perjantai 13. maaliskuuta 2015

Vanhoja kylätontteja tarkastamassa



Kevät on otollista aikaa maastossa liikkumiseen, sen johdosta lähdimmekin tiistaina 10.3. tarkastamaan Turussa tiedossa olevia autioituneita kylätontteja.
Ensimmäinen kohde oli Hirvensalossa Unkilan kylätontti, joka on autioitunut 1600-1700-luvun vaihteessa sen jälkeen kun Unkilan yksinäistalo oli liitetty viereiseen Maanpään kylään. Vanha kylätontti oli vielä merkitty v. 1697 veronpanokarttaan.


Kylätontilta löytyi vielä kiviperustojen jääneitä, syödyn pupujussin jäänteitä (karvatupsuja siellä ja täällä) ja kevään ensimmäinen kyykäärme, joka meidän onneksemme oli vielä aika kohmeessa.

Hirvensalon Meltoisten kylätontin läheisyydessä havaitsimme vanhan louhoksen. Kallioleikkauksessa oli näkyvissä pitkiä poran jälkiä jälkiä ja ympäristössö oli runsaasti louhintajätettä, joka on jäänyt aikoinaan kuljettamatta pois. Kivilouhimo toimi 1940-50-luvuilla. Viimeksi kiveä on louhittu 1980-luvulla, jolloin Katariinan hautausmaan kiviaidan kivet haettiin täältä.


Seuraava kohteemme oli Kakkaraisen yksinäistalo, jota 1900-luvun alusta lähtien oli kutsuttu Koivulaksi. Sen vanha asuintontti tyhjeni 1980-luvulla, jolloin siellä olleet rakennukset purettiin. Alue olikin aika hyvin tasattu, joitakin betoniperustoja ja muutama luonnonkiviperustakin löytyi.
Kakkarainen on keskiaikainen yksinäistalo, josta varhaisin maininta on v. 1456. Talo oli säätyläisten omistama rälssitila, jonka omistusoikeus peruutettiin kruunulle eli valtiolle 1683. Tilasta muodostettiin sen jälkeen henkirakuunarykmentin välskärin eli sotilas”lääkärin” virkatalo ja valtion omistama virkatalo se oli vielä 1950-luvulla. Tilalla oli vielä 1960 12 rakennusta, joihin kuului mm. kaksi asuinrakennusta, talli ja todella suuri navetta.

Kakkaraisen päärakennus lännen suunnasta kuvattuna.
Kuva TMK/Markku Saarinen 1976

Päärakennus etelästä. TMK/Markku Saarinen 1976.

Vanhalla talon paikalla näköjään asutaan edelleen? Kuva idästä.


Samalla reissulla katsastimme vielä lähellä olleen Haritun kylätontin, joka olikin nyt kauniisti näkyvissä, kiitos kaupungin puisto-osaston raivauksen. Haritun kylästä varhaisin kirjallinen maininta on jo vuodelta 1378. Tilan rakennukset on purettu 1960-luvun jälkeen. Valitettavasti museon arkistosta ei löytynyt yhtään kuvaa vanhasta rakennuskannasta.

Sanna Kupila ja Kaisa Lehtonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...