Kauan eläköön konserttitalo!

Aninkaisten konserttitalo 70 vuotta

Turun konserttitalon vihkiäiset pidettiin 27.11.1952, joten rakennus täyttää tällä viikolla 70 vuotta. Nyt konserttitalo on saavuttanut toisen käännekohdan, kun kaupunginhallitus on valinnut tontinluovutuskilpailun voittajan. Korttelin asemakaavamuutos on tarkoitus viimeistellä voittajatyön mukaisesti, joten päätös on merkittävä. Konserttitalon suojeluarvot on uutisoinnissa mainittu useasti, mutta viime aikojen keskustelusta on jäänyt vähemmälle huomiolle eräitä näkökulmia. 

Konserttitalo 1950-luvulla. Taustalla näkyy myös ammattiopiston D-rakennusta Aninkaistenkadun varrella. Kuva: Turun museokeskus, Turun Sanomien kokoelma.

Ammattikoulu täydentää kokonaisuuden

Aninkaisten konserttitalo ja sen viereen ja taakse sijoittuva ammattikoulukompleksi muodostavat kokonaisuuden. Rakennusten suunnittelija on arkkitehti Risto-Veikko Luukkonen.

Parkinmäen alue valittiin ammattikoulun sijaintipaikaksi jo vuonna 1938, mutta sota keskeytti suunnitelmat. Hanketta päästiin edistämään vasta 1940-luvulla, ja ammattikoulusta tulikin ensimmäinen suuri sodan jälkeen rakennettu koulukokonaisuus. Rakennuskustannukset jaettiin kolmen maksajan, Turun kaupungin, Suomen valtion ja Göteborgin kaupungin kesken. Göteborg oli Turun kummikaupunki, joka tuki sodanjälkeistä jälleenrakentamista.

Kuva: Pienoismalli Konserttitalon, ammattikoulun ja Puutorin ympäristön suunnitelmasta, 1947. Kuva: Turun museokeskus, Turun Sanomien kokoelma.

 

Risto-Veikko Luukkonen kiinnitettiin hankkeen arkkitehdiksi vuonna 1947. Rakennustyöt toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensin pystytettiin seitsemästä rakennuksesta koostuva koulukompleksi ja tämän jälkeen juhlasali, joka jalostui suunnitelmissa julkisluonteiseksi tilaksi eli konserttitaloksi. Ammattikoulu vihittiin käyttöön alkuvuodesta 1950 ja konserttitalo kahta vuotta myöhemmin. Luukkosen lisäksi suunnittelutyöhön osallistui muitakin tunnettuja nimiä. Rakennusten valaisimet valmisti Paavo Tynell, ja maalaustöiden konsulttina oli taiteilija Eino Kauria. Kauria oli tätä ennen tehnyt mm. Paimion parantolan värityssuunnitelman.

Konserttitalo on rakennustaiteellisesti, kaupunkikuvallisesti ja kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokas – kokonaistaideteos, jonka merkittävyys on sidoksissa sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen ja sitä varten suunniteltuihin tiloihin. Tämän vuoksi vireillä olevan asemakaavan alkuperäisessä valmisteluluonnoksessa vuodelta 2020 suojeltavaksi oli esitetty myös konserttisalin, lämpiön, aulojen ja portaikon muodostama tilasarja sekä kiinteä sisustus ja valaisimet.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on edelleen toiminnassa oleva keilahalli, joka valmistui konserttitalon kellariin vuonna 1953 ja oli pitkään Turun ainoa keilahalli. Vuoteen 1970 saakka keilojen pystyyn nostamisesta huolehtivat keilapojat ja -tytöt.

Konserttitalo ja ammattikoulu 1950-luvulla. Kuva: Turun museokeskus, Hede Foto.

Myös ammattikoulun rakennukset ovat historiallisesti ja arkkitehtonisesti merkittäviä, ja kaupunkikuvallisesti ne muodostavat harmonisen ympäristön konserttitalolle. Ammattikoulun sisätiloista erityisen huomionarvoisia ovat Aninkaistenkadun varrella oleva, 1950-luvun asussa säilynyt opetusravintola, A-siiven luentosali, voimistelusali sekä pääsisäänkäynnin aula ja porrashuone. Näitä esitettiin alun perin suojeltaviksi, mieluiten kiinteän sisustuksen ja valaisinten kera. Ravintolan kalustukseen kuuluvat alkuperäiset, Göteborgista lahjoituksena saadut ”romanttista ruotsalaista tyyliä edustavat” kalusteet. Luentosalin alkuperäiset istuimet ovat Keravan Puuteollisuus Oy:n valmistamat ja Ilmari Tapiovaaran suunnittelemat.

 

Opetusravintolan kalusteet saatiin lahjoituksena Göteborgista. Valaisimet Tynelliä. Kuva: LPR-arkkitehdit.

A-rakennuksen luentosali alkuperäisine istuimineen. Kuva: LPR-arkkitehdit.

 

Myös voimistelusali on säilyttänyt alkuperäisen tunnelmansa. Kuva: LPR-arkkitehdit.

Tontinluovutuskilpailu 2022

Tontinluovutuskilpailua varten kaupunki karsi konserttitalolle ja ammattikoululle asetettuja suojelutavoitteita, sillä pelkona oli, ettei kiinteistökokonaisuuta muuten saada myydyksi. Tämä on kuitenkin ratkaisuna puutteellinen, sillä todettuja rakennusperintöarvoja ei voi ohittaa asemakaavassa. Asemakaavan tulee perustua riittäviin selvityksiin eikä rakennettuun ympäristöön liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää.

Kuten sanottua, arvokasta ei Aninkaistenmäen kokonaisuudessa ole vain rakennusten ulkokuori vaan kokonaisuus sisätiloja ja osin jopa kalusteita myöten. Tämä on todettu rakennushistoriaselvityksissä.

Tontinluovutuskilpailu sinänsä oli hieno tilaisuus saada pöydälle erilaisia vaihtoehtoja. Kaupunki sai viisi ehdotusta, jotka suhtautuivat hyvin eri tavalla ympäristön kulttuurihistoriallisiin ja arkkitehtonisiin arvoihin. Yksi ehdotuksista esitti jopa konserttitalon korvaamista uudisrakennuksella. Tontinluovutuskilpailun ehdokkaiden esittelyt löytyvät kaupunginhallituksen esityslistan liitemateriaaleista.

 

Koulutalon pääaulasta Parkinmäen puolelle avautuvia näkymiä ja Tynellin valaisimia. Kuva: LPR-arkkitehdit.

Ajallista etäisyyttä

Rakennusten arvoja tarkastellaan arkkitehtuurin kautta, mutta konserttitalon kyseessä ollessa ajan kulumista voinee peilata musiikin ja viihteen avulla. Vuoden 1952 Suomessa kuunneltiin esimerkiksi Tapio Rautavaaraa, Tauno Paloa, Olavi Virtaa ja Kauko Käyhköä. Samoja nimiä löytyi elokuvien mainosjulisteista. Kansainvälisellä musiikilla ei vielä ollut samanlaista levikkiä kuin nykyään. Elvis oli vasta teinipoika eikä ollut vielä ehtinyt levytyspuuhiin. Televisiolähetyksiä ei vielä Suomessa ollut.

Suomi oli kuitenkin kovaa vauhtia kansainvälistymässä. Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi konserttitalon valmistumisvuonna 1952. Seuraavana vuonna hän lähti maailmanympärysmatkalle, tapasi filippiiniläisen Virgilion ja asettui tämän kanssa Manilaan. Tämä ei kuitenkaan estänyt vierailuja Suomeen, ja pariskunta saapui muotinäytökseen Turun konserttitaloon vuonna 1955. Muotinäytöksen taltiointi löytyy Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Finna-sivulta.

Lopuksi

1940- ja 50-lukujen arkkitehtuuria ei vielä mielletä erityisen vanhaksi. Se on meille tuttua etenkin kouluista, sairaaloista ja vastaavista hyvinvointiyhteiskuntaan liittyvistä paikoista. Konserttitalon ja ammattikoulun kokonaisuuskin edustaa sodan jälkeen kehittynyttä suomalaista yhteiskuntaa.

Tuttuudesta huolimatta on hyvä pitää mielessä, että 70 vuoden takainen arkkitehtuuri edustaa mennyttä aikakautta ja erilaista aikaa kuin nykypäivä. Muuten vaarana on, että 1940–50-luvuille ominaisia erityisiä arvoja ei tunnisteta, ja teemme jälleen virheitä, joita muutaman vuosikymmenen kuluttua kadutaan.

Interiöörit ovat erityisen herkkiä muutoksille. Harvaa tilaa pidetään niin arvokkaana, että se selviäisi muodin ja käyttötarkoitusten vaihteluista alkuperäisessä asussaan. Esimerkiksi jugend-arkkitehtuuristaan kuuluisan Imatran valtionhotellin sisustus muutettiin vuosikymmenteen mittaan perinpohjaisesti, kunnes se 1980-luvun restauroinnissa rekonstruoitiin mahdollisimman lähelle alkuperäistä asua. Rekonstruktio ei kuitenkaan vastaa alkuperäistä vaan pohjautuu osittain arvauksiin. 

Konserttitalon ja ammattikoulun alkuperäiset, arvokkaat piirteet on vielä mahdollista säilyttää.

Lisää kuvia koulurakennuksen lukuisista hienoista yksityiskohdista löytyy LPR-arkkitehtien (Mikko Mannberg) laatimasta rakennushistoriaselvityksestä, jonka voi ladata asemakaavamuutoksen valmistelua käsittelevältä sivulta. Tämän kirjoituksen sisätilakuvat on lainattu kyseisestä selvityksestä. Samasta paikasta löytyy myös konserttitalon rakennushistoriaselvitys. Selvitykset avaavat rakennusten taustoja yksityiskohtaisesti, ja niihin on koottu kuvia niin nykytilasta kuin rakennusajalta.

 

Ammattikoulun A-talon erkkeri-ikkunat tuovat valoa ja ilmettä käytävätiloihin. Kuva: LPR-arkkitehdit.