Oletteko joskus aprikoineet mitä viljoja ja viljalajikkeita tuuli huojutteli Kuralan pelloilla sillä aidolla 1950-luvulla, jota museo esittää nykypäivän olosuhteiden rajoittamalla tavalla? Pitikö Iso-Kohmon Kosti-isäntä kannattavampana viljellä Toivo-ruista vai Varma-vehnää, vai oliko suosikki vuodesta toiseen sittenkin Tammi-ohra?
Se on varmaa, että uusien lajikkeiden jalostamista ja niiden ilmestymistä markkinoille seurattiin silmä tarkkana myös Kuralan taloissa. Pellervosta tai Käytännön Maamiehestä luettiin kunkin lajikkeen sopivuudesta erilaisille viljelysmaille ja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Viljan jalostustoimintaa harjoitettiin mm maatalouden koeasemilla, kuten Jokioisilla ja Vantaan Tammistossa. Viimeksi mainittu oli Keskusosuusliike Hankkijan omistuksessa. Sotien jälkeen uusia lajikkeita saatiin markkinoille jo harva se vuosi.
 |
| Hankkijan Tammiston koeviljelyksiä. Vantaan kaupunginmuseo, Stig Bergström 1966. Finna |
Kuralan Kylämäen opetuskokoelmasta valittu kuukauden esine, siemennäytekansio on saatu museolle Tuorlan maatalouskoulussa (nyk.osa Liviaa) työskennelleeltä henkilöltä. Kansio on Hankkijan kokoama ja myymä, ja se toimi luultavasti opetusvälineenä peltoviljelyn opiskelijoille. Hankkijan kannalta se oli luonnollisesti myös heidän siemenvalikoimiensa mainos. Useat kansion lajikkeet oli jopa jalostettu edellä mainitulla Hankkijan Tammiston koeasemalla.
Kuukauden esineeksi päätyneen viljakansion lisäksi museon opetuskokoelmaan saatiin Tuorlasta toinenkin Hankkijan siemennäytekansio, joka sisältää nurmi-, kuitu-, öljy-, tuorerehu-, juuri- ja vihanneskasvien siemeniä. Se on viljojen näytekansiota selvemmin opetusväline – siemenet esitellään lajitasolla, eikä kasveista siis mainita lajikkeita tai jalostusvuosia. Tuorlan puutarhaviljelyn opiskelijat ovat sen avulla kuitenkin oppineet mainiosti mm että nauriin siemen on inan verran pienempää kuin muutoin samannäköinen lantun siemen, ja että litteät tillin ja palsternakan siemenet pystyy selvästi tunnistamaan lajilleen koosta ja soikeuden asteesta.
 |
| Kosti Kohmon merkintöjä Pellervon kalenterissa vuonna 1951 |
Viljakasvien kansiosta löytyy useita Kosti Kohmon kalenteri- eli päiväkirjamerkinnöissään mainitsemia lajikkeita. Ja arvatkaa mitä? Ruista ei Kohmon talossa viljelty 1950-luvulla lainkaan, ei alussa mainittua Toivoa saatikka mitään muutakaan. Ikiaikaiseksi koettu leipäviljamme ruis oli vielä 1900-luvun alussa ollut varsinaissuomalaisten talojen tavallisin leipävilja, mutta itsenäistymisen jälkeen painopistettä siirrettiin myös vehnään ja ohraan. Aiempi viljan tuonti Venäjältä, ukrainalaisilta mustan mullan pelloilta oli tyrehtynyt. Oman viljanviljelyn monipuolistaminen oli siten osa itsenäisen Suomen huoltovarmuutta!
1930-luvun suotuisat lämpimät kesät mahdollistivatkin vehnän viljelyn laajentamisen eteläisessä Suomessa. Turun seudulla vehnän yleistymiseen vaikutti myös vuonna 1939 perustettu Oy Vehnä Ab, sittemmin osa Raision tehtaita. Kerrotaan, että tehtaan historian ensimmäinen ovista sisään ajettu viljakuorma tuotiin nimenomaan Iso-Kohmon pellolta. Lieneekö ollut Timantti-vehnää, jota Kostin tiedetään viljelleen vielä 1940-luvulla.
Sotien jälkeen myös ohran viljely yleistyi, maassa tarvittiin nimittäin olutmallasta. Kauraa viljeltiin vuosikymmenestä toiseen oman karjan rehuksi, olihan Iso-Kohmon maatilan suurin yksittäinen tulonlähde kuitenkin maitotili, ei viljan myynti.
Kaurana kasvatettiin Kostin muistiinpanojen mukaan rinta rinnan sekä vanhaa Tähti- että uutta Sisu-lajiketta. Lujakortinen ”ryynikaura” Sisu oli jalostettu Tammiston koeasemalla vuonna 1948 ja Kosti otti sen viljelyyn heti siitä pitäen. Vehnälajike vaihtui 1940-luvun Timantista ja Kärnistä vuonna 1953 jalostettuun Varma-vehnään, jota Kosti kylvi ensi kerran 1955. Mutta Kostin luottoviljalajike näyttää olleen Saksassa 1942 jalostettu ja komeasti nimetty Balder-ohra, ”yksi maailman parhaimmista mallasohralajikkeista”.
 |
| Käytännön Maamies-lehti 8 / 1957 |
Ohra tunnettiin Suomessakin jo kivikaudella, tuhansia vuosia sitten. Ja koska ”ohrasta oluen synty”, oluen valmistaminen on uskaliaimpien arvelujen mukaan saattanut alkaa meilläkin jo tuolloin. Eräs Suomen vanhimmista ohranjyvistä on löytynyt aikoinaan Turun Niuskalasta 3500 vuoden takaa. Nykyään Ahvenanmaalta tunnetaan vieläkin vanhempia löytöjä.
Hauska ajatella, että vielä 1950-luvullakin ja vain
kivenheiton päässä Niuskalasta ikivanha oluenhimo kannatteli osaltaan varsinaissuomalaista maataloutta.
