Kulttuuriperintöä tallentamassa

Viime keväänä tuli eteen tilanne, että normaalin valokuvauksen ja sanallisen tallennuksen sijaan piti taas ryhtyä ihan konkreettiseen rakennusperinnön tallennukseen. Toki sitä aina jonkun verran on tehty, erityisesti purkutalojen kohdalla. Nyt oli kuitenkin kyseessä talo, joka ei ollut purku-uhan alainen. Eikä oikeastaan minkään uhan alainen. Vanha talo oli pitkään viettänyt hiljaiseloa, ei ole tehty lastulevyremonttia eikä muutakaan tuhoa. Heti ensimmäisellä käynnillä paljastui, että rakennuksen seinässä olivat tallella aidot 1700-luvun tapetit. 

Koska omistajan tarkoitus on ollut korjata taloa pikkuhiljaa ja pääosin omin voimin ei mihinkään pelastusoperaatioon ollut tarvetta. Olin pyhästi vannottanut, että tapetteja EI SAA tuhota ja kertonut että ne ovat todella arvokkaat ja tärkeät säilyttää. Koska tänä päivänä paljolti nähdään, että kulttuuriarvot pitää säilyttää siellä, missä ne ovat, ei voinut sanoa, että nämähän pitää viedä museolle turvaan. Monta kertaa toki vuosien kuluessa kävi mielessä, että mitä jos omistaja sittenkin korjauksen yhteydessä repäisee ne tapetit roskiin. Olisiko sittenkin pitänyt heti sanoa, että  ” nämä on sitten muuten museokamaa ja lähtee nyt museoon”!  Eihän kaikki usko, mitä museoväki sanoo. 

Ja sitten tuli se päivä, kun omistaja soitti ja sanoi, että  ”Ottaako museo nämä? Ei niitä täällä pysty säilyttämään” Asia oli mielessäni ehtinyt kypsyä siihen pisteeseen, että suusta ei tullut muuta kuin:  ”Ilman muuta ottaa”. Onneksi oli tullut pomon kanssakin asia sovittua jo etukäteen, että toteamuksella oli katettakin.  Museoita kun vaivaa sama kuin keski-ikäisten ja kai hiukan nuorempienkin huusholleja, että tavaraa on liikaa ja on ahdasta. Museon varastossa on tosi ahdasta ja uusia tiloja etsitään jatkuvasti. Kaikkea ei voida ottaa.

Kauniina keväisen päivänä  lähdettiin matkaan neljän hengen voimin. Ei se kuitenkaan ole ihan pikkujuttu ottaa kahden huoneen tapetteja ehjinä talteen. Kuten sanottu, tapetit siis ovat 1700-luvun tapetit. Ne oli myöhemmin käännetty nurin ja takapuolelle on tehty uudet seinäpinnat. Ja sen jälkeen vielä tapetoitu monta monituista kertaa. Tapettien irrotusta helpotti itse asiassa tosi paljon se, että ne oli, 1800-luvun alkupuolella ilmeisestikin,  käännetty ja kiinnitetty vain reunoistaan hirteen. Eivät siis olleet koko pinnaltaan liisteröityinä seinään, onneksi.

Aika vaikea uskoa todeksi, että näin isot ehjät luomukset olivat vielä jossain tallella. Pääosa säilyneistä lienee viimeistään 50-luvun museoinnostuksissa jo museoihin siirretty ja museonäyttelyihin laitettu. Ovat ne sen verran harvinaista tavaraa. Kyllä maakuntamuseossakin on paljon talletettuja tapetteja, mutta pääosa vain näytteinä ( nähtävissä  https://www.finna.fi/  )  ja suurin osa isoista tapeteista on pinkopahvin päällä olevia (= merkittävästi nuorempia).

Nämä ovat siis aivan mahdottoman fantastiset tapetit. Näettehän itsekin. Ja nyt tallella museossa säilytettävinä hamaan tulevaisuuteen.

Eija Suna