Maamoottori Olympia

Lupaan ja vannon että ensi kesänä Kuralan Kylämäellä seisoo yeisön ihailtavana  ja Taavetti-traktorin seurana vajassa maamoottori Olympia. Se on lahjoitettu Turun museokeskuksen opetuskokoelmaan jo Kuralan toiminnan alkuaikoina, muttei toistaiseksi ole ollut pysyvästi esillä.

Eräs paimiolaissyntyinen herra vieraili Kylämäessä viime syksynä; hän oli etukäteen soittaen tiedustellut mahdollisuutta nähdä kotitilalleen aikoinaan kuulunut Olympia. Lahjoitustilanteessa kauan sitten hän ei itse ollut mukana, eikä esineestä siis ensikäden taustakertomuksia tähän mennessä oltu saatukaan. Tällaisesta pyynnöstä ei tietenkään kieltäydytä!

Paimiolainen pientila oli lohkottu itsenäiseksi vuonna 1919 Meltolan kartanosta, mutta tullut vieraamme isovanhempien viljeltäväksi jo vuonna 1905.  Valtava voimainponnistus maattomien joukosta ponnistaneille, oman tilan hankinta. Vaikka vieraamme tilaa torpaksi yhä nimittikin, on sillä ollut liki 8 hehtaaria peltoa, reilut 16 hehtaaria metsää ja muutama aari puutarhaa. Kelpo maatila tuohon aikaan, elinkelpoinen tila vielä 1900-luvun lopullakin!

Maailmansotien välisenä aikana suomalainen maatalous eli monella tavalla suotuisaa kautta. Varsinais-Suomessa maatilojen koneistaminen otti suuria harppauksia, tuottoisa ayrshire-karja syrjäytti vanhoja rotuja, ilmasto suosi vehnän viljelyä ja puutarhataloutta, sokerijuurikas tuotti tiloille rahaa. Etenkin 1930-luvulla talonpoikaa arvostettiin yhteiskunnan selkärankana. Ihanteena oli mahdollisimman omavarainen, karjataloutta ja viljelyä harjoittava maatila.

Paimiolaiselle tilalle valmistui lopulta uusi päärakennus vuonna 1929. Seuraava sukupolvi, vieraamme vanhemmat astuivat aurankurkeen ja avainten haltijaksi 1930-luvun puolivälissä ja rakensivat sekä uuden navetan että muita ulkorakennuksia.  Valtava voimainponnistus, jatkuva rakentaminen ja ylläpito.

Sotien jälkeen Suomi alkoi teollistua nopeasti, mutta uutta peltoa raivattiin asutustiloilla ja vanhoillakin viljelyksillä vielä vuosia sodan jälkeen. Salaojitettiin, koneistettiin, opeteltiin keinolannoitteita ja tuholaismyrkkyjä, kokeiltiin uusia leipäviljalajikkeita ja opittiin uuden rahanlähteen, rypsin viljely. 

Paimiolaiselle tilalle ostettiin käytetty maamoottori Olympia sodan jälkeen. Joku toinen havitteli sitä veneensä moottoriksi, mutta paimiolainen pientila vei voiton. Moottorilla käytettiin upouutena ostettua Sampo 55-puimakonetta. Valtava voimainponnistus sodasta selvinneelle pienviljelijälle, tilan pitäminen kehittyvän maatalouden tahdissa! 

Puimatyö suoritettiin yleensä ulkosalla, joten Olympiaa ja puimakonetta  kuljetettiin kuraisilla kuoppaisilla teillä kaukaisemmillekin peltolohkoille. Konevoimia yhdistettiin naapurin kanssa puinnin jouduttamiseksi ja toista autettiin vastavuoroisesti.  Jännitystä riitti niin koneiden kuljetusvaiheessa kuin pellolla sadepilvien uhatessa.

Sodan jälkeinen tuontisäännöstely päättyi viimein maatalouskoneidenkin suhteen 1950-luvun lopussa.  Paimiolaiselle tilalle ostettiin ensimmäinen traktori, harmaa Fergu. Konekyntöön siirtyminen oli tuohon aikaan tilalliselle huomattava arvonnousu. 1960-luvun kynnyksellä pelkkää hevosta ohjastava  varsinaissuomalainen isäntä oli jotenkin jo köykäisempää kastia ammattiveljiensä silmissä.

Fergu pyöritti myös puimakonetta, ja tähän asti ”lakan alla” (katoksen suojassa) säilytetty Olympia poistui pysyväissäilytykseen ”torkkuhuoneeseen”, kuten perheessä sanottiin (torkhuone < ruotsin kielen torkhus,  viljan kuivaushuone). Fergua ehti seurata voimanlähteenä vielä sähkömoottorikin, mutta jo 1960-luvun lopussa oli kannattavampaa hoitaa puinti vuokratyönä leikkuupuimurilla.
 

Maatalous muuttui huimaa vauhtia. 1950-luvun isänmaan rakentajat muuttuivat  1960-luvun kuluessa voi- ja viljavuoria tuottaviksi ”yhteiskunnan vihollisiksi”. Pellot oli syytä paketoida, karja hävittää ja nuoriso lähettää teollisuustyöhön. Valtava voimainponnistus maahan kiinnittyneelle ja maasta elantonsa ansainneelle, luopuminen.

Paimiolaisen tilan pellot vuokrattiin ulkopuoliselle viljelijälle. Kun  vieraamme  isän perunkirjoitus pidettiin, ei pienviljelyllä enää ollut tulevaisuutta, vaikka  tahtoa pitää peritty maa omissa käsissä olisi löytynytkin. Seurasi kiinteistön myynti, irtaimiston jako ja hävitys. Maamoottori Olympia päätyi paimiolaisesta torkhuoneesta turkulaisen tryskimakasiinin suojiin Kuralan Kylämäkeen.

Nelisenkymmentä vuotta sen jälkeen kun Olympia oli viimeksi hyrähtänyt käyntiin, museoalueen rakennusten kunnostajina työskentelevät  kaupungin kirvesmiehet ottivat sen esiin varastosta. Silloin Kuralassa työskentelevät olivat vielä oman hiukan hirtehisen ilmaisunsa mukaisesti ”kollektiivinen yhteisö, jossa kaikki tekevät kaikkea”. Ei ollut sopimatonta, että Talotoimen kirvesmiehet käyttivät aikaa museon maamoottorin kunnostamiseen pärehöylän voimanlähteeksi!

Moottori purettiin alkutekijöihinsä, osat puhdistettiin,  jo aiemmin haljennut ja paikattu sylinteri paikattiin uudelleen, tulpat ja murentuneet tiivisteet uusittiin, puhki ruostuneen polttoainesäiliön tilalle teetettiin entisen kopio, ja niin vain lopulta ”löytyi kipinä”. Korvia hivelevä hillitty tuksutus ja jäähdytysveden pisarointi säestivät pärehöylän kolketta yleisön ihaillessa koneen ja ihmisen työtä.

Vieraamme kunniaksi pyöräytti koneen kunnostanut kirvesmies hyvän hyvyyttään Olympian jälleen käyntiin. Muutaman kerran täytyi tulppia tarkistella, antaa ryyppyä ja pyöräyttää vauhtipyörää kammesta niin että lattia notkahti. Maamoottorit ovat persoonallisia laitteita. Vieraamme mukaan Olympian ”kipinä saattoi hävitä” jo puimatyön lomassa pidetyn kahvitauon aikana, ja käynnistymistä jännitettiin joukolla. Mutta kun konemestari eli vieraamme isä oppi  moottorinsa oikut, hän sai sen kyllä käyntiin olosuhteissa kuin olosuhteissa.  Sai kun oli pakko! Sadon korjuu talteen oli vuodenkierron valtaisin voimainponnistus. 

 ***

Olympia -maamoottorin esite ja käyttöohje: Kansalliskirjaston digitaaliarkisto