tiistai 5. tammikuuta 2021

Poikkeuksia vuosisataisessa perinteessä

Joulurauhan julistaminen Turun Vanhalta Suurtorilta on vuosisatoja vanha traditio. Tapa on jatkunut lähes katkeamattomana keskiajalta lähtien, yli 700 vuoden ajan. Se on kokenut vuosisatojen varrella muutoksia, katkoksia ja poikkeuksia.

Alkuaikoina tietoa julistetusta joulurauhasta levitettiin kaupunkilaisille lukemalla se yhä uudelleen eri puolilla kaupunkia. Kaupungin raadin jäsenet ratsastivat komeana kulkueena kaupungin eri osiin ja näin tieto alkaneesta joulurauhasta levisi lukutaidottoman kansan keskuuteen. Julistuksen näyttävyyttä ja kuuluvuutta korostivat kadunkulmissa soitetut fanfaarit.

 

 Ihmisjoukko seisoo vanhan talon edustalla. Maassa on lunta ja mies puhuu parvekkeella. 

Näkymä Vanhalla Suurtorilla seisovaan väkijoukkoon ja Brinkkalan talon parvekkeelle, jolla luetaan joulurauhanjulistusta 24.12.1904. Kuva: Johannes Schalin /TMK.

Vuoden 1827 Turun paloon asti joulurauha julistettiin ilmeisesti Vanhan Raatihuoneen "ovista ja ikkunoista". Viereinen Brinkkalan talo korjattiin palon jälkeen raatihuoneeksi ja joulurauhaa julistettiin vuosikymmenien ajan porttikongin yläpuolella sijainneesta ikkunasta. Paikalle rakennettiin 1880-luvulla parveke ja siltä parvekkeelta on joulurauha julistettu vuodesta 1886 lähtien. Kyseisen remontin vuoksi edellisen vuoden joulurauha julistettiin nykyisen Åbo Akademin päärakennuksen parvekkeelta. Talon omisti tuolloin kauppias Gustaf Albert Petrelius.

Joulurauha julistettiin perinteen mukaan myös vuonna 1876, tosin silloin kylmyyden vuoksi sisätiloissa. Julistus luettiin suljetuin ovin ja ikkunoin pelkästään kaupungin raatimiehille, ja pettyneet kaupunkilaiset jäivät ilman joulurauhan julistusta.

 Ihmisjoukko seisoo aukiolla ja puiston reunalla. Yleisöä joulurauhan julistuksessa vuonna 1934. Kuva TS/TMK.

Joulurauha on jäänyt tiettävästi myös julistamatta: Isonvihan aikaan vuosina 1712-1721, ja vuoden 1809 tienoilla, kun Suomen alue liitettiin Venäjän keisarikunnan autonomiseksi osaksi. Itsenäisen Suomen aikana julistus on jäänyt lukematta kahdesti, kuohuvana vuonna 1917 sekä talvisodan jouluna 1939.

Talvisota oli alkanut marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939 ja sodan myötä kasvoi pelko ilmahyökkäyksistä. Jotta pommikoneet eivät löytäisi kaupunkia, pidettiin katuvalaistus joulukuun alusta sodan loppuun asti sammutettuna. Sotavalaistukseen kuului myös piha- ja porttikäytävävalojen sammuttaminen, sekä ikkunoiden peittäminen. Ohjeeksi annettiin, että huoneista, joiden ikkunoita ei ollut peitetty, oli lamput kierrettävä irti.

 Tämä vaikutti myös joulunviettoon ja Turun Sanomat kirjoittikin jouluaattona 1939:

”Paljosta on ollut pakko luopua, mutta jokatapauksessa vietetään itse joulujuhlaa niissä puitteissa, joissa se suinkin on mahdollista. Turkukin on tänä jouluna saanut luopua kahdesta joulutraditiostaan. Joulurauhan julistusta, mikä tavallisissa oloissa on tapahtunut aattopäivänä vanhan raatihuoneen parvekkeelta, ei tänä vuonna voida suorittaa. Samoin joulukuusta, mikä edellisinä vuosina kirkkaasti valaistuna Tuomiokirkon edustalla tervehti joulukirkkoon rientäviä turkulaisia, ei myöskään nykyoloissa ole voitu pystyttää.”

 

 Ihmisjoukko vanhan rakennuksen edustalla talvella.  

Joulurauhan julistus Brinkkalan talon parvekkeelta ennen vuotta 1965. Kuva: HedeFoto /TMK.

Poikkeuksellisia tilanteita on siis joulurauhan julistuksen vuosisatoihin mahtunut erilaisia. Perinne on kuitenkin aina jatkunut. Joulurauha julistettiin myös vuonna 2020, vaikka koronapandemian vuoksi Vanhalle Suurtorille ei saanut kokoontua julistusta kuulemaan. Julistus luettiin ilman äänentoistoa ja sitä saattoi seurata suorana lähetyksenä televisiosta ja radiosta sekä netin kautta ympäri maailmaa. Joulurauhan julistuksen ääreen hiljennyttiin siis etäyhteyksien välityksellä, kuten olemme jo niin monen asian yhteydessä viime vuonna oppineet tekemään.

Monelle Turun seudulla asuvalle joulurauhan julistuksen kuuntelu Vanhalla Suurtorilla on ollut tärkeä perinne ystävien ja läheisten kanssa. Sen jälkeen on joulu voinut alkaa. Turun museokeskus on kiinnostunut kuulemaan miten paikalliset viettivät tämän poikkeuksellisen joulurauhan julistamisen. Joulurauhan julistuksen viettotavoistasi pääset kertomaan museon uudessa Prikka-palvelussa. Siellä voit myös kertoa muita joulurauhan julistamiseen liittyviä muistojasi.

Tässä linkki Prikka-palveluun:  https://nykydoku.prikka.fi/

Palvelussa kerrotut muistot voidaan tallentaa museon kokoelmiin tulevia sukupolvia varten. 


Vanhan näköinen kääro, jossa on tekstiä.

Joulurauhan julistus ja kynttiläjalka. Kuva: Martti Puhakka /TMK.


Käytetyt lähteet: Tuomas Heikkilä ja Liisa Suvikumpu: Suomen Turku julistaa joulurauhan (2011), Turun Sanomat




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...