärkeää.
Erityisen läheinen hanke oli kotikunnan eli Kaarinan esihistoriaa käsittelevän
teoksen kirjoittaminen (2008). Esihistorian
jäljet Kaarinassa -teos on
edelleen yksi Varsinais-Suomen esihistorian kattavimmista kokonaisesityksistä.
Suuri osa kirjan kuvista on joko Kaisan tai hänen puolisonsa, Jukka Keskisarjan
ottamia. Asiatekstin lisäksi Kaisa kirjoitti myös fiktiivisiä tarinoita, joiden
aihe liittyi muinaisuuteen. Tästä hyvänä esimerkkinä on tarina Kohti uutta aikaa em. Kaarinan
esihistoriateoksessa. Hän toimi myös asiantuntijana Turun seudun luontoretkioppaan (Rönka, Mia, Karhilahti, Ari
ja Rannikko, Ann-Mari, 2015) tekemisessä.
Pohjanmaalla Kaisa teki töitä erityisesti muinaisjäännösten
ja metsänkäytön yhteen sovittamisessa. Hän osallistui erilaisiin tilaisuuksiin
kouluttajana, laati ohjeistuksia ja perehdytti maastossa metsäalan
ammattilaisia tunnistamaan arkeologista kulttuuriperintöä. Metsäalan
toimijoiden keskuudessa Kaisa tunnettiin reiluna, ratkaisukeskeisenä ja
luotettavana suojeluviranomaisena.
Kaisa tunsi Varsinais-Suomen muinaisjäännökset erittäin
hyvin. Maastotarkastukset toivat
vaihtelua paperitöihin, ja Kaisa oli valmis lähtemään maastoon riippumatta
vuodenajasta ja säästä.
Kaisa teki laajaa yhteistyötä arkeologian harrastajien kanssa. Metallinetsinharrastuksen leviämisen myötä Kaisa otti ilmiöön kantaa, ohjeisti heitä ja järjesti mm. metallinetsinillan Kuralan kylämäessä.
Katselmus Loimaalla. Kuva Eija Suna. |
Kaisa teki laajaa yhteistyötä arkeologian harrastajien kanssa. Metallinetsinharrastuksen leviämisen myötä Kaisa otti ilmiöön kantaa, ohjeisti heitä ja järjesti mm. metallinetsinillan Kuralan kylämäessä.
Harrastajien kanssa matkalla Korpooseen. Kuva Sari Mäntlylä-Asplund |
Luonto, musiikki, puutarha, valokuvaus ja kiinnostus
Italiaan olivat Kaisalle ja hänen puolisolleen yhteisiä mielenkiinnon kohteita.
Myös marjojen poiminta oli perheen yhteinen ja mieluisa harrastus, jonka
”annista” saivat monet meistä nauttia joko marjapiirakan tai lahjaksi saadun
marjaämpärin muodossa. Sisustaminen ja huonekalujen kunnostaminen olivat myös
rakkaita harrastuksia.
Ennen arkeologin uraansa, Kaisa oli menestynyt urheilija,
lajinaan korkeushyppy. Isänsä valmentamana hän voitti mm. kultaa Kalevan
kisoissa vuonna 1994 ja edusti Suomea Ruotsi-Suomi maaotteluissa. Aktiiviuran
jälkeenkin kiinnostus yleisurheiluun säilyi, ja Kaisa kävi paikan päällä
seuraamassa niin maaotteluita kuin Paavo Nurmi-kisojakin. Liikunta oli läsnä arkipäivässä
koko elämän ajan. Kaisa harrasti säännöllisesti uintia, pyöräilyä ja kävelyä.
Megaliittihautoja ihmettelemässä Ranskassa arkeologian oppiaineen (TY) retkellä vuonna 1992. Kuva Elina Saloranta. |
Työyhteisössä Kaisa oli innostava, kannustava ja toiset
huomioonottava. Kaisa paneutui kaikkiin työtehtäviinsä suurella intensiteetillä
ja asiantuntemuksella pitämättä itsestään sen suurempaa meteliä. Hyvin harvoin
näkee sellaista sitoutumista työhön ja liioittelematta voidaan sanoa, että
Kaisalle arkeologin työ oli kutsumustyö. Hänen kontaktikenttänsä oli laaja, ja
hän oli pidetty ja arvostettu yhteistyökumppani.
Kaisa ja Annela. Kuva Johanna Viitaharju. Vasemmalla hahmo
50-luvun englantilaisesta pikkukylästä, (pikkujoulut WAMissa
2014). Kuva Tanja Ratilainen
Häntä jäivät lähiomaisten lisäksi kaipaamaan sukulaiset ja ystävät sekä entiset ja nykyiset työtoverit. Ikävän ja menetyksen äärellä on mukana myös suuri kiitollisuus siitä, että olemme saaneet olla Kaisan kollegoita ja ystäviä. Yhteiset hetket ja muistot kantavat meitä Kaisan kanssa työskennelleitä ja me kuljetamme mukanamme puolestaan Kaisan muistoa.
Teksti: Kaisan työkaverit ja ystävät Varsinais-Suomen maakuntamuseosta ja Museovirastosta
Matkalla Utöseen. Kuva Paula Saarento. |