Kurkista kansakoulun kevätnäyttelyyn

Kuralan kevättapahtumaan kuulunut ”kansakoulun kevätnäyttely” on jo purettu – pitihän luokkahuone vapauttaa takaisin opaskierrosten käyttöön – esineet kirjattu varastokirjanpitoon palautuneiksi ja konkreettinen roudaus ja pakkaus varastoon juuri meneillään.  

Purkamisen tuoksinassa napsin kännykkäkuvia niistä ohje ja esine -pareista, jotka olin onnistunut esillepanoa varten löytämään. Niitä oli kertynyt omaksikin yllätyksekseni luokan liki jokaiselle  pulpetille riittävä määrä; ylimääräiset värittivät kahdelle pyykkinarulle ripustettuina toista sivuseinää. 

 

Aiemmin kerroin esille päässeestä saapasrengistä, jonka malli on mahdollisesti saatu Suomen vanhimmasta kansakoulun käsityöopetusta varten laaditusta julkaisusta, ”Mallikokoelman piirustuksia käsityöopetusta varten kansakouluissa” (1888).

Samasta mallipiirrossarjasta  on saatettu hakea esikuvia tuolloin vielä Kaarinaan kuuluneessa Nummen kansakoulussa, nykyisessä Turun Nummenpakan koulussa 1920-luvulla. Erkki-poika nikkaroi siellä silloin tämän jakkaran:

Rymättylästä on peräisin mallipiirrossarjan veitsilaatikkoa suuresti muistuttava pakki:

Kalan muotoisen leikkuulaudan valmisti luultavasti Armas -poika 1920-luvulla. Silläkin on läheltä liippaava vastine 1800-luvun mallipiirrossarjassa:

1950-luvulla alakoululainen aloitti käden harjoittamisen usein paperipujottelun avulla. Itse leikatuista tai valmiina ostetuista ns askartelumatoista pujoteltiin korinpohjaa:

Toisia sekä tytöille että pojille kuuluneita käden ja silmän yhteispelin harjoituksia tehtiin neulalla ja langalla: kolmesta kangaspalasta ja napista koottu mustekynän terän pyyhin ja villalangoista pujotettu pannulappu tai nukkekodin matto.

Kynänpyyhkimen lisäksi valmistettiin muitakin koulussa tarvittavia esineitä. Jokapäiväisessä käytössä kuluivat ruokaliina ja ruokaliinalaukku. Margitin 1920-luvulla Nummen kansakoulussa käsin ompelema ruokaliina on kadonnut, mutta laukku tallella:

Ruokaliina voitiin valmistaa myös kanava- tai kuten tässä, vohvelikankaalle kirjottuna:

Opettaja saattoi pitää kansakoululaisille nenäliinasulkeiset. Pakollista varustetta varten oli hyvä tehdä nenäliinatasku. Hilkan tasku 1950-luvulta on taatusti tehty juuri tämän Koulutyttöjen käsitöitä -kirjan ohjeen mukaan!

Viimeistään kolmannella luokalla tutustuttiin virkkuukoukkuun. Taidoissa oli eroja…

Kolmannella luokalla pojat aloittivat puutyön. Näiden puulaivojen taustakuvana on tilanne Raunistulan kansakoulusta 1950-luvulta – totiset pojat höyläpenkkien ääressä rakentavat hieman samannäköisiä laivoja:

Mustavalokuva: Turun museokeskus / Alpo Mannonen

Kauha oli aika paljon haastavampi! Totta puhuen en ole varma, onko kuvan kauha koululaisen käsialaa. Käsityötä se on, ja puukolla veistäen muotoiltu varsi on jäänyt viimeistelemättä:

 

Palloa ja pallopussia saatettiin  tarvita voimistelutunnilla:

 

Käsityöpussi, voimistelupukupussi, kenkäpussi – jonkun tällaisen ompeli jokainen tyttö joko käsin tai koneella. Taimin siniruudullinen pussi on 1930-luvulta ja Tuiren punaruutuinen 1950-luvulta:

Kristiinan  kirjankannet on tehty Nummen koulussa 1950-luvulla, säästeliäästi kahdesta kangaspalasta:

Moni käsityö palveli kodin tarpeita. Pölyliinoja äidin pikku apulaiselle, ajalta ennen talouspaperia ja viledaa:

Kenkien puhdistusvälineiden  - tai melkein minkä vain - säilytyslaatikko:

Hihalauta äidin silitystyötä helpottamaan:

Vanerihyllyn taustalla kirjan Suomen kansakoulun työtä (1947) sivu, jossa esitellään aitoa koulun kevätnäyttelyä:

Yläkoulussa eli 3.- 6. luokilla tytöt valmistivat vähintään yhden vaatteen, usein esiliinan.  Käytännön elämään valmentavilla jatkoluokilla (7.- 8. luokat) tutustuttiin vaativampaan vaateompeluun ja  vauvanvaatteiden saloihin. 

                                                        
Kuralan koululuokan kevätnäyttelystäkin ilmi käyvä oppiaineen käytännönläheisyys on kuulunut opetuksen tavoitteisiin jo kansakoululaitoksen luojan Uno Cygneuksen suunnitelmista alkaen. Vaikka myös piirustus, voimistelu ja kodinhoito saivat hänen ansiostaan samanarvoisen aseman tietopuoleisten aineiden rinnalla,  juuri käsityöopetusta on pidetty suomalaisen kansakoululaitoksen omana erityispiirteenä.

Hikisin nyrkein paperiliuskoja tai neulaa ja ruttuista kangasta sormissaan puristava ekaluokkalainen ei toki vielä hahmottanut juuri silloin kehittävänsä elämässä tarvittavia ruumiin ja hengen taitoja osallistuakseen kansakunnan rakentamiseen.

''Ken tarkkuutta ja taitoja
Myös ahkeruutta, aistia
Itseensä täällä istuttaa
Hän sielun, ruumiin voimistaa.
Me mittaamme,
Ja vuolemme ;
Me naulaillaan,
Tai uurretaan
Ja liitoksia liimataan.

Tääll´ onkin työmme tarkotus
Ja aherrusten aikomus
Ett´ tarkkuus silmän terottuis’
Ja käden voima vahvistuis.
Me innolla
Työn voimalla
Näin tietomme
Ja tunteemme
Tahtomme lujaks´ tahkoomme"

Yllä oleva käsityölaulu löytyy Suomen käsityön museon erinomaiselta Kässäätkö-sivustolta.